Välttelisittekö lapsen kaveria?

Varmaankin pitäisin huolen etteivät leiki päivittäin. Ja tietysti kuuntelisin tarkalla korvalla haluaako lapsesi leikkiä tuon kaverin kanssa yleensäkään.

Toisaalta tuossa on mahdollisuus oppia erilaisen lapsen kanssa toimeentulemista. Eli voit hyvin kieltää toisen lyömisen ja tavaroiden viemisen jne. Ja korostaa lapsellesi että tämä sääntö pätee vaikka tuo yksi kaveri ei sitä ihan vielä osakkkaan. Ja toki tarkka valvonta kun ovat yhdessä ettei tule turhia ongelmia.

Nimenomaan sitä ajattelen, että tässä kummatkin lapset voivat myös oppia; kieltämättä omani voisikin hieman oppia puoliensa pitämistä (ilman väkivaltaa) ja olemaan jämäkämpi. Ja tätä toista lasta toki aina ohjeistetaan, samoin kuin omaani jos hän yrittää perustella tuolla että noku seki tekee.

Olen vaan tehnyt hitosti töitä että lapsi käyttäytyisi kauniisti etenkin julkisilla paikoilla ja turhauttaa suuresti, jos ollaan yhdessä jossain ja toinen lapsi esim. repii jotain kiellettyä juttua ja lapseni matkii perässä ja kieltäessäni lapsi toteaa "mut *** sano et tee, seki tekee". Toki sitten muistutan, että tiedäthän sinä miten hienosti käyttäydytään täällä kun on muitakin jnejnejne.

Puran johonkin nyt lähinnä mieltäni, kun ensimmäistä kertaa joutuu vastaavaa miettimään - ajattelin, että kaveriporukkaa mietitään enemmän sitten koulu- ja etenkin teini-iässä... :D

Ap

Tuo, että olet niin hienosti muka opettanut omaa lastasi käyttäytymään hyvin etc. on ihan puppua. Lapsesi tulee vielä monet kerrat sinua testaamaan ja vaatii jatkuvaa kasvattamista. Nyt se tulee vain esiin. Itselleni ei tulisi mieleenikään alkaa syyttää omani huonosta käytöksestä lapsen samanikäistä kaveria. Kuulostaa, että olet turhan tiukkis ja kuvittelet, että tämän ikäisten luonteenpiirteet vanhempien seurassa ovat jotain ns. pysyviä ominaisuuksia. 3-vuotiaasta et voi mitään päätellä. Anna lasten olla lapsia ja keskity itse vähän muuhunkin kuin tuollaiseen turhaan analysoimiseen. Missään tapauksessa en itse kokisi, että 3-4 vuotiaan uhma on pahasta, aivan päinvastoin, se kertoo normaalista kehityksestä eli lapsen itsenäistymisestä. Uhmaava lapsi on todennäköisesti hyvin oma-aloitteinen ja kyvykäs lapsi myöhemmin, eikä esim. kiintymyssuhteen häiriöitä ole.

Varmasti tuntuu nyt isolta jutulta mutta ei sitä ole. Anna lasten leikkiä ja puutu lyömisiin. Sanot omalle lapsesi että X vielä harjoittelee. Älä tee liian suurta numeroa. Tällaisia juttuja tulee enemmän ja enemmän vastaan kun lapsi kasvaa. Ja tosiaan - kyllä ainakin meidän lapset osaavat ihan sisäsyntyisestikin käyttäytyä huonosti ajoittain vaikka ihan pieninä ajattelin juuri niinkuin sinä.

Alkuun kelailin myös välttelyä, mutta päädyinkin niin että tämähän on myös oiva kasvatustilaisuus opettaa miten ei saa käyttäytyä. Meillä on ollut molempien lasten kohdalla tälläinen tilanne. Vanhemman lapsen kanssa jo selvitty. Pojan kanssa paraillaan menossa. Kaverin lapsi huutaa, lyö ja komentaa. Mielestäni hän saisi puuttua enemmän. Poikani imee mallia. Hoidossa on kiltti, mutta vanhempien kanssa mm puistoilessa välillä saa ihme huutoraivareita toisille lapsille. Viimeksi vein hänet autoon ja lähdettiin pois anteeksipyynnön jälkeen. Oli kyllä koko automatkan katuvan näköinen. Toivotaan, että tulevaisuudessa on hyötyä. Lapsen ymmärtäessä eytä ei kannata matkia muita jos ne typeröittee

Vierailija kirjoitti:

Tuo, että olet niin hienosti muka opettanut omaa lastasi käyttäytymään hyvin etc. on ihan puppua. Lapsesi tulee vielä monet kerrat sinua testaamaan ja vaatii jatkuvaa kasvattamista. Nyt se tulee vain esiin. Itselleni ei tulisi mieleenikään alkaa syyttää omani huonosta käytöksestä lapsen samanikäistä kaveria. Kuulostaa, että olet turhan tiukkis ja kuvittelet, että tämän ikäisten luonteenpiirteet vanhempien seurassa ovat jotain ns. pysyviä ominaisuuksia. 3-vuotiaasta et voi mitään päätellä. Anna lasten olla lapsia ja keskity itse vähän muuhunkin kuin tuollaiseen turhaan analysoimiseen. Missään tapauksessa en itse kokisi, että 3-4 vuotiaan uhma on pahasta, aivan päinvastoin, se kertoo normaalista kehityksestä eli lapsen itsenäistymisestä. Uhmaava lapsi on todennäköisesti hyvin oma-aloitteinen ja kyvykäs lapsi myöhemmin, eikä esim. kiintymyssuhteen häiriöitä ole.

Tässä odottelinkin nimeomaan oman lapseni uhmaamisen alkamista, tiedostan varsin hyvin että sellainen kuuluu kehitykseen. Sitä ei vaan vielä ole juurikaan ilmennyt, pl. verbaaliset tavat (hän ilmaisee hyvin paljon itseään ja tuntemuksiaan verbaalisesti, ei niinkään kiukkuamalla vaan enemmänkin selittää kiukkunsa lapsenomaisella tavalla kuten "nyt mä oon tosi vihanen", "älä komenna mua!").

En syyttäisikään (tai oikeammin pohtisi) ketään muuta lapsen käytöksestä, ellei nämä ilmenisi aina sen jälkeen kun lapset ovat leikkineet keskenään. He kuitenkin leikkivät sen verran harvakseltaan (1-4 krt / kk), että käytöksen pystyy helposti yhdistämään näihin. Lapseni on kyllä joka päivä toisten kanssa tekemisissä jo päiväkodin kautta ja esim. päiväkodista on kerrottu, että lapsi on sen lyömisensä perustellut juuri siten, että kun ***:kin lyö.

Ja kyllä omanikin toki joskus on hyvinkin raskas, mutta ei koskaan väkivaltainen - se on se suurin mikä itseäni ärsyttää ja pohdituttaa. Tietenkin saakin koetella rajoja, pitääkin, sitä vartenhan on kasvatus ja eihän ilman sitä lapsi opi tai kehity.

Ap

Kovin pitkälle elämässä ei selviä välttemällä hankalia tilanteita. Ehkä enemmin pyrkisin opettamaan lapselle miten hän toimii kun lelu viedään käsistä tai toinen ei suostu lainaamaan omaiaan.