Lue keskustelun säännöt.
Miksi aina vingutaan rankasta vauva-ajasta
20.01.2017 |
Aivan kuin se olisi jotain lähellä kuolemanrajaa kokemus. Yksinhuoltajille tyrkytetään perhetyötä ja ties mitä vertaisryhmää, avointa päiväkotia ja syynätään kaikki tukiverkkojen olemassaolot. Eniten rasittaa just nuo aktiviteetit. Ei vauva-aika ole rankkaa, rankempaa on uhmaikäisen taaperon tai leikki-ikäisen kanssa mutta sitten saatkin pärjätä omillas ja saat vaan muiden arvostelut miten et osaa kasvattaa lastasi.
Kommentit (24)
Ihmettelen myös. Minulla ollut masennusta aiemmin ja olen rämpännyt nyt etukäteen kaikissa menoissa, joka viikko joka päivä noin 4 tapaamista kaikenmaailman psykiatrisilla ja sosiaalitiimeissä kun neuvolantäti keksi että entäpäs jos masennun vauva-aikana uudelleen ja teki lastensuojeluilmoituksen masennuksen takia. Harmittaa, sillä olen ollut jo pitkään oikeasti onnellinen ja hyvinvoiva ja olen varma että muodostamme hyvän perheen mieheni kanssa. Tuntuu vain että haluaisin nyt edes raskauden viimeiset päivät olla rauhassa, mutta etukäteen pitää käydä kaikkialla ja päästää kotiin eri tiimeistä tulevia ihmisiä, jotka puhuvat samat asiat. Kaikkialla kerrotaan vain kuinka tulen masentumaan vauvan saavuttua ja kuinka rankkaa se on ja että suuri mahdollisuus psykoosiin. Synnytykseenkin tulee kolme tätiä mukaan tietääkseni. Ja meillä ei kummallakaan ole huume tai alkoholitaustaa. En pysty oikein mihinkään sanomaan että "voisiko näitä tapaamisia vähän vähentää ja niiden määrää järkeistää" sillä se tulkitaan että olen vainoharhainen ja yhteistyöhaluton. Kuka valvoisi lastensuojelijoita? Ei kukaan. Aika mielivaltaista ollut nämä menot.
Ja tosiaan, totta kai neuvolakäynnit ja ultrat äitipolilla hoidan ja innoissani katson että vauvalla on hyvin ja raskaus etenee terveesti, mutta nämä kaikenmaailman turhat keskustelut ja kuulustelut voisi jättää vähemmälle. Aina luen lehdistä kuinka monet ihmiset oikeasti tarvitsevat ja haluavat lastensuojelun apua, tai tukea, mutta eivät sitä saa.. Mutta meidän perheellemme taas pakosta kaikki vauvatiimit ja muut joihin on pakkokin osallistua? Sitten kyllä vauvoja saa rauhassa kiduttaa kaikenmaailman ex-rikolliset ja väkivaltaiset ihmiset, mutta suurin synti on jos äiti on joskus ollut masentunut - mutta silti kiltti kaikille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkujat eivät ole vielä kokeneet lapsen muita ikävaiheita?
Itselläni vauva-ajat ovat olleet tosi helppoja. Mutta sitten kun muksut ovat päässeet taaperoikään niin alkoi hermot kiristyä.
Minulle vauva-aika oli karseaa. Koliikkia, uniongelmia, vaikka mitä. Sen jälkeen kaikki oli tosi helppoa, mitä nyt eskariuhma vähän rasitti. Murrosikää odotellessa...
Riippuu vauvasta. Uhmaava 2.5 v on helpompi kuin se vauvan kanniskelu ja itku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi näitä ihmisiä, jotka ei käsitä, että lapsia on erilaisia. Vauva aika voi ja onkin monille rankkaa, koska lapsi on niin koko ajan kiinni ravinnon ja turvan turvatakseen, liitettynä monesti katkonaisiin yöuniin...
Olisihan hienoa että tukea tarjottaisiin yhtä hyvin taaperoajallekin. Tätä voisi ajaakin eteenpäin.
Minusta murrosikä on kamalampaa kuin vauva-aika tai uhmaikä. Aiemmissa vaiheissa lapsi on kuitenkin aidosti kiintynyt vanhempaansa, murrosiässä lähtökohtaisesti kaikki minuun liittyvä on huonoa tai vähintäänkin epäilyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle vauva-aika oli karseaa. Koliikkia, uniongelmia, vaikka mitä. Sen jälkeen kaikki oli tosi helppoa, mitä nyt eskariuhma vähän rasitti. Murrosikää odotellessa...
Mun lapseni muutti juuri pois kotoa, siitä voi selvitä voittajana :) meillä vauva-aika oli kamalaa, eskariuhma yhtä helvettiä ja murrosikä siihen verrattuna toisinaan vähän ärsyttävää. Nopeasti se kaikki silti meni, näin jälkeenpäin ajateltuna, vaikka pahimpina aikoina oli varma, ettei se päiväkään lopu koskaan...
Esikoisen vauvavuosi oli kyllä viedä järjen moneen kertaan. Nukkui maksimissaan 30min pätkiä ja vain liikkeessä tai sylissä, aivan pienestä asti. Ei vielä kaksivuotiaanakaan nuku kuin 30min päikkärin, öisin heräilee vähintään 4h välein.
Imetykset olivat 1-2h mittaisia ja välissä korkeintaan tunnin tauko ensimmäisten 3kk aikana. Ei suostunut rattaisiin kuin vasta 4kk iässä, rintareppu ja kantoliinat olivat myös aivan perkeleestä vauvan mielestä.
Uhma tuli jo noin 8kk iässä, eikä ole mihinkään poistunut. Muuttanut toki vähän muotoaan kun osataan jo juosta karkuun, huutaa EIIII, lyödä, purra, raapia ja potkia. Sitä 3v uhmaa siis riemulla odotellessa.
Niin että mitä, pitäisikö tässä kohtaa hyppiä riemusta ja kertoa kaikille miten ihanaa ja leppoisaa aikaa vauvavuosi oli! Kaikkine 15min unipätkineen, joista kertyi hyvänä vuorokautena yhteensä jopa kiitettävät neljä tuntia. Kyllä meillä ainakin elämä helpotti vauvavuoden jälkeen, ainakin toistaiseksi. Jos seuraavat vuodet ovat vielä rankempia, niin huh huh! Taidan tehdä itsestäni lasun jo valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vinkujat eivät ole vielä kokeneet lapsen muita ikävaiheita?
Ei, kun ne vinkujat in niitä, joista ei vaan ole äidiksi. Kaikista kun ei vaan yksinkertaisesti ole siihen.
Tottakai on rankkaa kun ei voi ryypätä ja rellestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En toki tiedä minkälaista on vaikkapa murrosikäisen kanssa, mutta kyllä mun miestä taaperoikä on lastenleikkiä verrattuna vauva-aikaan, jolloin oli jatkuva univaje, vauva sylissä 24/7 jne. Eli voiskohan olla mahdollista että lapset on aika erilaisia ja joillekin se oikeasti on rankkaa. Empatia on vaikea laji.
Meillä vauva-ajat olivat aina pahimmat Mitä vanhemmatksi lapset ovat tulleet, sitä helpompaa on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toiset on luonnostaan joustavampia kuin toiset, joustavalla on helpompaa vauvan kanssa kuin sellaisella joka kaipaisi rutiineja. Rutiineista tykkäävällä taas on helpompaa isomman lapsen kanssa jolle myös rutiinit on tärkeitä.
Ihmisiä on monenlaisia ja lapsia/vauvoja myös. Kyllä on itsekeskeistä porukkaa ne jotka viitsii toisia (normaaleja) äitejä arvostella.
Vierailija kirjoitti:
No toiset on luonnostaan joustavampia kuin toiset, joustavalla on helpompaa vauvan kanssa kuin sellaisella joka kaipaisi rutiineja. Rutiineista tykkäävällä taas on helpompaa isomman lapsen kanssa jolle myös rutiinit on tärkeitä.
Ihmisiä on monenlaisia ja lapsia/vauvoja myös. Kyllä on itsekeskeistä porukkaa ne jotka viitsii toisia (normaaleja) äitejä arvostella.
En kutsuisi normaaliksi äidiksi sellaista, joka ei jaksa omaa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Aivan kuin se olisi jotain lähellä kuolemanrajaa kokemus. Yksinhuoltajille tyrkytetään perhetyötä ja ties mitä vertaisryhmää, avointa päiväkotia ja syynätään kaikki tukiverkkojen olemassaolot. Eniten rasittaa just nuo aktiviteetit. Ei vauva-aika ole rankkaa, rankempaa on uhmaikäisen taaperon tai leikki-ikäisen kanssa mutta sitten saatkin pärjätä omillas ja saat vaan muiden arvostelut miten et osaa kasvattaa lastasi.
Totta! Vauva-ajassa vaikeaa on vain mahdollinen unenpuute. Vaikeampaa on taaperon, uhmiksen, koululaisen ja murkun kanssa. Monelta aikuiselta unohtuu, että lapsi on lapsi isonakin. Suomessa ensimmäisiä kolmea vuotta painotetaan hurjasti.
Väsymys on kumma juttu. Alkaa kaikki asiat tuntua aika raskailta, ku on nukkunu vuoden todella huonosti. Ei se syyttä ole kidutusmuoto. Siihen vielä allergisen lapsen kipuitkut, niin on kivaa. Myös hormonaaliset muutokset raskauden jälkeen voivat olla raskaita.
No kyllä se vaan toisille on rankkaa. Vauvoja on niin erilaisia. Meillä nukuttiin päiväunia vain puoli tuntia kerrallaan, öisinkin heräiltiin (ja heräillään välillä vieläkin 14kk vanhan kanssa) tunnin välein. Muun ajan vauva huusi ja sylissä sai jatkuvasti kanniskella ja viihdyttää muutenkin. Se univaje yhdistettynä itkuiseen, tyytymättömään vauvaan on vaan aikamoista.. Eikä sitä oikein ymmärrä jos ei ole kokemusta.
Toki nyt on jo paljon elämä helpottanut ja jos vain rakas lapseni alkaisi nukkumaankin paremmin niin uskon, että elämä on paljon helpompaa, uhmaiästä tai kiukutteluista huolimatta.
Mutta pointtina siis se, että kyllä se joillekin on oikeasti rankkaa, eikä silloin halua kuulla sitä päivittelyä siitä miten toiset ei jaksa.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se vaan toisille on rankkaa. Vauvoja on niin erilaisia. Meillä nukuttiin päiväunia vain puoli tuntia kerrallaan, öisinkin heräiltiin (ja heräillään välillä vieläkin 14kk vanhan kanssa) tunnin välein. Muun ajan vauva huusi ja sylissä sai jatkuvasti kanniskella ja viihdyttää muutenkin. Se univaje yhdistettynä itkuiseen, tyytymättömään vauvaan on vaan aikamoista.. Eikä sitä oikein ymmärrä jos ei ole kokemusta.
Toki nyt on jo paljon elämä helpottanut ja jos vain rakas lapseni alkaisi nukkumaankin paremmin niin uskon, että elämä on paljon helpompaa, uhmaiästä tai kiukutteluista huolimatta.
Mutta pointtina siis se, että kyllä se joillekin on oikeasti rankkaa, eikä silloin halua kuulla sitä päivittelyä siitä miten toiset ei jaksa.
No olisko kannattanu vähän miettiä ennen ko alkaa levitteleen sitä lettuaan ilman kortonkia tai muuta ehkäisyä. Mutta kun ei. Munaa oli pakko saada. No, älä sitte valita.
Ihan yhtä tyhmää on väittää että leikki-ikäisen kanssa olisi aina rankempaa.
Meillä toinen vauva oli helppo, toinen taas todellakaan ei. Ja kun se ei-helppo sattu vielä olemaan esikoinen ja näin ollen harjoituskappale, niin oli siinä välillä järjenlähtö lähellä.