Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kuvailisit parisuhteesi kemiaa/dynamiikkaa? Miten rakkauteen heittäydytään?
18.01.2017 |
Mitä se kemia on? Jos katselen tuttuja pariskuntia, joilla menee hyvin, niin heillä tuntuu olevan jotain yhteistä. He jotenkin reagoivat toisiinsa tavalla, joka näyttää aiheuttavan lisää positiivisia/humoristisia reaktioita. Kumpikin huomioi toista luonnostaan. Se voi olla tosi outoa ja pientä, mutta sitä tapahtuu. Yksi pariskunta tekee outoja jekkuja ja toiset romanttisia juttuja. Jotkut vaihtavat palveluksia, mutta näkevät sen kuitenkin jonain muuna kuin kaupankäyntinä.
Mietin vain. Olen sinkku (mies, mutten väitä olevani kiltti. Luoja paratkoon. Ja miksi edes roikun tällä palstalla?). Olen ajautunut vääränlaisiin suhteisiin pinnallisista syistä. En osaa vastata tuollaiseen "kemiaan". Jotenkin panikoin. Olen ehkä tavannut jonkun, mutta mua pelottaa koko homma. Ehkä se auttaisi, jos kertoisitte kokemuksistanne. Voiko tällainen ihmeellinen kemia tai dynamiikka kestää kunnes kuolema erottaa? Kertokaa hassuista pikkujutuista. Esimerkkinä voin sanoa, että erään tuntemani pariskunnan vaimo lukee lehdestä miehelleen pääjutut omin sanoin. Hän on kuin uutistenlukija. Se on kummastakin hauskaa. Ja mies tekee kaikenlaisia outoja pieniä palveluksia. Kumpikin näyttää nauttivan elämästään.
Toinen vanhemmistani on löytänyt uuden rakkauden kuusikymppisenä. Miten siihen uskaltaa heittäytyä elämän murjomana?
Kommentit (13)
Rakastuminen, se se on hullutuksista pahin mihin mies voi sairastua. Järki menee. Joskus rahatkin.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se vaatii uskallusta. Ihmisillä yleensä on jonkinlaiset suojamuurit ympärillään eivätkä he uskalla olla haavoittuvia. Parisuhteessa mielestäni se on tärkeintä. Koskaan ei saa sanoa sitä kaikkein pahinta eikä nähdä toista vihollisena. Tämä ei onnistu kaikkien kanssa edes vaikka jonkun toisen kanssa uskaltaisi olla haavoittuva oma itsensä. Paha tahto ei kuulu parisuhteeseen.
Silloin löytää yhteisiä hölmöjä juttuja jotka sitovat yhteen. Kahdenkeskiset tyhmät vitsit, jekut ja yhteinen maailma ei voi syntyä jos suuttuessa pyritäänkin sitten loukkaamaan. Hassuttelu on vaikeaa jos pelkää arvostelua.
Me mieheni kanssa hupsuttelemme ja meilläkin on paljon tuommoista "kaupankäyntiä" joka on oikeasti enemmän hellittelyä (teen sun lempiruokaa jos tuot kaupasta siteitä). Pieniä rakkausviestejä ja iprottuja huumoribiisejä. Naimisissa 6v
Tuo oli hyvin sanottu, että paha tahto ei kuulu parisuhteeseen. Taidat olla asian ytimessä. Kun paha tahto puuttuu ja toisen hyväntahtoisuuteen voi luottaa kuin peruskallioon, asioista selviää. Itse en ole sitä kokenut, mutta ei kai se mahdotontakaan ole. Silloin arkipäiväiset asiat ei muutu valtapeliksi.
On muuten todella hauska huomata välillä, että vanhuksetkin saattaa vielä jekuttaa puolisoa tai lähettää toiselle rakkausviestin (sydämen muotoinen juttu tai muu pöhkö homma) vaikka perunapenkkiin.
Miten ihmisiin onkin niin vaikea luottaa välillä kuitenkin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vaatii uskallusta. Ihmisillä yleensä on jonkinlaiset suojamuurit ympärillään eivätkä he uskalla olla haavoittuvia. Parisuhteessa mielestäni se on tärkeintä. Koskaan ei saa sanoa sitä kaikkein pahinta eikä nähdä toista vihollisena. Tämä ei onnistu kaikkien kanssa edes vaikka jonkun toisen kanssa uskaltaisi olla haavoittuva oma itsensä. Paha tahto ei kuulu parisuhteeseen.
Silloin löytää yhteisiä hölmöjä juttuja jotka sitovat yhteen. Kahdenkeskiset tyhmät vitsit, jekut ja yhteinen maailma ei voi syntyä jos suuttuessa pyritäänkin sitten loukkaamaan. Hassuttelu on vaikeaa jos pelkää arvostelua.
Me mieheni kanssa hupsuttelemme ja meilläkin on paljon tuommoista "kaupankäyntiä" joka on oikeasti enemmän hellittelyä (teen sun lempiruokaa jos tuot kaupasta siteitä). Pieniä rakkausviestejä ja iprottuja huumoribiisejä. Naimisissa 6v
Tuo oli hyvin sanottu, että paha tahto ei kuulu parisuhteeseen. Taidat olla asian ytimessä. Kun paha tahto puuttuu ja toisen hyväntahtoisuuteen voi luottaa kuin peruskallioon, asioista selviää. Itse en ole sitä kokenut, mutta ei kai se mahdotontakaan ole. Silloin arkipäiväiset asiat ei muutu valtapeliksi.
On muuten todella hauska huomata välillä, että vanhuksetkin saattaa vielä jekuttaa puolisoa tai lähettää toiselle rakkausviestin (sydämen muotoinen juttu tai muu pöhkö homma) vaikka perunapenkkiin.
Miten ihmisiin onkin niin vaikea luottaa välillä kuitenkin?
Ap
Ihmiset eivät aina ole luottamuksen arvoisia. Kun pitää itsensä rohkeasti avoimena ja ottaa joskus takkiinkin, se palkitaan joskus moninkertaisesti. Fool me once..
Minkä ikäinen olet, ap, ja onko sinulla lapsia? Nämä suhteesi, joihin olet ajautunut pinnallisista syistä, eivät siis ilmeisesti ole olleet läheisiä tällä kuvailemallasi tavalla. Minkälaista kumppanuus niissä on ollut - enemmän jonkinlaista vakavamielistä yhteisen projektin (esim. perhe) eteen työskentelyäkö?
Minulla ja miehelläni on sellaisia pieniä fyysisiä juttuja, kuten kädestä pitäessä toisen käden "morsettaminen" puristamalla sitä rytmikkäästi jonkinlaisessa sarjassa, johon toinen sitten vastaa. Tai tietyissä tilanteissa samanlaista vuorovaikutusta hassuilla hymähtelyäänillä tai narahteluilla tehtynä. Vaikea selittää. :)
Mielestäni nämä jutut alkavat kehittyä siitä, kun minun ja miehen välille syntyy luottamus. Siihen liittyy moniakin asioita, mm. se että huomaan miehen kohtelevan minua hyvin, suhtautuvan ikään kuin oman laumansa jäsenenä (vs. vihollisena), ja tulevan minua vastaan haasteellisissa tilanteissa. Mutta tärkeää on myös fyysinen taso, omalla kohdallani ensin katseet ja hymyt, ja myöhemmin suutelu. Kun mies hymyilee minulle ja katsoo avoimesti silmiin, tai vastaa näihin kun itse teen niin, tulee tunne että uskallan luottaa vähän. Kun hän suutelee minua kauniisti ja kunnioittavasti, alan luottaa lisää. Jos hän vastaa pieniin aloituksiini jotenkin, luottamus kasvaa edelleen. Mitä hölmömpiä ne aloitukset ovat ja mitä avoimemmin niihin vastataan, sitä mukavammalta tuntuu ja sitä enemmän sitä uskaltautuu hölmöilemään lisää.
Mielestäni tämä ei kuitenkaan tapahdu kovin tiedostetusti, vaan olennaista on heittäytyminen tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vaatii uskallusta. Ihmisillä yleensä on jonkinlaiset suojamuurit ympärillään eivätkä he uskalla olla haavoittuvia. Parisuhteessa mielestäni se on tärkeintä. Koskaan ei saa sanoa sitä kaikkein pahinta eikä nähdä toista vihollisena. Tämä ei onnistu kaikkien kanssa edes vaikka jonkun toisen kanssa uskaltaisi olla haavoittuva oma itsensä. Paha tahto ei kuulu parisuhteeseen.
Silloin löytää yhteisiä hölmöjä juttuja jotka sitovat yhteen. Kahdenkeskiset tyhmät vitsit, jekut ja yhteinen maailma ei voi syntyä jos suuttuessa pyritäänkin sitten loukkaamaan. Hassuttelu on vaikeaa jos pelkää arvostelua.
Me mieheni kanssa hupsuttelemme ja meilläkin on paljon tuommoista "kaupankäyntiä" joka on oikeasti enemmän hellittelyä (teen sun lempiruokaa jos tuot kaupasta siteitä). Pieniä rakkausviestejä ja iprottuja huumoribiisejä. Naimisissa 6v
Tuo oli hyvin sanottu, että paha tahto ei kuulu parisuhteeseen. Taidat olla asian ytimessä. Kun paha tahto puuttuu ja toisen hyväntahtoisuuteen voi luottaa kuin peruskallioon, asioista selviää. Itse en ole sitä kokenut, mutta ei kai se mahdotontakaan ole. Silloin arkipäiväiset asiat ei muutu valtapeliksi.
On muuten todella hauska huomata välillä, että vanhuksetkin saattaa vielä jekuttaa puolisoa tai lähettää toiselle rakkausviestin (sydämen muotoinen juttu tai muu pöhkö homma) vaikka perunapenkkiin.
Miten ihmisiin onkin niin vaikea luottaa välillä kuitenkin?
Ap
Ihmiset eivät aina ole luottamuksen arvoisia. Kun pitää itsensä rohkeasti avoimena ja ottaa joskus takkiinkin, se palkitaan joskus moninkertaisesti. Fool me once..
Olen aika avoin, mutta rakkaus on jotenkin pelottavaa. Muussa elämässä pystyn ottamaan takkiini ja tiedänkin ottavani joskus takkiini. Pidän riskiä sen arvoisena. Ajattelen, että kukin on syytön, kunnes toisin todistetaan. Paitsi kun ajattelen parisuhteita. Silloin asiat menee päinvastoin. Mutta ehkä se siitä. Työstän asiaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö tämän tapaamasi naisen suhdehistoriasta? Onko hän sinun laillasi ajautunut vääränlaisiin suhteisiin, vai onko hänellä takanaan onnellisia ja luottamuksen täyteisiä suhteita (varmaan monien todellisuus on jotain tältä väliltä)? Jos tiedät että nainen on aiemmin luottanut ja häneen on luotettu, ehkä se voi auttaa sinuakin uskaltamaan?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet, ap, ja onko sinulla lapsia? Nämä suhteesi, joihin olet ajautunut pinnallisista syistä, eivät siis ilmeisesti ole olleet läheisiä tällä kuvailemallasi tavalla. Minkälaista kumppanuus niissä on ollut - enemmän jonkinlaista vakavamielistä yhteisen projektin (esim. perhe) eteen työskentelyäkö?
Minulla ja miehelläni on sellaisia pieniä fyysisiä juttuja, kuten kädestä pitäessä toisen käden "morsettaminen" puristamalla sitä rytmikkäästi jonkinlaisessa sarjassa, johon toinen sitten vastaa. Tai tietyissä tilanteissa samanlaista vuorovaikutusta hassuilla hymähtelyäänillä tai narahteluilla tehtynä. Vaikea selittää. :)
Mielestäni nämä jutut alkavat kehittyä siitä, kun minun ja miehen välille syntyy luottamus. Siihen liittyy moniakin asioita, mm. se että huomaan miehen kohtelevan minua hyvin, suhtautuvan ikään kuin oman laumansa jäsenenä (vs. vihollisena), ja tulevan minua vastaan haasteellisissa tilanteissa. Mutta tärkeää on myös fyysinen taso, omalla kohdallani ensin katseet ja hymyt, ja myöhemmin suutelu. Kun mies hymyilee minulle ja katsoo avoimesti silmiin, tai vastaa näihin kun itse teen niin, tulee tunne että uskallan luottaa vähän. Kun hän suutelee minua kauniisti ja kunnioittavasti, alan luottaa lisää. Jos hän vastaa pieniin aloituksiini jotenkin, luottamus kasvaa edelleen. Mitä hölmömpiä ne aloitukset ovat ja mitä avoimemmin niihin vastataan, sitä mukavammalta tuntuu ja sitä enemmän sitä uskaltautuu hölmöilemään lisää.
Mielestäni tämä ei kuitenkaan tapahdu kovin tiedostetusti, vaan olennaista on heittäytyminen tilanteisiin.
Olen kolmekymppinen ja lapseton. Itse etsin aikanaan syvällisempiä suhteita, omaa laumaa oikeastaan. Kai mulla on/oli miellyttävä ulkonäkö, koska sen perusteella musta on kiinnostuttu. Itse tuppasin rakastua aika täysillä, mutta se jäi yksipuoliseksi. Huumorini vain lopulta hävetti exiä. Olin ikäänkuin trophy-husband. Itselleni ulkonäköon ollut vähemmän tärkeä asia. Olen aika outo pinnan alta, joten lopulta exät vain häpesi mua. Nauran oudosti. Sanon vääriä asioita. Pukeudun useimmiten rähjäisesti. Joten mun esittely oli aika turhaa. Onneksi olen alkanut kaljuuntua. Vanheneminen on jostain syystä helpottava asia.
Olisikin tuollaista, että olisi jokin kädenpuristusmorsekoodi. Eihän tuollaista voi edes keksiä. Tulee vähän mieleen kissani, joka tuli erittäin huonoista oloista. Sen kanssa koitettiin vain tulla toimeen. Itsekään en tuntenut kissoja. Nykyisin se ymmärtää mua ja mä tiedän, mitä sen päässä liikkuu. Mekin ollaan samaa laumaa. Se on jotenkin saumatonta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö tämän tapaamasi naisen suhdehistoriasta? Onko hän sinun laillasi ajautunut vääränlaisiin suhteisiin, vai onko hänellä takanaan onnellisia ja luottamuksen täyteisiä suhteita (varmaan monien todellisuus on jotain tältä väliltä)? Jos tiedät että nainen on aiemmin luottanut ja häneen on luotettu, ehkä se voi auttaa sinuakin uskaltamaan?
Ehkä jotain siltä väliltä. Uskoisin, että lapsuuskin vaikuttaa. Itselläni se oli eritäin huono, ja hänellä sellainen ok, muttei täydellinen. Se heittäytyminen on vaikeaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap mä pidän susta kovasti.
Kiitos. Ei pidä kasvaa liian aikuiseksi. Aina pitää ihmetellä. Ja aina pitää voida olla tyhmä. Koska ihmiset on tyhmiä.
Ap
En osaa tarkemmin selittää, mutta nykyisen kumppanin kanssa on jotain sellaista kun lapsen kanssa. Vaikka olisin kuinka vihainen, en halua hänelle mitään pahaa. En halua ikinä loukata, enkä satuttaa, vaikka kiehun sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa tarkemmin selittää, mutta nykyisen kumppanin kanssa on jotain sellaista kun lapsen kanssa. Vaikka olisin kuinka vihainen, en halua hänelle mitään pahaa. En halua ikinä loukata, enkä satuttaa, vaikka kiehun sisällä.
Mielenkiintoinen havainto. Mä en ymmärtänyt tällaista asiaa ollenkaan ennen tuota kissaani. Se iski muhun jotenkin tosi kovaa kun tajusin, että voin olla vihainen, vaikka oikeasti samaan aikaan, no, rakastan. Tämä tapahtui noin vuosi sitten. En oikeasti tajunnut sitä ennen. Mutta mussa tosiaan on jotain vikaa sillä saralla. Se oli valaisevaa kuitenkin. Kun voisin vielä ajatella ihmisistäkin niin.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Se vaatii uskallusta. Ihmisillä yleensä on jonkinlaiset suojamuurit ympärillään eivätkä he uskalla olla haavoittuvia. Parisuhteessa mielestäni se on tärkeintä. Koskaan ei saa sanoa sitä kaikkein pahinta eikä nähdä toista vihollisena. Tämä ei onnistu kaikkien kanssa edes vaikka jonkun toisen kanssa uskaltaisi olla haavoittuva oma itsensä. Paha tahto ei kuulu parisuhteeseen.
Silloin löytää yhteisiä hölmöjä juttuja jotka sitovat yhteen. Kahdenkeskiset tyhmät vitsit, jekut ja yhteinen maailma ei voi syntyä jos suuttuessa pyritäänkin sitten loukkaamaan. Hassuttelu on vaikeaa jos pelkää arvostelua.
Me mieheni kanssa hupsuttelemme ja meilläkin on paljon tuommoista "kaupankäyntiä" joka on oikeasti enemmän hellittelyä (teen sun lempiruokaa jos tuot kaupasta siteitä). Pieniä rakkausviestejä ja iprottuja huumoribiisejä. Naimisissa 6v