Miten pääsee psykiatriselle osastolle hoitoon?
Pitääkö olla ihan ranteet auki meininki vai voiko päästä helpommin?
Mulla kolme lasta ja töissä käyvä mies. Oon nyt sairaslomalla ja silti olo ihan hirveä välillä. Pahoina päivinä en meinaa saaha mitään tehtyä. Paniikki, pelot, ahdistus ja epätoivo risteilee mielessä ja huono olo fyysisestikin ja ruokahalu huono.
Käyn kyllä viikottain hoitajalla juttusilla, mutta eihän se riitä näinä huonoina kausina mihinkään. Lääkkeet myös on, mutta en haluais koukkuuntua rauhottaviin liikaa. Nuorin on välillä tarhassa, välillä kotona. Muut kouluikäisiä. Silti tuntuu että en jaksa enkä kykene pärjäämään yksin lasten kanssa kohta lyhyitäkään aikoja.
Olisikohan osastojaksosta hyötyä? Mitä siellä voidaan tehdä tilanteen hyväksi? Mitä jos mies ei jaksa yksin pyörittää arkea ja käydä töissä? Voiko kunnalta saada silloin jotain tukea? En tarkoita rahaa vaan jotain konkreettista apua?
On niin epätoivoinen olo ja syytän itteäni että oon niin surkea välillä ja pelkään että lapset kärsii.
Kommentit (28)
Miksi sä epäilet, ettei mies jaksaisi yksin lasten kanssa?
En ymmärrä mitä hyötyä osastosta olisi kohdallasi. Suljettujen seinien ja ovien takana passivoitumassa.
Menet puhumaan lääkärille ja pyydät lähetettä ns. vapaaehtoiseen hoitoon. Kerro että tunnet nyt ettet pärjää kotona.
Mitä luulet, siis nimenomaan luulet, että osastolla tapahtuu? Tämä kysymys olettamuksella ettet ole ennen ollut.
Kannattaisiko sen nuorimman olla ihan kokopäiväisesti siellä tarhassa?
Osastohoito on tarkoitettu sellaisille ihmisille jotka eivät enää kotonaan pärjää, eivät pysty noudattamaan minkäänlaista päivärytmiä, eivät välttämättä muista syödä yms. Osastolla on säännöllinen rytmi, lääkkeidenjaot, ruuat, kuntoutushetket. Muutoin siellä on aika pysähtynyttä. Vaikea uskoa että tuosta olisi perheenäidille apua.
Suljettu osasto on sitten niille jotka eivät välttämättä hahmota omaa tilannettaan ja ovat vaaraksi itselleen ja/tai muille.
Menet kadulle ja huudat kovaan ääneen apua.
Myös jutteleminen mahdollisimman monelle ihmiselle auttaa hahmottamaan omaa sijaintiaan maailmankaikkeudessa. Kannattaa aloittaa nuorena koska vaikeutuu iän ja koti-eristäytymisen myötä.
Hoitajan juttusilla otat puheeksi osastohoidon.
Myös lastensuojelusta tai sosiaalitoimesta voi aidosti pyytää apua, esim. perhetyötä, kotipalvelua, tukihenkilöä tai tukiperhettä lapsille, lomaperhettä lapsilla kesällä jne.
Vaatii joillain paikkakunnilla ls-ilmoituksen jonka voi vaikka tehdä itse, mutta myös apu voi olla tuollaisissa tilanteissa suuri. Joskus ihan käytännön apu vie pitkälle, pelkkä puhuminen ei aina auta.
Muistakaa myös "lapset puheeksi"-malli, eli se että yhdessä sinun työntekijän kanssa käydään lasten kanssa läpi miksi äiti käyttäytyy välillä "kummallisesti". Siihen on joka ikäiselle materiaalia jne. Tutkitusti ennaltaehkäisee lastan vaikeuksia ja sairustumista myöhemmin.
Voimia
Tarvitset terapiaa. Käyn itse terapiassa kaksi kertaa viikossa ja ero aikaisempiin lyhyisiin hoitojaksoihin tai hoitajan kanssa jutteluihin on valtava. Vasta nyt ongelmat ovat lähteneet selviämään sen sijaan että oireita pidetään kurissa lääkityksellä. Tärkeintä on löytää sopiva terapeutti, sellainen johon luotat ja jonka kanssa tulet ymmärretyksi.
Terapiaan hakeutuminen on pitkä ja raskas prosessi ja terapeuttien tutustumiskäynnit pitää maksaa kokonaan itse, mutta se on kaiken vaivan arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset terapiaa. Käyn itse terapiassa kaksi kertaa viikossa ja ero aikaisempiin lyhyisiin hoitojaksoihin tai hoitajan kanssa jutteluihin on valtava. Vasta nyt ongelmat ovat lähteneet selviämään sen sijaan että oireita pidetään kurissa lääkityksellä. Tärkeintä on löytää sopiva terapeutti, sellainen johon luotat ja jonka kanssa tulet ymmärretyksi.
Terapiaan hakeutuminen on pitkä ja raskas prosessi ja terapeuttien tutustumiskäynnit pitää maksaa kokonaan itse, mutta se on kaiken vaivan arvoista.
Omakin eka ajatus oli että miksi hitossa et käy intensiivisesti terapiassa? Kolme vuotta kelaterapiaa ja työstät noi sun ongelmas. Jonkun hoitajan kanssa välillä höpiset, mitä hyötyä? Ja mitä se osastohoito pitkällä tähtäimellä hyödyttää? Ei mitään. Hetken levon saat mut sen jälkeen alkaa taas arki. Haet nyt sinne terapiaan.
Kiitos vastauksista. Kelaterapiaan on tarkoitus hankkiutua. Aika pienellä paikkakunnallani vaan tällä hetkellä on jonoa mulle sopiville terapeuteille.
En tiedä itsekään olisiko osastohoidosta mitään hyötyä. Lähinnä mietityttää että jos lapset kärsii kun oon välillä huonossa kunnossa ja en vaan jaksa juuri mitään. Toinen asia on se, että on tosi rankkaa kun olotilat vaihtelee laidasta laitaan jopa samana päivänä. Välillä on viikko hyvää ja silloin kaikki sujuu hirveän hyvin. Sitten yhtäkkiä romahdan ja oon taas viikon pari ihan pohjalla. Tai sitten vaihtelee päivästä toiseen olotila. Hyvinä päivinä tunnen itseni lähes hypomaaniseksi koska on niin hyvä olo ja voisin touhuta vaikka mitä. Kuitenkin järki pysyy matkassa. Lääkärin mielestä mulla on kuitenkin "vain" ahdistuneisuushäiriö. Jos kävisin osastolla niin voisiko olla niin, että diagnoosi voisi tarkentua ja lääkitys mahdollisesti muuttua.
T. Ap
Jos menet osastolle, siellä ei ole muuta apua tarjolla kuin lääkkeet ja säännöllinen päivärytmi. Ei siellä mitään terapiaa/kuntoutusta saa, eli en usko että kohdallasi on apua. Lisäksi tuossa tilanteessa tehdään ls-ilmoitus ja sossut tulevat arvioimaan kyvykkyyttäsi vanhemmaksi.
Aloitusviestin näyttämällä paikka on sinun.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Kelaterapiaan on tarkoitus hankkiutua. Aika pienellä paikkakunnallani vaan tällä hetkellä on jonoa mulle sopiville terapeuteille.
En tiedä itsekään olisiko osastohoidosta mitään hyötyä. Lähinnä mietityttää että jos lapset kärsii kun oon välillä huonossa kunnossa ja en vaan jaksa juuri mitään. Toinen asia on se, että on tosi rankkaa kun olotilat vaihtelee laidasta laitaan jopa samana päivänä. Välillä on viikko hyvää ja silloin kaikki sujuu hirveän hyvin. Sitten yhtäkkiä romahdan ja oon taas viikon pari ihan pohjalla. Tai sitten vaihtelee päivästä toiseen olotila. Hyvinä päivinä tunnen itseni lähes hypomaaniseksi koska on niin hyvä olo ja voisin touhuta vaikka mitä. Kuitenkin järki pysyy matkassa. Lääkärin mielestä mulla on kuitenkin "vain" ahdistuneisuushäiriö. Jos kävisin osastolla niin voisiko olla niin, että diagnoosi voisi tarkentua ja lääkitys mahdollisesti muuttua.
T. Ap
No aika hassu ahdistuneisuushäiriö. Kyllä sä tarttisit jonkun kunnon hoitosuunnitelman. Ei sieltä osastolta saa muuta apua kuin lepoa. Voitko mennä toiselle lääkärille tai psykiatrille ja sanoa että haluat nyt kunnollisen arvioinnin tilastasi ja kunnon pitkän tähtäimen suunnitelman?
Vierailija kirjoitti:
Hoitajan juttusilla otat puheeksi osastohoidon.
Ja jos ei muuten usko, niin iske puukko pöytään. Luulisi papereiden lähtevän liikkeelle.
Hah ei osastolle pääse nykyään mitenkään. Ehkä yksi onnekas miljoonasta.
Osastolle ei pääse helpolla, itselläni oli kaksi aiempaa kertaa milloin olin ottanut lääkkeitä ja olutta. Lääke määrät oli luokkaa Opamox 15mg 30kpl, Ketipinor 200mg depot 20kpl, Olantsapiini 10mg 30kpl ja panacod 500mg 10kpl. Teholle jouduin molemmilla kerroilla. Ja sitten kotia. Mutta kolmas kerta jolloin en ollut ottanut lääkkeitä vaan menin sanomaan miten paha olo on minulla, jouduin ambulanssilla psykiatriseen sairaalaan missä olin 5 viikkoa suljetulla.
Vierailija kirjoitti:
Osastolle ei pääse helpolla, itselläni oli kaksi aiempaa kertaa milloin olin ottanut lääkkeitä ja olutta. Lääke määrät oli luokkaa Opamox 15mg 30kpl, Ketipinor 200mg depot 20kpl, Olantsapiini 10mg 30kpl ja panacod 500mg 10kpl. Teholle jouduin molemmilla kerroilla. Ja sitten kotia. Mutta kolmas kerta jolloin en ollut ottanut lääkkeitä vaan menin sanomaan miten paha olo on minulla, jouduin ambulanssilla psykiatriseen sairaalaan missä olin 5 viikkoa suljetulla.
Höpö höpö. Olisit jo kuollut tuolla määrällä lääkkeitä ja alkoholia.
Taka-aasialaisia hoidetaan jossain taka-aasian viidakossa?