37v ja taidan jäädä lapsettomaksi:(
Ollaan yritetty pari vuotta. Surettaa niin vietävän paljon joka kerta kun menkat tulee:'(. Olisin halunnut äidiksi! Mitään syytä ei ole löytynyt. Sopivan puolison löysin vasta muutama vuosi sitten, joku tulee kumminkin huutelemaan miksi emme yrittäneet aiemmin. Miten tästä pääsee yli? En halua edes nähdä raskaanaolevia:(
Kommentit (25)
Tsemppiä! Vielä sulla on hedelmällisiä vuosia, toivotaan siis parasta.
Tutkimuksiin ja adoptiojonoon. Hopihopi!
Selittämätöntä lapsettomuutta voidaan hoitaa joten teillä on vielä mahdollisuuksia. Ikä ei ole vielä este. Toivoa on! Pari vuotta toki tuntuu pitkältä ajalta, mutta ei vielä pitkä aika tuon ikäiselle.
Oletteko miettineet hoitoja?
Suru on suuri, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin jatkaa eteenpäin. Keskity muihin asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Aloita uusi harrastus, ryhdy vapaaehtoiseksi, matkustele tai toteuta vaikka kaikki niistä. Eivät ne menetystä korvaa, mutta ajan myötä saatat oppia näkemään, että elämä oli hyvää näinkin.
Sain esikoisen 39 vuotiaana viiden vuoden yrityksen jälkeen. Oli ilmeisesti vain pientä keltarauhashormonivajetta. Kun se korjattiin olin heti raskaana
Tuttava yritti 8.v eikä kummassakaan löydetty syytä lapsettomuudelle. Jätti viljat ja sokerin niin 3kk päästä tuli raskaaksi.
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon.
On sellaisia joille on sanottu ettei tule saamaan koskaan biologisia lapsia ja silti ovat saaneet, luomusti.
Pikkuserkkuni ei tullut raskaaksi ei auttanut mikään, lopulta erosivat ja muutaman vuoden kuluttua kummatkin sä tahollaan lapsia.
Raskasta se on , mutta toivoa on. Tsemppiä!
Kiitos kannustavista kommenteistanne! Syytä ei siis ole löydetty, hedelmöityshoitoja emme ole kokeilleet vielä. Hienoa kuulla, että joku oli vuosien yrtiyksen jälkeen saanut esikoisen 39-vuotiaana, eli ehkä toivoa on!
Toisten vihjailut perheenlisäyksestä tuntuvat järkyttävän pahalta! Eivät tiedä pitkästä yrityksestä. Miksi ihmiset eivät tajua, että tästä asiasta ei _koskaan_kenellekään_ kannata vihjailla/kysellä/udella? Se voi nimittäin olla elämän kipeimpiä asioita sillä hetkellä.
Miksi ei voi tajuta, että kaikki naiset eivät yksinkertaisesti voi saada lapsia. Se on vika/sairaus/vamma niin kuin mikä muu tahansa (sokeus, kuurous, invaliditeetti ym.), ja se on vaan hyväksyttävä, kun sille ei mitään voi. Toisaalta sitten taas sellaisella naisella, joka ei osaa eikä viitsi hoitaa lapsiaan, voi olla montakin kärsivää lasta. Miksi sen lapsen pitäisi olla biologinen? Aina voi ottaa sijaislapsen tai adoptoida, ja sitä lasta voi ja pitää rakastaa samalla lailla kuin jos se olisi oma/biologinen. Voihan se mieskin olla se, minkä vuoksi raskaus ei lähde käyntiin. Ei sillekään mitään voi. Siinä on sitten vaihtoehtoina tosiaan adoptio, sijaislapsi, miehen/naisen vaihto tai jatkaminen entiseen malliin. Aina voi myös tehdä hyväntekeväisyystyötä lasten parissa ja/tai "tyytyä" sisaruste/tuttujen lasten kanssa puuhasteluun ym.
Miksi pitää vaatia, että kukaan lähelläsi ei saisi kertoa/kommentoida perheen lisäystä tai raskausta millään tavalla ja mieli pahoitetaan siitä heti? Kuinka lapsellista käytöstä. Aikuiset osaavat puhua ja kertoa asiat, kuin ne ovat.
Toiset eivät voi saada lapsia biologisesti. Mikä vika adoptiossa on? Suomessakin on varmaan useita lapsia ilman vanhempia.
Onko ehdotettu aspiriinin käyttöä? Moni on saanut apua raskautumiseen miniaspiriinin (80-100mg) käytöstä. Itse olen aspiriinia käyttänyt esikoisen jälkeen ehkäisemään raskausmyrkytystä (lääkärin ohjeistus) ja molemmat lapset esikoisen jälkeen ovat saaneet alkunsa heti ensimmäisestä kierrosta. Toki omalla kohdallani tuo on voinut olla ihan sattumaa, mutta tiedän muutamia lapsettomuudesta kärsineitä jotka ovat raskautuneet aloitettuaan aspiriinin käytön lääkärin ohjeistuksesta.
Tsemppiä ❤
On luonnollista, että ap on surullinen. Elämä ei näytä menevän toiveiden mukaisesti. Mutta surutyö ei ole nyt se ainoa ajankohtainen asia. Päinvastoin, nyt hänen tulee sisuuntua ja istua alas puolison kanssa. Hoidot, sijaisvanhemmuus, adoptio vai elämä ilman lapsia? Kaikki vaihtoehdot ovat auki vielä jonkun aikaa. Toki on mahdollista, että raskaus alkaa vielä spontaanistikin, mutta jos ap tietää haluavansa lapsiperhe-elämän, on aika toimia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää vaatia, että kukaan lähelläsi ei saisi kertoa/kommentoida perheen lisäystä tai raskausta millään tavalla ja mieli pahoitetaan siitä heti? Kuinka lapsellista käytöstä. Aikuiset osaavat puhua ja kertoa asiat, kuin ne ovat.
Toiset eivät voi saada lapsia biologisesti. Mikä vika adoptiossa on? Suomessakin on varmaan useita lapsia ilman vanhempia.
Ap tarkoitti varmaan, että kaikki henk.koht asiat ei kuulu muille. Kaikesta ei tarvi kysellä. Lasten hankkiminen/hankkimattomuus on henkilökohtainen juttu, oli sitten tahallista tai tahatonta. On todella törppöä mennä utelemaan tällaisesta asiasta, koskaan ei tiedä jos vaikka asia on ko henkilölle todella kipeä, kuten esim ap:lle näyttää olevan. Itse en kysyisi edes siskoltani joko niitä lapsia on tulossa tms. Älkää tekään kyselkö keneltäkään!
Ota kilpirauhaskokeet. Jos TSH on yli 2.0 siinä voi olla syy. Näin on yllättävän usein. Kriteerit vajaatoimintaan eivät täyty, mutta hedelmällisyys saattaa estyä.
€ kirjoitti:
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon.
On sellaisia joille on sanottu ettei tule saamaan koskaan biologisia lapsia ja silti ovat saaneet, luomusti.
Pikkuserkkuni ei tullut raskaaksi ei auttanut mikään, lopulta erosivat ja muutaman vuoden kuluttua kummatkin sä tahollaan lapsia.
Raskasta se on , mutta toivoa on. Tsemppiä!
Tuliko mieleen, että tuhkamunamiehen uusi nainen petti?
Satsaa yks satanen homeopaatille ja toinen bioresonanssiin. Yks bioresonanssihoitaja sanoi, että lapsettomista 95% saa lapsen hoidon jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kannustavista kommenteistanne! Syytä ei siis ole löydetty, hedelmöityshoitoja emme ole kokeilleet vielä. Hienoa kuulla, että joku oli vuosien yrtiyksen jälkeen saanut esikoisen 39-vuotiaana, eli ehkä toivoa on!
Toisten vihjailut perheenlisäyksestä tuntuvat järkyttävän pahalta! Eivät tiedä pitkästä yrityksestä. Miksi ihmiset eivät tajua, että tästä asiasta ei _koskaan_kenellekään_ kannata vihjailla/kysellä/udella? Se voi nimittäin olla elämän kipeimpiä asioita sillä hetkellä.
Kaksi vuotta ei ole mielestäni pitkä yrittäminen. Viisi vuotta jo ehkä olisi, kymmenen ainakin.
Pelkkä yrittäminen ei välttämättä enää riitä kun tulet vain päivä päivältä vanhemmaksi.
Heti hoitoihin...voi olla pienestä kiinni jos varsinaista vikaa ei ole löydetty!
Olit jo tutkimuksissa? Hedelmöityshoidot?