Onko outoa, jos ei koe koskaan syyllisyyden tunnetta?

Oletko psykopaatti?

Jos et syyllisty mihinkään tarkoitukselliseen pahaan niin miksi kokisit syyllisyyttä?

Ei. En minäkään koe sellaista koskaan. Jos teen väärin, tiedän älyllisesti tehneeni väärin, ja voin haluta muuttaa käytökseni. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tunnereaktiota. Ja hyvä niin, onpahan yksi ahdistava tunne pois elämästä, ja vielä sellainen mitä ei tarvita mihinkään, koska kerran toimintaansa voi ohjata myös ajattelevan mielen ja siellä päätettyjen eettisten arvojen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Oletko psykopaatti?

En ole psykopaatti, saan siitä seulasta nolla pistettä. Psykopatia on aivan eri asia kuin se, ettei koe syyllisyyttä. AP

Hmm. Jos osaat tuntea häpeää, niin voin olla väärässä niin minusta, ainkanin toisinaan silloin voisit ehkä kokea, tai sanoa kokevasi syyllisyyttä, vaikka sanokin kokevasi "vain" häpeää. - Sama pätenee  myös toisn päin. Psykologiselta kannalta ne ovat toki eri asioita, mutta arkipäiväinen puhe tuntuu toisinaan sotkevan ne toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Ei. En minäkään koe sellaista koskaan. Jos teen väärin, tiedän älyllisesti tehneeni väärin, ja voin haluta muuttaa käytökseni. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tunnereaktiota. Ja hyvä niin, onpahan yksi ahdistava tunne pois elämästä, ja vielä sellainen mitä ei tarvita mihinkään, koska kerran toimintaansa voi ohjata myös ajattelevan mielen ja siellä päätettyjen eettisten arvojen avulla.

Tämä kuvaa hyvin myös minua. AP

Tunnen syyllisyyttä herkästi, ehkä liiankin.

Luulisi, että jokainen tekee ainakin joskus tekoja, joista aiheutuu toisille vahinkoa. Silloin ihmiset yleensä tuntevat syyllisyyttä. Miten reagoit silloin, kun toiminnastasi aiheutui harmia tai haittaa jollekin? 

Syyllisyys saa aikaan monesti myös sen, että haluaa jotenkin hyvittää aiheuttamansa vahingon. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. En minäkään koe sellaista koskaan. Jos teen väärin, tiedän älyllisesti tehneeni väärin, ja voin haluta muuttaa käytökseni. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tunnereaktiota. Ja hyvä niin, onpahan yksi ahdistava tunne pois elämästä, ja vielä sellainen mitä ei tarvita mihinkään, koska kerran toimintaansa voi ohjata myös ajattelevan mielen ja siellä päätettyjen eettisten arvojen avulla.

Puuttuvatko sinulta muutkin tunteet? 

Jos ei tunne koskaan syyllisyyttä, on varmaan helpompi tehdä toiselle kaikenlaista pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. En minäkään koe sellaista koskaan. Jos teen väärin, tiedän älyllisesti tehneeni väärin, ja voin haluta muuttaa käytökseni. Mutta siihen ei liity minkäänlaista tunnereaktiota. Ja hyvä niin, onpahan yksi ahdistava tunne pois elämästä, ja vielä sellainen mitä ei tarvita mihinkään, koska kerran toimintaansa voi ohjata myös ajattelevan mielen ja siellä päätettyjen eettisten arvojen avulla.

Puuttuvatko sinulta muutkin tunteet? 

Hmm, nyt kun oikein ajattelen, niin olen kyllä varsin tasainen luonne. Suurimman osan koen vain sellaista, miten sen nyt sanoisi - rauhaa, tilaa, olemista. En mitään erityisiä tunteita. 

Silloinkin kun koen jotain tunteita, niin tiedostan niiden suhteen ajatuksiin (ne ovat ajatusten heijastumia kehollisiksi reaktioiksi) ja pystyn hallitsemaan niitä hallitsemalla ajatuksiani. Näiden ominaisuuksieni takia luulen, että elämä on minulle ollut paljon helpompaa kuin ihmisille keskimäärin.

Jos joku tekisi sinulle jotain ikävää, niin pystyisitkö järkeilemään senkin yhtä hyvin ja säilyttämään mielenrauhasi? Jos et vieläpä pystyisi välttelemään ko. henkilöä?

Jos joku tekisi sinulle jotain ikävää, niin pystyisitkö järkeilemään senkin yhtä hyvin ja säilyttämään mielenrauhasi? Jos et vieläpä pystyisi välttelemään ko. henkilöä?

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Jos osaat tuntea häpeää, niin voin olla väärässä niin minusta, ainkanin toisinaan silloin voisit ehkä kokea, tai sanoa kokevasi syyllisyyttä, vaikka sanokin kokevasi "vain" häpeää. - Sama pätenee  myös toisn päin. Psykologiselta kannalta ne ovat toki eri asioita, mutta arkipäiväinen puhe tuntuu toisinaan sotkevan ne toisiinsa.

Niin, ymmärrän häpeävän tarkoittavan sitä tunnetta, että on mokannut ja huolissaan siitä, minkälaisena ihmisenä muut nyt minua pitävät. Se on ihan tuttu. Syyllisyys on kaiketi sitä, että kokee epämiellyttävää tunnetta, koska on rikkonut jotakin sisäistä sääntöä tai normia vastaan. AP

Vierailija kirjoitti:

Jos joku tekisi sinulle jotain ikävää, niin pystyisitkö järkeilemään senkin yhtä hyvin ja säilyttämään mielenrauhasi? Jos et vieläpä pystyisi välttelemään ko. henkilöä?

En sanonut, että pystyisin säilyttämään mielenrauhani. Sanoin, etten tunne syyllisyyttä. En ole erityisen tyyni tai seesteinen. AP

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tunne koskaan syyllisyyttä, on varmaan helpompi tehdä toiselle kaikenlaista pahaa. 

Miten niin? Tarvitsevatko jotkut ihmiset ikään kuin epämiellyttävien tunteiden aiheuttamaa rangaistusta pahasta teosta, että eivät valitse pahaa tekoa? Ja he tekisivät ties mitä pahana pitämäänsä, ellei siitä seuraisi syyllisyydentunteita?

Itselläni tämä toimii niin päin, että minulla on omat ajatukseni siitä mikä on oikein ja mikä on väärin, ja pyrin välttämään väärää ja toimimaan oikein. Oikein toimimisen halu ei siis lähde pelosta, että tulee joku tunne-elämän tai edes käytännön tason rangaistus jos en toimi oikein, vaan itse valituista, sisäisistä arvoista. Esimerkiksi minusta pettäminen on ehdottoman väärin, enkä voisi kuvitella ikinä tekeväni sellaista, vaikka tiedän että jos tekisin, niin en tuntisi mitään erityistä syyllisyyden tunteita. Mutta olisin elänyt omien ihanteideni vastaisesti ja huolimattomasti, ja sitä en tahdo, sen enempää kuin tahdon vaikka pudotella esineitä käsistäni kun on tarkoitus tehdä työtä niillä.

Nää on tietysti käsitteenmäärittelyjuttuja, mutta itse olen törmännyt ammattikirjallisuudessa määritelmään että syyllisyys on teosta kumpuava tunne joka rajoittuu siihen tekoon, häpeä taas kohdistuu yksilön persoonaan. Eli syyllisyys olisi se normaali, terve tunne joka saa meidät tavoittelemaan hyvänä pitämäämme käytöstä (puhumaan kivasti puolisolle, kuuntelemaan lapsia, tekemään työt huolella, "toimin oikein/väärin") kun taas häpeä olisi omanarvontuntoa nakertavaa persoonaan kohdistuvaa huonommuudentunnetta ("olen hyvä/huono ihminen/vaimo/isä/työntekijä).

Veikkaan että aloittaja kokee käsitteet toisin. Vaikea sanoa onko "normaalia" kun ei puhuta samoilla sanoilla.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen syyllisyyttä herkästi, ehkä liiankin.

Luulisi, että jokainen tekee ainakin joskus tekoja, joista aiheutuu toisille vahinkoa. Silloin ihmiset yleensä tuntevat syyllisyyttä. Miten reagoit silloin, kun toiminnastasi aiheutui harmia tai haittaa jollekin? 

Syyllisyys saa aikaan monesti myös sen, että haluaa jotenkin hyvittää aiheuttamansa vahingon. 

Harvemmin tuollaisia tilanteita ilmenee, tai sitten en vain noteeraa niitä. (En kyllä usko tuohon jälkimmäiseen, koska typerä käytös kyllä hävettää.) Se, että toiminnastani aiheutuu haittaa tai vahinkoa toiselle, ei sinänsä tarkoita, että olen toiminut väärin. Esimerkiksi viimeisen suklaarasian ottaminen juuri toisen nenän edestä supermarketissa ei ole väärin, vaikka siitä aiheutuukin toiselle mielipalaa. Jos olen toiminut väärin, pyydän anteeksi ja tarjoan hyvityksen elettä.

Jatkuva syyllisyyden kokeminen kuulostaa todella rasittavalta. AP

Vierailija kirjoitti:

Nää on tietysti käsitteenmäärittelyjuttuja, mutta itse olen törmännyt ammattikirjallisuudessa määritelmään että syyllisyys on teosta kumpuava tunne joka rajoittuu siihen tekoon, häpeä taas kohdistuu yksilön persoonaan. Eli syyllisyys olisi se normaali, terve tunne joka saa meidät tavoittelemaan hyvänä pitämäämme käytöstä (puhumaan kivasti puolisolle, kuuntelemaan lapsia, tekemään työt huolella, "toimin oikein/väärin") kun taas häpeä olisi omanarvontuntoa nakertavaa persoonaan kohdistuvaa huonommuudentunnetta ("olen hyvä/huono ihminen/vaimo/isä/työntekijä).

Veikkaan että aloittaja kokee käsitteet toisin. Vaikea sanoa onko "normaalia" kun ei puhuta samoilla sanoilla.

Se erottelu, jonka itse tunnen ja käytän on se, että syyllisyys on "sisäinen tunne" ja häpeä "sosiaalinen tunne". Häpeä liittyy asemaan muiden silmissä, siihen, minkälainen ihminen haluaa olla suhteessa toisiin. Syyllisyys liittyy siihen, miten haluaa olla suhteessa omiin periaatteisiinsa.

En hyväksy mitään määritelmää, jossa jokin tunne leimataan huonoksi tai ei-toivottavaksi. Evoluution tuotteina kaikki tunteet ovat tavalla tai toisella hyödyllisiä ja väärässä tilanteessa aktivoituvina haitallisia. Mikään tunne ei ole itsessään hyvä tai paha. AP

Vierailija kirjoitti:

Jos joku tekisi sinulle jotain ikävää, niin pystyisitkö järkeilemään senkin yhtä hyvin ja säilyttämään mielenrauhasi? Jos et vieläpä pystyisi välttelemään ko. henkilöä?

Tämä on aina ollut vahvuuteni, juuri "laimeatunteisuuteni" takia. Joskus on esim. töissä ihmetyttänyt, jos joku on ihmetellyt miten pystyin olemaan niin tyyni vaikka kohtelu oli törkeää, ja minä taas ihmettelin, että mitä törkeää, se ihminen vain sanoi tiettyjä sanoja ja minä yritin suodattaa niistä oleellisen informaatiosisällön esiin, ignoorasin epäoleellisen kuten vaikka nimittelyn ja halun näyttää valtaansa.

Enkä kyllä millään keksi mitä ongelmia tämä olisi aiheuttanut elämääni, lähinnä hyötyjä. No, ehkä en kovin syvällisesti ymmärrä aina toisten ihmisten toimintaa ja motiiveja, jotka liittyvät tunne-elämään.

- 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää on tietysti käsitteenmäärittelyjuttuja, mutta itse olen törmännyt ammattikirjallisuudessa määritelmään että syyllisyys on teosta kumpuava tunne joka rajoittuu siihen tekoon, häpeä taas kohdistuu yksilön persoonaan. Eli syyllisyys olisi se normaali, terve tunne joka saa meidät tavoittelemaan hyvänä pitämäämme käytöstä (puhumaan kivasti puolisolle, kuuntelemaan lapsia, tekemään työt huolella, "toimin oikein/väärin") kun taas häpeä olisi omanarvontuntoa nakertavaa persoonaan kohdistuvaa huonommuudentunnetta ("olen hyvä/huono ihminen/vaimo/isä/työntekijä).

Veikkaan että aloittaja kokee käsitteet toisin. Vaikea sanoa onko "normaalia" kun ei puhuta samoilla sanoilla.

Se erottelu, jonka itse tunnen ja käytän on se, että syyllisyys on "sisäinen tunne" ja häpeä "sosiaalinen tunne". Häpeä liittyy asemaan muiden silmissä, siihen, minkälainen ihminen haluaa olla suhteessa toisiin. Syyllisyys liittyy siihen, miten haluaa olla suhteessa omiin periaatteisiinsa.

En hyväksy mitään määritelmää, jossa jokin tunne leimataan huonoksi tai ei-toivottavaksi. Evoluution tuotteina kaikki tunteet ovat tavalla tai toisella hyödyllisiä ja väärässä tilanteessa aktivoituvina haitallisia. Mikään tunne ei ole itsessään hyvä tai paha. AP

Joo siis tarkoitus ei ollut sanoa että toinen on huono ja toinen hyvä tunne, vaikka (tämän alan) maallikkona niin taisinkin sanoa. Tarkoitus oli sanoa että ko. määritelmässä se tunne kohdistuu toimintaan vrt. persoonaan, jolloin jälkimmäinen on "syvempi" eikä sen pitäisi tulla niin herkästi vaikka sillekin on paikkansa.

Mutta kuten sanottu, käsitteenmäärittelykysymys enkä epäillytkään että tuo olisi se ainoa tai oikea.