Koiranpentu hyökkää kimppuun? Auttakaa!
Meillä on 5 kk sekarotuinen (jackrusselia, rotikkaa, kultaistanoutajaa ja jotain puudelia) narttukoira, josta on tullut ihan mahdoton.
On ollut aina kova näykkimään, mistä on kielletty joka ikinen kerta. Nyt näykkiminen on vaihtunut puremisesti. Nappaa kädestä kiini kovaa ja näyttää hampaita + murisee. Tämä siis ainoastaan ulkona jos komennan koiraa jostakin.
Vapaanaollessaan juoksee täysillä minua päin, hyppii ja koittaa repiä vaatteista/käsistä/jaloista (mistä tahansa saa purtua), samalla rähisee ja näyttelee hampaitaan.
Olen koittanut kaikenmaailman vinkit, selänkääntäminen ei auta mitään (puree perskannikoista/pohkeista), selättäminen ei auta, yrittää tämän jälkeen käydä kiinni naamaan.
Jos nostan polven ns. kilvekseni, koira lopettaa hetkeksi, mutta jatkaa heti uudestaan jos koitan vaikka lähteä kävelemään.
Minusta tuntuu että tuo koira on aina pitänyt minua jonain maan matosena. Ei anna minun olla rauhassa missään vaan seuraa herkeämättä kaikkialle.
Haukkuu hihnassa ja tempoo ympäriinsä. En jaksa. :(
Minä halusin pienen koiran, mutta mies halusi välttämättä rescuepennun jonka roduista ei ole hajuakaan. Pentu on ollut meillä siis 8 viikkoisesta.
Kommentit (10)
Koira kuulostaa hyvin huomion kipeältä. Leikittekö sen kanssa, opetteletteko temppuja tai käyttekö koirakoulussa? Pentu väsyy leikistä ja uuden oppimisesta helposti, joten sitä kannattaa kokeilla. Myös jonkin koirakoulun pentukurssi voisi olla hyvä, saatte opeteltua elämäntaitoja ja voit siellä kysyä vinkkejä ja neuvoja.
Hampaat vaihtuu niin pitää purra, osta sille paljon puruluita ja tuo ulkoa vaikka keppejä jos se niistä tykkää. Mitkä on seuraukset kun koira puree? Meillä koira myös puri öisin kun halusi huomiota, yhden kerran purin sitä takaisin korvasta ja siihen loppui se pureminen. Tietenkin koira ottaa edelleen välillä käden suuhun leikin aikana, mutta ei pure.
Jos vapaana ollessa käyttäytyy noin niin mitkä on seuraukset? Meillä menisi samantien takaisin hihnaan.
Onko sillä murrosikä, ota kunnon ote niskasta ja paina se maahan, samalla sanot voimallisesti EI!
N.s. pahimmassa iässä. Koirasi pyytää sinua koiramaiseen leikkiin, muttei sitä tarvitse sietää.
Opeta sille jokin toinen tehtävä silloin, kun tilanne on rauhallinen ja häiriötön, vaikka kotosalla niin, että voit antaa sille sen käskyn, vaikkapa "maahan", jossa sen on oltava siiheksi, kun on rauhoittunut ja annat luvan nousta.
Minä uskon, että tuntuu tosi raivostuttavalta ja turhauttavaltakin, kun ei hallitse sitä ötökkäänsä.
Jos jaksat miettiä asioita koiran kannalta ilman, että mietit kuinka siitä pääsisi eroon niin eihän niissä "huomioimattomuuksissa" ole mitään järkeä, jos koiralle ei ole varsinaisesti mitään opetettukaan, ei voi vaatiakaan.
Käy varsin semmoisella sivustolla kuin www.kumikana.org
Nämä on hirmu tavallisia ongelmia ja kyllä se koira oppii usko pois.
Ihan kauheat rodut, terrieriä, rotikkaa ja kultaista noutajaa. Vaatii todella määrätietoisen kasvatuksen/koulutuksen ja paaaaljon aktiviteettia.
Ensinnäkin, murrosikä on tulossa ja nyt jos koskaan koiralle on näytettävä kuka on pomo talossa! Kova kuri, mutten tarkoita mitään satuttamista tai väkivaltaa, vaan estät puremisen ja hyökkäilyn pitelemällä koiraa aloillaan. Et yksinkertaisesti anna purra. Pidät kiinni. Toisekseen, kaikenlainen silittely, rapsuttelu, lellittely ja lässyttely nyt jäihin, koska vain vahvistat sillä koiran kuvitelmia pomon asemastaan. Hellyyttä osoitetaan koiralle kun se tekee jotain oikein, vaikkapa ollut viikon hyökkäilemättä ja purematta. Ihan sairaan vaarallinen otus kasvamassa, jos et saa sitä aisoihin NYT.
Kyllä pikku puudelinpentukin osaa rähistä ja tikata pikku hampaillaan, mutta sama määrätietoinen kasvatus rotuun katsomatta. Älä satuta. Älä provosoidu. Älä pelkää. Ole rauhallinen (vaikka sisällä kuohuisi) ja itsevarma pomo!
Nuori koira joka hakee huomiota. Eli tehkää temppuja sen kanssa. Kouluta namin kanssa 15 minuuttia päivässä, niin että joutuu käyttämään päätä. Kun on oppinut, niin uusi temppu. Tästä väsyy ja on helpompi käsitellä. Lenkillä kun vetää, niin pysähdy ja käänny ympäri. Seiso hiljaa kunnes rauhoittuu ja jatka matkaa vasta sitten. Opeta seuraamaan namilla ja silloin saa muuta ajateltavaa lenkin ajan. Kehu paljon ja iloisella äänellä kun tekee oikein ja anna kylmä koulutus kun tekee väärin. Koirassa on älykkyyttä ja tarvitsee haastetta. Kun joutuu tekemään jotain, niin pahanteot vähentyvät.
Vesisuihkepullon käyttö on meillä joskus ainakaan lopettanu näykkimisen ja puremisen pennulla. Kun koira puree, tiukka ei ja suihkaisu vettä naamalle
Ensinnäkin tuo selättäminen tekee todella huonoa jos on tosi tempperamenttinen/taistelunhaluinen/sinnikäs/kierroksilla käyvä. Se on vähän kuin heittäisi bensaa liekkeihin.
Koulutatko koiraa niin että se saa sinulta palkkiona positiivisia asioita?
Onko teillä hyvä suhde koiran kanssa?
Mä lähtisin nyt siitä että ensin yrität parantaa välejä sen koiran kanssa ja koska tuo komentaminen jne. ei ole auttanut puremisjutuissa, niin tee niin että viet koiran heti pois toiseen huoneeseen ja ovi kiinni.
Päästä takaisin kun on siellä hetken rauhoittunut ja jos näykkiminen jatkuu, niin uudestaan pois.
Istuuko koira sun käskystä aina?
Lisäisin vielä, että liikuntaa tarpeeksi ja aivoille työtä (haistelua) sekä luvallista purtavaa tarpeeksi esille. Kun puree niin anna luu sille tilalle.
Ensin selättämisestä, täytyy olla oikeat otteet että koira ei pääse pyörimään ja varsinkaan yrittämään purra kasvoihin. Koiraa voi pitää kyljellään, ja tärkeintä on odottaa (sinä RAUHALLISENA) että koira rauhoittuu. Sitten päästät pois ja olet kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tätä ei ehdottomasti pidä tehdä jos ei osaa!!! Olen lukemattomat kerrat nähnyt kun toinen koira riehuu ja toinen sitten painaa tämän nätisti maahan, makaa toisen koiran päällä ja rauhassa katselee ympärilleen kun toinen koira räpistelee alla. Sitten kun räpistely lakkaa ja alla oleva koira rauhoittuu, koirat nousevat ylös ja jatkavat puuhiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta nyt "alistettu" koira on myös rauhallinen. Tämä on koirille luonnollista, ihminen tätä ei välttämättä osaa tehdä.
Jos koira hyppii ja selän kääntäminen ei auta, niin ota sen etutassuista kiinni ja purista hieman. Ei todellakaan niin että sattuu, mutta niin että koirasta se tuntuu hieman epämukavalta (yleensä koirat ei pidä kun niiden tassuihin kosketaan) ja koira joutuu itse vetämään itsensä pois. Tee näin aina kun koira hyppii päälle ja opeta vieraillekin. Hyvin yksinkertainen keino joka toimii melkein kaikkiin koiriin.
Ja sitten tuo pureminen. Jos koira puree kättä tai jotain muuta kiellettyä, kiellä koiraa ja hae puruluu tai jonkin purulelu, vie kuonon eteen ja heiluttele ja leiki kunnes alkaa puremaan sitä sen sijaan. Kehu hulluna kun puree sitä ja vaikka leiki hieman niin koira tajuaa että tekee oikein.
Kun leikit koiran kanssa ja se puree, vaikka vain vahingossa, niin lopeta HETI ja sano "au" (tms). Leikkiminen loppuu siihen ja voit vaikka kävellä toiseen huoneeseen. Ja leikkiminen oikeasti loppuu, ole siis vähintään 15 min leikkimättä koiran kanssa. Näin meidän koira on opetettu tarkaksi, ettei edes leikin aikana vahingossa purisi.
Voit ottaa hihnan avuksi, varsinkin kun koira on ulkona irti, mutta myös sisällä. Hihnan avulla voit ohjata koiraa kun tämä tekee väärin. Jos koira siis käyttäytyy huonosti eli tekee noita hyökkäyksiä (jotka ovat koiralle hauskaa leikkiä), opeta koiralle että se on huonoa käytöstä ja laita koira hihnaan. Laita se vaikka jonnekin kiinni ja anna huomiota vasta kun rauhoittuu. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei hihnan ottamisesta esille kehity sellaista reaktiota, että koira alkaa juoksemaan karkuun. Jos koira ei jätä sinua rauhaan, hyvä rangaistus puremiseen yms on että menet toiseen huoneeseen ja laitat oven kiinni, jolloin koira ei saa kaipaamaansa huomiota. Kannattaa alkaa tehdä herkkujen kanssa yksinkertaisia temppuja koiran kanssa niin siinä samalla oppii tottelevaisuutta.
Hihnassa tempomiseen auttaa se, että et liiku kun koira riehuu. Aina kun koira vetää ja sinä tulet perässä, opetat koiralle että hänen TÄYTYY vetää että pääsee eteenpäin. Tämäkin on hyvin luonnollista koirille. Meidän koiramme on hyvin itsepäinen joten meni kauan opettaa kävelemään nätisti hihnassa, mutta kyllä se nyt on sen arvoista kun koira kävelee nätisti vieressä eikä vedä mihinkään suuntaan.
Remmiä perseelle kunnolla oikealla hetkellä ja näytä kuka on pomo. Tuommoista lässyilyä...
Hakeudu pevikouluttajan puheille.