Lue keskustelun säännöt.
Ilkeä äiti/isäpuoli on valitettavan usein totta! Tässä esimerkki!
28.12.2016 |
Kun lapsi menettää vanhempansa ja jäljelle jäänyt vanhempi hommaa uuden puolison jonka kanssa tekee vielä lisää lapsia niin valitettavan usein ne vanhemmat lapset joutuu piian/rengin asemaan.
Hoitavat pienempiä (lelittyjä) sisaruksia, tekevät kotitöitä niin etteivät pääse edes kavereiden kanssa olemaan, koskaan mitään harrastamaan, tai muuta sen ikäisten juttuja kokemaan.
Tienatut/lahjaksi saadut rahat pitää antaa vanhemmille, niillä rahoitetaan perheen yhteisiä reissuja tms. eivätkä lapset saa käyttää niitä itse.
Kuolleen vanhemman sukulaisia saavat nähdä vain harvakseltaan (vaikka välimatka tms. ei olisi este), ja siloin kun vanhemmat jotenkin hyötyvät siitä että antavat lasten mennä vierailulle, esim. pitää ottaa koko lapsilauma yökylään ihan niitä pienimpiä taaperoita myöten.
Onko tämä reilua?
Uusi vanhempi haluaa olla omien sanojensa mukaan tasavertainen. Tarkoittaa siis sitä että isommat eivät pääse mihinkään ellei pienemmille ole jotain kivaa, tai he pääse jonnekin toiseen mummolaan tms. yökylään.
Eli 2-vuotiaan on saatava sama kuin 12-vuotiaan, eikä yksilöllisyyttä tai ikää oteta huomioon. Rahalahjan on oltava samansuuruinen ikään katsomatta. Hänen omat biologiset lapsensa saavat siis myös aina vanhempansa menettäneen lasten sukulaisilta lahjoja ja muistamisia.
Kuri on kova. Kotona ei näy mitenkään talossa on puolenkymmentä lasta. Kliinisen siistä.
Lapset eivät uskalla osoittaa negatiivisia tunteita, uhmata uutta vanhempaa kohtuuttoman kovien rangaistusten pelossa.
Olen niin surullinen :(
Kommentit (6)
Mistäs sä tällaisen esimerkin repäisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ihmettelen, kun äitipuolet täällä usein valittavat miten kamalia miehen lapset ovat. Olen ollut opettajana jo 20 vuotta, enkä ole tavannut yhtään sellaista lasta, josta en olisi voinut pitää. Lapset tietysti testaavat ja ovat vailla huomiota aluksi, mutta kaikki ovat loppujen lopuksi ihania, kun näyttää itse heille, että on heidän puolellaan ja arvostaa heitä.
Olen usein joutunut kuuntelemaan oppilaiden murheita, jotka joutuvat asumaan heitä inhoavien äitipuolten kanssa yhdessä. Lapset kyllä tietävät, kun heitä inhotaan ja he myös tunnistavat ihmiset, jotka pitävät heistä. Aikuisten pitäisi osata olla niitä fiksumpia ja ottaa tilanne haltuun, mutta kaikista siihen ei ole.
Miettikää ennen eropäätöksiä myös sitä, mitä laitatte lapsenne kokemaan, jos tulevissa uusperheissä ei olekaan hyvä olla. Ero tekee hyvää, jos perheessä on todella huonosti asiat, eli esim. alkoholismia tai väkivaltaa, mutta muuten valitettavasti ei.
Mä mietin myös tätä antipatiaa. Olen itse äitipuoli kolmelle lapselle,lisäksi omia lapsia. Olen kiintynyt heihin, niinkuin hekin minuun. Näen jokaisen lapsen lapsena, erityisenä persoonana, huolimatta siitä ketkä ovat heidän vanhempansa. Vaikka aikuisten välillä olisi ollut mitä ikävää- en ole koskaan projisoinut sitä lapsiin. He ovat syyttömiä kaikkeen. Ja tosiaan, jokaisessa lapsessa on paljon rakastamisen arvoista. Ja jokaisessa lapsessa on myös jotakin, mitä pitää vaan sietää. Ja se on aika usein jotain, mitä aikuinen ei siedä itsessään. Lapset ovat lapsia, ja aikuisten kuuluisi olla aikuisia. Riippumatta tilanteesta. Mut nämä lapsiin vihamielisesti suhtautuvat aikuiset ovatkin jättäneet aikuiseksi kasvamisen kesken ja peilaavat omia vaille jäämisiään, katkeruuksiaan ja kateuksiaan lapsiin tiedostamatta sitä itse. Te, joilla on elämässänne se ihan hirveä miehen lapsi, kokeilkaapas joskus tutustua häneen. Voittaa hänen luottamuksensa, olla kiinnostunut siitä mitä hänelle kuuluu, osoittaa lämpöä häntä kohtaan. On aika sykähdyttävää kun lapsi osoittaakin luottamusta ja iloa sinua kohtaan. Eron kokeneet lapset ovat usein kokeneet myös kurjan perhe-elämän ja eron jälkeen vielä vanhempien idiotismin. Siksi he ansaitsevat erityisen paljon iloa, hymyä, lämpöä. Äitipuoli on ihan paras ihminen tähän. Jos vain itse kykenee.
Olen se paha äitipuoli. Mieheni lapsi käy meillä kerran kuukaudessa (äitinsä rakastui ja päätti muuttaa)
En pidä lapsesta. Omani harrastavat, liikkuvat ja heillä on kavereita. Tämä poika on jonkinlainen introvertti, ei puhu mitään ja pelaa vain tietokonepelejä. Onneksi oma eksäni asuu lähellä ja lapset menevät yleensä sinne kun tämä lapsi tulee meille. Itse pysyttelen kotoa poissa. Lapsi passiivisuudessaan ärsyttää minua ja pitäydyn kontaktista hänen kanssaan. Miehen läsnäollessa yritän olla näyttämättä vastenmielisyyttäni hänen jälkeläiseensä.
Ne kaksi lomareissua, johon olen hänet suostunut ottamaan mukaan on ollut raskaita. Toisella lomalla jo suosiolla keskityin vain omiin lapsiini. Heidön hyvinvointinsa on minulle tärkeintä. Halin, suukottelen ja kutittelen heitä avoimesti ja sanon että rakastan teitä murut. Mieheni pojan ignoraan täysin kyseisissä tilanteissa. Joku kehoitti osoittamaan lämpöä. Minä en pysty.
Surullista.