Kolumni: Älä patista naista hankkimaan lasta

Toivottavasti tästä tulisi normi.  Itse olen 26-vuotias ja olen parin viime vuoden aikana ymmärtänyt, etten halua omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Kaikki aiemmat haaveet lapsista ovat perustuneet amerikkalaisista tv-sarjoista tulleisiin ruusunpunaisiin utopioihin, eivät siihen, millaista vanhemmuus oikeasti olisi.

Lähimmät ystävät ymmärtävät tilanteen hyvin ja äitinikin on alkanut hyväksymään, että meillä tulee olemaan vain karvalapsia,  mutta kaikilta muilta saan kuulla näitä "kunhan sitä ikää tulee niin mieli muuttuu" -kommentteja. Mitä ikää? Tässä iässä pitäisi olla jo vähintäänkin suunnittelkemassa perheen perustamista, jos ei muuta. Ja mikä mieli? On todella alentavaa ja toisen päätöksentekokykyä halventavaa heitellä tuollaisia kommentteja. Lisäksi päätöksen taustalla on terveydellisiä syitä (perinnöllinen taipumus keskenmenoihin, mt-ongelmat...), joita en todellakaan halua avata jokaiselle puolitutulle.  

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä. Ei kyllä tuo kauhesti lohtua tuokaan, että sinulta ap, joka olet melkein 10 vuotta vanhempi, kysellään edelleen samaa :(

Hermot menee näiden ihmisten kanssa!

 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tästä tulisi normi.  Itse olen 26-vuotias ja olen parin viime vuoden aikana ymmärtänyt, etten halua omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Kaikki aiemmat haaveet lapsista ovat perustuneet amerikkalaisista tv-sarjoista tulleisiin ruusunpunaisiin utopioihin, eivät siihen, millaista vanhemmuus oikeasti olisi.

Lähimmät ystävät ymmärtävät tilanteen hyvin ja äitinikin on alkanut hyväksymään, että meillä tulee olemaan vain karvalapsia,  mutta kaikilta muilta saan kuulla näitä "kunhan sitä ikää tulee niin mieli muuttuu" -kommentteja. Mitä ikää? Tässä iässä pitäisi olla jo vähintäänkin suunnittelkemassa perheen perustamista, jos ei muuta. Ja mikä mieli? On todella alentavaa ja toisen päätöksentekokykyä halventavaa heitellä tuollaisia kommentteja. Lisäksi päätöksen taustalla on terveydellisiä syitä (perinnöllinen taipumus keskenmenoihin, mt-ongelmat...), joita en todellakaan halua avata jokaiselle puolitutulle.  

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä. Ei kyllä tuo kauhesti lohtua tuokaan, että sinulta ap, joka olet melkein 10 vuotta vanhempi, kysellään edelleen samaa :(

Hermot menee näiden ihmisten kanssa!

 

Minä en ymmärrä, että miten noita "karvalapsia" sitten jaksaa, jos ei lapsia jaksa. Lapset sentään kasvavat joskus isoiksi ja ovat eri ikäisinä eri tavalla palkitsevia, mutta elukan ottaminen on samaa vauvanhoitoa sitten niin kauan kuin se hengissä pysyy ja vähintään yhtä sitovaa ja rajoittavaa.

hfggfhfgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tästä tulisi normi.  Itse olen 26-vuotias ja olen parin viime vuoden aikana ymmärtänyt, etten halua omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Kaikki aiemmat haaveet lapsista ovat perustuneet amerikkalaisista tv-sarjoista tulleisiin ruusunpunaisiin utopioihin, eivät siihen, millaista vanhemmuus oikeasti olisi.

Lähimmät ystävät ymmärtävät tilanteen hyvin ja äitinikin on alkanut hyväksymään, että meillä tulee olemaan vain karvalapsia,  mutta kaikilta muilta saan kuulla näitä "kunhan sitä ikää tulee niin mieli muuttuu" -kommentteja. Mitä ikää? Tässä iässä pitäisi olla jo vähintäänkin suunnittelkemassa perheen perustamista, jos ei muuta. Ja mikä mieli? On todella alentavaa ja toisen päätöksentekokykyä halventavaa heitellä tuollaisia kommentteja. Lisäksi päätöksen taustalla on terveydellisiä syitä (perinnöllinen taipumus keskenmenoihin, mt-ongelmat...), joita en todellakaan halua avata jokaiselle puolitutulle.  

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä. Ei kyllä tuo kauhesti lohtua tuokaan, että sinulta ap, joka olet melkein 10 vuotta vanhempi, kysellään edelleen samaa :(

Hermot menee näiden ihmisten kanssa!

 

Minä en ymmärrä, että miten noita "karvalapsia" sitten jaksaa, jos ei lapsia jaksa. Lapset sentään kasvavat joskus isoiksi ja ovat eri ikäisinä eri tavalla palkitsevia, mutta elukan ottaminen on samaa vauvanhoitoa sitten niin kauan kuin se hengissä pysyy ja vähintään yhtä sitovaa ja rajoittavaa.

Väität tosissasi, että eläinten hoito on rankempaa kuin lasten hoito?

Esimerkiksi koira on pentu hyvin pienen ajan, eikä edes silloin vaadi yhtä paljon kuin vauva tai pieni lapsi. Aikuisena ei senkään vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä.

Avokilla tarkoitetaan tässä nyt sitä miestä? Minusta on ihan ok että ihmiset saavat itse päättää haluavatko lapsia tai eivät. Mutta jos itse et halua, niin miksi olet miehen kanssa, joka haluaa lapsia? Toivottavasti olet kertonut kantasi miehellesikin ja mies on vain typerä kun kuvittelee että muutat mielesi.

Itselläni on kolme lasta, mutta en pidä mitenkään outona, jos joku ei lapsia halua. Ei kyllä tulisi mieleenkään alkaa toista painostamaan. Ymmärtääkseni on myös aika yleistä, että joskus 25-vuotiaana ollaan sitä mieltä, ettei lapsia halua, mutta kyllä se mieli VOI oikeasti muuttua seuraavan 15 vuoden aikana!

Huokaus. Että te white genocide -lähettiläät jaksatte. Kaikilla Sanoman foorumeilla.

Minusta on ihan normaalia että kaikki eivät halua lapsia. Itse haluan ja olen hieman ihmeissänikin kuinka moni oikeasti haluaa lapsia. Eivätkö ihmiset tajua kuinka rankkaa se on? :D

Sen sijaan minusta on suorastaan törkeää kysellä muilta että ajattelevatko he hankkia perheenlisäystä. Mitä se kenellekään kuuluu? Voisin kuvitella että ehkä lähimmiltä ystäviltäni voisin kysyä, koska muutenkin kerromme toisillemme kaiken.

Minusta oli todella noloa kun olin eksän kanssa ja meiltä kyseltiin ajattelimmeko hankkia lapsia, koska hänen kanssaan en olisi ikinä voinut edes harkita asiaa. Tiesin siis että emme ikinä tule hankkimaan lapsia, joten ei siinä voinut vastata kuin kieltävästi.

Enkä ymmärrä miksi ikinä ketään pitäisi painostaa lasten hankkimiseen. Onko joku hankkinut lapsensa painostamalla, ja nyt hän haluaa muidenkin kärsivän saman kohtalon? En vain ymmärrä.

Minä olen kohta 35-vuotias. 10 vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, minulle naurettiin. 20-vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, kuulin, että katsotaan 10 vuoden päästä, vielä se mieli muuttuu. Tätä samaa kuulen vielä tänäkin päivänä. Samoin kuulen, etten ymmärrä elämästä mitään, eikä minulla ole elämänkokemusta puhua mistään, kun ei ole lapsia. "Ymmärrät sitten, kun muutat mielesi". Naimisissa olen ollut 10 vuotta, yhdessä mieheni kanssa 15 vuotta. Elämäämme mahtuisi lapsi hyvin, mutta kumpikaan ei sitä vieläkään halua. Välillä pohdin, että kuulenko vielä 10 vuoden kuluttuakin, että "katsotaan 10 vuoden päästä..". Koen todella loukkaavana sen, että minun päätöksentekokykyäni ja itsetuntemustani vähätellään ja mitätöidään jatkuvasti niin rankasti. Pitäisikö tässä ihan oikeasti uskoa, että joku random-äiti joka tietää minusta vain nimen (jos sitäkään), tietää paremmin kuinka minun pitäisi elää elämääni? Miksi minut saa typistää lapsen tasolle ymmärrykseltäni, täysin vieraiden ihmisten toimesta, vain koska en tunne tarvetta olla äiti?

Itse ymmärrän sen, että mieli voi muuttua, koska aika monella se on muuttunut. Typerää silti mennä vähättelemään toisen mielipidettä sen takia kun joku on joskus muuttanut mieltänsä. Sillä perusteellahan kaikki mielipiteet voidaan jättää huomiotta kun ne jonain päivänä muuttuvat kuitenkin!

Ihminen kasvaa, mieli muuttuu, elämäntilanteet muuttuvat. Mutta kaikki asiat eivät muutu, eikä sitä etukäteen voi mitenkään tietää että mikä muuttuu ja mikä ei.

hfggfhfgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tästä tulisi normi.  Itse olen 26-vuotias ja olen parin viime vuoden aikana ymmärtänyt, etten halua omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Kaikki aiemmat haaveet lapsista ovat perustuneet amerikkalaisista tv-sarjoista tulleisiin ruusunpunaisiin utopioihin, eivät siihen, millaista vanhemmuus oikeasti olisi.

Lähimmät ystävät ymmärtävät tilanteen hyvin ja äitinikin on alkanut hyväksymään, että meillä tulee olemaan vain karvalapsia,  mutta kaikilta muilta saan kuulla näitä "kunhan sitä ikää tulee niin mieli muuttuu" -kommentteja. Mitä ikää? Tässä iässä pitäisi olla jo vähintäänkin suunnittelkemassa perheen perustamista, jos ei muuta. Ja mikä mieli? On todella alentavaa ja toisen päätöksentekokykyä halventavaa heitellä tuollaisia kommentteja. Lisäksi päätöksen taustalla on terveydellisiä syitä (perinnöllinen taipumus keskenmenoihin, mt-ongelmat...), joita en todellakaan halua avata jokaiselle puolitutulle.  

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä. Ei kyllä tuo kauhesti lohtua tuokaan, että sinulta ap, joka olet melkein 10 vuotta vanhempi, kysellään edelleen samaa :(

Hermot menee näiden ihmisten kanssa!

 

Minä en ymmärrä, että miten noita "karvalapsia" sitten jaksaa, jos ei lapsia jaksa. Lapset sentään kasvavat joskus isoiksi ja ovat eri ikäisinä eri tavalla palkitsevia, mutta elukan ottaminen on samaa vauvanhoitoa sitten niin kauan kuin se hengissä pysyy ja vähintään yhtä sitovaa ja rajoittavaa.

Mitä vauvanhoitoa? Meidän kissat on ollut sisäsiistejä heti ekasta päivästä lähtien (pennut oppivat laatikolla käymisen emoltaan) joten miten ihmeessä ruokakupin täydentäminen ja laatikon tyhjentäminen olisi "rajoittavaa" tai eroaisi muista kotitöistä mitenkään? Ja reissullekin kun halutaan lähteä, niin aina löytyy kavereita tai sukulaisia, jotka tulee mielellään asustelemaan meille ja täydentämään kissojen ruokakuppia ja tyhjentämään laatikkoa ja siinä sivussa kastelemaan vähän kukkia ja tyhjentämään postilaatikkoa. Maksua vastaan tietenkin :)

Lapsia jos olisi niin elämä olisi moooooonin kerroin hankalampaa ja kaiken lisäksi pitäisi vielä kestää niitä lasten juttuja ja koko ajan pitäisi olla kasvattamassa ja opettamassa miten elämä toimii ym. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että ihmiset on erilaisia ja kaikki ei halua lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kohta 35-vuotias. 10 vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, minulle naurettiin. 20-vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, kuulin, että katsotaan 10 vuoden päästä, vielä se mieli muuttuu. Tätä samaa kuulen vielä tänäkin päivänä. Samoin kuulen, etten ymmärrä elämästä mitään, eikä minulla ole elämänkokemusta puhua mistään, kun ei ole lapsia. "Ymmärrät sitten, kun muutat mielesi". Naimisissa olen ollut 10 vuotta, yhdessä mieheni kanssa 15 vuotta. Elämäämme mahtuisi lapsi hyvin, mutta kumpikaan ei sitä vieläkään halua. Välillä pohdin, että kuulenko vielä 10 vuoden kuluttuakin, että "katsotaan 10 vuoden päästä..". Koen todella loukkaavana sen, että minun päätöksentekokykyäni ja itsetuntemustani vähätellään ja mitätöidään jatkuvasti niin rankasti. Pitäisikö tässä ihan oikeasti uskoa, että joku random-äiti joka tietää minusta vain nimen (jos sitäkään), tietää paremmin kuinka minun pitäisi elää elämääni? Miksi minut saa typistää lapsen tasolle ymmärrykseltäni, täysin vieraiden ihmisten toimesta, vain koska en tunne tarvetta olla äiti?

Tämä! Ja se että minulle kerrotaan kuinka en tiedä elämästä mitään koska en ole äiti ja miten minulle puhutaan kuin pienelle lapselle vaikka olen mm. asunut monta kertaa ulkomailla ja olen kerännyt aika liudan kokemuksia joita näillä kyseenomaisilla äideillä ei ole. Väkisinkin tulee paska fiilis ja itku silmään kun muilla on tarve mollata ja alistaa minua.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on kolme lasta, mutta en pidä mitenkään outona, jos joku ei lapsia halua. Ei kyllä tulisi mieleenkään alkaa toista painostamaan. Ymmärtääkseni on myös aika yleistä, että joskus 25-vuotiaana ollaan sitä mieltä, ettei lapsia halua, mutta kyllä se mieli VOI oikeasti muuttua seuraavan 15 vuoden aikana!

Tämä. Itse olin siinä parikymppisenä vahvasti sitä mieltä, että lapsia ei tule. Tuli sitten kuitenkin, ja ihan hyvä niin. Ja tunnen aina monta paria, jotka vuosikausia toitottivat, miten heille ei lapsia tule, kun vela-elämä on niin täydellistä. No, tuli sitten kuitenkin jaja sen jälkeen joka tuutista toitotetaan oman lapsen kuvia ja kuulumisia.

Että se on vähän sama, kuin kaikkitietävälle teinille sanoisi, että kuule et nyt ehkä ihan vielä kaikkea elämästä tiedä. Kolmekymppinenkin on loppujen lopuksi aika nuori vielä. Mistä sitä tietää, miten elämä menee ja mitä ajattelee kymmenen vuoden päästä? Joku vanhempi voi kokemuksen nimissä vähän enemmän tietää.

Tottahan olen silti sitä mieltä, että kukin tavallaan. Ei se kuulu mulle tai ole multa pois jos joku ei hanki lapsia. Ei kiinnosta. Ehkä ihan lähimpien ystävien tai siskon kanssa voi tuollaisia jutella, mutta en silloinkaan alkaisi patistamaan ketään mihinkään. Ei lapsiperhe-elämä sovi kaikille. Se on rankkaa puuhaa vaikka kaikki menisi hyvin, puhumattakaan jos kaikki ei menekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä.

Avokilla tarkoitetaan tässä nyt sitä miestä? Minusta on ihan ok että ihmiset saavat itse päättää haluavatko lapsia tai eivät. Mutta jos itse et halua, niin miksi olet miehen kanssa, joka haluaa lapsia? Toivottavasti olet kertonut kantasi miehellesikin ja mies on vain typerä kun kuvittelee että muutat mielesi.

Oho, nyt on tulltu täysi aivokatkos! Tuossa olisi pitänyt lukea avokin äiti, eli avoanoppi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Tosin kauhulla odotan sitä aikaa, kun avokki alkaa vihjailuun sijaan kysellä suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä.

Avokilla tarkoitetaan tässä nyt sitä miestä? Minusta on ihan ok että ihmiset saavat itse päättää haluavatko lapsia tai eivät. Mutta jos itse et halua, niin miksi olet miehen kanssa, joka haluaa lapsia? Toivottavasti olet kertonut kantasi miehellesikin ja mies on vain typerä kun kuvittelee että muutat mielesi.

Oho, nyt on tulltu täysi aivokatkos! Tuossa olisi pitänyt lukea avokin äiti, eli avoanoppi. 

Samalla on tekstistä näköjään pudonnut pois sekin pätkä, jossa kirjoitan, ettei mies halua lapsia. Jokaisella on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseensä, ja näinkin isoista asioista kuin lapsen hankkimisesta on ehdottomasti tärkeää puhua parisuhteessa. On se kyllä aikamoista, miten sekavaa tekstiä saa aikaan, kun kirjoittelee kauhealla kiireellä ennen töihin lähtöä *hymyilee hieman nolona*

- kommentoija numero kaksi edelleen-

Minusta on ihan normaalia, ettei halua lapsia. Tunnen useampia, jotka eivät halua ja pari sellaista, jotka ovat kahden vaiheilla. Oma lisääntymisintoni lopahti yhteen lapseen. Nyt saan sitten jatkuvasti kuulla kuinka minun(huom! vain minun, ei miehen) täytyy tehdä toinen lapsi ja kuinka aivan varmasti minun mieleni muuttuu vielä. Äärimmäisen rasittavaa, eikä sitä oikein pääse pakoon, kun töiden ja harrastusten kautta tapaa tasaisin väliajoin uusia ihmisiä, jotka jaksavat tungettelevasti ottaa tämän asian esiin kerta toisensa jälkeen. Sitäkin jaksetaan ihmetellä, kun en edes niitä karvalapsia halua lapsen kaveriksi. Olenpa nyt kamalan itsekäs. Ihmiset osaa olla tyhmiä, kun on kyse toisten lisääntymisestä.

Tiesin jo nuorena etten halua lapsi tai pikemminkin olen ollut tietoinen ettei perhe-elämä kuulu asioihin mitä haluan.

Syitä monia, mitta kiskaan ei ole ollut tunnetta äitiydestä ja halusta siihen.

Sen sijaan kumppani, ura, lemmikit ja oman näköinen rauhallinen elämä ollut päämäärä ja sitä elänkin nyt.

Mutta kukaan läheinen ei hahmota todella sitä, että lisääntymishalu vain puuttuu totaalisesti itseltäni ja koen raskaaksi ajatuksen perhe-elämästä.

En koe onneksi paineita tai syyllistämistä tästä ja koen kumppanini olevan tosissaan väitteessään haluavan elää elämänsä kanssani ilman lapsia. Jos hänen mielipiteensä muuttuu, raskain särkyvin sydämmin toivon hänelle onnea isyyden tavoitelemisessa, ilman minua. Sellaista kompromissia en kykene tekemään, kuin lapsen hankkiminen vastoin tahtoani.

Minua ovat patistelleet satunnaiset mutta sitkeät työkaverit, minua huonommin tuntevat sukulaiset, jotkut kaverit ("mutta kun sinä olisit niin ihana äiti") ja lähes jokainen seurustelukumppani, lukuunottamatta paria jo lapsia hankkinutta miestä, joilla oli tarvetta löytää nainen pyörittämään lapsenpitoviikonloppuja. Ja yksi miespuolinen YTHS:n lääkäri, joka hermostui ihan tosissaan aikomuksistani olla ehdottomasti tekemättä lapsia.

Kun hedelmällisin ikä alkoi olla ohi, hoputeltiin ja muistuteltiin, että ei vielä ole liian myöhäistä (ja tulihan Geena Daviskin raskaaksi yli viisikymppisenä). Nyt olen viisikymppinen, ja patisteleminen näkyy olevan ohi. Nyt selvästi ajatellaan, että minun on pakko olla ihan murheissani lapsettomuudestani ja että mielipiteeni on vain tuskallisen totuuden peittelemistä. Se, että joka ikinen nainen palaa halusta lisääntyä, istunee ihmiskunnan kollektiivisessa ajatusmaailmassa tiukemmin kuin mikään (muu) uskonto.

Minulta ja avomieheltä jouluna viimeksi kyseltiin että millos niitä lapsia meinaatte hankkia ja alkaa kohta kiire tulemaan kun kolmekymppisiä kohta olette. Totesin vain ettei mukuloita ole tulossa ja turha enään kysellä ens jouluna kun käyn "laittamassa piuhat poikki" kunhan se maaginen 3kympin ikäraja täyttyy.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti tästä tulisi normi.  Itse olen 26-vuotias ja olen parin viime vuoden aikana ymmärtänyt, etten halua omia lapsia, vaikka lapsista pidänkin. Kaikki aiemmat haaveet lapsista ovat perustuneet amerikkalaisista tv-sarjoista tulleisiin ruusunpunaisiin utopioihin, eivät siihen, millaista vanhemmuus oikeasti olisi. 

Lähimmät ystävät ymmärtävät tilanteen hyvin ja äitinikin on alkanut hyväksymään, että meillä tulee olemaan vain karvalapsia,  mutta kaikilta muilta saan kuulla näitä "kunhan sitä ikää tulee niin mieli muuttuu" -kommentteja. Mitä ikää? Tässä iässä pitäisi olla jo vähintäänkin suunnittelemassa perheen perustamista, jos ei muuta. Ja mikä mieli? On todella alentavaa ja toisen päätöksentekokykyä halventavaa heitellä tuollaisia kommentteja.  Kyllä, mieli voi aina muuttua, voin tulla vahingossa raskaaksi ja päätää pitää lapsen, voi tapahtua vaikka mitä. Mutta jos olen oikeasti pohtinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että tällä hetkellä en osaa kuvitella elämää äitinä ja vanhempana, niin sitä päätöstä pitää kunnioittaa. Sitä paitsi on erilaisia tapoja sanoa, että mieli voi muuttua: esimerkiksi siskoni (neljän lapsen äiti9 on sanonut, että elämässä on ihanaa se, että mieli voi aina muuttua, montakin kertaa. Tällä kommentilla hän ei viittaa monien muiden tapaan siihen, että ihan varmasti haluan lapsia kunhan "aikuistun" (äitini sanat vuosi sitten), vaan siihen, ettei mikään ole ikinä varmaa, ja se on ihan ok. Lisäksi päätöksen taustalla on terveydellisiä syitä (perinnöllinen taipumus keskenmenoihin, mt-ongelmat, suuri määrä perinnöllisiä sairauksia, joista osa on todella vakavia...), joita en todellakaan halua avata jokaiselle puolitutulle.  

 

Miehen olen sentään jo löytänyt, joten sen asian saralta ei tule kommentteja. Hän on ollut lapsien hankkimisen suhteen vielä ehdottomampi kuin minä, eli ei ole koskaan halunnut lapsia. Tämä on yksi niistä syistä, miksi olen asiaa joutunut pohtimaan - suhteellamme ei olisi ollut tulevaisuutta, mikäli olisin lapsen halunnut. Miehen mieli kun ei tule muuttumaan, hänen näkemyksensä on vain vahvistunut vuosien aikana. Hänen äitinsä ei kuitenkaan ole ymmärtänyt miehen näkemyksiä, ja odotankin kauhulla sitä aikaa, kun avoanoppi alkaa kysellä suoraan minulta suoraan, milloin aiomme hankkia perheenlisäystä.  Tähän asti hän on pysynyt luultavasti hiljaa siksi, että itse todella nuorena esikoisensa saaneena hän arvostaa sitä, että opinnot hoidetaan ensin pois alta - omani ovat nyt loppusuoralla.

Ei siis kyllä tuo kauhesti lohtua se, että sinulta ap, joka olet melkein 10 vuotta vanhempi, kysellään edelleen samaa :( Hermot menee näiden ihmisten kanssa!

 

(Sama teksti korjattuna by sama kirjoittaja, jottei jossakin vaiheessa tarvitse lukea näiltä palstoilta typeristä nuorista naisista, jotka eivät kunnioita miehiä :D

Joku kommentoi, että miten niitä karvalapsia jaksaa, jos ei lapsia. Kuten moni sanoi, niin lemmikki on aivan eri asia. Lemmikit eivät valvota öisin, ne eivät sido itseensä useammaksi vuodeksi ihan täysin, ne eivät vaadi jatkuvaa kasvattamista ja huolehtimista (siis ihan sen ajattelua, saavatko lapset tarpeeksi hyvät eväät elämään, ovatko he turvassa jne), niitä ei tarvitse synnyttää, ne voi jättää koko päiväksi yksin ilman valvontaa,  niille ei tarvitse tehdä ruokaa, ei viedä harrastuksiin, ei lohduttaa silloin kun elämä potkii päähän... Lista on todella pitkä. Säälin kyllä jokaista lasta, jonka vanhempi ajattelee, että lemmiksitä on yhtä paljon vaivaa kuin lapsesta. )

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kohta 35-vuotias. 10 vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, minulle naurettiin. 20-vuotiaana kun sanoin, etten halua lapsia, kuulin, että katsotaan 10 vuoden päästä, vielä se mieli muuttuu. Tätä samaa kuulen vielä tänäkin päivänä. Samoin kuulen, etten ymmärrä elämästä mitään, eikä minulla ole elämänkokemusta puhua mistään, kun ei ole lapsia. "Ymmärrät sitten, kun muutat mielesi". Naimisissa olen ollut 10 vuotta, yhdessä mieheni kanssa 15 vuotta. Elämäämme mahtuisi lapsi hyvin, mutta kumpikaan ei sitä vieläkään halua. Välillä pohdin, että kuulenko vielä 10 vuoden kuluttuakin, että "katsotaan 10 vuoden päästä..". Koen todella loukkaavana sen, että minun päätöksentekokykyäni ja itsetuntemustani vähätellään ja mitätöidään jatkuvasti niin rankasti. Pitäisikö tässä ihan oikeasti uskoa, että joku random-äiti joka tietää minusta vain nimen (jos sitäkään), tietää paremmin kuinka minun pitäisi elää elämääni? Miksi minut saa typistää lapsen tasolle ymmärrykseltäni, täysin vieraiden ihmisten toimesta, vain koska en tunne tarvetta olla äiti?

Voin kertoa että viidenkympin jälkeen kyselijät alkavat alistua osaansa ;) Korkeintaan kuulet huokaisten "sinusta olisi tullut niin hyvä äiti". Ota se kohteliaisuutena, niin minä teen.