Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnen syyllisyyttä siitä missä olosuhteissa tapasin mieheni
05.01.2017 |
On kulunut useita vuosia mutta silti asia palaa ajoittain mieleen ja aiheuttaa syyllisyyttä ja ahdistusta. Enkä voi edes kysyä mielipidettä keneltäkään, koska en halua kertoa asiasta kenellekään.
Asia meni siis niin, että vaihdoin miestä lennossa. Tapasin nykyisen mieheni hyvin huonona ajankohtana, edellisen suhteeni vedellessä viimeisiään. Ex-miestäni ei ole syytä sääliä, sillä hän oli siinä vaiheessa jo mm. pettänyt minua, mutta jälkikäteen katsoen tilanne oli epäreilu nykyistä miestäni kohtaan. Olin itse siinä välivaiheessa, että olin päästämässä irti entisestä, mutta samalla pieni osa minusta yritti pitää vielä kiinni. Olin siis samaan aikaan (muutamia viikkoja, kuukauden?) molempien kanssa, tai en kummankaan (kyllä, olin intiimisti molempien kanssa. En montaa kertaa, mutta kuitenkin.). Nykyiselle miehelleni kyllä kerroin etten ole valmis tekemään päätöksiä enkä lupaa mitään. Hän ymmärsi, pysyi siinä jossain vierellä ja kertoi haluavansa minut.
Nykyisessä suhteessani tuli se hetki, kun tein päätöksen ja kerroin haluavani hänet. Silloin ex jäi lopullisesti taakse.
Se, miten asiat menivät, ei ole minua. Minä en tee tuollaisia asioita, en haahuile ympäriinsä missään välitiloissa. Mutta tuon yhden kerran elämässäni tein niin. En olisi ollut valmis "sen oikean" ilmestymiseen juuri tuolla hetkellä, mutta niin hän vain tuli juuri tuolloin! Oikeasti minun olisi pitänyt saada hoitaa ero loppuun rauhassa, ehkä elää hetken yksinkin. Mutta niin ei käynyt, ja vielä nyt vuosien päästä olen suhteessani onnellisempi kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Suuri tragedia olisi ollut tämän miehen menettäminen. Meillä on kaikki uskomattoman hyvin... lukuun ottamatta syyllisyyttä, jota tunnen tarinamme alkuvaiheesta. Olen aina ollut niin varovainen, että tekisin kaiken oikein ja olisin ihmisille mahdollisimman hyvä.
Mitä sanoisitte minulle sillä perusteella, mitä juuri luitte? Olenko huono ihminen, joka on tehnyt pahoja virheitä? Silloin en nähnyt selkeämmin, ihan oikeasti. Mutta ansaitsenko nykyistä onneani, sitä en aina tiedä.
Kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään tarvetta velloa menneessä, asiathan meni just niinku piti. Onnea hyvästä parisuhteesta.
Elämä ei ole elokuvaa. Toimimme sen hetkisen tiedon varassa ja teemme parhaamme. Ei ole syytä tuntea syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Olet läheisriippuvainen.
Miten se ilmenee tekstistäni? En siis tarkoita haastaa mielipidettäsi, vaan haluan todella tietää.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et salannu yhteydenpitoa exään nykyiseltä mieheltä, et ole tehny väärin. Mutta salasitko seksin? Olitko virallisesti siis alussa nykyisesi kanssa, samalla kun vehtasit exän kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos et salannu yhteydenpitoa exään nykyiseltä mieheltä, et ole tehny väärin. Mutta salasitko seksin? Olitko virallisesti siis alussa nykyisesi kanssa, samalla kun vehtasit exän kanssa?
En salannut, emmekä olleet virallisesti yhdessä silloin. Aloimme seurustella "virallisesti" silloin kun sain ajatuksiani sen verran järjestykseen että en exää enää koskaan tavannut.
-ap-
Minusta sinun on ihan turha kantaa syyllisyyttä asiasta. Miksi olet niin mieltynyt mielikuvaan itsestäsi kilttinä ja siveänä (?) naisena? Ihan turhaa kipuilua.
Mä itse joskus koin morkkista vähän vastaavasta tilanteesta, sillä erotuksella, että kumpikaan miehistä ei nyttemmin enää kuulu elämääni. Olin saanut aika tiukan kasvatuksen ja aika lailla sitä syytän morkkiksestani. En minä nytkään elä mitään villiä elämää enkä sittemmin ole pitänyt kahta miestä samaan aikaan, mutta henkisesti olen vapautunut sisäisestä-moralististani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun on ihan turha kantaa syyllisyyttä asiasta. Miksi olet niin mieltynyt mielikuvaan itsestäsi kilttinä ja siveänä (?) naisena? Ihan turhaa kipuilua.
Mä itse joskus koin morkkista vähän vastaavasta tilanteesta, sillä erotuksella, että kumpikaan miehistä ei nyttemmin enää kuulu elämääni. Olin saanut aika tiukan kasvatuksen ja aika lailla sitä syytän morkkiksestani. En minä nytkään elä mitään villiä elämää enkä sittemmin ole pitänyt kahta miestä samaan aikaan, mutta henkisesti olen vapautunut sisäisestä-moralististani.
Tiukka kasvatus on takana täälläkin, ja olen tosiaan pitänyt kiinni siitä että olen kiltti ja käytökseni moitteetonta. Oli hirveää herätä jälkeepäin siihen, etten ollutkaan ajatellut asioita niin loppuun saakka kuin minulla on tapana. Jos olisin tiennyt, että vasta tapaamastani miehestä tulee minulle todellakin se pitkäaikainen kumppani, niin en olisi sortunut moisiin virheisiin. Hassua kyllä, mutta alkuun tunsin syyllisyyttä juuri exän takia. Nyt se on haihtunut kokonaan, kun olen sisäistänyt miten kamala hän oli minulle (pitkä salasuhde, ei siitä sen enempää).
-ap-
Mitä ihmettä vatvoa asiaa kun kaikki on elämässä paremmin kuin hyvin. Jätä asia taaksesi ja jatka elämääsi ja anna lupa itsellesi olla onnellinen. Tuo kyseinen asia on jo elettyä elämää, katse tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut kohta 30 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka tapasin edellisen suhteen vedellessä viimeisiään. Seksin harrastaminen exän kanssa oli jo päättynyt, mutta en pidä sitä olennaisena.
Voi olla, että suru ekan avioliiton päättymisestä jäi surematta (epätodennäköisin vaihtoehto) tai sitten sitä oli surtu jo aiemmin (todennäköisin vaihtoehto).
En ole koskaan ymmärtänyt, että olisi jokin oikea aikamäärä olla yksin eron jälkeen. Eroa on voitu henkisesti tehdä jo pitkään ennen eron toteutusta "fyysisesti".
Me lapsettomathan asumme yhdessä esimerkiksi sen takia, että uutta asuntoa ei noin vain saa. Tai että on edullisempaa jakaa asumiskulut.
Ehh? Entisesti kohteli sinua sikamaisesti (sikäli kun ymmärsin), sitten löysit miehen, jonka kanssa olit ja olet vielä nytkin onnellinen ja sinä pohdiskelet menneisyyttä, jota et voi muuttaa?
Asiat kai kuitenkin kääntyivät parhain päin ja ovat hyvin nyt. Nauti nyt hyvä ihminen nykyisestä tilanteesta äläkä elele jossain menneessä. Et voi tehdä enää asian suhteen mitään, et yhtään mitään, joten miksi ressata? Ainoastaan jos samantyyppinen tilanne joskus toistuu, voit pohtia näitä asioita ja silloin ymmärrät syvemmin mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, mitään muuta et voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tarina, nyt yhteistä taivalta takana yli 24 vuotta.
Unohda jo koko juttu, asian miettiminen ja jahkaileminen ei auta yhtään ketään.
Mulla aika lailla samanlainen siirtymävaihe ex-suhteesta nykyiseen. Aikaa tapahtumista jo 14 vuotta. Ei olekyllä tullut mieleenkään tuntea syyllisyyttä tapahtumista. Ehkä sunkin olisi jo aika armahtaa itsesi.
Eihän sitä aina pysty itse valitsemaan milloin on oikea hetki. Nyt vaan sattui se hyvä mies samaan sysäyksen. Olit rohkea kun uskalsit ottaa vastaa. Olisit voinut päätyä harkitsemaanja käsittelemään liikaa ja käsitellyt molemmat miehet siinä ulos. Tunsit siinä kumnallisesss tilanteessa, että tässä toisessa on se hyvä mitä sinä tarvitset. Ehkä se välitila oli hyvästä. Ymmärrät työ ei ole yksiselitteistä.... niinkuin kerrot se ei ole sinua... vaan on se elämää... me ihmiset ollaan vaan niinpueniö ja itse mielessämme monesti niin suuria ja ehdottomia. Tunnistan itseni tuossa myös.
Ole iloinen ja ylpeä, että olit onnekas ja roähkea. Nykyinen mies sai toivomansa naisen.
Ei miehet kai niin paljon mieti tuollaisia...sitäpaitsi miehesi tiesi tuista exästä. Onhan siinä nuo kaksi muutakin ihmistä ollut elämässä tuota tilannetta sinun lisäkseni. Nykyinen olisi voinut antaa olla tai tilaa, mutta halusi näin. Hyvä että kokeilutoimintaan. Totesitre hyväksi toisenne.
Minusta tuon voi ihan hyvin antaa olla ja hieman yllättävästi itselleenkin nauraa...yllätit itsesi. Sinusta löytyi uusi puoli.
Onnea olostasi ja onnestaan. Nyt on nyt.
Mitä kaikkea kuule onkaan tapahtunut ja sellaisille, joista et koskaan uskoisi! Ihminen kasvaa ja kehittyy ja muuttuu. Anna se mahdollisuus myös itsellesi.
Asiat ja valinnat tehdään kussakin hetkessä niillä eväillä mitä on. Jälkeenpäin on helppo viisastella. Se hetki meni jo. Nyt voit valita olla tyytyväinen. Vai kuin? Valitse hyviä tunteita.
Mietipä laajemmin... mistä sinun elämässäsi nousee tuo syyllisyyden tunne niin voimakkaana,,, mikä siihen vaikuttaa lapsuudestasi?
Syyllisyytesi tulee jostain oman pääsi sisältä tai kasvatuksestasi, ei tuo tilanne edellytä tuollaista vellomista. Vaikutat kireältä suorittajalta ja perfektionistilta, jolle on vaikea epäonnistua tai myöntää epäonnistumista missään, tai menettää kontrollia missään.
Himosiivooja? Äärimmäisen tarkka? OCD? Anorektikkoainesta.
Et ole syyllinen mihinkään - helpottiko=)
Päin vastoin olet viisaampi ja oppinut jotakin elämästä eiks je?
Ainakin olet oppinut sen että tiukalla moralismilla voi olla ihan oikea hyväksyttävä ja sallittu kääntö puolikin=)
Alue: Aihe vapaa
Jaxuhali <3