Traumaattinen stressi läheisen kuolemasta

Hei ap.

Suru on huuhtonut ylitsesi. Suruun jokainen reagoi yksilöllissesti. Et kirjoittanut, kuinka kauan menetyksestä on? Joissain tapauksissa on viisainta ottaa sairauslomaa, jos tuntuu, ettei millään selviä töistään tai tekee virheitä siellä tms. Mutta useimmiten surun kanssa on terveellisintä jatkaa normaalia elämää ja hyväksyä erilaiset surun tunteet osaksi ihmiselämää. Jos ahdistus yms kaappaavat liian vahvasti mukaansa, on syytä miettiä mielenterveyttä. Mutta normaalia surua ei tule medikalisoida eli pitää 'vääränä' - normalistikin suruun kuuluu erilaisia tunnemyrskyjä pelosta murheesen ja apatiasta vihaan. Joillain paikkakunnilla järjestetään sururyhmiä, joissa surua voi prosessoida vertaistuen piirissä, mutta siihen ei voi mennä aivan kriisin pahimmassa vaiheessa, jotta  kykenee myös kuuntelemaan toisia ja hyötymään vertaistuesta.

Voit keskustella menetyksestäsi myös seurakuntasi papin tai diakoniatyöntekijän kanssa. Ja mene toki myös lääkäriin vointisi suhteen. Mikään pilleri ei surua poista, mutta jos kyseessä on surun laukaisema masennus tai voimakas ahdistus, mielialalääkkeet saattavat parantaa elämänlaatua. Lääkäri arvioi sen.

Kiitos Kirkkosisko vastauksestasi. Menetyksestä on lyhyt aika vasta. Olen kyllä miettinyt tuota diakonille ajan varaamista, sillä haluaisin käsitellä asiaa myös hengellisellä tasolla ja siihen ei pelkkä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keskustelu taida auttaa.

Ehkäpä se tästä ajan kanssa - tällä hetkellä tuntuu vaan mahdottomalta. Olen sairaslomalla ja töihin paluu tuntuu samalta kuin joutuisi kiipeämään korkealle vuorelle, jossa pystysuora seinämä. En saa kotonakaan tehtyä kuin ihan pakolliset kotityöt.

Kaipa se on vaan ajateltava, että kaikki me joudumme joskus samaan tilanteeseen ja menetämme jonkun tärkeän, etten ole ainoa joka tässä kokee suunnatonta surua. ap.

Mulla on kokemusta kahden läheisen äkillisestä väkivaltaisesta kuolemasta.

Suosittelen ensinnäkin kunnolla sairaslomaa, sitten kekustelua ammattiauttajan kanssa ja kolmanneksi vasta lääkitystä. Pahimpaa ahdistukseen voisi olla hyvä rauhoittavat ja unettomuuteen nukahtamislääkkeet, mutta ensisijaisesti kannattaa levätä, antaa surulle aikaa ja puhua puhua puhua. Liikunta voi myös auttaa.

Suru on aaltoliikettä, kannattaa varautua siihen, että se tulee yhtäkkiä päälle kun tuntuu että se helpotti jo. Mutta pikku hiljaa tilanne helpottaa kyllä. Se on inhottavaa että loppujen lopuksi vain aika auttaa. Takaumia voi tulla vielä vuosienkin päästä mutta lopulta asian hyväksyy ja jää muistot.

Paljon voimia sinulle!

Kiitos vastauksestasi sinullekin. Suru on kai vaan surtava sitten kuitenkin ja otettava sitä aikaa. ap.