17v haluaisi tavata nettipelitutun
Poikani 17v on viimeisen vuoden aikana tutustunut yhteen ikätoveriinsa nettipelin kautta, kyseessä siis myös poika. Haluaisi nyt ihan irl tavata, laskisitko toiselle puolelle Suomea yksin viikonlopuksi kyläilemään? Mitä ongelmia voisi tulla? Ko. kaupungissa meillä ei ole ketään tuttuja takapiruiksi..
Kommentit (19)
Päästäisin. Ellei ne mitään kannibaalipeliä pelaa.
Kannattaa varmaan olla yhteydessä tuon kaverin vanhempiin ja jutella heidän kanssaan? Omalle kohdalle ei ole tuollaista sattunut, mutta kavereiden lapset ovat kulkeneet nettituttujensa perässä ilman ongelmia. Minä ottaisin vanhempiin yhteyttä jo senkin vuoksi, että tarkistaisin että heille on ok ja kysyisin minkälaisilla varusteilla lähetetään poika matkaan ja tarjoaisin jotain maksua ruuista. Voi olla, etteivät he ole ruokarahaa vailla ja tarjoavat petivaatteet ja pyyhkeen talon puolesta, mutta on silti kohteliasta tarjoutua maksamaan edes jotain. Jos eivät ruokarahaa halua, niin varusta poika hyvillä nörttieväillä (sipsejä ja limua?) ja laita lisäksi mukaan jotain viemisiä perheen vanhemmille.
Päästä menemään ja anna sen verran rahaa hätävaraksi, että pääsee hätätilanteessa hotelliin yöksi ja aamulla bussilla pois sieltä jos jotain sattuu.
Noi nettipelitutut on ihan turvallisia, niillähän on kamerat ja mikrofonit ja kaikki eli ei siellä mitään namusetää ole vastassa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes kysyt tuollaista? Ei 17-vuotias tarvitse mitään tuttuja takapiruiksi, vaan osaa kyllä taatusti toimia ihan itsenäisesti. Tottakai annat mennä! Omat lapseni kävivät 15-vuotiaina ajelemassa mopolla ympäri Suomea ja kiertelivät mm. rockfestareita. Mitään ei koskaan sattunut.
Mutta tuskin yöpyvät jonkun periaatteessa ihan vieraan luona?
Jos kovasti pelkäät niin ota yhteyttä tämän toisen pojan vanhempaan ennen näkemistä, mutta sanoisin että miksi ei? Netistä voi saada tosiystäviä ja olisi tyhmää sitä yrittää estellä. Kunhan ei hälytyskellot soi (ei suostu antamaan vanhempien numeroa, ei näytä kuvia tai suostu puhumaan puhelimessa tms) niin matkaan vaan.
Ihan turha kysyä mitä ongelmia voi tulla. Ihan mitä tahansa voi tulla. Esim meteoriitti tulee ja osuu päähän vieraalla paikkakunnalla. Mikä on todennäköistä? no vetävät kännit ja kova krapula. Saattaa hukata kännykän/lompakon.
Ghosts kirjoitti:
Jos kovasti pelkäät niin ota yhteyttä tämän toisen pojan vanhempaan ennen näkemistä, mutta sanoisin että miksi ei? Netistä voi saada tosiystäviä ja olisi tyhmää sitä yrittää estellä. Kunhan ei hälytyskellot soi (ei suostu antamaan vanhempien numeroa, ei näytä kuvia tai suostu puhumaan puhelimessa tms) niin matkaan vaan.
En oikeastaan pelkää vaan lähinnä mietin millaisia riskejä tuohon liittyy, tämä on ihan uusi juttu itselleni. Toki uudet ystävät ovat tärkeitä enkä lähtökohtaisesti halua estää. Ehkä se on tuo etäisyys (500km) mikä vaivaa, mutta eiköhän se poika matkaan voi lähteä. Ehkä voisikin kysäistä vanhempien numeroa ja varmistaa että viikonlopuvieras on heillekin ok.
Meillä 16v pelailee kolmen muun kanssa, ovat 16-24v. Niillä oli miitti 300 km päässä, tapasivat siis kaikki neljä ja olivat viikonlopun tämän 24v luona jolla oma asunto. Ei tullut traumoja eikä kipeitä takapuolia. Anna poikasi lähteä.
Hyvä vinkki tuo että hätävarakassa mukaan niin pääsee pois jos tulee tiukka paikka.
Se nettipelituttu on oikeasti Reiska 42v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes kysyt tuollaista? Ei 17-vuotias tarvitse mitään tuttuja takapiruiksi, vaan osaa kyllä taatusti toimia ihan itsenäisesti. Tottakai annat mennä! Omat lapseni kävivät 15-vuotiaina ajelemassa mopolla ympäri Suomea ja kiertelivät mm. rockfestareita. Mitään ei koskaan sattunut.
Mutta tuskin yöpyvät jonkun periaatteessa ihan vieraan luona?
Teltassa kai enimmäkseen. En suoraan sanoen edes kysellyt, että missä meinaavat yönsä viettää. Kesäaikaan toki enemmän tekivät noita reissujaan, joten ulkona pystyi paremmin olemaan kuin näin talvipakkasella.
Meille on tulossa ulkomailta pojan nettipelituttu kyläileen. Kaveri ei ole koskaan nähnyt lunta, eikä jäätynyttä järveä:) Mahtaa olla elämys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes kysyt tuollaista? Ei 17-vuotias tarvitse mitään tuttuja takapiruiksi, vaan osaa kyllä taatusti toimia ihan itsenäisesti. Tottakai annat mennä! Omat lapseni kävivät 15-vuotiaina ajelemassa mopolla ympäri Suomea ja kiertelivät mm. rockfestareita. Mitään ei koskaan sattunut.
Mutta tuskin yöpyvät jonkun periaatteessa ihan vieraan luona?
Teltassa kai enimmäkseen. En suoraan sanoen edes kysellyt, että missä meinaavat yönsä viettää. Kesäaikaan toki enemmän tekivät noita reissujaan, joten ulkona pystyi paremmin olemaan kuin näin talvipakkasella.
En välttämättä kehuskelisi tuollaisella.. Mutta kukin tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Se nettipelituttu on oikeasti Reiska 42v.
noissa nettipeleissä on kuule webcamit ja mikit ja kaikki, ei oo reiska 42v ellei reiska sitten näytä 17vlta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi edes kysyt tuollaista? Ei 17-vuotias tarvitse mitään tuttuja takapiruiksi, vaan osaa kyllä taatusti toimia ihan itsenäisesti. Tottakai annat mennä! Omat lapseni kävivät 15-vuotiaina ajelemassa mopolla ympäri Suomea ja kiertelivät mm. rockfestareita. Mitään ei koskaan sattunut.
Mutta tuskin yöpyvät jonkun periaatteessa ihan vieraan luona?
Teltassa kai enimmäkseen. En suoraan sanoen edes kysellyt, että missä meinaavat yönsä viettää. Kesäaikaan toki enemmän tekivät noita reissujaan, joten ulkona pystyi paremmin olemaan kuin näin talvipakkasella.
En välttämättä kehuskelisi tuollaisella.. Mutta kukin tyylillään.
Ei tässä kukaan mitään kehuskellut ole. Sitä tänne tulin vaan sanomaan, että aloittaja holhoaa liiaksi melkein aikuista lastaan, kun nuoremmatkin pärjäävät jo itsenäisesti reissussa.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kukaan mitään kehuskellut ole. Sitä tänne tulin vaan sanomaan, että aloittaja holhoaa liiaksi melkein aikuista lastaan, kun nuoremmatkin pärjäävät jo itsenäisesti reissussa.
Ei tuollainen 17-vuotias osaa välttämättä ajatella asioita kaveriperheen vanhempien näkökulmasta. Kaveri on saattanut pyytää kylään kysymättä vanhemmiltaan. Vanhemmat eivät välttämättä ole ajatuksesta ilahtuneita tai miettivät myös tykönään, millainen tyyppi sieltä mahtaa olla tulossa, kun edes hänen vanhemmat eivät ole soittaneet ja kysyneet, onko ok.
Meillä oli joululomalla pari tytön koulukaveria yökylässä. En ollut heidän vanhempiensa kanssa jutellut, mutta oletin että lupa heillä oli. Kerroin että lakanoita ja pyyhkeitä ei tarvii tuoda, mutta ottakaa omat pesuvehkeet ja pyjamat. Toinen tuli suklaarasian kanssa ja toinen tyhjin käsin, ja tätä tyhjin käsin tullutta nolotti, ettei tajunnut tuoda mitään. No, hänellä oli pöllöt vanhemmat, jotka eivät tajuneet ohjeistaa että on kohteliasta viedä edes jotain.
Mä oon sujuvasti 16v alkaen käynyt nettipelituttujen luona pelaamassa, välillä ollut useammankin yön yhteen menoon jos porukka vaan on jaksanut pelata. Välillä on omakin kämppä ollut täynnä "vieraita poikia", eikä minua ainoana naispuolisena ole ikinä huolettanut että jotain minulle miiteissä tai laneilla tapahtuisi.
Mitään webcameja meidän peleissä ei ole ollut, mikrofonit kylläkin.
En missään tapauksessa päästäisi. Ties mikä namusetä siellä on vastassa ja mitäs sitten kun lapsi on 500 km päässä kotoa ja yksin? Ja kyllä, 17v on LAPSI!
En päästäis. Et ikinä tiiä mitä siellä tapahtuu ja sinä olet hänestä vastuussa koska kyseessä alaikäinen. Et tiedä niistä mitään. Saattaa olla narkkari hörhöjä tai seksuaalirikollisia jotka voivat tehdä mitä tahansa hänelle.