Lue keskustelun säännöt.
Olen liian kova herkälle lapselleni, aiheutan traumoja.
14.12.2016 |
En kestä sitä itkua ja tarrautumista, minunkin täytyi reipastua aikaisin koska niin ihmiset pärjää. Pelkään että lastani koulussa kiusataan herkkyyden takia. En osaa kasvattaa enkä ymmärtää häntä. Tai ymmärrän kyllä mutta ei ole keinoja toimia niin että lapselle olisi mieluisinta. Kotona hän ei viihdy, päiväkerhoon menee yleensä mielissään mutta nyt on tullut taas raskaampi kausi ja hän takertuu ja itkee eikä halua lähteä. Jouduin lopulta uhkaamaan etten tule enää hakemaan kerhosta jos ei nyt reipastu. Silloin lapsi lähti nyyhkien. Olen ennenkin uhannut samoin kun en tiedä enää mikä muukaan auttaisi, siksi hän on varmasti turvaton erotilanteissa kun ei tiedä tulenko enää. Myöhemmin kun ollaan molemmat rauhoituttu, olen kertonut että en häntä ikinä voisi jättää vaan aina tulen hakemaan. Apuja nyt kaivataan, annanko lapsen hyvälle hoitajatyyppiselle äidille vai kestänkö vain syyllisyydentunteita ja mietin aiheuttaako tämäkin nyt traumat... väsynyt äitinä olemiseen..
Kommentit (26)
Miksi pitää viedä lapsi kerhoon väkisellä jos hän ei selvästikään halua? Ymmärrän päivähoidon jos on pakko työn vuoksi, mutta kerho, miksi? Äidille omaa aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää viedä lapsi kerhoon väkisellä jos hän ei selvästikään halua? Ymmärrän päivähoidon jos on pakko työn vuoksi, mutta kerho, miksi? Äidille omaa aikaa?
No äly hoi. Luitko tätä keskustelua edes? Kyllä äidin oma aika on joskus perusteltua ihan sen lapsenkin hyvinvoinnin vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää viedä lapsi kerhoon väkisellä jos hän ei selvästikään halua? Ymmärrän päivähoidon jos on pakko työn vuoksi, mutta kerho, miksi? Äidille omaa aikaa?
Sehän onkin se perisynti, äidin oma aika. Ihan tiedoksi sinulle ettet vaan pääse luulemaan että sohvalle kerkiäisin rojahtaa, jaloissani pyörii yksivuotias vaikka isompi kerhoon lähteekin. Odotan kovasti että pienempi kasvaa jotta pääsee myös kerhoon ja saan oikeasti sitä omaa aikaa.
Niinkuin kerroin, lapsi ei viihdy kotona äidin ja pikkusisaruksen kanssa, hän haluaa tekemistä ja haasteita. Kerhossa käyminen on ollut pelastus koko perheelle. Ja hyväksi lapselle kun ei muuten kavereita vielä ole. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä IKINÄ enää sano lapselle, ettet tule hakemaan, jos ei käyttäydy haluamallasi tavalla! Toiminnallasi todellakin aiheutat vaurioita, joista lapsi ei ehkä koskaan pääse yli. Hae apua ja heti, sillä ongelma on sinussa, ei lapsessa. Herkkä lapsi tarvii muita enemmän tukea, rohkaisua ja kannustusta, mutta se tapahtuu lapsen ehdoilla, ei sinun. Ja ennen kaikkea lapsi tarvitsee turvallisen äidin, jota ei tarvitse pelätä.
T. Herkkiksen äiti
Tunnen että olen jo pilannut lapsen. Luulin ennen lapsiani että jaksan ja pystyn ja olen hyvä äiti. Nyt kun lapsi kasvaa, en jaksakaan, lapsi on todella fiksu ja huomaa ja kuulee herkästi kaiken, tuntosarvet on jatkuvasti pystyssä. Minun pitäisi jaksaa olla koko ajan läsnä ja hänelle erityinen. Jos en jaksa, saan olla syyllisyydessä kun taas tulee traumoja. Pidän lasta jo taakkana kun hän verottaa voimiani niin paljon, miksi hän ei voi olla kuin muutkin lapset, lapsekas ja leikkisä. Hän kaipaa aikuisten seuraa ja on kehityksessään edellä samanikäisiä, en enää tiedä miten tukea kehitystä kun kaikki tuntuu menevän niin väärin.
Sinulla on toivoa, usko pois. Kirjoituksistasi huomaa, että olet jo oikealla tiellä. Olet herännyt ajattelemaan omaa toimintaasi ja se on hieno juttu. Nyt rauhoitut ja alat ottaa hommaa haltuusi, asia kerrallaan. Ei sinun tarvitse olla mikään superäiti, mutta muista, että olet lapsellesi se ainoa äiti. Tärkeintä maailmassa. Tiedän, mistä puhun, sillä lapsesi kuulostaa aivan minun lapseltani. Ja tiedän myös, mitä on aivan tajuton väsymys ja riittämättömyyden tunne. Vaikka et sitä nyt ehkä uskokaan, niin sekin helpottaa jossain vaiheessa. Ja kaikki se aika ja energia, mitä lapsellesi nyt annat, vaikka kuinka väsyttäisi, kantaa hedelmää tulevina vuosina. Joka ikinen hellyydenosoitus, kuunneltu juttu ja kannustuksen sana kasvaa korkoa ja auttaa lastasi kasvamaan upeaksi tyypiksi. Älä luovuta, vaan etsi apua ja tukea. Mieluiten sekä läheisistäsi että ammattilaisista.
T. Se herkkiksen äiti
Samat sanat. En ymmärrä tätä alapeukkujen määrää: luuletteko, että uupunut äiti, joka ymmärtää toimivansa väärin saa niistä jonkin ahaa-elämyksen ja voimia? Jos ap todella olisi toivottoman kova, ei hän täältä mitään neuvoja kyselisi, koska ei käsittäisi koko tilannetta. Hän ajattelisi lapsessa olevan vikaa ja sillä selvä. Olen itse herkkä ja lapseni ovat herkkiä, mutta silti ei ole ollut helppoa. Esikoispoika oli pienenä todella arka ja hyvin erikoinen kiinnostuksenkohteiltaan (myöhemmin sai Asperger-diagnoosinkin, mutta eihän tuosta mitään apua silloin ollut). Olin itse ollut koulukiusattu ja vietin unettomia öitä miettien aran pojan tulevaisuutta kovassa maailmassa. Ei minun ollut helppo päivästä toiseen arjessa ihan teoissa ja sanoissa hyväksyä poikaani, vaikka häntä yli kaiken rakastin. Ja tein virheitä, kyllä, tein virheitä, joita kadun lopun ikääni, mutta niiden vangiksi en voi jäädä. Virheistä pitää oppia ja pyrkiä parempaan, mutta mikään ruoskinta itsen tai muiden toimesta ei opeta mitään. Ap:lle suosittelen tutustumista Elaine Aronin erityisherkkyydestä kertoviin kirjoihin (yksi on erityisesti lapsista kirjoitettu), josko niistä löytyisi apua. Samaten Liisa Keltikangas-Järvisen kirjat mm. temperamentista auttavat ymmärtämään, miten meitä on joka junaan. Kaikki nuo pahimmat ylilyönnit (uhkaaminen hylkäämisellä) pitää vaan kitkeä pois, kehu vaikka itseäsi, kun saat nielaistua pahat sanat. Mutta noin muuten ymmärrys juuri tästä lapsesta ja miten toimin hänen kanssaan kehittyy ajan kanssa ja vaikka apua on saatavilla, suurin viisaus on kaivettava omasta sisimmästä. Kyllä sinä osaat. Voit luoda lapsellesi paremman lapsuuden kuin omasi oli, usko pois.
Ihania vastauksia teiltä kummaltakin. Kiitos niistä! Olen kahden vaiheilla soitanko perheneuvolaan, mutta jos vika on minussa, pitäisikö soittaa johonkin muualle. Tiedän että olen saanut tarpeekseni kotona olemisesta ja yksinäisyydestä, en vain tiedä mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, mihin soittaa. Olen niin yksin. Ap
Eipä kai perheneuvolassa ole väliä, kenessä se vika on. Ja luulenpa, että teidän tapauksessa on kyse sellaisesta temperamenttien, luonteen ym. yhteensopimattomuudesta, eikä kenessäkään itsessään ole vikaa. Toki olet tehnyt virheitä, mutta niitä tekee vaan enemmän, jos ei ymmärrä temperamentin ym. vaikutusta. Ei varmaan kannata lähestyä asiaa ollenkaan niin, että kenessä on vikaa, vaan miten asiat voidaan tehdä paremmin. Soita ihmeessä perheneuvolaan. Sinne on yleensä pitkät jonot, joten joka tapauksessa kannattaa ainakin siinä odotellessa perehtyä tuohon kirjallisuuteen.
Tilasin kirjastosta Elainen kirjan, kiitos vinkistä! Lapsi tuli kerhosta, juteltiin ja nyt vietetään aikaa yhdessä. Yritän tehdä parhaani jotta hän saa hyvät eväät elämään, kukapa äiti lapselleen vähempää toivoisi. Kiitos kommenteista. Ap
Ei sinun tarvitse olla koko ajan läsnä. Toki lapsi mielellään hakeutuu vanhempiensa seuraan, mutta kyllä lapsi voi oppia, että vanhempi haluaa välillä olla itsekseen. Onko kotona leluja tai asioita, joiden parissa lapsi puuhastelee mielellään itsekseen?