Sipilää verrataan jo Trumpiin
Sillä lailla, varsin kyseenalaista kunniaa
Kommentit (39)
Onneksi tämän teki saksalainen lehti. Noloa verrata supervallan presidenttiä itsepäiseen ja narsistiseen sukulaisiaan suosivaan insinööriin.
Eipä ole Sipilä ilmoittanut luopuvansa palkkioistaan vaikka omaisuutta on verottajan ulottumattomissa ihan riittävästi.
Trump ajaa kotimaansa etua, Sipilän porukat ovat vastoin mitään sopomuksia laskeneet maahan muslimi-invaasion.
Loukkaus trumppia kohtaan joka kyllä pitään isänmaansa puolia toisin kuin tuo röyhkeä lesta.
Minäkin sanoisin, että Trumpilla saattaa olla jotain annettavaakin, aika näyttää. Sipilä on jo näyttänyt surkeutensa. Toki tuossa media-asiassa yhtäläisyyksiä löytyy, kumpikin valittava itkupilli.
Kuka tahansa suoraselkäinen poliitikko olisi jo Sipilän asemassa eronnut. Paljon, paljon vähemmästäkin ovat suomalaispoliitikot eronneet.
Vierailija kirjoitti:
Jännä tuo, että muuallakin kommentoidaan, ettei valtiota johdeta kuin yritystä. Ei siis vain suomalaista nillitystä tuo.
Kertoo vain siitä miten ihmisvihamielinen järjestelmä kapitalistinen markkinatalous on. Kun liike-elämästä tulee psykopaatti yritysjohtaja tuomaan sen kaiken irvokkuuden kansan nähtäville niin soraäänille ei näy loppua. Oisko aika pikkuhiljaa kyseenalaistaa koko autoritaarinen talousjärjestelmä ja tapa millä yritystoiminta ja tuotanto on Suomessa ja maailmalla järjestetty?
Valta kansalle!
Luulisi poliitikoidenkin tajuavan, että Suomella ei oikeastaan ole muuta valttia maailmalla kuin hyvä maine. Emme voi kilpailla hinnoilla, ilmastolla, sijainnilla... ei meillä ole kuin rehellisyys, avoimuus, demokratia, tasa-arvo, jossain määrin osaaminen ja turvallisuus. Kannattaako oikeasti näitä peruspilareita romuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä tuo, että muuallakin kommentoidaan, ettei valtiota johdeta kuin yritystä. Ei siis vain suomalaista nillitystä tuo.
Kertoo vain siitä miten ihmisvihamielinen järjestelmä kapitalistinen markkinatalous on. Kun liike-elämästä tulee psykopaatti yritysjohtaja tuomaan sen kaiken irvokkuuden kansan nähtäville niin soraäänille ei näy loppua. Oisko aika pikkuhiljaa kyseenalaistaa koko autoritaarinen talousjärjestelmä ja tapa millä yritystoiminta ja tuotanto on Suomessa ja maailmalla järjestetty?
Valta kansalle!
"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."
Lähde: perustuslaki
Mutta ai niin, eihän nämä Sipulit ja muut perustuslaista mitään piittaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset on hulluja. Valittua kansaa toisin kuin kansalaiset.
Jumalasta seuraavia (ylöspäin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä tuo, että muuallakin kommentoidaan, ettei valtiota johdeta kuin yritystä. Ei siis vain suomalaista nillitystä tuo.
Kertoo vain siitä miten ihmisvihamielinen järjestelmä kapitalistinen markkinatalous on. Kun liike-elämästä tulee psykopaatti yritysjohtaja tuomaan sen kaiken irvokkuuden kansan nähtäville niin soraäänille ei näy loppua. Oisko aika pikkuhiljaa kyseenalaistaa koko autoritaarinen talousjärjestelmä ja tapa millä yritystoiminta ja tuotanto on Suomessa ja maailmalla järjestetty?
Valta kansalle!
"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."
Lähde: perustuslaki
Mutta ai niin, eihän nämä Sipulit ja muut perustuslaista mitään piittaa.
Niin, tämänhän oikeuskansleri ja muutama arvostettu professori juuri viikonloppuna totesikin.
Miten kauan tämän ukon anetaan huseerata tuhoamassa suomea? Muualla ukko olisi potkaistu pellolle jo aikoja sitten. Kohua kohun perään.
Ei kyllä päästetä Sipilää tosiaan helpolla tuossa artikkelissa, hyvät naurut sai aamulla varsinkin tuosta kuvasta.
"Kriittistä mediaa en suvaitse"
"Suomessa ei ole totuttu valtion rahojen jakamiseen yksityisille yrityksille. Jos käyttäytyy kuin tsaari, on väistämättömästi odotettavissa vastalauseita."
Perustuslaki nyt on ihan turha, aikansa elänyt viritys, eikös juu? Ainakin jos se hankaloittaa toimeentulon junailua suvulle ja kavereille.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä päästetä Sipilää tosiaan helpolla tuossa artikkelissa, hyvät naurut sai aamulla varsinkin tuosta kuvasta.
"Kriittistä mediaa en suvaitse"
"Suomessa ei ole totuttu valtion rahojen jakamiseen yksityisille yrityksille. Jos käyttäytyy kuin tsaari, on väistämättömästi odotettavissa vastalauseita."
Ei pääministeriä kuulukaan päästää helpolla. Jos vallanpitäjien moraalia ei kyseenalaisteta, seurauksena on väistämättä korruptio.
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tämän ukon anetaan huseerata tuhoamassa suomea? Muualla ukko olisi potkaistu pellolle jo aikoja sitten. Kohua kohun perään.
Kauan SINÄ annat Sipilän olla vallan kahvassa ja mitä ajattelit tehdä käytännössä sen eteen, että toi ukko saadaan pois pääministerin jakkaralta?
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että Sipilän saisi potkia pihalle mutta en ole itse niin aloitekykyinen ja angstinen että osaisin tai pystyisin mitään asian eteen tekemään. En myöskään halua joutua lain silmissä edesvastuuseen, joka rajoittaa hyvin paljon tahtoani päästä Sipilästä eroon.
Entä sitten eduskunta tai tasavallan presidentti? Pallo heille, mutta eivät taida haluta Sipilää pois.
En usko että mitkään mielenosoitukset ym. saavat muutosta aikaan.
Ainoa tapa, jolla Sipuli eroaisi ehkä, olisi jos hallituskumppanit sitä vaatisivat. Lienee turha toivo.