Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun ihmisellä ei ole ystäviä. Miten voin auttaa?
13.01.2017 |
Tiedän nuorehkon ihmisen, jolla ei tunnu olevan ketään. Kyllä vanhempansa ovat häneen säännöllisesti yhteydessä, joten ihan hylätty ei ole. Ja sitten olen minä, jota hän ei tunnu haluavan ystäväksi, mikä on ymmärrettävää, kun olen vähän eri sukupolvea.
Hän on kuitenkin minulle kertonut kuulumisiaan. Vanhemmille esittää, että kaikki on hyvin. Ja minä ainoana tiedän, että hän on todella rikki tällä hetkellä ja voi huonosti. Mutta ei hän nyt minullekaan halua jutella. Ja muita ei ole. Kyllä minua surettaa yksinäisyytensä, enkä enää tiedä mitä muuta voin tehdä kuin yrittää ottaa yhteyttä. Ja tulen vain torjutuksi. Hän ei vastaa useimpiin viesteihini, ja voin vain arvailla johtuuko se siitä, että ei halua vai onko vain yksinkertaisesti äärettömän väsynyt.
Olen surullinen ja neuvoton.
Kommentit (28)
No ei ihme ettei halua sun apua tai ystävyyttä. Tuohan olisi täysin epätasapainoinen ystävyys, jossa sinä olet "yläpuolella", auttaja, ja hän pelkkä rassukka autettava. Ei kukaan sellaista halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota vaikka jotakin yhdessä tekemistä. Hän tosin kuulostaa niin masentuneelta, että täytyy olla ymmärtäväinen, jos ei aina huvitakaan lähteä mihinkään. Masennus voi olla syynä siihenkin, ettei aina vastaa viesteihin. Onko hänellä huonoja kokemuksia ihmissuhteista? Paniikkikohtauksia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
Yhdessä tekeminen olisi hyvä. Mutta hän ei ole aikoihin halunnut mitään minun ehdottamaani. Ja on huonoja kokemuksia ihmissuhteissa. Pari tarinaa tiedänkin. Ja sitten jostainhan sekin kertoo, ettei hänellä ole ystäviä. Yhden paniikkikohtauksen tapaisen olen hänellä todistanut, mutta ei sellaisia ole kuulemma ennen ollut. Ja sosiaalisten tilanteiden pelko on minusta selkeä, mutta hän on eri mieltä.
Ja joku kysyi onko sanonut minulle, ettei halua minua ystäväkseen. Ei ole sellaista sanonut. Ap
Jos hän on sitä mieltä ettei ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa, eikä halua apua, niin se sitten on niin. Ei kenenkään ole pakko hakea apua, ja on todella törkeää painostaa sellaiseen. Hän itse saa valita ottaako apua vai ei, ja sitten kantaa seuraukset.
Niin. En voi elää elämää hänen puolestaan, vaan hänen on itse elettävä se. Ap
Toivottavasti et ole ottanut tästä ystävästä "projektia" itsellesi yrittäen parantaa häntä latelemalla diagnooseja ja antamalla neuvoja. Voihan olla että hän on vain erakkomainen ja viihtyy yksin. Eri asia tietysti, jos hän on hiljaittain alkanut eristäytymään. Voit kehoittaa häntä käymään juttelemaan ammattilaisen kanssa, jos hän itse avautuu olostaan.
Itselläni on eräs psyykkisesti sairas ystävänä. Mutta emme oikeastaan ikinä puhu hänen sairaudestaan tai muutenkaan hänen olotiloistaan. En siis ajattele häntä sairauden kautta, vaan ystävänä, joka hän oli jo ennen sairastumistaan. Tottakai sairaus on muuttanut häntä mutta ei se ole silti meidän suhdetta muuttanut. Hän käy terapiassa ja on siis hoidon parissa. Minun tehtävä ystävänä on olla tukena ja kuunnella ja ammattilaisen tehtävänä on varsinaisesti auttaa häntä. Juttelemme ystäväni kanssa usein kiinnostavista asioista ja näin ystävyytemme on molemminpuolinen. Ei niin, että itse olisin jonkinlainen neuvonantaja hänelle, ei se ole mitään ystävyyttä. Ammattilaiset ja tukihenkilöt ovat sitten erikseen.
Jos otat sen roolin, että alat hirveästi "tsemppailemaan" ja ohjailemaan häntä, niin hän voi mennä enemmän kuoreensa. Sitten taas vastaavasti voit itse jossakin kohtaa väsyä. Jos haluat olla hänen elämässään mukana ja vielä ystävän roolissa, niin koita jutella niitä näitä, ehkä hän jossakin kohtaa avautuu sinulle.
Kannattaa ehkä ottaa etäisyyttä. Oma veljeni oli ja on samanlainen. Ei vaan pysty eikä halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Niin on ollut pienestä pitäen eikä hän koskaan esimerkiksi tervehtinyt ketään jos minä tervehdin niitä muita. Vastasi aina mahdollisimman lyhyesti, kuin keskusteluja välttäen ja luotaan pois työntäen. Luulenpa että hän halusi olla näkymätön. Melkein harmittaa sen puolesta mutta ei se muutakaan halua eikä pysty. Tulee aivan varmasti viettämään koko elämänsä yksin, asun kaukana mutta olen varma että sillä ei koskaan ole ollut edes kaveria kun vielä harrastuksetkin on yksinäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla rauhassa, jos kerran haluaa.
Käyttäjä3934 kirjoitti:
Kannattaa ehkä ottaa etäisyyttä. Oma veljeni oli ja on samanlainen. Ei vaan pysty eikä halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Niin on ollut pienestä pitäen eikä hän koskaan esimerkiksi tervehtinyt ketään jos minä tervehdin niitä muita. Vastasi aina mahdollisimman lyhyesti, kuin keskusteluja välttäen ja luotaan pois työntäen. Luulenpa että hän halusi olla näkymätön. Melkein harmittaa sen puolesta mutta ei se muutakaan halua eikä pysty. Tulee aivan varmasti viettämään koko elämänsä yksin, asun kaukana mutta olen varma että sillä ei koskaan ole ollut edes kaveria kun vielä harrastuksetkin on yksinäisiä.
Kuulostaapa tutulta. Kaverini yläasteella oli samanlainen. Hän oli kuin muumilaakson mörkö, jota muut pelkäsivät ja kammoksuivat. Kysymyksiin vastasi vain muutamalla sanalla ja oli kaiken aikaa kuin lukossa. Minun kanssani ollessaan hän kuitenkin oli täysin erilainen, hauska ja huomaavainen ihminen. Sanoi tuntevansa, ettei oikein saa luotua luontevaa yhteyttä muihin ihmisiin. Rupesin miettimään, että missähän hän tällä hetkellä on, kun en ole moneen vuoteen nähnyt. Tavallaan hylkäsin hänet, koska tuon ikäisen mielestä tuollainen kaveri on nolo ja karkottaa muutkin mahdolliset kaverit.
Alue: Aihe vapaa
On nimenomaan kömpelö. Ei saata tervehtiä lainkaan, kun tulee huoneeseen. Tai lähtiessä ei sano heippa, vaan häipyy vain paikalta. Luulen, että moni vierastaa tai jopa vähän pelkää tai kummeksuu häntä. Eikä kyllä paljon liiku ihmisten ilmoilla, joten ei edes tapaa ihmisiä usein. Ap