”kettutyttö” Mia Takula ei vieläkään saa liittymää tai luottokorttia omiin nimiinsä
Liete joka muodostui kolmesta kettutyöstä ei koskaan maksanut velkaansa yhteiskunnalle. Maksamattomat sakot pitäisi lusia kuten aiemminkin.
Kommentit (76)
Kehtaakin vielä tulla puolustelemaan tekojaan. Yök.
Nuorisorikollisilla on monesti näitä ongelmia. Onneksi ei kuitenkaan jatkanut sillä tiellä, vaan otti opikseen. Ihmisten elinkeinon sörkkiminen on alhaista puuhaa ja eläinrääkkäystä ketuille.
Eikä tuo edes häpeä, kun on vahingoittanut toisen elinkeinonharjottamista ja tuskinpa ne eläimetkään luonnossa pärjäsivät (vai saatiinko kaikki luonnosta kiinni, en ehdi koko artikkelia lukemaan). En itsekään puhu turkistarhauksen puolesta, mutta elinkeino se on missä muutkin ja sitä sentään pitäisi kunnioittaa.
Ihan oikein. Ei varmaan sillä kettuyrittäjälläkään ole hyvin mennyt. Ja eihän toi edes kadu!
Ei olisi kannattanut enää avautua asiasta. Ei kadu ja elää edelleen omassa kuplassaan.
Se toinen tyttö muistaakseni sentään oli jälkikäteen sitä mieltä, että olisi kannattanut jättää tekemättä moinen.
Luin kodin kuvalehdestä tän jutun ja aika sanattomaksi kyllä veti. Suorastaan voin pahoin. Oli mennyt lapsenkin tekemään, onpas kiva kun poikaa kiusataan koulussa tyhjäpäisen äitinsä takia. Tämä juuri meidän yhteiskunnassa vikana, olet satojatuhansia pystyssä valtiolle ja silti saat lisääntyä ihan vapaasti, sulle maksetaan asunto, koulutys, taskurahaa. Kylläpä taas kiinnostaa veroja maksaa. Vankila olisi Mialle oikea paikka.
Se on voi voi, jos tarhaajat olivat lisänneet omiaan eläinmenetyksissä, kun korvausvaadetta mietittiin. Ihanko rikos siinä tapahtui Mian mielestä?
Kettutyttären omien tekosten jälkeen ei kannattaisi liikoja huudella.
Vierailija kirjoitti:
Kehtaakin vielä tulla puolustelemaan tekojaan. Yök.
Sivistysmaassa turkistarhaus on laitonta
Vierailija kirjoitti:
Luin kodin kuvalehdestä tän jutun ja aika sanattomaksi kyllä veti. Suorastaan voin pahoin. Oli mennyt lapsenkin tekemään, onpas kiva kun poikaa kiusataan koulussa tyhjäpäisen äitinsä takia. Tämä juuri meidän yhteiskunnassa vikana, olet satojatuhansia pystyssä valtiolle ja silti saat lisääntyä ihan vapaasti, sulle maksetaan asunto, koulutys, taskurahaa. Kylläpä taas kiinnostaa veroja maksaa. Vankila olisi Mialle oikea paikka.
Vankilaan mistä syystä. Vankilaan pitäisi joutua vain rikoksista jossa jotakin vahingoitetaan fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Eikä tuo edes häpeä, kun on vahingoittanut toisen elinkeinonharjottamista ja tuskinpa ne eläimetkään luonnossa pärjäsivät (vai saatiinko kaikki luonnosta kiinni, en ehdi koko artikkelia lukemaan). En itsekään puhu turkistarhauksen puolesta, mutta elinkeino se on missä muutkin ja sitä sentään pitäisi kunnioittaa.
Niin on huumekauppa ja ihmiskauppakin elinkeino.
Mutta niin kuin ne niin turkistarhaus on sivistysmaissa kielletty
Vierailija kirjoitti:
Nuorisorikollisilla on monesti näitä ongelmia. Onneksi ei kuitenkaan jatkanut sillä tiellä, vaan otti opikseen. Ihmisten elinkeinon sörkkiminen on alhaista puuhaa ja eläinrääkkäystä ketuille.
Eläinrääkkäystä ketuille?
Mitä helvettiä????
Turkistarhaaja kiduttaa niitä koko niiden elämän ja sitten tappaa ne sähköllä ja sinä puhut kiduttamisesta. Ne tappaa eläimiä jotta joku itseään täynnä oleva nainen saa turkiksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin kodin kuvalehdestä tän jutun ja aika sanattomaksi kyllä veti. Suorastaan voin pahoin. Oli mennyt lapsenkin tekemään, onpas kiva kun poikaa kiusataan koulussa tyhjäpäisen äitinsä takia. Tämä juuri meidän yhteiskunnassa vikana, olet satojatuhansia pystyssä valtiolle ja silti saat lisääntyä ihan vapaasti, sulle maksetaan asunto, koulutys, taskurahaa. Kylläpä taas kiinnostaa veroja maksaa. Vankila olisi Mialle oikea paikka.
Vankilaan mistä syystä. Vankilaan pitäisi joutua vain rikoksista jossa jotakin vahingoitetaan fyysisesti.
Talousrikoksista ei siis voi saada kuin sakkoja.?
Vierailija kirjoitti:
Luin kodin kuvalehdestä tän jutun ja aika sanattomaksi kyllä veti. Suorastaan voin pahoin. Oli mennyt lapsenkin tekemään, onpas kiva kun poikaa kiusataan koulussa tyhjäpäisen äitinsä takia. Tämä juuri meidän yhteiskunnassa vikana, olet satojatuhansia pystyssä valtiolle ja silti saat lisääntyä ihan vapaasti, sulle maksetaan asunto, koulutys, taskurahaa. Kylläpä taas kiinnostaa veroja maksaa. Vankila olisi Mialle oikea paikka.
Olisihan se kyllä aika julmaa jos 100 tonnin velka kuitattaisiin sillä että ei saisi valtiolta kymmeneen vuoteen lanttiakaan minkäänlaisia etua. Mahtaisiko johtaa rikoksiin? Tuskin sitä kukaan jää vartoomaan nälkäkuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tuo edes häpeä, kun on vahingoittanut toisen elinkeinonharjottamista ja tuskinpa ne eläimetkään luonnossa pärjäsivät (vai saatiinko kaikki luonnosta kiinni, en ehdi koko artikkelia lukemaan). En itsekään puhu turkistarhauksen puolesta, mutta elinkeino se on missä muutkin ja sitä sentään pitäisi kunnioittaa.
Niin on huumekauppa ja ihmiskauppakin elinkeino.
Mutta niin kuin ne niin turkistarhaus on sivistysmaissa kielletty
No niin, kukkatyttö, calm down.
Jos et näe eroa yllämainitsemissasi elinkeinoissa, niin elät siinä samassa kuplassa Mian kanssa. Mieti vielä.
Vierailija kirjoitti:
Luin kodin kuvalehdestä tän jutun ja aika sanattomaksi kyllä veti. Suorastaan voin pahoin. Oli mennyt lapsenkin tekemään, onpas kiva kun poikaa kiusataan koulussa tyhjäpäisen äitinsä takia. Tämä juuri meidän yhteiskunnassa vikana, olet satojatuhansia pystyssä valtiolle ja silti saat lisääntyä ihan vapaasti, sulle maksetaan asunto, koulutys, taskurahaa. Kylläpä taas kiinnostaa veroja maksaa. Vankila olisi Mialle oikea paikka.
t
Jos lasta kiusataan vanhemman vuonna yks ja kaks tekemän asian takia, niin se on kyllä kiusaajien vanhempien häpeä kun opettavat jälkikasvuaan moiseen käytökseen. Tosi raukkamaista.
Kun jutun lukee, huomaa että tollekin eläimet on tuttuja lähinnä Disneyn saduista... Oikein vapauden tunne eläimille. Huh mitä paskaa.
Sama ongelma on monella sellaisellakin jotka eivät ole tehneet minkäänlaista rikosta.