Mustasukkaisuus itsetyydytyksestä?
Tiedän itsetyydytyksen olevan normaalia, eli ne argumentit voi jättää kirjoittamatta. Se ei tarkoita sitä, etteikö tämä asia voisi ärsyttää.
Ällöttää löytää aina välillä vartalovoidetuubi siitä tietokonepöydältä. En tajua miksei omia jälkiä voi siivota! Kyseiselle voiteelle on oma paikkansa kylpyhuoneen kaapissa, ja olen huomauttanut asiasta. Ei ole kiva suihkun jälkeen huomata ettei ole millä rasvata, ja hipsiä alasti etsimään rasvaa tietokoneen luota. Mies joskus loukkaantui kun kerroin että olin tyydyttänyt itseäni suihkussa, mutta itse ei näe ongelmaa siinä että ns. mainostaa omaa tyydyttämistään. Hän saattaa todennäköisesti myös unohtaa rasvan siihen pöydälle, mutta outoa kun kuitenkaan mitään papereita tms. ei ole unohtunut pöydälle. Eli jotain jälkiä siivoaa kuitenkin.
Miten pääsen tästä tunteesta eroon? En ymmärrä miksei yleisellä tasolla haittaa ajatus itsetyydytyksestä, mutta kun näen siitä "todisteita", tulee kylmät väreet pintaan ja huono fiilis ainakin joksikin aikaa. Tämä ei jää kuitenkaan hautumaan ja olen yleensä unohtanut asian jo muutaman tunnin päästä. Haluaisin kuitenkin päästä siihen tilaan, ettei niiden unohtuneiden tuubejen näkyminen haittaisi ollenkaan. Vai onko outoa teistä vaatia että rasvat pitää aina laittaa oikealle paikalle? Olen tästä sanonut myös, mutta en ehkä kehtaa paljastaa miehelle miksi en haluaisi nähdä niitä rasvoja etten vaikuta sekopäältä hänen silmissään..
Kommentit (11)
Hommatkaa toinen tuubi.
Yksi pysyy tietokonepöydällä, toinen kylppärin kaapissa?
t:1/1
Vierailija kirjoitti:
Hommatkaa toinen tuubi.
Yksi pysyy tietokonepöydällä, toinen kylppärin kaapissa?
t:1/1
Mikä vtun 1/1? Etkö ymmärrä, mikä tuo kauttaviivan jälkeinen numero on?
Ja mieshän ei voi käyttää vartalovoidetta mihinkään muuhun... Ei, se ei vaan ole mahdollista. Kyllä, se on taas runkannu. Taitaa olla ne muut "jäljet" siellä tuubissa! Älä huoli, se on kuulemma hyväks iholle...
Mitäs sää sillä vartalovoiteella suihkussa teet? Hipsi reilusti sieltä suihkusta ja anna vaikka miehes rasvata.
Ujuta tuubiin kynsilakanpoistoainetta. Tulee totuus julki mihin voidetta käyttää...
Kelle itsetyydytyksessä ollaan mustasukkaisia? Toisen mielikuvitushahmoille?
Mistä lähtien runkkaamiseen jotain rasvaa tarvitaan?
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien runkkaamiseen jotain rasvaa tarvitaan?
Ei sitä tarvi, mutta vaihtelu virkistää. Kokeile!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien runkkaamiseen jotain rasvaa tarvitaan?
Ei sitä tarvi, mutta vaihtelu virkistää. Kokeile!
En kokeile, enkä kyllä näe että se mitään muuttaisi. Kuka nyt runkatessa kuivana pysyy muutenkaan.
Ajatella, mullakin on magic wand aina valmiudessa yöpöydällä. Kokoajan todiste siinä, mahtaa mies tulla hulluksi.
Tai sitten ei.