Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko + lapsihaaveet
IkuisestiAhdistunut
13.01.2017 |
Olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta kymmenisen vuotta, olen kolmekymppinen nainen. Oireet alkoivat jo lapsuudessa, mutta ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana alkaneet haitata elämää. Sukurasitetta tähän on runsaasti, kummankin vanhempani puolelta löytyy taipumusta jännittämiseen ja sosiaalisiin pelkoihin. Olen käynyt opiskeluaikoina juttelemassa asiasta oppilaitoksen lääkärin kanssa, nyt myöhemmin psykiatrilla, joka sitten diagnosoikin tuon sosiaalisten tilanteiden pelon. Säännöllistä lääkitystä en ole halunnut ottaa, koska lääkäritkin ovat epäilleet, että siitä ei välttämättä ole minulle hyötyä (plus olen tosi vainoharhainen kaikista mahdollisista haitoista). Rauhoittavia käytän satunnaisesti pillerin kaksi kuukaudessa, jos olo muuttuu sietämättömäksi.
Teen asiakaspalvelutöitä, esiinnyn välillä julkisesti, tapaan ystäviä, matkustelen, olen naimisissa. Päällisin puolin asiat ovat enemmän kuin hyvin. Minulla ei ole mitään lapsuudentraumoja, eikä kiusaamistaustaa. Vain tämä herkkyys, joka tuntuu altistavan ahdistumiselle ja sosiaalisille ongelmille. Hyväntahtoiset neuvot "mene vain reippaasti ulos ja tapaa ihmisiä" ovat ihan puppua. Altistumisesta sosiaalisille tilanteille ei ole juurikaan ollut hyötyä: en VOI altistaa itseäni kaikelle mahdolliselle ennakkoon, ja vaikka kuinka tapaan ystäviäni niin siitä huolimatta treffien sopiminen, leffakäynti tai jokin muu meno aiheuttaa ahdistusta ja päiväkausiin jännittämistä, psykosomaattisia oireita ja muuta ikävää.
Ja sitten on se biologinen kello. Olemme miehen kanssa olleet pitkään yhdessä ja miehellä on lapsihaaveita, minullakin, joita pelko epäonnistumisesta varjostaa. Miten muut sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ovat selvinneet raskauden ja lapsen saamisen tuomista haasteista? Miten olette onnistuneet olemaan vanhempia, kun kaverisynttärit, tarhakäynnit, neuvolat ja muut tilanteet aiheuttavat viikkoja kestäviä oireita? Olenko epäkelpo äidiksi, kun sairastan sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
Kaikenlaista olen kokeillut lääkehoitoa ja säännöllistä terapiaa lukuunottamatta. Ajatus siitä, että laittaisin hirveän määrän rahaa ja sitoutuisi käymään kerran kaksi viikossa terapiassa jonka hyödystä ei ole takuita tuntuu ihan hullulta. Joogat, meditoinnit, mindfulness, ravintolisät, kahvin ja alkoholin pois jättäminen, juoksulenkit, siedättäminen... you name it. Tuntuu, että olen kokeillut kaikkea.
Ideoita? Ajatuksia? Kohtalotovereita?
Kiitos, jos jaksoitte lukea loppuun... :)
Kommentit (24)
IkuisestiAhdistunut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla jäi vähän hämmentynyt olo, miten selviydyt tekemästäsi elämästä sosiaalisten tilanteiden kanssa, jos teen asiakaspalvelutyötä (kohtaat uusia ihmisiä koko ajan?), esiinnyt julkisesti, tapaat kavereita, olet löytänyt kumppanin ja matkustelet? Missä siis oireesi ja sosiaalinen herkkyytesi tulevat esiin?
Ymmärrän, että jäi hämmentynyt olo :D Oireethan eivät näy ulospäin, eikä diagnoosit... Annan itsestäni varmasti hyvinkin itsevarman ja rauhallisen vaikutelman, vaikka voisinkin huonosti.
Minulla sosiaalisten tilanteiden pelon oireet ovat mm huono olo, vatsakipu, päänsärky, lihasjäykkyys, tukehtumisen tunne, pulssin kohoaminen, verenpaineen kohoaminen, käsien tärinä jne. Oireet pystyy hyvin piilottamaan, mutta ne rasittavat silti elämää. Jos on ahdistunut ja murehtii "tavallisista" asioista (kuten vaikka kaverien tapaamisesta", niin kyllähän siinä oikea, todellinen ongelma on olemassa.
Miten olet puolison löytänyt? Olet täristen ja tukehtuen kiertänyt tapahtumista toiseen ja pulssi korvissa hakaten pyörinyt treffeillä?
En nyt usko tätä tarinaa ollenkaan. Kunnioittaisit vähän oikeita sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtään peräkammarin poikaa, syrjäytynyttä pitkäaikaistyötöntä, narkkia, alkoholistia tai pitkäaikaissairasta, jonka eliniän terveydenhuoltokuluihin ilman toivoa paranemisesta menee enemmän veroeuroja kuin mitä he ikinä pystynyt maksamaan ei tässä maassa tai maailmassa tarvita mihinkään.
Ihmisillä on muutakin kuin välineellistä arvoa.
Vierailija kirjoitti:
IkuisestiAhdistunut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla jäi vähän hämmentynyt olo, miten selviydyt tekemästäsi elämästä sosiaalisten tilanteiden kanssa, jos teen asiakaspalvelutyötä (kohtaat uusia ihmisiä koko ajan?), esiinnyt julkisesti, tapaat kavereita, olet löytänyt kumppanin ja matkustelet? Missä siis oireesi ja sosiaalinen herkkyytesi tulevat esiin?
Ymmärrän, että jäi hämmentynyt olo :D Oireethan eivät näy ulospäin, eikä diagnoosit... Annan itsestäni varmasti hyvinkin itsevarman ja rauhallisen vaikutelman, vaikka voisinkin huonosti.
Minulla sosiaalisten tilanteiden pelon oireet ovat mm huono olo, vatsakipu, päänsärky, lihasjäykkyys, tukehtumisen tunne, pulssin kohoaminen, verenpaineen kohoaminen, käsien tärinä jne. Oireet pystyy hyvin piilottamaan, mutta ne rasittavat silti elämää. Jos on ahdistunut ja murehtii "tavallisista" asioista (kuten vaikka kaverien tapaamisesta", niin kyllähän siinä oikea, todellinen ongelma on olemassa.
Miten olet puolison löytänyt? Olet täristen ja tukehtuen kiertänyt tapahtumista toiseen ja pulssi korvissa hakaten pyörinyt treffeillä?
En nyt usko tätä tarinaa ollenkaan. Kunnioittaisit vähän oikeita sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä.
Typerä kommentti. Oletko jäänyt katkeraksi jostain? Oireet voivat vaihdella hyvinkin paljon tai yhtäkkiä tulla uudelleenkin. On minullakin mies mutta sos.tilanteiden pelko ja oireet tullut hyvinkin pahana takaisin, ihan jopa sinne kauppaan meno on hirveää.
Olen ollut sosiaalisesti pelokas läpi elämäni. Perhettä on. Terapiaa ja lääkitystä pitkään ja onneksi hyvä mies joka on osallistunut lasten harrastuksiin ja muihin juttuihin. Muutama kaverikin löytyy. Joten ei pidä paikkansa, että sosiaalisesti foobikolla ei voisi olla muka perhettä tai ystäviä.