Miksi naiset eivät leikkauta isoja kasvoluomia pois?
Miksi naiset eivät leikkauta isoja kasvoluomia pois? Toki niistä jää arvet, mutta eikö ne ole helpompi peittää esim. meikkivoiteella kuin jättikokoinen luomi? Kukaan ei tietenkään voi mitään luomille, mutta sellaiset selkeästi erottuvat ja koholla olevat aiheuttavat puistatuksia. Ne eivät ole persoonallisia vaan inhottavia. Veikkaan että moni em. syyn takia sinkkuna oleva nainen saisi ihan eri lailla vientiä kun leikkauttaisi luomet.
Kommentit (49)
Ei sellaista arpikuoppaa aina tuosta vain meikillä peitetä, ei se mitään hienotasoitelaastia ole.
Ei leikata enneku vesku loiri on sahannut naamastaan ne paukamat jokka siinä kasvaa!
Mulla on ollut kaksi tuollaista kohollaan olevaa luomea juuri niinä vuosina, kun miesjahti oli kuumimmillaan. AINA sain miehen, jos halusin. Kukaan ei ikinä koskaan milloinkaan sanonut luomista mitään. Sinkuksikaan en jäänyt.
Nyt ne tosin on leikattu pois, koska oireilivat. Ei muuten jäänyt arpia.
Koska se maksaa yksityisellä aika paljon ja julkisella puolella aika huonosti suostuvat leikkaamaan.
Itse miehenä olen monesti miettinyt asiaa, mulla on silmäkulmassa yksi iso vaalea luomi joka häiritsee ulkonäöllisesti mutta jos sen poistaisi niin kauanko siinä haavan paranemisessa menisi ja miltä se arpi näyttäisi, ei kovin kiva käydä töissä iso punainen haava silmäkulmassa..
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaista arpikuoppaa aina tuosta vain meikillä peitetä, ei se mitään hienotasoitelaastia ole.
Ja joillain ihmisillä on taipumusta keloidiin, eli arven liikakasvuun.
Vierailija kirjoitti:
Itse miehenä olen monesti miettinyt asiaa, mulla on silmäkulmassa yksi iso vaalea luomi joka häiritsee ulkonäöllisesti mutta jos sen poistaisi niin kauanko siinä haavan paranemisessa menisi ja miltä se arpi näyttäisi, ei kovin kiva käydä töissä iso punainen haava silmäkulmassa..
Mulla oli tikit viikon, mutta niitähän poistetaan laserillakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset eivät leikkauta isoja kasvoluomia pois? Toki niistä jää arvet, mutta eikö ne ole helpompi peittää esim. meikkivoiteella kuin jättikokoinen luomi? Kukaan ei tietenkään voi mitään luomille, mutta sellaiset selkeästi erottuvat ja koholla olevat aiheuttavat puistatuksia. Ne eivät ole persoonallisia vaan inhottavia. Veikkaan että moni em. syyn takia sinkkuna oleva nainen saisi ihan eri lailla vientiä kun leikkauttaisi luomet.
Joillakin on iho sellainen että se alkaa kasvattaa arpikudosta, ja se kasvoissa olisi erittäinkin huono juttu, luomi on siihen verrattuna todellinen kaunistus. Ja ei ole sun murheesi mitä muilla kasvoissaan on, ihaile vain omaa virheetöntä hipiääsi peilistä jatkossakin.
Jos leikkaisin, niin huomio kiinnittyisi sen sijasta kaksoisleukaani.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet eivät leikkuuta isoja kasvoluomia pois?
Olen leikkauttanut kaulassa näkyvällä paikalleen olleen luomen pois. Jos kasvoihin tulisi samanlainen niin leikkauttaisin sen pois. Ja ihoni ei ole mikään heikosti arpeutuva.
Kysyin lääkäriltä kerran luomien poistamisesta kasvoista eli poskista (nenästä leikattiin), ja hän sanoi että että ihan turhan takia ei niitä leikata juuri arpimahdollisuuden takia sekä siksi, että kasvoissa on paljon hermoja ja pieniä lihaksia tms.
Oli isohko luomi poskessa, tk:ssa eivät suostineet leikkaamaan kun kuulemma jäisi ruma arpi, menin yksityiselle, maksoin noin 200€ eikä tuosta jäänyt kuin vaalea lähes huomaamaton arpi, olen erittäin tyytyväinen ja elämänlaatukin parani kun sai sen rumiluksen naamasta pois.
Vierailija kirjoitti:
Kysyin lääkäriltä kerran luomien poistamisesta kasvoista eli poskista (nenästä leikattiin), ja hän sanoi että että ihan turhan takia ei niitä leikata juuri arpimahdollisuuden takia sekä siksi, että kasvoissa on paljon hermoja ja pieniä lihaksia tms.
Plus että siinä säästää helposti ison summan rahaa julkisella puolella kun torppaa luomileikkaukset teoreettisen syyn perusteella.
Mulla oli myös suuri luomi kasvojen sivussa, ei nyt varsinaisesti näkynyt suoraan katsoessa, mutta itse tietysti tiesin ja vaikutti itsetuntoon, niin hullulta kuin kuulostaakin. Aina jos oli jotenkin nätti olo, niin heti muisti, että SE LUOMI! Tsekkailin kauneuskirurgian hintoja, kun eivät kuulemma julkisella kasvoista poista. No, kerran kysyin työterveyslääkärillä, hän sanoi että kyllä poistetaan, varaa erikseen aika, eli poistettiin jopa työterveydessä, vaikkei ollut millään tavoin työkykyyn vaikuttava seikka! :D Niin pääsin siitä eroon, pieni punainen arpi jäi, mutta oon kyllä niin paljon tyytyväisempi nyt.
Pakko myöntää että tämä tuli mieleen yhden noin viisikymppisen naisen kohdalla jolla oli valtavan iso ruskea luomi kasvoissa. Se yhdistettynä piirteisiin toi elävästi mieleen noita-akan. Siis oikeasti ihmettelen että on jaksanut 50 vuotta elää sen valtavan luomen kanssa.... Mä olisi hankkinut rahat vaikka lainaamalla tms. Noh, nostan hattua tietysti jos ei oikeasti välitä.
etenkin kun niistä kasvaa karvoja. hyi. kiimassa yrität pussata niin möllöttävä luomi tuijottaakin takaisin :/
Vierailija kirjoitti:
Ei leikata enneku vesku loiri on sahannut naamastaan ne paukamat jokka siinä kasvaa!
Se paukama oli ensin, Loiri on kasvanut siihen myöhemmin.
Miksi miehet eivät leikkuuta isoja kasvoluomia pois?