Nukutatko n 2 v lapsen viereesi? Miten onnistuu?
Meillä 2 v on tähän asti nukahtanut omaan pinnasänkyynsä. Mutta nyt on alkanut vähän vaivaamaan sellainen juoksentelu ja ettei oikein malttaisi rauhoittua, vaikka on ihan selvästi jo väsyksissä. Itsellenikin sopisi hyvin, että nukuttaisin hänet ja itse samalla ottaisin päivälevot parisängyssä. Lapsi vaan ei siihen rauhoitu sitä vähää, kuin omaan sänkyynsä. Hän tulee minun päälleni mylläämään ja kohta lähtee juoksenetelaan. Sitten pitäisi pitää kiinni oikein lujasti ja hän karjuu naama punaisena. Ihanista lutuisista unihetkeistä ei ole tietoakaan.
Kommentit (3)
Mutta hyvän kirjan lukeminen (siis kuuntelu) saa lapsen nukahtamaan vaikka syliin, päiväuni aikaan tai illalla.
Koklaa siis lukee kirja :)
ota viereesi sänkyyn ja mahd. unilelu ja kirjan lukeminen varmasti rauhoittavat tenavan unille. Meidän lapset on tällä tavalla hyvin saatu päikkäreille.
on onnistunut nukuttaminen ihan hyvin. Musta tuntuu että vähän vaille 2 veen päiväunitarve on jotenkin vähentynyt? Harmittaa kun oli niin rautainen ja hyvä päivärytmi tähän asti, nyt tarttis taas löytää uudenlainen tasapaino.
Aikaisemmin mentiin makkariin, lapsi mylläsi hetkisen ympäriinsä sitten kömpi mun viereen ja nukahti. Nyt ei meinaakaan... Taidan aikaistaa aamuherätyksiä, että nukahtais päikkäreille edelleen 12-13 ja sitten aikaisemmin vaan nukkumaan. Harmi, että itse olen niin aamu-uninen.