Miten saan äitini pakotettua hakeutumaan neurologisiin tutkimuksiin?

Muistihoitaja kävi pyynnöstäni tapaamassa äitiä kotona, kuten muka muitakin samanikäisiä ja äiti sai Alzheimer-diagnoosin.

Äiti epäili ystäväänsä ilmoittamisesta ja  kerroin, että minä ilmoitin hänestä. Hänellä oli muistiongelmia vuosia ennen diagnoosia, mutta hän ilmoitti katkaisevansa välit minuun, jos puhun asiasta.

Hän suuttui soittoni vuoksi, mutta leppyi ja otti Alzheimer-lääkityksen.

Muistiongelmat ovat sinänsä ikäviä, että fyysisen sairauden vuoksi ihmiset hakeutuvat helpommin tutkimuksiin, mutta muistiongelmien vuoksi eivät hakeudu. Mielestäni sama tilanne kuin joissain mt-ongelmissa eli muut huomaavat muutoksen, mutta sairastunut ei välttämättä itse ymmärrä tilannetta. 

Minulla samankaltaisia kokemuksia, tosin oman mummoni kanssa (isän äiti). Kaikki olivat huomanneet muutoksen käytöksessä, mutta muut sukulaiset vain kohauttelivat olkiaan että eipä sille mitään voi. Käskin mummon kanssa asuvaa naimatonta tätiäni hankkimaan ajan muistihoitajalle, mutta mummo alkoi perua aikoja omin päin, kun mitään tarvetta ei ollut. Mitta tuli täyteen kun täti soitteli aika ajoin ja valitti, kuinka hankalaa mummon kanssa on asua ja häntä ärsyttää toistella samoja asioita uudestaan kun muisti ei vain pelaa.

Soitin siis toiselta puolen Suomea mummoni asuinkunnan terveyskeskukseen muistihoitajalle, annoin omat tietoni ja mummoni syntymäpäivän jne. todistaakseni, että ihan oikealla asialla ollaan. Keskustelu oli antoisa ja hoitaja ymmärsi huoleni. Hän otti heti soittoni jälkeen yhteyttä tätiini ja saivat sovittua kotikäynnin, jonka syytä vähän väritettiin mummolle, eikä hän enää pystynyt perumaan käyntejä. Testejä tehdään nyt säännöllisesti (vielä ei ole lääkitykselle kuulemma tarvetta) ja hyvä niin. Ärsyttää vain tämä, että minusta ei ollut ihan minun asiani hoitaa tätä, mutta mummo on tärkeä, enkä kestäisi elää itseni kanssa jos mummolle olisi huononevan muistinsa takia käynyt jotain, mikä olisi ehkä ollut estettävissä.

Joku on joskus onnistunut niin, että odottaa, että muistihäiriöisellä läheisellä tulee jotain muuta asiaa lääkäriin. Vaikkapa polvi kipeä tms. Kyllä useimmilla ihmisillä jotain jossain vaiheessa tulee. Tällöin huolestunut läheinen on mennyt muistihäiriöisen kanssa yhtä aikaa tuolle lääkärin vastaanotolle ja sanonut lääkärille, että epäilee lisäksi muistihäiriötä. Asiat ovat siitä lähteneet rullaamaan.

  Maija

p.s. kaikillahan ei aivokuvauksissa näy alkuvaiheen alz. Ja erilaisissa muistitesteissä muuten älykkäät ihmiset voivat pärjätä hyvin, vaikka itse muistissa olisikin häikkää. (En tiedä meneekö toisinkin päin, että voisi saada muistidiagnoosin, vaikka kyse olisi siitä, että ei juuri sillä hetkellä ollut niin hoksaavainen.) Joka tapauksessa sanotaan, että ne testitkin ovat viime aikoina kehittyneet.

Tuttavien ja sukulaisten kommentteihin ei voi paljon luottaa, varsinkin jos nämä tapaavat sairastunutta aika harvoin. Moni dementikko pystyy terästäytymään joksikin aikaa ja hämäämään ympäristöään, jopa lääkäriä. Tiedän tämä nyt jo edesmenneestä tädistäni. Hänellä tauti eteni aluksi perin hitaasti, joten luulimme vain, että hän on alkanut oikutella normaalia enemmän. Vähitellen sitten temput pahenivat ja täti sai diagnoosin. Hänellä oli hoitoalalla olevia tuttavia, jotka eivät huomanneet jälkeäkään muistisairaudesta, sillä täti terästäytyi aina vieraiden tullessa. Meni aika pitkään, ennen kuin tuttavat alkoivat uskoa, että jotain on vialla. Täti oli jonkun tuttavansa kanssa viikonloppua viettämässä kylpylässä ja siellä tuttavalle alkoi vihdoin valjeta, että täti ei ole kunnossa, kun itsestä huolehtiminen ei enää sujunutkaan vanhaan malliin ja esim. ruuan noutaminen seisovasta pöydästä ei onnistunut lainkaan jne.

Jos tämä ei ole tekaistu juttu, vilpitön neuvoni on: älä tee yhtään mitään. Sillä tilanne ei voi olla vakava, jos äitisi käy töissä ja selviää niistä kuten ennenkin. Muistisairas ei selviä. Työpaikalla on hyvä mahdollisuudet ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, jos ongelmia tulee ja siellä voidaan tehdä tarpeelliset tutkimukset.

Lisäksi isäsi asuu äitisi kanssa ja lähimpänä takuulla huomaa vakavat oireet ensimmäisenä.

Muistisairauteen ei oikein auta mikään eivät edes lääkkeet ja sairaus voi edetä hitaasti ja kestää kymmenenkin vuotta ennen kuin apua oikeasti tarvitaan.

Se tässä on myös ongelmana, että äitini on aina ollut vähän, noh, hömppä. Kyseessä siis keskivertoa jonkin verran älykkäämpi henkilö, koulutukseltaan maisteri. Lukenut nuorena paljon ja omaa hyvän yleistiedon (ennen vuotta 2000, mutta silti). Tietää paljon kirjallisuudesta ja historiasta. Piti yllä 10 000 palan palapelin jouluperinnettä. Periyttänyt mulle loputtoman tiedonjanon ja "intellektuellimmat" harrastukset. Toisaalta pähkäili miten sorsat hengittävät ja oli äimistynyt eikä suostunut uskomaan, että sorsilla EI OLE päässä henkireikää kuten esim. valailla.

Mutta nämä jutut ovat erilaisia. Ne eivät ole samanlaisia hassuja höpsöyksiä mitä äiti on tehnyt tai sanonut aiemmin. Nämä kielivät sekaannuksesta, hahmotuksen heikkenemisestä, ajantajun sumenemisesta, konseptien ymmärtämisen kyvyttömyydestä.

Mietin jopa pitäisikö mun ottaa yhteyttä sen työterveyshuoltoon, sillä se on ainoa terveyspalvelu mitä hän käyttää (ei muk.luk. hammaslääkäri). Jos saisin urkittua äidiltä lääkärin nimen voisin ottaa häneen yhteyttä ja kertoa havainnoistani. Lääkärin ehdottamasta testistä hän ei ikipäivänä kieltäytyisi.

Mainitsemisen arvoista on myös äidille kehittynyt epäluuloisuus mua kohtaan (mikä tietenkin pahentaa kokonaistilannetta). Mikään mitä mä sanon ei voi pitää paikkaansa, ja vain toinen ihminen voi sen paikkansapitävyyden todistaa, minä itse en ikinä. Ei vaikka kyseessä olisi tuntemus jostain asiasta, eikä vaikka pala tietoa (esim. edellinen esimieheni oli 130-kiloinen uhmaikäinen kauhukakara ja ihan kamala ja ahdistava tapaus, mutta vasta kun totesin kokemuksen olevan koko työyhteisön yhteinen suostui hän uskomaan asian todeksi). Mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista historiaa epärehellisyydestä, joten tämä tuntuu todella pahalta. Muistuu mieleen kun mummo väitti meidän varastaneen hänen pankkikorttinsa ja milloin mitäkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä ei ole tekaistu juttu, vilpitön neuvoni on: älä tee yhtään mitään. Sillä tilanne ei voi olla vakava, jos äitisi käy töissä ja selviää niistä kuten ennenkin. Muistisairas ei selviä. Työpaikalla on hyvä mahdollisuudet ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, jos ongelmia tulee ja siellä voidaan tehdä tarpeelliset tutkimukset.

Lisäksi isäsi asuu äitisi kanssa ja lähimpänä takuulla huomaa vakavat oireet ensimmäisenä.

Muistisairauteen ei oikein auta mikään eivät edes lääkkeet ja sairaus voi edetä hitaasti ja kestää kymmenenkin vuotta ennen kuin apua oikeasti tarvitaan.

Tilanteen ei tarvitse olla vakava, jotta siihen voi puuttua. Mitä aikaisemmin lääkitys aloitetaan, sitä parempi ennuste on.

Voin vannoa, että ei taatusti huomaa. Siitä pitää huolen Altia.

ap