Berner pyrkii tuhoamaan valtion tieverkoston riippumattomuuden ja antamaan vallan tienkäytössä yritysille. Berner haluaa rahastaa autoa töissään tarvitsevat pois työelämästä. Ihan pimeät suunnitelmat, joista vain haittaa kansalle ja uudet välistävetäjät.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ajaa tiestön yhtiöittämishanketta kuin käärmettä pyssyyn. LiVe Oyj:ksi epävirallisesti nimetty väyläyhtiö on vain perustamista vailla.
Pätkäministerille tämä voikin olla oiva tehtävä, mutta ovatko hallituksen pitkäaikaiset poliitikot kokoomuksen Petteri Orpo tai perussuomalaisten Timo Soini oikeasti Bernerin takana?
Lisää välikäsiä, lisää kuluja
LiVe Oyj ja palveluoperaattorit olisivat uusia toimijoita ketjussa, jossa tie-, raide- ja meriväyläinfran käyttäjiltä kerätään veroja ja maksuja.
Berner on toistuvasti vakuuttanut, ettei autonkäyttäjien kokonaisrasite nouse, kun veroja lasketaan ja maksuja nostetaan.
Uudessa järjestelmässä olisi kuitenkin nykyistä useampi välikäsi keräämässä rahaa tienkäyttäjiltä.
Valtion tulot liikenteestä olivat esimerkiksi vuonna 2015 kokonaisuudessaan 7,8 miljardia euroa. Summasta palautui liikenneinfran kehittämiseen ja ylläpitoon kaiken kaikkiaan keskimäärin 1,7 miljardia euroa. Lähes 6 miljardia euroa kerästystä summasta meni siis muualle kuin suoraan tiestön kunnossapitoon.
Kuinka tienpitoon kerättävät rahat silloin lisääntyisivät ja autoilijoiden kokonaisrasite säilyisi ennallaan? Kaikki välikädet tarvitsevat luonnollisesti myös katteen omien kulujensa peittämiseksi ja voiton tekemiseksi.
Autoilijoiden kannalta on keskeistä, että maksuista ja veroista mahdollisimman suuri osa jää yhteiskunnan käyttöön esimerkiksi tienpitoon.
Autoliitto totesi jo aiemmin, että välikäsien tai ylimääräisen byrokratian elättäminen ei voi kuulua järjestelmän tehtäviin ja koko LiVe-hankkeen hankkeen tehokkuutta ja vaikutuksia pitää verrata nykyisen verojärjestelmän kustannuksiin ja tuottoihin.
Erityisesti sitä pitää verrata polttoaineveroon, joka on ainoa liikenteen vero, jota maksetaan vain auton käytöstä.
Ministeri Berner on saanut jo osakseen autoilijoiden someraivoa, joka ei ministeriä ole pahemmin hetkauttanut. Miksi pitäisikään? Berner ei ole millään tavalla riippuvainen politiikasta.
Mutta entä Orpo tai Soini? Onko pitkän linjan poliitikoilla oikeasti varaa lähteä mukaan perustavanlaatuiseen väyläinfran rakenteelliseen muutokseen? Tienvestoinnit ovat mitä suurimmassa määrin poliittista arviointia ja sitä niiden pitäisi olla jatkossakin.
Bernerin tehtävä on mahdoton. Vuodessa tai edes kahdessa ei panna Suomen liikennettä uusiksi - muutos vaatii aikaa ja vielä kerran aikaa.
Yrittää toki voi, mutta yrittämisen riskit voi jokainen puolue todeta seuraavissa vaaleissa
Kepu pettää aina. Nyt Berner pyrkii estämään tavallisten ihmisten autoilun, koska Berner ei norsunluutornissaan ymmärrä, että työssäkäyvistä suuri osa tarvitsee pakosta auton.
Työttömäksi vaan kaikki, Bernerille kun ei riitä mikään rikkaille rahaa hankittaessa.
Kommentit (72)
Kuntavaalit lähestyvät! Varsinkin maaseudulla asuvien kannattaa muistaa tämäkin asia, ja varsinkin tämä harvaan asuttuja seutuja erityisesti koskeva asia äänestäessään.
Autooni EI IKINÄ tulla laittamaan mitään mustaa laatikkoa, ei!
Menen vaikka vankilaan jos ei muu auta, siellä en ole ennen ollutkaan. Eikös elämässä pitäisi kerätä uusia kokemuksia?
Suomen kansa on niin nössöä, että varmaan hiljaa itsekseen mutisten hyväksyy nämäkin älyttömät suunnitelmat.
Barrikadeille!!
Hulluinta kaikessa on se, että nykyisellä paskahallituksella tämäkin esitys voi mennä läpi vettä valaen. Onnea vaan sata vuotias Suomi ja suomalaiset voikin imeä vaikka parsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jälleen kerran: lisää naisia politiikkaan !
Tämä ei ole sukupuolikysymys, on tuolla ahneita ja kusipäisiä miehiäkin, esim. pääministerimme. Naisissa on paljon täyspäisiäkin, esim. Li Andersson. Bernerin ideat lähentelevät jo silkkaa hulluutta. Ei kukaan täysjärkinen kehtaisi olla noin avoimen ahne ja röyhkeä.
Luultavasti nämä ehdotukset eivät ole B:ltä kotoisin, vaan siinä on 'isot pojat' takana. Ei B voi tietää vaatealan yrittäjänä riittävästi väylistä ja teistä ja liikenteestä. Oppii kyllä kun opettelee. Mutta varsinaiset päätökset tekee taustalla joku muu. Joku toinen kepulainen nainen ministerinä olisi ollut kovempi nakki. Ei olisi totellut 'poikia' niin helposti. Olisi vastannut poliittisesti myös myöhemmin.
Onneksi asun Helsingissä. Jos pahimmat kauhuskenaariot toteutuvat, voin lopettaa yksityisautoilun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jälleen kerran: lisää naisia politiikkaan !
Tämä ei ole sukupuolikysymys, on tuolla ahneita ja kusipäisiä miehiäkin, esim. pääministerimme. Naisissa on paljon täyspäisiäkin, esim. Li Andersson. Bernerin ideat lähentelevät jo silkkaa hulluutta. Ei kukaan täysjärkinen kehtaisi olla noin avoimen ahne ja röyhkeä.
Luultavasti nämä ehdotukset eivät ole B:ltä kotoisin, vaan siinä on 'isot pojat' takana. Ei B voi tietää vaatealan yrittäjänä riittävästi väylistä ja teistä ja liikenteestä. Oppii kyllä kun opettelee. Mutta varsinaiset päätökset tekee taustalla joku muu. Joku toinen kepulainen nainen ministerinä olisi ollut kovempi nakki. Ei olisi totellut 'poikia' niin helposti. Olisi vastannut poliittisesti myös myöhemmin.
Eiköhän se ymmärrä investointien päälle. En mä jaksa nyt oikeasti uskoa ettei Berner tajuaisi mistä voi olla kysymys kun lapsetkin tajuaa. Saattaapi olla hyödyllinen hanke hänenkin mielestään.
'Berner selittelee, että jukinen rahoitus ei riitä tiestön ylläpitoon. Miten se muka paremmin riittää, jos veroja vähennetään, ja niiden kerääjäksi tulee yksityiset välistävetäjät? Nykyisin autoilijolta kerätään erilaisina veroina melkein 8 miljardia euroa ja liikenteeseen käytetään näistä reilu miljardi. Verojen kerääjän yksityistäminen ei lisää verotuloja. Rahan riittävyydessä on kyse vain siitä mihin se käytetään.'
Lainaus 42:lta
Todellakin, miten se raha lisääntyy... Nämä yksityiset firmatko alkavat sitä rahaa jakamaan meille teiden kunnospitoon...? Miten tyhminä meitä pidetään? - Kun ne vievät meidän verorahamme ja voitot laitetaan ulkomaille. Sinne vain verorahat niin väylistä, teistä kuin sotestakin. Voi suomipoika ja -tyttöparkaa, kun saa vain veroja maksaa ja verot kansan verta juo ja sitten ne 'kotiutetaan' ulkomaisille tileille voittoina. Kuka hullu yksityinen firma mitään tekee ilman voittoa? Hei, olemmeko me näin tyhmiä, että annamme tehdä meille tämän.
Mielestäni on aivan oikein että tienkäyttäjät maksavat tien käytöstä. Miksi ihmeessä mökissä asuva mummo maksaisi suurkaupunkien teiden kunnostukset? Mielestäni riittää että hän maksaa yksin kylätien kunnossapidon.
T.palstapersu
Joku on selitellyt, että yhtiöittämisen ansiosta teiden ylläpitoon saadaan Euroopan Investointipankin rahoitusta. Ei kai se investointipankki mitään lahjoita? Jos lainaa halutaan, niin valtio saa taatusti halvemmalla, nytkin negatiivisella korolla.
Vierailija kirjoitti:
Tuleeko sitten valvontakoppi aina siihen missä tiealue vaihtuu? Samalla voisi käydä aina täyttämässä jonkun lapun ja tarkastettais onko ko.henkilöllä luvat liikkua alueella kunnossa.
Samalla tavalla kuin neuvostovenäjällä vielä -90luvulla.
Ei, sen sijaan tulee pankkisiirtolomake joka kuukausi sähköpostilla.
Bensavero poistuu kokonaan ja ajoneuvoverot poistuvat kokonaan? Ja vielä tietysti: autovero poistuu ja autojen hinnat laskevat puoleen....... Onpa halpaa kun pitää autoa tallissa. Hähäää
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on aivan oikein että tienkäyttäjät maksavat tien käytöstä. Miksi ihmeessä mökissä asuva mummo maksaisi suurkaupunkien teiden kunnostukset? Mielestäni riittää että hän maksaa yksin kylätien kunnossapidon.
T.palstapersu
Kerro toki lisää miten joku mökinmummo pääsee edes nettomaksajaksi.
Rasittavaa kun verta imeviä superrikkaita pääomasijoittajia puolustellaan vertailemalla johonkin mökinmummoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas vauhdissa, so what, ettehän te mistään ota vastuuta, niin antaa palaa vaan ;)
Et tainnut ymmärtää alotuista, vai etkö lukenut sitä? Vihervasemmisto on juurikin Bernerin liikennehankkeiden takana, koska niillä pyritään lopettamaan yksitysautoilu.
Juo vaikka kuppi kahvia ja selvitä pääsi.
Olen vihervassari, ja vastustan todellakin kaikkea yhtiöittämistä ja yksityistämistä. Vaikka se yksityisautoilu tuossa ehkä vähenisi (not), niin kyllä nuo muut haitat ovat liian pahat. Miten helkkarissa istutat vasemmistoideologiaan yhtiöittämisen ja yksityistämisen? Eiköhän ainoastaan oikeistovihreä kannata tuota hanketta. Usko pois, vihreissä on ehdottomasti enemmän oikeistoa kuin vasemmistoa. Ihan turhaan yritätte saada oikeistoporvarien touhuja vasemmiston syyksi.
Eivät kaikki omatkaan tykkää Bernerin sekoilusta. http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005037829.html Harvoin kepulaiselta kuulee noin järkevää puhetta, viimeistä lausetta ehkä lukuunottamatta...
Voi katsella Bernerin ulkonäön ominaispiirteitä ja miettiä sitten mitä miettiä
Miks nää vihreet haluaa tukea kaupungistumista? Eikös kaupungistuminen ole yksi pahoista jutuista?
Vierailija kirjoitti:
Voi katsella Bernerin ulkonäön ominaispiirteitä ja miettiä sitten mitä miettiä
Älkäämme menkö ulkonäköön. Mutta kaunis nainen. Myös köyhissä on kauniita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassu taas vauhdissa, so what, ettehän te mistään ota vastuuta, niin antaa palaa vaan ;)
Pahoin pelkään, että tämä koko asia on liian vaikea sinun ymmärtää. Siksi toistat vain tuota oppimaasi mantraa. Sovitaanko, että et seuraavalla kerralla kommentoi asioihin, joita et ymmärrä.
t. ei-vihervassu, kokoomusta, mutta ei tätä liikenneinfran yhtiöittämistä ja Bernerin suunnitelmia kannattava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Berner tuhoaa ahneuksissaan edellytykset työssäkäynnille, jo nyt on monia, jotka ovat joutuneet luopumaan autostaan kalliiden maksujen ja kulujen takia.
Jos työn hoitaminen vaatii autoa, tai työ sijaitsee paikassa, johon bussit ei kulje (niitä on paljon, joukkoliikenne kun keskittyy asiakaskeskittymiin) tai jos työntekijällä on esimerkiksi työkaluja yms kuljetettavanaan, saati jos olet myyntiedustaja ja kohteita useita päivässä, on auto työn edellytys.
Tällaisia ammattiryhmiä on paljon, nekö kaikki nyt työvoiman ulkopuolelle Bernerin ja hyvien veljien ahneuden takia.
Koska Suomeen saadaan hallitus, joka ajaa kansan asiaa?
-Tämä hallitus Sipilän ja Bernerin johdolla on kähmintähallitus!
Täysijärkinen ihminen asuu lähellä työpaikkaansa.
Miksi työntekijällä olsii työkaluja kun on vasta menossa töihin? Työnantajan velvollisuus on antaa työkalut ja auto jos sitä töissä tarvitsee. Silloin työnantaja maksaa kulut.
Sinulla ei siis ole aavistustakaan siitä, millaista , miten ja millaisilla ehdoilla ihmiset töitään tekevät.
Taidat olla yhtä pihalla kuin hallituskin.
Muistakaa äänestää Keskusta-kokoomus-perussuomalaisia myös ensi vaaleissa!