Mankeloitko lakanasi?
Kuuntelin viikonloppuna anoppini ja hänen anoppinsa välistä keskustelua lakanoista ja niiden mankeloinnista. Ymmärsin heidän puheistaan, että he mankeloivat aina lakanansa ja laittavat sänkyyn mankeloimatta vain ns. ryppylakanoita (vai miksi niitä nyt kutsutaankaan :)). Mulle tuo mankelointi on täysin vieras asia, jota en ole koskaan tehnyt eikä se ole tullut edes mieleenkään, koska se kuulostaa aikaavievältä ja mielestäni aika turhalta (kyllähän ne lakanat äkkiä nukkuessa rypistyvät). Piti siis kysymäni, että onko todella niin, että " kaikki" ihmiset mankeloivat tai silittävät lakanansa ja me miehen kanssa olemme tässä kummajaisia? Miksi ihmiset mankeloivat lakanoitaan?
nimim. täysin uusavuton
Kommentit (13)
Niistä tulee ihanan sileitä, ja kaikki bakteerit kuolevat lopullisesti.
mankelointivimma ;). Jos ei parempaakaan tekemistä ole, mankeloin. Yllättävän usein kuitenkin löytyy parempaa tekemistä.
Itse olen tottunut nukkumaan ylellisen sileissä lakanoissa kotona ollessani ja niin edelleen silitän lakanani. Mankelin osto on harkinnassa. On se kyllä ihan eri tunne mennä nukkumaan silitettyjen lakanoiden väliin kuin silittämättömien. Itse tunnen olevani omituinen tuttavapiirissäni, jossa juuri kukaan ei silita/mankeloi lakanoitaan.
Pyykin käsittely on mulle intohimo :) Ihaninta on pyykin ripustaminen ja sitten sileiden lakanoiden laittaminen kaappiin. Mun kaapit on täynnä viivasuoria pinoja mankeloituja tai silitettyjä vaatteita. Järjestelen vaatteet myös värien mukaan. Ja ihanaa on kyllä mennä nukkumaan siivouspäivän iltana puhtaisiin, raikkaisiin ja sileisiin lakanoihin...
kyllä ne ihan hyvin kelpaa meille suoraan kuivausrummusta!!!
Mummujen vouhotuksia!!!
Ennen olin sitämieltä että hullut aikaansa silittämiseen ym kuluttaa. Nyt sain mankelin lahjaksi ja voi sitä helpoutta! Mankelointi ei vie aikaa juuri yhtään ja miten ihanan sileää ja pölytöntä tulee kun mankeloi. Ylellisen tuntuiset petivaatteet tulee kun tuoksuvat hyvälle ja ovat niin sileät. Sileys pysyy myös pitkään. Silittämällä ei samaa tulosta saa vaikka kuinka hinkuttaisi
ELi mankelointihullu tuli tästäkin äipästä kun mankelin sai ;)
Ei mitään mummojen vouhotuksia, minä mankeloin ja liinavaatteista tulee paljon mukavampia käyttää. Ei kuitenkaan mitään välttämätöntä, jos ei mankeloituja lakanoita kaipaa. Mankelissa pinnasta tulee erilainen kuin esim. kuivausrummussa, jossa myös lakana on sileä. Siis jos laiskottaa niin pärjää ilmankin, mutta jos energiaa ja innostusta riittää kun lapset ovat nukkumassa niin suosittelen.
joskus aikoinaan edellisen taloyhtiömme pesutuvassa, mutta koin sen liian aikaavieväksi, vaikka lakanoista ihanan tuntuiset tulivatkin :-)
Lisäystä edelliseen...meidän 5 ja 6 vuotiaat kyllä huomaavat eron. Eteenkin vanhempi joka on tarkempi vaatteistaa, sanoo " äiti et ole mankeloinut pussilakanaa" siis kokeiltu on ilman mankelointiakin. Myös silittämättömään vaatteeseen olen saanut kommentin tätä ei ole silitetty!
joskus tuntuu miksi olen totuttanut perheeni liian hyvälle...
Mankeloin jo ennen astman toteamista, koska mankeloidut lakanat ovat todella mielyttävät sängyssä. Inho mennä ruttuisiin, tuntuvat nuhjuisilta jo ennen kuin niissä on edes nukuttu.
Minusta mankeloidut lakanat ovat elämän ihania pikku ylellisyyksiä joiden takia kannattaa nähdä vähän vaivaa. Olen lakanafriikki - minullakin on viivasuorat, mankeloidut lakanapinot kaapissa (välissä luonnollisesti hajustepusseja) ja rakastan puhtaiden, mankeloitujen lakanoiden tuoksua ja tuntua.
Joku toinen hienostelee viinien tai sikarien kanssa, minä taas nautin oikein hyvistä lakanoista :) .
silitän kyllä kaikki lakanat pesun jälkeen, tosi noloa laittaa lakanoita jos on jotain yövieraita ja lakanat ovat ruttuisia... =)
minun anoppi myös mankeloi kaikki lakanat ja muut liinat sekä jopa pyyhkeet!! ja silittää lisäksi kaikki t-paidoista lähtien AINA! toki itsekin silitän jos ovat oikein kurttuisia..
Suoraran koneesta tungetaan kaappiin ja sitten vaan sänkyyn. Ihan sama vaikka olisi mankeloitu tai ei..