Lue keskustelun säännöt.
Oletko katkaissut välit omaan vanhempaasi?
28.12.2016 |
Miten sen teit ja miksi?
Välit omaan isään ovat olleet pitkään (lähes lapsuudesta asti) viileät, etäiset ja tulehtuneet. En pidä hänestä erityisemmin ihmisenä, eikä hänkään taida arvostaa minua. Jonkinlaiset välit ovat siis tähän asti olleet, mutta eilen hän päätti minun arvostelun sijaan alkaa arvostella puolisoani, mikä minusta oli täysin asiatonta ja rumaa. Haluaisin siis katkaista välit, mutta niin tyhmää kuin se onkin, pelkään sitä. En kuitenkaan tiedä, mikä siinä pelottaa. Epäonnistuminen? Lapsi-vanhempi -suhteen menettäminen? Häpeä? En osaa sanoa.
Kommentit (21)
Älä katkaise, pidä vaan etäisinä. Ei isäsi kuitenkaan ole väkivaltainen juoppo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan olla onnekas, kun minulla on välittävät vanhemmat.
Exsä vieroitti tyttäreni minusta eron jälkeen, en ole nähnyt yli 10 vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise, pidä vaan etäisinä. Ei isäsi kuitenkaan ole väkivaltainen juoppo?
Ei juoppo, mutta alkoholin liikakäyttäjä kyllä. Ei väkivaltainen minua kohtaan, mutta on hakannut äitini useampaan kertaan ja lyönyt veljeäni muutaman kerran (Vanhemmat ovat jo eronneet ja me lapset olemme molemmat aikuisia ja perheellisiä). Näistä kokemuksista se etäisyys kumpuaa, kun hän ei ole koskaan myöntänyt tehneensä mitään väärää. Veljeni on hänelle anteeksi antanut, mutta itse en siihen jostain syystä pysty. -AP
Vierailija kirjoitti:
En. Pitäisi olla todella painavat syyt sellaiseen. esim. murhayritys.
Minäpä katkaisin välini jo varhaisnuorena äitini tappaneeni isääni. En suostunut edes lukemaan hänen kirjeitään enkä ottamaan vastaan hänen lahjojaan vaikka hän lähetti sukulaisten kautta sanaa että on tullut uskoon. En kertakaikkiaan pysty antamaan anteeksi ja Luoja hyväksykööt minut näin vajaana ihmisenä. Tämä on kaikille osapuolille kivuttomin ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä katkaise, pidä vaan etäisinä. Ei isäsi kuitenkaan ole väkivaltainen juoppo?
Ei juoppo, mutta alkoholin liikakäyttäjä kyllä. Ei väkivaltainen minua kohtaan, mutta on hakannut äitini useampaan kertaan ja lyönyt veljeäni muutaman kerran (Vanhemmat ovat jo eronneet ja me lapset olemme molemmat aikuisia ja perheellisiä). Näistä kokemuksista se etäisyys kumpuaa, kun hän ei ole koskaan myöntänyt tehneensä mitään väärää. Veljeni on hänelle anteeksi antanut, mutta itse en siihen jostain syystä pysty. -AP
Silloin voi antaa anteeksi, jos toinen polkee vahingossa varpaillesi. Tuollaista ei kenenkään tarvitse antaa anteeksi.
Nämä anteeksiantoa tyrkyttävät eivät tiedä mistä puhuvat. Heillä on vain se oma kokemuksensa hyvistä, luotettavista ja turvallisista vanhemmista. He kuvittelevat oman vanhempansa joskus menettämässä malttinsa, sanomassa pahasti, lyömässä. Poikkeus muuten hyvässä suhteessa. Totuus vain taitaa useimmilla olla se, että mitään hyvää suhdetta ei milloinkaan ole ollut. Jatkuva henkinen väkivalta, laiminlyönti ja halveksunta kärjistyy ajoittain fyysiseenkin väkivaltaan, palatakseen sitten taas siihen henkiseen väkivaltaan. Mitään luottamusta tai kiintymystä tuollaiseen vanhempaan ei ole ikinä ollut. Mutta sitä on kai vaikea ymmärtää, jos ei ole itse elänyt tuollaisen ihmisen kanssa.
Mitä sitten, jos tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi pahat teot? Ei silloin siirrytä siihen lämpimään ja luottamukselliseen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Jos se paha pyyhitään pois, jäljelle ei jää mitään koska mitään muuta ei ole koskaan ollut. Vain ventovieras ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä anteeksiantoa tyrkyttävät eivät tiedä mistä puhuvat. Heillä on vain se oma kokemuksensa hyvistä, luotettavista ja turvallisista vanhemmista. He kuvittelevat oman vanhempansa joskus menettämässä malttinsa, sanomassa pahasti, lyömässä. Poikkeus muuten hyvässä suhteessa. Totuus vain taitaa useimmilla olla se, että mitään hyvää suhdetta ei milloinkaan ole ollut. Jatkuva henkinen väkivalta, laiminlyönti ja halveksunta kärjistyy ajoittain fyysiseenkin väkivaltaan, palatakseen sitten taas siihen henkiseen väkivaltaan. Mitään luottamusta tai kiintymystä tuollaiseen vanhempaan ei ole ikinä ollut. Mutta sitä on kai vaikea ymmärtää, jos ei ole itse elänyt tuollaisen ihmisen kanssa.
Mitä sitten, jos tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi pahat teot? Ei silloin siirrytä siihen lämpimään ja luottamukselliseen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Jos se paha pyyhitään pois, jäljelle ei jää mitään koska mitään muuta ei ole koskaan ollut. Vain ventovieras ihminen.
Totta. Mielestäni ei myöskään voi todella antaa anteeksi sellaista, mitä väärintekijä ei edes tunnusta tehneensä tai millään tavalla kadu. Silloin tulee satuttaneeksi vain itseään. Toisin kuin monet markkinoivat, anteeksianto ei tällaisten kohdalla ole tie tasapainoon, vaan välien katkaisu. Koko anteeksiannon konseptin voi unohtaa, sillä ei ole mitään tekemistä koko ongelman kanssa.
Olen katkaissut. Henkistä väkivaltaa koko elämän. Mitätöintiä, alistamista, eristämistä kavereista, syyllistämistä...
Lapsuudenkodista muutettuani yritin pitää etäisiä välejä, ei onnistunut. Nyt 15 vuotta ilman yhteydenpitoa, vihdoin alkaa olla itsellä kokonainen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, jos tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi pahat teot? Ei silloin siirrytä siihen lämpimään ja luottamukselliseen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Jos se paha pyyhitään pois, jäljelle ei jää mitään koska mitään muuta ei ole koskaan ollut. Vain ventovieras ihminen.
Kiitos tästä viestistä. Etenkin nuo viimeiset sanat osuivat. Vaikka kyseessä on oma isä, niin silti se on minulle täysin vieras. Meidän välille ei ikinä kehittynyt läheistä suhdetta, koska lähes koko lapsuuden pelkäsin. Näin aikuisena en enää pelkää sen arvostelua, mutta satuttaa se silti. Isän seurassa jotenkin taannun aina siksi pieneksi lapseksi, joka ei uskalla olla, kun odottaa sitä, että lytätään maahan. -AP
Olen katkaissut välini molempiin vanhempiini.
Isääni katkaisin välit teini-iässä.
Lapsuudessani minut opetettiin miellyttämään isääni. Isäni kertoi minulle joka ikisessä asiassa milloin hän on tyytyväinen taikka pettynyt minuun. Omaa tahtoa minulla ei saanut olla vaan kaiken piti keskittyä pitämään hänet tyytyväisenä. Arvostelua hän kyllä jakoi joka asiassa mummojen tervehtimisestä, puhelimella soittamiseen.
Katselin myöskin koko lapsuuteni vanhempieni jatkuvaa tappelua ja avioeron jälkeen se tappelu vaan jatkui. Ensin vanhempani utelivat minulta toistensa elämästä ja sen jälkeen haukkuivat toisiansa täysin avoimesti ja yrittivät kääntää minut toisiansa vastaan. Puoli vuotta avioeron jälkeen katkaisin välini isääni.
Se oli aivan uskomattoman helpottavaa kun stressi ja ahdistus loppui elämästäni kokonaan. Minun ei tarvinnut enää keskittyä miellyttämään ihmistä joka pahoitti joka asiasta mielensä.
Äitiini katkaisin välit mennessäni armeijaan.
Kuuntelin vuosia äitini haukkumista ja valitusta. Aina kun hän avasi suunsa niin tiesin, että hän joko käskee minun tehdä jotain taikka kertoo miten huonosti olen asiat tehnyt. Yhtään normaalia jutustelua häneltä en ikinä kuullut.
Armeijan jälkeen muutin omaan asuntooni ja hommasin prepaid liittymän jotta hän ei saa puhelinnumeroani. Hänen kirjeisiinsä en suostu vastaamaan.
Toisaalta minua harmittaa, että samalla minulta katkesi välit koko sukuuni. Koska tiedän, että he yrittäisivät painostaa minua tapaamaan vanhempiani.
Tunnen asiasta surullisuutta mutta en ole katunut välirikkoa. Ymmärrän, että minun tulee tehdä elämässä niitä valintoja jotka tekevät elämästäni paremman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdin taas kerran välien katkaisemista äitiini. Hyväuskoisena menin viettämään joulua vanhempieni kanssa, äiti oli humalassa koko ajan. Sanoin hänelle jouluaattona pariin kertaan että hän voisi nyt lopettaa juomisen, se loukkaa minua, ja eikö edes yhtenä päivänä voisi olla selvänä. Mutta hän vain intti että haluaa juoda, isä hyysäsi ja haki hänelle juotavaa. Sanoin, että tämä on sitten viimeinen joulu jonka vietämme yhdessä, mutta äiti sanoi ettei usko että pidän lupauksen, en voi olla niin kylmä. Ensi kertaa näen selvästi, kuinka paljon hän loukkaa minua ja kuinka surulliseksi tekee. Lisäksi minusta tuntui siltä, kuin minä olisin pilannut joulun sanomalla äidille mitään, olisi varmaan muiden mielestä pitänyt vaan leikkiä iloista ja juottaa äitiä lisää. Humalassa hän on marttyyri, ärsyttävä hölöttäjä ja kertoo kaksimielisiä juttuja. Hänen terveytensä on kärsinyt viime vuosina, ja juominen menee kaiken edelle. Tiedän kuitenkin, että myös muu perhe suuttuisi minulle ja pitäisi minua kylmänä jos katkaisisin välit. Tilanne on masentava.
Toivon sulle voimaa tehdä niin kuin tunnet sydämessäsi oikeaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, jos tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi pahat teot? Ei silloin siirrytä siihen lämpimään ja luottamukselliseen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Jos se paha pyyhitään pois, jäljelle ei jää mitään koska mitään muuta ei ole koskaan ollut. Vain ventovieras ihminen.
Kiitos tästä viestistä. Etenkin nuo viimeiset sanat osuivat. Vaikka kyseessä on oma isä, niin silti se on minulle täysin vieras. Meidän välille ei ikinä kehittynyt läheistä suhdetta, koska lähes koko lapsuuden pelkäsin. Näin aikuisena en enää pelkää sen arvostelua, mutta satuttaa se silti. Isän seurassa jotenkin taannun aina siksi pieneksi lapseksi, joka ei uskalla olla, kun odottaa sitä, että lytätään maahan. -AP
Itseäni ei enää satuta isän arvostelu. Hänestä on tullut minulle täysin yhdentekevä ihminen jo hyvin kauan sitten. Oikeastaan ainut syy miksi en katkaise välejä, on se että ei vain jaksa kiinnostaa niin paljon että sen tekisin. Sanotaan, että viha vahingoittaa vain itseä. Se ei ole totta. Minulle viha on antanut voimaa. Isän puolihuolimattomat väheksyvät kommentit tekevät minut vihaiseksi, ei araksi.
Mutta jäi lapsuudesta pahat arvet ja terapiassa käyn. Vaikka isä on nyt vanha ja heikko mies, hän ei ole sellainen unissani eikä muistoissani. Muistoissani hän on pelottava, pilkkaava ja väkivaltainen. Isä yrittää nyt vanhana vähän lämmittää välejä, mutta kun kuuntelen hänen puhettaan arkisista asioista, muistan vain miten hän löi, naama raivosta vääntyneenä. Ja sydäntäni puristaa ja minua oksettaa.
Minun puolestani isästä saa tulla se yksinäinen ja hylätty vanhus, jota nuoret hoitajat säälivät.
Minun isäni on räyhäävä rapajuoppo. En vain voi pitää yhteyttä, on niin ahdistavaa. Jouluna oli kyllä paha olo hänen puolestaan, missä pyöri jne. Joskus laitan tekstarin hänelle, puhelut on estossa. Välien poikkilaittaminen ei ole helppoa, vaikka toista kohtaan ei olisi kuin katkeruutta.
Katkaisin, omaan isääni, painavista syistä.Sen jälkeen näin vasta arkussa siunaustilaisuudessa.En ole katunut päivääkään.
Vierailija kirjoitti:
En. Pitäisi olla todella painavat syyt sellaiseen. esim. murhayritys.
Pitkään jatkunut henkinen pahoinpitely kyllä riittää syyksi.Se on riittävän painava syy laittaa välit poikki keneen tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Minun puolestani isästä saa tulla se yksinäinen ja hylätty vanhus, jota nuoret hoitajat säälivät.
Tämäkin on niin typerää, tiedän sen, mutta jotenkin tunnen olevani isällen jotain velkaa. Tiedän, että hän on yksinäinen, joten koen kai jollain tavalla velvollisuudekseni olla edes jonkinlaisessa yhteydessä häneen. Joo, ei ole minun tehtäväni hoitaa toisen yksinäisyyttä, varsinkaan kun tulee vain paskaa niskaan, mutta silti.
Näiden omien viestieni perusteella vaikutan aivan täydeltä tossulta, mutta on yllättävän vaikeaa katkaista välit toiseen ihmiseen, vaikka suhde on pelkkä ongelmien vyyhti. -AP
Vierailija kirjoitti:
Nämä anteeksiantoa tyrkyttävät eivät tiedä mistä puhuvat. Heillä on vain se oma kokemuksensa hyvistä, luotettavista ja turvallisista vanhemmista. He kuvittelevat oman vanhempansa joskus menettämässä malttinsa, sanomassa pahasti, lyömässä. Poikkeus muuten hyvässä suhteessa. Totuus vain taitaa useimmilla olla se, että mitään hyvää suhdetta ei milloinkaan ole ollut. Jatkuva henkinen väkivalta, laiminlyönti ja halveksunta kärjistyy ajoittain fyysiseenkin väkivaltaan, palatakseen sitten taas siihen henkiseen väkivaltaan. Mitään luottamusta tai kiintymystä tuollaiseen vanhempaan ei ole ikinä ollut. Mutta sitä on kai vaikea ymmärtää, jos ei ole itse elänyt tuollaisen ihmisen kanssa.
Mitä sitten, jos tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi pahat teot? Ei silloin siirrytä siihen lämpimään ja luottamukselliseen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Jos se paha pyyhitään pois, jäljelle ei jää mitään koska mitään muuta ei ole koskaan ollut. Vain ventovieras ihminen.
Nro 6 jatkaa: isäni kanssa samaan uskonlahkoon kuuluva sisar yritti rukoilla sen puolesta, että antaisin anteeksi isälleni. Eipä tehonnut minuun heidän jumalansa siunaus. En voi antaa anteeksi isäni väkivaltaisuutta (psyykkistä ja fyysistä). Uhkasi tappaa monesti minutkin kun heilui kännissä pyssyn kanssa. Erittäin inhottava tapa oli tähdätä aseella vuoron perään äitiin ja meihin lapsiin. Olimme täysin jähmettyneitä. Nyt vain minä olen normaalissa elämässä kiinni. Muut sisarukset saivat perustavanlaatuiset vauriot mielenterveyteensä eikä heistä tule ikinä normaaleja ihmisiä. Eli ukon tilillä on aika monen ihmisen elämän pilaaminen vaikka kuinka rukoilisi jumalaansa ja pitäisi minua paatuneena ja katkerana.
En. Pitäisi olla todella painavat syyt sellaiseen. esim. murhayritys.