Haluaisin tietää enemmän Aspergerin syndroomasta / autismin kirjosta

Minulla on as-diagnoosi. Tosin siitä ei ole paljon puhuttu sen tekemisen jälkeen. Taidan olla niitä rajatapauksia, joiden lääkäri katsoo täyttäneen kriteerit nipin napin.

En ole ilmeetön. Ymmärrän toisten ihmisten tunteita, ilmeitä ja olemuksia.

Minulla oli pitkälle aikuisuuteen ehtymätön mielenkiinnon kohde: purjeveneet. Olen purjehtinut mukulasta asti. Purjehtiminen ei ole minulle kilpailemista ketään tai mitään vastaan, vaan esteettinen elämys. Jaksan yhä, liki viisikymppisenä tuijottaa, kun keula leikkaa vettä. Tämä nyt ei tietenkään tee kenestäkään minkäänlaisen syndrooman potijaa, monilla terveillä (tai siis huonosti tutkituilla) on voimakkaita mielenkiinnon kohteita, jopa selittämättömiä.

Minulla ei ole erityistä tarvetta rutiineille. Toki jonkinmoiset ohjenuorat pitää olla päiville, muttei siis mitään tiukkoja vaatimuksia päiväohjelmille. Eikä minulla ole muita erityispiirteitä aisteissani, kuin tietynlainen yliherkkyys koville äänille ja voimakkaille hajuille. Aistini eivät ole tavallista tarkemmat, mutta reagoin näihin ärsykkeisiin voimakkaammin kuin monet.

En ole kovin hyvä tajuamaan sarkasmia tai ironiaa ihmisten ilmaisussa. Minulla on kuitenkin jonkinmoinen huumorintaju, mutta lähinnä ihmettelen sitä, miksi niin monet nauravat sille, että itse pilkkaavat muita tai kun muut kokevat kipua. Ei se mitään terveyttä ole, vaan sosiaalista typeryyttä. Sosiaalisesti en kuitenkaan ole kovin taitava kaiketi. Minulla ei ole laajaa kaveripiiriä. Lähinnä olen tekemisissä sukulaisteni ja muutamien muiden kanssa. Työyhteisöissä tai -elämässä en ole ikinä pärjännyt.  Olen menestynyt kouluissa, mutta en siksi, että olisin opiskellut tunnollisesti. Yliopistoa myöten olen suoriutunut opinnoistani todella vähällä työllä.

En sopeutunut armeijaan. Olin sivarina koulukodissa. Siellä nuoret tietenkin olivat hankalia, mutta myös henkilökunta oli melkoinen ihmiskokoelma. Pelkäsin väkivaltaa, mutta jotenkin myös pärjäsin siellä. Ja siellä ei kummasteltu minua, ei homoteltu, ei väheksytty eikä henkilökunta pyrkinyt alistamaan. En sopeutunut kouluun. Väsyin kovasti ja lintsasin paljon. Töissä olen myös kärsinyt väsymyksestä. Joskus on vain ollut pakko mennä piiloon torkkumaan, koska silmät eivät ole pysyneet auki kunnon yöunista ja säännöllisistä elämäntavoista huolimatta.

Tämmöistä... paskaa elämää. Ihan sama, onko minulla diagnoosi vai ei, kyllä minä huonouteni tunnen ilman viranomaisiakin.