Kohta tulee taas " ulosmenokomppania" oven suuhun...

Lapsi kipeä ja joka helkatin päivä käy mummot sun muut jankuttamassa oven suussa: " Oi, etkö lähde ulos, on niin ihana ilmakin. Voi, voi kun olet kipeä, etkä pääse ulos. Pihalla on pulkkakin, voidaan laskea mäkeä" Minusta tuo on ihan kuin veistä kääntäisi haavassa. Ja miten saada taapero ymmärtämään, että ei sinne ulos kipeänä voi mennä vaikka kuinka käyvät katsomassa. Sitten itketään ja kiukutellaan, kun ei pääse.



Miksi aikuiset ovat " säälimättömiä" pientä lasta kohtaan? Vai täytyykö nuo pettymykset oikein opettamalla opettaa?



*ei käsitä*