Parisuhdesolmu: auttakaa naiset!
Kuten otsikosta jo käykin ilmi, olen ihan solmussa mun parisuhteeni kanssa.
Ollaan mieheni kanssa oltu jo useamman vuoden yhdessä, meillä on yhteinen osoite, ei lapsia.
Meillä on tavallaan arkiset asiat ihan kunnossa ja suurimman osan ajasta meillä on hauskaa ja ihanaa yhdessä. Mutta, mieheni on aika ailahtelevainen, mikä tarkoittaa sitä että JOS hän on huonolla tuulella,niin silloin hän tekee minunkin päivästä/viikosta/kuukaudesta aivan mahdottoman. Ihan kuin hän muuttuisi täysin toiseksi ihmiseksi, täysin kykenemätön keskusteluun taikka purkamaan pahaa mieltä/oloaan.
Tämän lisäksi meillä on suuria ongelmia seksirintamalla. Olen se halukkaampi osapuoli ja mies ei taas halua juuri koskaan. Tilanne ei ollut tämä kun aloimme seurustelemaan vaan pikemminkin päinvastoin. Tiedostamme molemmat että tämä epäsuhta vaikuttaa meidän suhteeseen negatiivisesti, mutta mies ei suostu asiasta juurikaan keskustelemaan. Olen yrittänyt lähestyä asiaan kaikilla mahdollisilla tavoilla mitä olen vaan keksinyt.
Olen tiedustellut syitä lähtien terveydellisistä ongelmista, toisesta seksikumppanista, epämiellyttävistä seksikokemuksista minun kanssani, stressistä, masennuksesta, ulkonäöstäni yms. ja en ole siltikään saanut mitään järkevää vastausta koskaan. Olen siis aivan pulassa ja etenkin tämä seksiasia vaikuttaa minuun henkisesti todella negatiivisesti. Tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Mä olen itse sopuisa ja rauhallinen tyyppi kenen kanssa on helppo ja miellyttävä keskustella (siis näin yleisesti kuultua) Olen myös sopusuhtainen, viehättäväksi kehuttu ulkoisesti, eli ulkonäkökään on tuskin se syy.
Monesti olen miettinyt eroa, kun lapsiakaan ei ole, mutta asiat ovat niin paljon monimutkaisemmat. On kuitenkin mukavaa elämää yhdessä, meillä on paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, yhteensopiva huumorintaju, yhteisiä ystäviä ja ennen kaikkea rakastan häntä.
En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä? Onko muilla kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Kommentit (8)
Kyllä kuulostaa, olen tuota itsekin epäillyt mutta eihän tuota ihmistä saa lääkäriin millään.
Kerran suostui menemään mittaamaan kilppariarvot (niissä ei ollut vikaa) eikä sen jälkeen ole lääkäriin saanut kirveelläkään...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuulostaa, olen tuota itsekin epäillyt mutta eihän tuota ihmistä saa lääkäriin millään.
Kerran suostui menemään mittaamaan kilppariarvot (niissä ei ollut vikaa) eikä sen jälkeen ole lääkäriin saanut kirveelläkään...Ap
ja toki tuossa on se että olemme molemmat ''vasta'' vähän päälle kolmekymppisiä.
Ap
Minusta sinä ap olet aivan liian nuori tyytymään tuollaiseen ihan mukavaan ja seksittömään liittoon. Mieti jos nyt eroat, toivut ja sitten lähdet etsimään uutta niin olet sellaisen luultavasti löytänyt vuoden sisällä. Eli nyt vaan mietit mitä haluat ainutkertaiselta elämältäsi!
Netti ja baarit ovat juuri sun ikäisiäisi komistuksia täynnä ja useimmilla seksihaluja. Sinäkin tarvit korjaavan kokemuksen.
Just do it!
Mua kiinnostaisi kuulla onko kenelläkään kokemuksia siitä että on ollut vastaavanlainen tilanne kun minulla ja ongelmista on päästy yli, jatkaen suhdetta?
Ap
Matalat testosteroniarvot tulevat hyvin kolmekymppisillekin ja tiedän jo lähipiiristäni, että ongelma on yleinen. Esimerkiksi miehelläni on mitattu aikoinaan arvot ja ne livat matalat. Mieheni ei halunnut lääkitystä sen mahdollisten sivuvaikutusten takia, mutta hän paransi muuten elämäänsä ottamalla liikunnan tavakseen ja katsomalla mitä syö, ja moni asia parani sillä. Minkälainen on siis ap sinun miehesi suhde liikuntaan ja miten terveellisesti hän syö? Voisitko sinä yrittää vaikuttaa edes näihin asioihin?
Eroa ehdottelevat eivät suhdettanne tunne, joten vaikka kirjoituksesi perusteella tilanteenne näyttäisi ikävälle, niin ei tuossa hötkyilemään kannata.
Vierailija kirjoitti:
Matalat testosteroniarvot tulevat hyvin kolmekymppisillekin ja tiedän jo lähipiiristäni, että ongelma on yleinen. Esimerkiksi miehelläni on mitattu aikoinaan arvot ja ne livat matalat. Mieheni ei halunnut lääkitystä sen mahdollisten sivuvaikutusten takia, mutta hän paransi muuten elämäänsä ottamalla liikunnan tavakseen ja katsomalla mitä syö, ja moni asia parani sillä. Minkälainen on siis ap sinun miehesi suhde liikuntaan ja miten terveellisesti hän syö? Voisitko sinä yrittää vaikuttaa edes näihin asioihin?
Eroa ehdottelevat eivät suhdettanne tunne, joten vaikka kirjoituksesi perusteella tilanteenne näyttäisi ikävälle, niin ei tuossa hötkyilemään kannata.
kiitos viestistä! on toki mukavaa kun ihmiset kannustavat mennä rohkeasti eteenpäin ja näin, mutta ehkä oma näkemys parisuhteista kuitenkin sellainen, että niihin kuuluu niin paljon muutakin kuin seksi, ettei ihan sen takia kuitenkaan viitsi heittää muutoin hyvää suhdetta romukuoppaan (jos asialle on vielä tehtävissä jotain ja sitä tässä juuri yritänkin kartoittaa, muiden kokemuksien kautta)
Mikä tulee sun kysymykseen, niin mieheni elämäntavat ovat aika epätasaiset, on hoikka, harrastaa liikuntaa muttei säännöllisesti, syö muttei myöskään kovinkaan säännöllisesti. Lääkäriin menosta ollaan tosiaan monesti puhuttu mutta se on osoittautunut haastavaksi. En sitten tiedä, varmasti johtunee myös pelosta että jos jotain onkin pielessä?
Ap
Kuulostaako tämä tutulta?
"Liian matala testosteroni aiheuttaa miehillä samankaltaisia oireita kuin naisilla esiintyy vaihdevuosissa. Klassisia oireita ovat esimerkiksi lisääntynyt hikoilu, unihäiriöt, väsymys ja mielialan vaihtelut. Usein oireena ovat myös seksihalujen väheneminen ja erektiohäiriöt, joiden vuoksi potilas hakeutuu vastaanotolle. Testosteronin puutteesta puhuttaessa käytetään usein myös ilmaisuja miesten vaihdevuodet ja hypogonadismi. Miesten vaihdevuodet on huono ilmaisu. Naisilla estrogeenin puutos tulee kaikille ja varsin nopeasti kun taas miehillä testosteronitaso laskee hitaasti vuosien kuluessa ja puutosoireita ei tule läheskään kaikille. Miehillä paras ilmaisu on esim. ikääntymiseen liittyvä osittainen testosteronivaje. Alla olevassa listassa on esitetty tyypillisiä testosteroninpuutosoireita. On huomattava, että testosteronin puutosoireet voivat muistuttaa monien muiden sairauksien tai tilojen oireita. Tällaisia ovat esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriöt, sokeritauti, masennus, ylenmääräinen stressi ja uniapnea. Yllättävän usein testosteronin osuutta ei osata ottaa huomioon. Monilla lääkeaineilla on sivuvaikutuksia, jotka voivat muistuttaa testosteronin puutosoireita. Erityisesti seksuaalisen halun vähenemistä esiintyy monien lääkeaineiden sivuvaikutuksena. "
http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/testost…