Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kettutytöt-tee rikos, älä kanna vastuuta

Vierailija
15.01.2017 |

Ajatuksia artikkelista?

"Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi naiset tuomittiin yhteisvastuullisesti lähes 800 000 markan vahingonkorvauksiin (nykyrahassa noin 180 000 euroa).

Pysyneet varattomina

Ulosottoviranomaisen Iltalehdelle toimittamien ulosottotodistusten mukaan Minna, Mia ja Kirsi ovat suorittaneet velkojaan hyvin vähän jos sitäkään.

Turkistarhaajia oikeudessa edustaneen asianajajan mukaan kuusinumeroisesta summasta on saatu perittyä koko tänä aikana vain "muutamia tuhansia euroja".

Mainittu summa on peritty kokonaan Pietarsaaressa asuvalta Kirsiltä. Helsinkiläisiltä Mialta ja Minnalta ei ole saatu perittyä ulosoton kautta euroakaan.

- Olemme selvittäneet näiden henkilöiden taustat ja seuranneet tilannetta koko ajan. He ovat pysyneet varattomina, asianajaja Tapio Suutari sanoo.

Helsingin ulosottoviraston toimittaman todistuksen mukaan yksi heistä todettiin varattomaksi viimeksi joulukuussa 2014 ja toinen puolestaan maaliskuussa 2015.

Korot ovat nostaneet ulosotossa olevan summan jo lähes 250 000 euroon. Vuoden 1996 tasoon suhteutettuna summa vastaa reilusti yli miljoonaa markkaa.

Koska kyse on yhteisvastuullisesta velasta, ulosotossa oleva summa voidaan periä vanhenemisajan puitteissa kokonaisuudessa vaikka yhdeltä velalliselta.

Ulosottotodistuksen mukaan Kirsi on suorittanut turkistarhaajille viimeisen kahden vuoden aikana 1 063 euroa.

Periaatteen vuoksi

Vaasan hovioikeuden tuomiosta tulee 30. joulukuuta kuluneeksi tasan 20 vuotta.

Rikoksesta johtuva velka vanhenee lain mukaan 20 vuodessa, joten Minna, Mia ja Kirsi vapautuvat velkavankeudestaan vielä tämän vuoden puolella.

Suutarin mukaan hänen päämiehensä ovat hyväksyneet jo ajatuksen, etteivät he tule koskaan saamaan täysimääräistä korvausta kärsimistään vahingoista.

- Se tiedetään tässä vaiheessa joka tapauksessa, että kauaksi jäädään. Kenelläkään ei varmaankaan ole suuria odotuksia sen suhteen, Suutari muotoilee.

Suutarin mukaan pitkässä prosessissa on ollut kyse enemmänkin periaatteesta.

- Tässä on ollut ajatuksena se, että katsotaan tämä loppuun saakka. Jos sillä, että perintä ulottuu näinkin pitkälle ja tilannetta seurataan, olisi muihin tällaisiin tekoihin ennaltaehkäisevä vaikutus. Keskustelimme asiasta silloin ja tällainen periaate tässä on taustalla ja sitä on johdonmukaisesti noudatettu, Suutari sanoo.

- Jutun voittaminen (oikeudessa) ei välttämättä merkitse sitä, että asiassa päästään haluttuun lopputulokseen korvausten kannalta.

Nykyään 40-vuotiaiden naisten sukunimet on jätetty jutusta pois."

Kopioitu Iltalehden artikkelista.

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä syystä en aio lukea julkisuuteen astuneen kettutytön kirjaa. On pysytellyt varattomana parikymmentä vuotta ja heti kun velka vanhenee niin kirjaa pukkaa.

Vierailija
2/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin todella surullinen kehityskaari. Tempauksella ei tuntunut olleen mitään merkitystä eläinten hyvinvoinnin kanssa. Lisäksi luottotiedot ovat menneet.

Oikeaa eläinsuojelua on mielestäni esim.merikotkien suojelu, josta oli juuri juttua. Pitkäjänteistä ja vapaaehtoisten työtä, pesien huoltamista ym. Kanta on noussut 4 yksilöstä 400. Hienoa työtä! Mihinkähän noille vapaaehtoisille voisi lahjoittaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Velan ei pitäisi olla mielestäni Yhteisvastuussa, vaan jokaisen osa pitäisi olla eritelty. Yhteisvastuussa jos yksi heistä olisi halunnut yrittää maksaa velkansa, hänen olisi täytynyt maksaa myös muiden osuudet, jos he ovat haluttomia maksamaan, minkä koen aika epäoikeudenmukaisesksi, eikä se kannusta ollenkaan lyhentämään velkaa.

Vierailija
4/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hölmöjä nuoria oli kun menivät noin tekemään ja uskon kun sanovat, etteivät tajunneet, että voisivat saada noin suuret vahingonkorvaukset.

Ei kuitenkaan saa mun empatiaa kun eivät edes yrittäneet mitään maksaa

Vierailija
5/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vahingonkorvaukset ei saisi vanhentua (tarvittaessa ikinä) varsinkaan jos niitä ei edes yritä lyhentää vuosien mittaan. Jos taas tekee työtä ja maksaa edes jotain takaisin niin sitten niitä voi sovitellakin mielestäni.

Vierailija
6/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ongelma nyt tuskin koskee pelkästään näitä kettutyttöjä. Eiköhän suurimmassa osassa rikoksia, joista määrätään tuon tason korvauksia, käy niin, että maksamatta ne jää. Ei tavallinen kaduntallaaja sellaisia pysty ikinä maksamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensin vandalisoivat ja puhuvat kovaan ääneen oikeuksista, mutta eivät sitten itse kantaneet vastuutaan ollenkaan ja vaan odottelivat että velka vanhenee. Naurettavaa toimintaa.

Vierailija
8/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua lähinnä ärsytti se, kun tää yksi avautui eilisen ip-lehdessä. Kuinka luottotiedot ovat menneet ja olen koulukiusattu.

No itseäni kiusattiin rankasti varsinkin yläasteella. Silti ei olis tullu pieneen mieleen lähteä lukion jälkeen kettutarhoille.

Toisekseen, mistä varaton ja luottotiedoton saa rahaa/ tukea? Onko hän saanut Kelalta/sossusta rahaa ja näin ollen välillisesti kettutarhaajilta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä, että oli noin suuret korvaukset, ihan varmasti ennaltaehkäisi sitä ettei muut tee samaa, kun tietävät minkälaiset korvaukset voi tulla maksettavaksi.

Vierailija
10/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kettutytöt-tee"? Mistä sitä saa ostaa ja paljonko maksaa puolen kilon pussi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Säälittävää toimistaa, kun ei edes yritetty mitään maksaa

Vierailija
12/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan näistä kettutarhaajista ei ole tullut itkemään julkisuuteen näistä maksamattomista veloista. Jollain tavalla arvostan heidän työtään enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ongelma nyt tuskin koskee pelkästään näitä kettutyttöjä. Eiköhän suurimmassa osassa rikoksia, joista määrätään tuon tason korvauksia, käy niin, että maksamatta ne jää. Ei tavallinen kaduntallaaja sellaisia pysty ikinä maksamaan.

Jos olisivat jakaneet kolmeen osaan niin maksettavaa olisi ollut 60 000€ per hlö. Maksettavissa oleva summa.

Nyt käytännössä vain yksi maksanut muutamia tonneja. Oon samaa mieltä siitä että summa olisi pitänyt jakaa eikä olla yhteisvastuullinen.

Vierailija
14/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Kettutytöt-tee"? Mistä sitä saa ostaa ja paljonko maksaa puolen kilon pussi?

Kettutytöt-tee on rikollista. Älä osta sitä tai voit joutua vaikeuksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terroristit ja vastaavat pakkotöihin kunnes korvaukset on kuitattu. Ei ne muuten mitään korvaa.

Vierailija
16/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mua lähinnä ärsytti se, kun tää yksi avautui eilisen ip-lehdessä. Kuinka luottotiedot ovat menneet ja olen koulukiusattu.

No itseäni kiusattiin rankasti varsinkin yläasteella. Silti ei olis tullu pieneen mieleen lähteä lukion jälkeen kettutarhoille.

Toisekseen, mistä varaton ja luottotiedoton saa rahaa/ tukea? Onko hän saanut Kelalta/sossusta rahaa ja näin ollen välillisesti kettutarhaajilta?

Luottotiedotonkin saa töitä ainakin teoriassa, ei mitä tahansa mutta tavallisia töitä kuitenkin. Tunnen muutamia jotka makselevat vanhoja velkoja tai muita hölmöilyjä joka kuukausi ulosotossa palkastaan. Arvostan tällaista huomattavasti enemmän kuin tuollaista asennetta että minä hajotan ja sitten en maksa senttiäkään tuomittuja korvauksia. Sitten tuo kehtaa vielä tulla valittamaan lehdessä että yhyy kun ei ole luottotietoja.

Miksi kukaan edes myöntäisi luottoa ihmiselle jolla ei ole ollut mitään tuloja 20 vuoteen?

Vierailija
17/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kettutytöt-tee"? Mistä sitä saa ostaa ja paljonko maksaa puolen kilon pussi?

Kettutytöt-tee on rikollista. Älä osta sitä tai voit joutua vaikeuksiin.

Onko kettutytöt-teessä mukana huimeita?

Vierailija
18/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin niin arvattavaa. Ensin tehdään rikos ja sen jälkeen ihmetellään miten omaisuuteen kohdistuvasta rikoksesta saa vahingonkorvausvaateita. Eikä makseta kun ei edes tunneta katumusta.

Ja kettujen ja supikoirien päästäminen on älytöntä. Jos eläinten oikeudet olisivat aidosti kiinnostaneet niin olisivat voineet miettiä lintujen ym. munia ja poikasia.

Vierailija
19/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turkistarhaus on rikos kaikkia tuntevia kohtaan. Turkistarhaus tullaan kieltämään lähitulevaisuudessa ja sitä muistellaan enää kauhistellen. Kiitos kettutytöt.

Vierailija
20/36 |
15.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin niin arvattavaa. Ensin tehdään rikos ja sen jälkeen ihmetellään miten omaisuuteen kohdistuvasta rikoksesta saa vahingonkorvausvaateita. Eikä makseta kun ei edes tunneta katumusta.

Ja kettujen ja supikoirien päästäminen on älytöntä. Jos eläinten oikeudet olisivat aidosti kiinnostaneet niin olisivat voineet miettiä lintujen ym. munia ja poikasia.

Mites, maassa oli jo kunnon minkkikanta tarhoilta karanneista minkeistä. Paljonko tarhaajien pitäisi maksaa luonnon tuhoamisesta?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän neljä