Itsensä niskasta kiinni ottaminen ei oo mitään rakettitiedettä!
Mullakin sattui elämässä kerran haveri, kun murtui treeneissä varvas enkä pystynyt fudaa viikkoihin! Mut en luovuttanut! Nyt oon kasvatustieteiden maisteri ja onnellisesti naimisissa viidettätoista vuotta!! Mikä sun tekosyy on olla ottamatta itteäs niskasta kii!! Ei se oo mitään rakettitiedettä hei! Jos sä, siis just sä siinä, tarviit tukee sun murheissa, niin yksinkertaisesti otat sen iPhonen kouraan ja soitat sun frendeille, niin ne tulee jeesaa sut kondikseen! Ei oo rakettitiedettä pään ja kropan kasassa pitäminen!
Kommentit (21)
Ooh! Varvas murtui ja sinusta tuli maisteri! Ja 15 vuotta ollut naimisissakin. Ohlalaa!
Hei hyvä, jos sä oot pystynyt, hei haloo oot tosi kova mimmi
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, sanoitko rakettitiedettä?
Öö, tarkoitin pakettilevitettä!
Kiitos kun masensit lisää minua ja täällä sohvalla makaan enkä muuta kuin syömässä ja vessassa käyn.
Soittaisin ystävälle mielelläni mutta niitä ei ole.
Masennus ei ole leikin asia vaan voi saada toisen epätoivoisesti suremaan lisää omaa tilaansa
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun masensit lisää minua ja täällä sohvalla makaan enkä muuta kuin syömässä ja vessassa käyn.
Soittaisin ystävälle mielelläni mutta niitä ei ole.
Masennus ei ole leikin asia vaan voi saada toisen epätoivoisesti suremaan lisää omaa tilaansa
Lyö varpaasi ovenkarmiin matkalla vessaan, niin että se murtuu. Saat uskomatonta tahdonvoimaa ja sinusta tulee maisteri.
Mun mielestä apn tekstissä on kuitenkin jotain perää. Ei masennuksesta parannu ilman omaa ponnistelua. Ei ole ihmepilleriä, -terapiaa tai minkäänmoista poppaskonstia, joka sen masennuksen poistaa. On pakotettava itsensä toimimaan.
Masennus ja suru on jollain tapaa samanlaisia. Molemmat helpottuu elämällä, toimimalla ja ponnistelemalla sieltä syövereistä ylöspäin. Ja ajan kanssa se ponnistelu helpottuu ja on helpompaa.
Jos taas antaa itsensä jäädä makaamaan, niin suru ja masennus vaan kasvaa.
Masennus ei ole leikin asia, mutta ei se ilman omaa ponnistelua parane.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä apn tekstissä on kuitenkin jotain perää. Ei masennuksesta parannu ilman omaa ponnistelua. Ei ole ihmepilleriä, -terapiaa tai minkäänmoista poppaskonstia, joka sen masennuksen poistaa. On pakotettava itsensä toimimaan.
Masennus ja suru on jollain tapaa samanlaisia. Molemmat helpottuu elämällä, toimimalla ja ponnistelemalla sieltä syövereistä ylöspäin. Ja ajan kanssa se ponnistelu helpottuu ja on helpompaa.
Jos taas antaa itsensä jäädä makaamaan, niin suru ja masennus vaan kasvaa.
Masennus ei ole leikin asia, mutta ei se ilman omaa ponnistelua parane.
Tavallaan tämä on totta. Mutta toisaalta minä pysyn pystyssä ja pystyn toimimaan vaikka olen masentunut eikä kukaan takuulla tajua että oikeasti mietin itsemurhaa.
Tarkoitan että olen vahva ja toimiva ihminen mutta täysin tyhjä. Mutta ehkä mun sisältäni ei oikeasti löydy mitään joten näillä mennään.
Vain vahvoista vahvimmat, todelliset sankarit pystyvät enää palaamaan yhteiskunnan jäseniksi varpaan murtumisen jälkeen. Presidenttiainesta, vähintään!
Olenko ainut joka käsitti aloitusviestin satiiriksi? :D
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainut joka käsitti aloitusviestin satiiriksi? :D
Et.
Sä olet ainoa, joka ei ymmärtänyt, että muut kirjoittajat käsittivät aloitusviestin satiiriksi. ;)
Jo sossuhakemuksen täyttäminen on vasurille rakettitiedettä.
Ottiko ap ensin itseään niskasta ja löi sitten varpaansa? Huh. En nousisi tosta ikinä. Ja että vielä maisteriksi noin.
Varmaan puolet näistä masentuneista on ihmisiä, jotka olisivat varmasti yhteiskuntakelpoisia jos vain ottaisivat itseään niskasta kiinni. On vain niin hankala päästä sieltä kotoa pois kun on niin pitkään uskotellut itselleen, että on jotenkin sairas ja huono eikä kuulu hyvien ihmisten joukkoon vaan on tuomittu lopunelämäänsä makaamaan kotona arvottomana. Näiden ihmisten pitäisi ajatella, että vittu! minähän tulen täältä töihin ja yritäppä estää. Heidän pitäisi ajatella, että heilläkin on oikeus näyttää taitonsa ja saada mahdollisuus olla tuottava osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan puolet näistä masentuneista on ihmisiä, jotka olisivat varmasti yhteiskuntakelpoisia jos vain ottaisivat itseään niskasta kiinni. On vain niin hankala päästä sieltä kotoa pois kun on niin pitkään uskotellut itselleen, että on jotenkin sairas ja huono eikä kuulu hyvien ihmisten joukkoon vaan on tuomittu lopunelämäänsä makaamaan kotona arvottomana. Näiden ihmisten pitäisi ajatella, että vittu! minähän tulen täältä töihin ja yritäppä estää. Heidän pitäisi ajatella, että heilläkin on oikeus näyttää taitonsa ja saada mahdollisuus olla tuottava osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.
Mitäpä teet, kun mikään ei tunnu miltään, vaikka kuinka 'tsemppaisi'? Velvollisuudentunnostako liikumme ja teemme kaikki asioita, joita emme koe yhtään miksikään? Mitä voi tehdä, jos "nopeammin, korkeammalle, voimaakkammin" ei toimikaan kohdallasi oikeastaan yhtään millään tavalla tahi tasolla?
Ameeba kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan puolet näistä masentuneista on ihmisiä, jotka olisivat varmasti yhteiskuntakelpoisia jos vain ottaisivat itseään niskasta kiinni. On vain niin hankala päästä sieltä kotoa pois kun on niin pitkään uskotellut itselleen, että on jotenkin sairas ja huono eikä kuulu hyvien ihmisten joukkoon vaan on tuomittu lopunelämäänsä makaamaan kotona arvottomana. Näiden ihmisten pitäisi ajatella, että vittu! minähän tulen täältä töihin ja yritäppä estää. Heidän pitäisi ajatella, että heilläkin on oikeus näyttää taitonsa ja saada mahdollisuus olla tuottava osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.
Mitäpä teet, kun mikään ei tunnu miltään, vaikka kuinka 'tsemppaisi'? Velvollisuudentunnostako liikumme ja teemme kaikki asioita, joita emme koe yhtään miksikään? Mitä voi tehdä, jos "nopeammin, korkeammalle, voimaakkammin" ei toimikaan kohdallasi oikeastaan yhtään millään tavalla tahi tasolla?
http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/mieli/palauta-ilo-el…
Aina on konsteja ja erilaisia menetelmiä yrittää.. ja sulla on tuossa jo väärä ajattelumallikin. EI nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin! Pikemminkin " mikä tekee minut onnelliseksi, mikä tuottaa minulle iloa, mistä minä tykkään".
Vierailija kirjoitti:
Ameeba kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan puolet näistä masentuneista on ihmisiä, jotka olisivat varmasti yhteiskuntakelpoisia jos vain ottaisivat itseään niskasta kiinni. On vain niin hankala päästä sieltä kotoa pois kun on niin pitkään uskotellut itselleen, että on jotenkin sairas ja huono eikä kuulu hyvien ihmisten joukkoon vaan on tuomittu lopunelämäänsä makaamaan kotona arvottomana. Näiden ihmisten pitäisi ajatella, että vittu! minähän tulen täältä töihin ja yritäppä estää. Heidän pitäisi ajatella, että heilläkin on oikeus näyttää taitonsa ja saada mahdollisuus olla tuottava osa yhteiskuntaa. Toisin sanoen heidän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni.
Mitäpä teet, kun mikään ei tunnu miltään, vaikka kuinka 'tsemppaisi'? Velvollisuudentunnostako liikumme ja teemme kaikki asioita, joita emme koe yhtään miksikään? Mitä voi tehdä, jos "nopeammin, korkeammalle, voimaakkammin" ei toimikaan kohdallasi oikeastaan yhtään millään tavalla tahi tasolla?
http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/mieli/palauta-ilo-el…
Aina on konsteja ja erilaisia menetelmiä yrittää.. ja sulla on tuossa jo väärä ajattelumallikin. EI nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin! Pikemminkin " mikä tekee minut onnelliseksi, mikä tuottaa minulle iloa, mistä minä tykkään".
Voi vittu. Hieman lavealla pensselillä Furman taas(kin) maalailee masentuneisuutta ja korostaa itseavun merkitystä kuitenkin siihen pisteeseen, että "jos et jaksa edes tavata ketään, tarvitset ehkä lääkärin apua".
Entäpä ihmiset, joilla aivot ovat jo 'urautuneet' osaksi persoonaa? Eikö tuolloin toteamuksesi 'väärästä ajattelumallista' ole sama kuin toteaisi toisesta, että on...'erilainen' (ja täten pelättävä ja mahdollisesti tuhottava???)? Joojoo...tahallaan ymmärrän väärin, mutta kun masennus on myöskin menetettyä (?) aikaa ja yhteiskunta normeineen ja normaaliuden vaatimuksineen (=yksilön oletettu elinkaari) vaan aiheuttaa masentuneelle sen tunteen, että on jäänyt pahasti jälkeen muista sen takia, koska sairastui - nytkö hänen pitäisi siis pieraista itsensä 'elämään kiinni' pelkällä tahdonvoimalla ja päättäväisyydellä, koska se yksi masentunut jossakin siihen pystyi???
Mitä tapahtui yhteiskunnan heterogeenisyydelle ja yksilöllisten taitojen ja taipumuksien erilaisuudelle? Koska se parhaansakaan antaminen ei nimittäin nykyään riitä - aikuisuus on varhaistunut, kiitos elintason ja sen iänikuisen kilpailun. Eli: Citius. Altius. Fortius.
Anteeksi, sanoitko rakettitiedettä?