Ilman perhettäni olisin syrjäytynyt, enkä edes kokisi sitä kovin pahaksi asiaksi!

Lapset koululaisia, mies töissä ja itse olen nyt osa-aikaisessa työssä, mutta olen ollut myös tätä ennen pitkään työttömänä. Tuo osa-aikainen työ pitää minut kiinni yhteiskunnassa, mutta työttömyys aikakin meni mulla ilman sen suurempia kipuiluja. Minulla on aina tekemistä, seinät ei kaadu päälle, olen vahvasti koti-ihminen. Pidän kotitöistä, lukemisesta, tavallisesta perheen kanssa olemisesta. Minulla on ollut myös vaikeita työvuosia, jolloin ei ollut kunnolla aikaa perheelle ja jolloin työyhteisössä huono johtaminen söi jaksamista oikein kunnolla. Voin todeta että tyttömyys aikana huomasin mikä elämässä on kaikkein tärkeintä ja se on ehdottomasti oma perhe, läheiset. Opin tulemaan aika pienellä taloudellisesti toimeen, kaikkein tärkeintä oli henkinen hyvinvointi, se että voin kokea olevani lapsilleni oikeasti läsnä, tiedän mitä heille kuulluu, mitä tekevät, tapaan heidän kavereita, leivomme, pelaamme, vietämme arkea yhdessä. Aikaa on myös puolisolle. Jotenkin on pudonnut pois sellainen tahtotila, jossa tavoitellaan suuria rahoja tai tehdään työtä, jotta joku muu rikastuu. Minulle riittää hyvin tämä osa-aika työ ja sen tuoma ansio, saan maksettua oman osuuteni asumisesta ja ruokamenoista ja vähän vielä jää säästöön. Ei enää ikinä takaisin kokoaikaisen työn pyöritykseen ja jatkuvaan huonoon oloon ajan riittämättömyydestä niille todella tärkeille asioille elämässä!