Onko täällä ketään muuta, joka liikuttuu kyyneliin tosi herkästi ihan tyhmistä asioista?

Ei ihan kyyneliin asti, mutta sellainen pala kurkkuun-tunne tulee kyllä helposti juuri samantapaisista asioista kuin sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan kyyneliin asti, mutta sellainen pala kurkkuun-tunne tulee kyllä helposti juuri samantapaisista asioista kuin sinulle. 

Juuri sellainen! Tulee sellainen pakahtunut olo, vaikea selittää. Ja jos tuota oloa ei yhtään yritä peitellä, niin tulee itku. AP

Kyllä, täällä myös yksi. Viime aikoina olen itkeä tirauttanut liikunnan tuomasta hyvästä olosta, huippuhyvästä ruuasta, musiikista monta kertaa, itsenäisyyspäivänä, lapsuuden joulumuistoista. Siitä että olen saanut nukuttua päikkärit, kun katsoin hellyttävän videon lapsesta joka saa joululahjaksi koiranpennun, kun luin uutisen lapsensa menettäneistä vanhemmista. Jne jne jne.

Se on kyky tuntea ja kokea herkemmin ja voimakkaammin kuin ehkä keskivertoihminen. Olen aika ylpeä että mulla on sellanen piirre. Mutta kieltämättä joskus itkun aiheet tuntuu vähän "hölmöiltä"...

Kyllä! Viimeksi itkin lasten tanssiesityksessä, vaikkea siellä mitään omaa lasta ollut. Joskus purskahdan itkuun myös kun katselen urheilutapahtumia, olympialaiset itkettää erityisen paljon.

Vauvan syntymä (kenen tahansa) = itku

Lasten kevätjuhla esitykset (ei tarvii olla ees oma lapsi) =itkunpidätys

Kissaemo hoitaa pentuja tai kanaemo ottaa omat siipiensä suojaan (nää on omia 😉) = syvä liikutuse

Lasten uudet luokkakuvat. "Miten mulla voi olla näin suloisia lapsiaaaa😭

Jne jne...

Hep täällä!

Liikutun myös esim. todella hyvän tai vaikuttavan esityksen tai konsertin aikana. Esim. olin aikanaan katsomassa Lontoossa Phantom of Opera-musikaalia ja itkin valtoimenaan esitys oli niin upea. Usein myös oikein upeasti esitetty mikä tahansa live-musiikkii saa mulla vedet silmiin, tai vaikka ihana joulukonsertti.

Päiväkodin esitykset on kiusallisia, koska tekisi mieli porata kokoajan. Elokuvissa itsen hyvinkin usein, kuten myös tällaisissa "kadonneen jäljillä"-tyyppisissä onnellisissa tv-ohjelmissa.

Täällä kans yksi herkustelijä. Musiikki ja isot urheilutapahtimat saa kans mulla tota aikaan. Eläinpoikasten kohtalot, joista luen jostain tai näen vaikka kuolemaisillaan olevan elefantin, joka selviääkin eläinohjelmassa.

Kyyneleet meinaa puskea esiin ihan jatkuvasti. Voin kertoa, etten todellakaan ollut aiemmin tällainen liikuttuja! Lasten saaminen on tuonut esiin tämän piirteen mussa. Ei todella edes tarvitse olla edes mitään etäisestikään surullista, että liikutun.

Mä. Ei voi näköjään mitään, olen aina ollut sellainen ja ikää on jo melkein 50 v... esim nyt kirkossa kauniit joululauluillat ovat yhtä "tuskaa", vaikka ihanalla tavalla. Herkkyys on hyvä juttu ja olen päättänyt olla siitä ylpeä. Olisi kamalaa, jos ei kykenisi tuntemaan.

Täällä kanssa yksi pillittäjä.

Lapsen kevät- ja joulujuhlat oli yhtä piinaa, nenäliina kourassa pidättelin itkua.

Mutta itken myös musiikin, elokuvien tai kirjojen takia. Ja esim MCA sai mut usein liikuttumaan tosissaan, siinä mä tihrutan itkua kokkiohjelman takia, puhumattakaan Pomo piilossa (ei suomalainen) tai Hurja remontti-ohjelmista. Siis melkein mikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kanssa yksi pillittäjä.

Lapsen kevät- ja joulujuhlat oli yhtä piinaa, nenäliina kourassa pidättelin itkua.

Mutta itken myös musiikin, elokuvien tai kirjojen takia. Ja esim MCA sai mut usein liikuttumaan tosissaan, siinä mä tihrutan itkua kokkiohjelman takia, puhumattakaan Pomo piilossa (ei suomalainen) tai Hurja remontti-ohjelmista. Siis melkein mikä vaan.

Tosi-TV-ohjelmat (amerikkalaiset) unohtuikin mainita. Eli tosiaan ne myös itkettää. AP

Tutustukaa aiheeseen erityisherkkyys/aistiyliherkkyys. Itse olen HSP, mutta vältän erityisherkkä-sanaa, koska siitä tulee mieleen että tarvis jotain erityisoikeuksia tai erikoisjuttuja, vaikkei me herkät oikeesti tarvita.. Väärinymmärretty juttu, joten suosittelen tsekkaamaan faktat eikä keskustelupalstajuttuja tästä aiheesta.

Pillittäjä täälläkin, eläkeläinen jo olen. Lapsenlapset, uusi ihana koti ja vaikka mikä meinaa itkettää. Aina olen olut tällainen. Hassua huomata, että kun jokin aika sitten lopetin tupakanpolton, tämä itkuherkkyys on lisääntynyt. Enkä todellakaan itke sen sätkän perään.

On.

Täällä yksi kyynelehtijä myös. Aina ollut pala kurkussa tai tirauttanut kyyneleitä lasten juhlissa ja jotkut tv-ohjelmat myös aiheuttavat tunnereaktioita. Nykyään yli 50v. ja herkkyys senkun lisääntyy :( . Ihan pelkkä ajatus jostakin menneestä tapahtumasta, esim. kun lapset olivat pieniä saa jo hanat auki. Kohta tarvii vissiin hankkia beetasalpaajaa tms.kun niin herkistää kaikki.

Tänään pyyhin silmäni kun katsoin videon jossa eduskunnankahvion täti meni eläkkeelle ja sen numero jäädytettiin sinne kattoon.

On noloa, tiedän.

Kyynelehdin kauniille ja rohkeille ja monille tv-mainoksille.

N19 kirjoitti:

Tutustukaa aiheeseen erityisherkkyys/aistiyliherkkyys. Itse olen HSP, mutta vältän erityisherkkä-sanaa, koska siitä tulee mieleen että tarvis jotain erityisoikeuksia tai erikoisjuttuja, vaikkei me herkät oikeesti tarvita.. Väärinymmärretty juttu, joten suosittelen tsekkaamaan faktat eikä keskustelupalstajuttuja tästä aiheesta.

Mä en ole ainakaan yhtään erityisherkkä, vaan tämä on selkeästi lastensaannin jälkeen alkanut juttu. 

8

Täälläpä yksi. Saan usein seurassa tyrehdyttyä siihen että pala on kurkussa ja silmät kostuu. Itken ihan päivittäin erilaisille asioille, usein juuri kaikille elokuville/tv-sarjoille tai uutisille. Tämä alkoi joskus 25-vuotiaana, ei ole lapsia.

On. Olen lisäksi mies. Olon ei edes tule mistään todella surullisista asioista vaan joistakin pikkujutuista, jotka vaan jostain syystä liikuttavat kovasti.

Jos telkkukelkussa jonku liikuttuu, minulle tulee tippa. Eikä se tule housuun.

Jos mukahauskoissa kotivideoissa joku kaatuu nurin niskoin, minä koen kuin minun niskani säpsähtäisi. Ei tule nauru. Enkä ymmärrä ketä voi naurattaa sellaiset videot joissa näyttää käyvän pahasti.

Nauru on sellainen ettei se minuun tartu. Jos nauru tuntuu epäaidolta, minulle tulee kiusallinen olo.