Uusi työtehtävä ja raskaus
Hain työpaikallani uuteen määräaikaiseen ja hieman nykyistä parempaan työtehtävään, jossa aloitus olisi heti vuoden alussa ja tehtävä päättyisi vuoden lopussa. Tulin valituksi. Olen kuitenkin raskaana (en ole kertonut vielä töissä) ja laskettu aika on kesäkuun lopussa. Voinko ottaa tehtävän vastaan ja kertoa myöhemmin raskaudestani?Olen miettinyt myös mahdollisuutta työskennellä silloin tällöin myös äitiyslomalla, mikäli vauva on terve ja tilanne sen sallii.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan sano että olet pääsemässä äitiysloman tms. vapaan sijaiseksi. Ihan vihoviimeistä sitten itse jäädä kesken tuurauksen pois ja hätäpäissään siihen sitten joku tuuraajan tuuraaja. Voin luvata, että työt ja kollegat kärsivät.
En ole. :) Kyseisessä tehtävässä toimii muutama muukin, joten en ole varma, tullaanko sijaista välttämättä tarvitsemaan.
Ap

Siinä tapauksessa go for it! Mutta huolehdi, että vakituinen työsuhteesi jää voimaan ja määräaikainen soppari tehdään siihen päälle siksi aikaa. Näin itse vaadin kun olin vastaavassa tilanteessa (en tosin raskaana)
No ei tuossa kyllä ole mitään järkeä. Pahimmassa tapauksessa teet hommaa pari kk ja jäät sen jälkeen loppuraskausajaksi saikulle. En usko, että työnantajasi on mielissään, koska joutuu kesken vuoden etsimään uuden työntekijän ja vaihtamaan. Eikä tuosta ole itsellesikään mitään iloa.

Kiitos vinkistä!
Mietin siis tuota äitiyslomalla työskentelyä pelkästään työpaikan takia; muuten siihen ei ole tarvetta. En tässä halua vaikeuttaa kenenkään työskentelyä. :)

Toivon toki, että voisin toukokuun lopulle työskennellä. Mietin myös, että ihan yhtälailla ilman raskautta voisin sairastua ja jäädä sen takia sairauslomalle (kuten kuka tahansa muukin tehtävään valittu).
Itselleni on iloa siinä mielessä, että en viihdy nykyisissä tehtävissäni ollenkaan ja pääsisin ns. lähemmäs oman alan töitä. Tuntuu kurjalta ja vähän väärältäkin, että raskauden takia joutuisin tyytymään nykyiseen paikkaani.
Ap
Aika turhaa on naisten itkeä omasta työllistymisestään aloittajan kaltaisten kusipäiden ansiosta.
Meille miehille tämä tosin on vain positiivinen asia, jatkakaa ihmeessä samalla linjalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan sano että olet pääsemässä äitiysloman tms. vapaan sijaiseksi. Ihan vihoviimeistä sitten itse jäädä kesken tuurauksen pois ja hätäpäissään siihen sitten joku tuuraajan tuuraaja. Voin luvata, että työt ja kollegat kärsivät.
En ole. :) Kyseisessä tehtävässä toimii muutama muukin, joten en ole varma, tullaanko sijaista välttämättä tarvitsemaan.
Ap
Siinä tapauksessa go for it! Mutta huolehdi, että vakituinen työsuhteesi jää voimaan ja määräaikainen soppari tehdään siihen päälle siksi aikaa. Näin itse vaadin kun olin vastaavassa tilanteessa (en tosin raskaana)
Kiitos vinkistä!
Mietin siis tuota äitiyslomalla työskentelyä pelkästään työpaikan takia; muuten siihen ei ole tarvetta. En tässä halua vaikeuttaa kenenkään työskentelyä. :)
Itselläni ei kyllä kantti kestäisi olla kertomatta töissä raskaudesta ennen sopparin tekoa. Voi olla, että saat unohtaa jatkossa mahdollisuudet parempiin tehtäviin jos salaat raskauden.

:D
Ap
Äitiysloman on lyhyt aika, miksi haluat uhrata senkin työlle? Ole ihan reilusti vapaalla, äitiysloma ei ole oikeasti mitään lomaa vaan aika rankkaa aikaa.
En ottaisi vastaan, koska tuo voi estää aika tehokkaasti etenemisen tuossa organisaatiossa myöhemmin ellet ole erityisen hyvää pataa päättävien tahojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan sano että olet pääsemässä äitiysloman tms. vapaan sijaiseksi. Ihan vihoviimeistä sitten itse jäädä kesken tuurauksen pois ja hätäpäissään siihen sitten joku tuuraajan tuuraaja. Voin luvata, että työt ja kollegat kärsivät.
En ole. :) Kyseisessä tehtävässä toimii muutama muukin, joten en ole varma, tullaanko sijaista välttämättä tarvitsemaan.
Ap
Siinä tapauksessa go for it! Mutta huolehdi, että vakituinen työsuhteesi jää voimaan ja määräaikainen soppari tehdään siihen päälle siksi aikaa. Näin itse vaadin kun olin vastaavassa tilanteessa (en tosin raskaana)
Kiitos vinkistä!
Mietin siis tuota äitiyslomalla työskentelyä pelkästään työpaikan takia; muuten siihen ei ole tarvetta. En tässä halua vaikeuttaa kenenkään työskentelyä. :)
Itselläni ei kyllä kantti kestäisi olla kertomatta töissä raskaudesta ennen sopparin tekoa. Voi olla, että saat unohtaa jatkossa mahdollisuudet parempiin tehtäviin jos salaat raskauden.
Kiitos mielipiteestäsi. :) Tätä mietin itsekin, enkä siksikään ole vielä päätöstäni tehnyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Äitiysloman on lyhyt aika, miksi haluat uhrata senkin työlle? Ole ihan reilusti vapaalla, äitiysloma ei ole oikeasti mitään lomaa vaan aika rankkaa aikaa.
Näin on. Mielelläni olisin vapaalla, mutta mietin myös sitä, että jos vaihtoehtona on tämän paikan vastaanottaminen ja lomalla ("lomalla" :D) työskentely tai nykyisessä tehtävässäni jatkaminen ja "lomailu", niin ensimmäinen vaihtoehto houkuttelee enemmän.

Näin luulet nyt, mutta mielesi kyllä muuttuu kun saat lapsen ja alat nukkua vain pätkissä ja muutenkin olet vauvassa kiinni 24/7. Kuka siitä mukulasta huolehtii jos lähdet töihin? Noin pieni vauva tarvitsee äitiä.

Ei nuo ole mitään vaihtoehtoja. Sulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä töitä äitiyslomallasi eikä myöskään velvollisuutta kertoa raskaudestasi ennen työsuhteesi alkamista. Aloitat uuden työn kuten olit aikonutkin ja teet sitä siihen asti, kunnes jäät äitiyslomalle. Äitiyslomasi jälkeen palaat vanhaan työhösi, mikäli et irtisanoudu siitä nyt tämän uuden määräaikaisen työsi vuoksi.

Niin. Riippuu vauvasta; sen takia kirjoitinkin, että näin, jos tilanne sallii. Vauvalla on myös isä ja meillä on laaja tukiverkosto. Voin pitää kuukauden kesälomani, johon jokaisella työntekijällä on oikeus. Siihen tilanteesta riippuen "työtöntä" äitiyslomaa sen verran, kun vauva sitä välttämättä tarvitsee.
Näin ajattelen nyt, sillä kuten sanoin, en viihdy nykyisessä tehtävässäni ja luonnollisesti sellainen tilanne aiheuttaa stressiä. Sekään ei ole vauvalle hyväksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Aika turhaa on naisten itkeä omasta työllistymisestään aloittajan kaltaisten kusipäiden ansiosta.
Meille miehille tämä tosin on vain positiivinen asia, jatkakaa ihmeessä samalla linjalla!
Tekeekö se, että haluaa perheen ja tehdä työtä, eikä esim. loisia sossun tai miehen rahoilla, naisesta kusipään?
Hedelmällisiä vuosia ei ole monta, ne on käytettävä hyväksi.
Itsekin kirjoitin määräaikaisen jatkosopparin ollessani raskausviikolla 8 kertomatta raskaudesta työpaikalla. Jos olisin kertonut, olisin menettänyt työni. Ja entä jos olisin saanut keskenmenon? Silloin olisin ollut ilman työtä ja lasta.
Yhtälailla mieskin voi joutua kuukausiksi työelämän ulkopuolelle, esim. syövän takia. Tai vanhempainvapaan!
Mikä ongelma tässä on? Ap ottaa työn vastaan. Kyseessä on työ saman organisaation sisällä, joten työnantaja pysyy samana. Työnantajalla on hyvää aikaa järjestellä työt uudelleen ennen äitiyslomaa. Ja ap voi käyttää äitiysloman siihen mihin se on tarkoitettukin.
Ap, kukaan ei voi etukäteen tietää millaista vauva-arki on. Useimmiten se on väsyttävää. Ei ole mitään järkeä yrittää venyttää itseään ylimääräiseen, koska voi olla, ettet pysty hoitamaan vauvaa etkä tekemään töitä lopulta. Asia kerrallaan.
Jos sattuisi niin onnellisesti, että sinulla olisi ylimääräistä aikaa ja energiaa, voit miettiä työntekoa äitiyslomalla sitten. Etukäteen ei kannata tehdä mitään sitoumuksia äitiysloman ajaksi, muuten ajaa itsensä kyllä ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiysloman on lyhyt aika, miksi haluat uhrata senkin työlle? Ole ihan reilusti vapaalla, äitiysloma ei ole oikeasti mitään lomaa vaan aika rankkaa aikaa.
Näin on. Mielelläni olisin vapaalla, mutta mietin myös sitä, että jos vaihtoehtona on tämän paikan vastaanottaminen ja lomalla ("lomalla" :D) työskentely tai nykyisessä tehtävässäni jatkaminen ja "lomailu", niin ensimmäinen vaihtoehto houkuttelee enemmän.
Ap
Ei nuo ole mitään vaihtoehtoja. Sulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä töitä äitiyslomallasi eikä myöskään velvollisuutta kertoa raskaudestasi ennen työsuhteesi alkamista. Aloitat uuden työn kuten olit aikonutkin ja teet sitä siihen asti, kunnes jäät äitiyslomalle. Äitiyslomasi jälkeen palaat vanhaan työhösi, mikäli et irtisanoudu siitä nyt tämän uuden määräaikaisen työsi vuoksi.
Entä mitä parin vuoden kuluttua? Saako tuollaisen tempun tehneenä uusia mahdollisuuksia samassa talossa? Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta ihmeen vähän naiset tuntuvat ajattelevan uraansa pidemmässä perspektiivissä. Se mitä teet nyt vaikuttaa niin radikaalisti aina tuleviin vuosiin.
Nimimerkki sivusta seuraan miespuolisten vakinaistamisia nuorena naisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiysloman on lyhyt aika, miksi haluat uhrata senkin työlle? Ole ihan reilusti vapaalla, äitiysloma ei ole oikeasti mitään lomaa vaan aika rankkaa aikaa.
Näin on. Mielelläni olisin vapaalla, mutta mietin myös sitä, että jos vaihtoehtona on tämän paikan vastaanottaminen ja lomalla ("lomalla" :D) työskentely tai nykyisessä tehtävässäni jatkaminen ja "lomailu", niin ensimmäinen vaihtoehto houkuttelee enemmän.
Ap
Ei nuo ole mitään vaihtoehtoja. Sulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä töitä äitiyslomallasi eikä myöskään velvollisuutta kertoa raskaudestasi ennen työsuhteesi alkamista. Aloitat uuden työn kuten olit aikonutkin ja teet sitä siihen asti, kunnes jäät äitiyslomalle. Äitiyslomasi jälkeen palaat vanhaan työhösi, mikäli et irtisanoudu siitä nyt tämän uuden määräaikaisen työsi vuoksi.
Kiitos <3 Mietinkin, missä kaikki tsemppikommentit ovat, sillä minullakin on työntekijänä oikeuteni. Kyseessä ei ole mikään pikkuyritys, joka menisi konkkaan päätökseni takia, vaan hyvinkin vakaalla pohjalla oleva yritys.
Hain tähän liittyvää keskustelua ja on kumma, kun yhdeksässä vuodessa mielipiteet ovat vaihtuneet näin paljon. Alla olevassa keskustelussa aloittaja on hakemassa uutta työpaikkaa raskaana ollessaan (minä pysyisin nykyisessä, josta kuitenkin jään äitityslomalle) ja häntä mielestäni kannustetaan enemmän kuin moititaan.
http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/821408/ketju/_uusi_tyopaikka_ja_ra…