Lue keskustelun säännöt.
Vahingollinen suhde, josta ei pääse irti.
Tyhmä
12.12.2016 |
Elämäntilanteeni on helvetillinen. Olen raskaana ja miehestäni on kuoriutunut jokin hirviö. Raskaus on jo yli puolen välin, joten horminihuuruisista kuvitelmista ei ole nyt kyse.
Me riitelemme aivan hirveästi. Tai no, mies haukkuu ja minä puolustaudun kunnes murrun, eli itken. Nämä alkavat ihan tyhjästä. Esim. eilen ex-mieheni ja 1. lapseni isä soitti ja sovimme lapsemme joulun vietosta (lapsi on 10, olemme eronneet 7 vuotta sitten). Näin jo puhelun jälkeen että nyt taas jotain tapahtuu. Ja näin kävi: mies on vihainen kun "hänen selän takana puuhailen" ja olen kuulemma exäni talutusnuorassa ja vaikka mitä. TYHMÄ AKKA oli viimeinen ilmaisu. Ai niin ja tunnevammainen.
Minä sanoin, että tietääkseni olen hänen vaimonsa, johon hän sanoi: "Et ole. Et ole ikinä ollutkaan!"
Sättimistä, haukkumista, "sulta on tainnut lähteä viimeinenkin järki, siltä näyttää" ynnä muuta koko ilta, ja minä nukuin sohvalla sen minkä nyt nukuin eli en juurikaan.
Ai miksikö olen raskaana tälle ihmiselle? Sehän tässä tavallaan huvittavaa onkin, että kaikista tapaamistani miehistä hän tuntui silloin luotettavimmalta, parhaalta mahdolliselta kumppanilta, ja olemme olleet tosi rakastuneita. Riitatilanteet ovat olleet aina melko räiskyviä, ja jälkiviisaana olisi pitänyt ymmärtää että se voi vaan pahentua. Mutta siis tällaiseksi tämä on mennyt vasta nyt kun olen raskaana.
Pelkään miten tämä vaikuttaa tulevaan lapseen. Aiemmasta suhteesta oleva lapseni asuu meilä, mutta tämä piina alkaa aina kun hän ei ole kotona. Pelkään hänenkin puolestaan, jos hän joskus joutuu mieheni silmätikuksi.
Erota pitäisi. On vaan musertavaa, että olen toisen kerran elämässäni onnistunut valitsemaan näin väärin. Olen todellakin katsonut peiliin, etsinyt mikä minussa on vialla. Olen työssä käyvä, kai ihan hyvännäköinen, melko kiltti,siistit käytöstavat omaava nainen. En juo enkä polta, elän terveellisesti. En ole täydellinen mutten mielestäni ansaitse tätäkään!
Meillä on aika vasta hankittu koti. Ehkä juuri ja juuri voisin taloudellisesti tähän jäädä. Äitiysloman aikainen talous pelottaa ja kaikki se rumba, mihin olen (taas) joutumassa yksin.
Ollaan oltu menossa naimisiin ja vaikka mitä mutta luottoa miestä kohtaan ei nyt löydy, ei yhtään.
Miehen mielestä kaikki on minun syytä. Hän ei kuulemma koskaan ole huomannut minun rakastavan häntä, olen tosiaan tunnevammainen, niin ja exärinkiä (mitä???) pyörittävä kiertopalkinto.
Minulla on 1. lapseni isän jälkeen ollut yksi lyhyehkö seurustelujakso, eikä irtosuhteita koskaan.
Miehelleni olen nyt 100 kertaa selittänyt, että ainoa syy pitää yhteyttä tähän yhteen exään on lapsi. Ei olisi muuten mitään syytä. Meillä on ollut asialluset välit eron jälkeen aina, siihen ei liittynyt draamaa. Miehelleni tämä on punainen vaate. Sen sijaan lapseni kanssa hänellä on hyvät välit. Kovin ristiriitaista.
Olen yrittänyt kysyä, onko hän mustasukkainen, kateellinen vai mikä mutta olen vain niin tyhmä etten tietenkään tajua mitään.
Olen todella järkyttynyt, peloissani, tuskastunut tähän. Miestä ei haittaa yhtään jos itken, tuhahtelee vain halveksivasti. Lähinnä pelottaa talous ja kaikki järjestelyt erityisesti vauva-aikana. Myyntiajatkin täällä on asunnoissa pitkiä ja toisaalta tämä tuntuu kodilta.
Miten tästä selviäisi täysissä järjissä?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pätkä avioliitto, paras keksintö ihmiskunnan historiassa.
Me emme ole naimisissa, kihloissa. Tarkoitus oli ristiäisten yhteydessä mennä naimisiin. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että melkoinen ihme täytyy tapahtua jotta naimisiin silloin mentäisi.
Mies itse on käyttänyt "vaimo"-nimkettä hellyttelynimenä. "Sinä olet minun ihana vaimoni" on tuntunut minusta todella hyvältä. Kai juuri siksi hän nyt sanookin, ettei hänellä ole ollut koskaan vaimoa, en edes minä. Tietää miten se minuun sattuu.
Nyt käskee nukkumaan muualle, kuin koiran. Tuntuu että uhallakin pitäisi mennä yhteiseen sänkyyn...
Ap
Älä mene naimisiin tuon miehen kanssa vaan eroa. Se mies tulee tekemään elämästäsi hvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuullostaa ihan eksältäni. Tein niin tai näin, niin aina oli jotain sanomista. Eksällä olivat omat säännöt, mulla täysin omat ja tietenkin eksäni sorvasi ne aina tilanteen mukaan. Kuulin aina kaveriltani, että nuo ovat klassisia henkisen väkivallan merkkejä enkä ollut millään uskoa että se reppana käyttäisi niitä - ennen kuin uskottavahan se oli. Mitä muutakaan se sitten olisi ollut kuin henkistä väkivaltaa? Ensin meni viikkoja tosi hyvin, sen jälkeen mies haukkui mut ihan pystyyn jostain aivan käsittämättömästä ja tuli silmille. Kului muutama päivä ja kaikki oli taas mitä mainioimmin eikä riidasta saanut puhua. Mies lisäksi mainosti miten on oppinut kotonaan huutamaan ja miten ylpeä on tästä äänenkäytöstään. Uskomattominta bullshittiä sellaisen korville, joka on ollut tekemässä sijaisuuksia koulussa ja jossa vanhemmat kollegat terottivat että huutaminen on joka tilanteessa typerintä mitä voi olla.
Sain kaiken aikaa kasvatusohjeita (itselleni) ja hän asettautui yläpuolelleni mukamas ja oli olevinaan niin kypsää ja aikuista vaikka kumpikin olimme iältämme 25+, joten hän oli asennoitunut aika yläastemeiningeillä. En tiedä tajusiko hän vieläkään että suhtauduin häneen loppujen lopuksi aika huvittuneesti, mutta hän jaksoi aina paasata käytöstapojeni puutetta, kun en suostunut joustamaan omista aikatauluistani ja mielipiteistäni toisten perseennuolemiseksi. Sen takia kai olin sijaiskärsijänä, koska hän kumarteli kodin ulkopuolelle minkä ehti ja kotona taas oli itse perkele.
Mulla on nyt 4 kuukauden ikäinen vauva ja raskausaika oli kamalaa ja synnytys olisi ollut vielä kamalempaa, jos olisin tehnyt sen lapsen ton eksän kanssa. Mulla on siis uusi mies, jonka löysin tuurilla just kun kaavailin eroa tuosta mieshirviöstä. Päätin saman tien kun tapasin uuden mieheni, etten alistu noudattamaan mitään sääntöjä siitä, miten pitää odottaa tietty aika ennen kuin saa alkaa uudelleen seurustella saati sitäkään mitä muut sanoisivat jos hyppään uuteen suhteeseen - kukaanhan ei ollut koskaan sanomassa mun eksälleni, miten perseelleen se muakaan kohteli, ja kummasti nämä säännöt koskevat aina sitä kilttiä osapuolta. Joten, aivan tietoisesti kun tapasin uuden mieheni, ilmoitin mikä on tilanne, hyppäsin uuteen suhteeseen, tein pesäeron jolloin tein selväksi että eksä ei nuku kanssani samassa sängyssä ja irtisanoin yhteisen vuokra-asuntomme. Sen jälkeen olin niin vapaa kuin taivaanlintu ja aivan umpirakastunut uuteen ukkooni. Jonkun mielestä nämä voivat olla nopeita ratkaisuja, mutta itse paskaani astun ja itse syön sen jäljet ja niin kauan kuin muut eivät maista palaakaan, niin pitävät kokkikerholaisina päänsä kiinni ja seuraavat mestaria.
Jatkan, koska merkkimäärät tulivat vastaan.
Mies kutsuu sinua ensin vaimokseen, mutta sitten ottaakin tuon "erioikeuden" pois ja sanoo ettet ole koskaan ollutkaan. Se on henkistä väkivaltaa, klassisinta laatua "hajoita ja hallitse". Mä en ikimaailmassa menisi tuollaisen miehen kanssa enää naimisiin ilman että se on pyytänyt vilpittömästi anteeksi ja keskustellut asian läpi. Anna kun arvaan - näin ei ole koskaan tapahtunut eikä tapahdu? Mies ei ikinä myönnä olevansa väärässä saati että hänen reaktionsa olisivat täysin kohtuuttomia käsillä olevaan riitaan nähden? Ensin hän nostaa jalustalle ja ottaa taas takaisin alas kun et toimi hänen mielihalujensa mukaan, joskaan kukaan ei tiedä mitä hän haluaa. Riidat jatkuvat pahempina mitä ne nyt ovat, usko mua. Tää on vasta alkusoittoa. Mitä sitten kun lapsi valvottaa, et jaksa hoitaa kaikkea tai taaskaan toimi miehen mielihalujen mukaan vaan pitäisi tehdä asiat lapsen parhaaksi, niin seuraavaksi saat miettiä missä mies laahustaa. Se on niin tarpeettomin taakka, mitä voi olla.
Uskomattomampaa on, että hän kiusaa sinua nyt kun olet raskaana ja kaikkein herkimmilläsi. Samalla hän kiusaa syntymätöntä lastaan. Jäörkyttävintä on, että raskaana olevalta voisi tuollaista odottaakin jollain tavalla, että pinna katkeaa, mutta että aikuiselta mieheltä.
Lisäksi tuo, että käskee sut muualle nukkumaan on käsittämättömintä. mitä jos seuraavalla kerralla vain menet, painat pääsi tyynyyn ja nukut ja mies menee itse sinne herrojen taivaaseen (sohva), koska kroppa ei kauheita raskausaikana kestä. Lisäksi älä enää anna miehen häivyttää rajojasi, koska siitähän tuossa on kyse. Rajojen rikkomisesta. Pidä niistä kiinni, vaikka niiden hahmottaminen voisi olla vaikeaakin.
Oman vastaavan uiveloni jätin kuin nallion kalliolle. Olin rakastanut, tanssinut varpaillani, odottanut ja yrittänyt keskustella. Vuoden kävin läpi tunteitani ennen kuin tajusin, että mies jonka takia ei voi olla varma itsestään ei voi olla varma mistään muustakaan ja olin surutyöni siinä tehnyt. Häpeäminen ei kannata, koska se sulkee vain enemmän ovia ja mitä näkyvämmin annat sen ohjailla, sen enemmän sinua heitellään tikoilla. Ihmisillä on kumma taipumus aistia nämä asiat, joten kannattaa alusta asti ottaa suoraselkäinen linja ja toimia oman päänsä mukaan. Sitä paitsi - eihän tuo johdu sinusta vaan lapsellisesta miehestä, jonka venäläiset puulelut jäivät lapsena patterin väliin?
Oletko pystynyt juttelemaan neuvolassa miehen käytöksestä?
Hei ap! Onnittelut vauvasta, se on hienoa, jäi isä sitten maisemiin tai ehkä ei.
Olet selvästi väsynyt ja erittäin kovasti puolustusasemissa miehesi arvaamattomien ja aggresiivisten hyökkäysten takia.
Itkusi on ymmärrettävää ja samalla yrität viestiä miehelle, miten hän sinua loukkaa. Mies ei kuitenkaan suostu mitenkään ottamaan viestiäsi vastaan ja itkusi varmaan vaan ärsyttää häntä, eikä suinkaan herätä tuntemaan empätiaa tai huonoa omaatuntoa, kuten toivoisit.
Riitanne varmaan toistavat aina samaa mallia. Miksipä sitä muuttamaankaan, kun kerran riita tutulla kaavalla aina lähtee käyntiin.
Olette selvästi terapian tarpeessa, koska kahdestaan ette saa tilannetta purettua ja mitään käytöstä muuttumaan. Keskusteluyhteyttäkään ei näytä olevan, vaan syytäminen-puolustus-syyttäminen- hyökkäys-puolustautuminen- pallottelu vaan jatkuu.
Siksi sinun pitää mennä yksin, ihan omana itsenäsi juttelemaan jolllekin ulkopuoliselle, ammatti-ihmiselle. Ihan minkä alan terapeutta tahansa käy, ei tarvi olla nimenomaan paritereapeutti. Siksi, koska sinä lähdet nyt sinne yksin. Tarviit voimia, tarviit tukea, tarviit selkeyttä siihen että mitä tapahtuu ja minkä verran on sinun reaktiot käynnistämässä niitä. Minkä verran pelkosi epäonnistumisesta (??) ja häpeästä vaikuttaa sinuun koko ajan.
MIehellä on täysi kielto päällä, eikä hän selvästi ole valmis mihinkään terapeuttisiin syviin avautumisiin. Eihän me tiedetä, mistä hänen aggresiivisuutensa nyt kumpuaa, ei tiedä varmaan hän itsekään koska on keskittynyt nyt siihen että sinä olet syyllinen ja kaiken käyntiin laittanut. Hänellä on omat ongelmansa ja hän ehkä niitä pystyy käsittelemään joskus, tai ehkä ei. Älä jää sitä odottamaan.
Huolehdi nyt itsestäsi ja omista voimistasi lastasi ja tulevaa vauvaa varten. Siitä lähtee parantumisen tie ja teille on kaikille (myös miehelle jossai muodossa) tiedossa paljon parempi tulevaisuus.
Itse kävin kriisissä alle 10 kertaa keskustelemassa ja minulle oli aivan silmiä avaavaa huomata, miten minun käytösmallini olivat aina samat ja tein ja reagoin aina samalla lailla - ja se malli tuli lapsuudenkodistani jota en edes tiennyt niin olevan. Muutuin itse jotenkin ja sitten asiat alkoi muuttua muutenkin.
Sinua askarruttaa, mitä ihmiset ajattelevat, kun sinun pitäisi miettiä, mitä lapsesi ajattelevat. Mitä itse ajattelet? Lapset kärsivät miehen väkivallasta ja itse kärsit siitä. Ei ole pienen hippusenkaan väliä mitä muut ihmiset muka ajattelevat verrattuna siihen kärsimykseen jota aiheutat itsellesi ja lapsillesi jäämällä tuollaisen miehen sylkykupiksi. Laita asiat tärkeysjärjestykseen ja eroa heti. Ei ole häpeä erota väkivaltaisesta miehestä ja KAIKKI tekevät joskus vääriä valintoja. Tarvitset sen verran rohkeutta ja päättäväisyyttä että pääset eroon, ja sitä sinulla on nyt oltava kun on vauva vatsassa. Se antaa sinulle syyn pelastaa teidät kaikki, joten toimi heti.
Asunnon myynti voi kestää hetken, mutta pankin ja vastikkeiden kanssa voi neuvotella. Niin tein minäkin ja kaikki meni lopulta hyvin, vaikka asunto oli yli vuoden myynnissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurustelusuhteessa, jossa mies käyttäytyy samansuuntaisesti riitatilanteissa. En ymmärrä useinkaan, mistä hän suuttuu ja hän suuttuessaan vetää esiin kaikki mahdolliset asiat. Lopulta "riita" ei koske lainkaan alkuperäistä aihetta vaan hän annattaa tulla kaikki analyysit luonteestani, perhesuhteista ja ties mistä. Riitoja ei pystytä selvittämään puhumalla, suurimman osan ajasta hän on kuitenkin todella huomioiva ja kiltti minua kohtaan. Meillä molemmilla on taustalla eroon päätyneet avioliitot.
Tein viime riidan yhteydessä päätöksen, koin oloni aivan henkisesti hakatuksi ja liiskatuksi, että en vie tätä suhdetta enää yhtään eteenpäin. Kerroin miehelle, että en kestä näitä outoja "riitoja", jotka koen henkiseksi väkivallaksi. Menen oikeasti rikki, ja jos vielä seuraava kerta tulee, niin pistän kaikki voimavarat eroon ja omaan selviytymiseen. Hän on luvannut miettiä omaa käytöstään ja ollaan sovittu että jatketaan keskustelua parisuhteemme pelisäännöistä. Mutta luottamus on horjunut pahasti enkä tiedä palautuuko se. Enkä koe hyväksi suhteeksi sellaista, jossa joutuu varomaan ja miettimään jatkuvasti mistä toinen voisi hermostua. Kuitenkin keskustelun takia ja sen että hänkin myönsi käytöksensä henkiseksi väkivallaksi, annan vielä mahdollisuuden ja mennään nyt päivä kerrallaan.
Ap, mieti oikeasti mihin suuntaan teidän suhteenne on menossa. Älä mieti yhtään ratkaisua tehdessä, mitä muut ajattelevat. Sinä selviät kyllä. Suhde vie ihan valtavasti voimavarojasi. Mieti mihin kaikkeen muuhun positiiviseen sen kaiken voisit kanavoida.
Oho, nyt olen kyllä hämmästynyt tästä viestien määrästä ja sävystä.
Kiitos paljon! <3 Olin ihan varma, että minut lytätään ihan täysin täällä.
Neuvolassa en ole pystynyt puhumaan, koska mies on aina mukana ja liikutuksen kyyneleet silmissään ultraa katsonut. Toisekseen neuvolan kätilö on vanhemman lapseni luokkatoverin äiti. En halua leimautua. Kätilö on kyllä vaihtumassa, ehkä sitten voin ottaa asian esille...
Mieheni on sekä parasta että pahinta mitä minulle on tapahtunut.
Paha juttu on, että olen itse muuttunut. Olen ruvennut sanomaan takaisin, tosi rumastikin, kun en vaan kestä. Eli en taida olla enää juuri häntä parempi :-( En enää alistu, ennen rakensin sovintoa vaikken mitään ollut tehnytkään.
Olen miehelleni sanonut, että jos hän jotain tässä vahingoittaa niin omaa lastaan.
Nyt on ollut hiljaista. Ei sanota hyvää yötä eikä huomenta. Nukuin kyllä ihan meidän sängyssä. Mulla vaan tällaiset vie yöunet ihan kokonaan ja vaikeuttaa työntekoa.
Vielä kerran suuri kiitos teille tuntemattomille, jotka olette olleet kannustavia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oho, nyt olen kyllä hämmästynyt tästä viestien määrästä ja sävystä.
Kiitos paljon! <3 Olin ihan varma, että minut lytätään ihan täysin täällä.Neuvolassa en ole pystynyt puhumaan, koska mies on aina mukana ja liikutuksen kyyneleet silmissään ultraa katsonut. Toisekseen neuvolan kätilö on vanhemman lapseni luokkatoverin äiti. En halua leimautua. Kätilö on kyllä vaihtumassa, ehkä sitten voin ottaa asian esille...
Mieheni on sekä parasta että pahinta mitä minulle on tapahtunut.
Paha juttu on, että olen itse muuttunut. Olen ruvennut sanomaan takaisin, tosi rumastikin, kun en vaan kestä. Eli en taida olla enää juuri häntä parempi :-( En enää alistu, ennen rakensin sovintoa vaikken mitään ollut tehnytkään.
Olen miehelleni sanonut, että jos hän jotain tässä vahingoittaa niin omaa lastaan.Nyt on ollut hiljaista. Ei sanota hyvää yötä eikä huomenta. Nukuin kyllä ihan meidän sängyssä. Mulla vaan tällaiset vie yöunet ihan kokonaan ja vaikeuttaa työntekoa.
Vielä kerran suuri kiitos teille tuntemattomille, jotka olette olleet kannustavia.
Ap
Hoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus. Muista se.
Lisäksi tuollainen mies pihalle äkkiä. Tarpeettoman stressin järjestäminen ilman mitään syytä on suurinta fwp- settiä ikinä, joten sitä suuremmalla vaivalla keskittyisin lapsen kasvattamiseen yksinään. Koliikkiaikuisen katseleminen vauvanhoidon ohella ei ole kivaa. Saatko miehen tietämättä varattua neuvolaan aikaa nk. ylimääräisenä tai siirrettyä aikaa siten ettei äijä ole siitä tietoinen ja tule mukaan kärkkymään? Entä miten olette vastailleet neuvolan voimavaralappuihin, joita pitää täytellä sekä yhdessä että erikseen? Neuvolan kautta saatat saada jopa psyk.hoitajalle ajan jossa pääsisit purkamaan noita solmujasi. Muuten vauva-ajasta tulee ihan pirun raskas ja se yllättää joka kerta, oli se sitten viides tai ensimmäinen.
Sitä paitsi mä en tajua miksi syyllistäisit itseäsi siitä, että vastaat samalla mitalla takaisin. Muuten saat aina nuolla toisten jalkoja ja mattoja jollet laita kovaa kovaa vastaan ja jos mies itse aloittaa aukomaan päätään, niin kestää seuraukset. Mustakin kuoriutui varsinainen peto miehen kanssa ollessa, mutta mua ei noin vain lannisteta sanomalla "alennut hänen tasolleen". enpä usko, että lässytys tehoaa mihinkään. mutta sanallinen puolustautumiseni kehittyi huimasti sen kahden vuoden aikana kun seurustelin itse nilviäisen kanssa, joka veti puoli sukuaan aina taistoihin mukaan.
Laitoin kerran puhelimen soittamaan kesken meidän riidan yhdelle kaveriporukalle. Onneksi puhelimeen vastanneet eivät jääneet huutelemaan vaan kuuntelivat ja yllättyivät sitä sävyä mitä mies käytti mesotessaan ja jätkät olivat kiristelleet rystysiään kun kuuntelivat sitä uhoamista. Heille kaikille tuli yllätyksenä miehen käytös, koska hän ei näyttänyt "sellaiselta". Kuulin usein kun kerroin miehen myrskyistä vesilaseissa "ettekö voisi olla riitelemättä" tai "onko pakko yllyttää lisää". en tiedä kuuntelisiko kukaan tervejärkinen vastaansanomatta niitä juttuja, mutta tuon puhelun jälkeen kukaan ei enää mutissut mitään taustalta. Kaikkein koomisinta oli, että tajuttuaan ettei pärjää mulle sanallisesti mies alkoi repimään piirroksiani alas seinältä ja repi ne aivan silpuksi. Se oli niin lapsellinen veto, ettei mitään rajaa, ja sen jälkeen vein harvat valokuvani mm. edesmenneestä vanhemmastani mahdollisimman kauas ettei mies keksi repiä sitäkin suutuspäissään. Kun riidat eivät edenneet, niin mies haki turvaa ympäriltään eli sotki niihin itse järjestämiinsä juttuihin siskonsa mukaan joka tuli jylisemään mulle miten pikkuveljeä kuuluu kohdella. Haistatin sille nartulle pitkät ja sen jälkeen lopetin miehen perheen luona käymisen, koska oletin että siskonsa pyytää anteeksi sekaantumistaan asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Yllättäen mulle ilmoitettiin ettei niin tule käymään, ja sain selkääni taas mieheltä henkisesti - ja miehen suku kyseli, miksi mua ei kuulu sinne enää. Siinäpä pähkäilivät puuttumistani. Seuraava uutinen olikin se, kun löysin uuden miehen jolle tulin raskaaksi. Siellä on varmaan odoteltu eroa ja maalailtu piruja seinille luonteeni takia, mutta kummasti en ole tapellut kertaakaan samalla tavalla nykyisen kuin eksän kanssa ja olemme hankkineet yhteisen omistusasunnonkin (jota eksän kanssa en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni.)
Joten nyt kaikki häpeä, suru sun muu pois äläkä usko parempaan huomiseen tai ulkopuoliseen ihmeeseen. Just go. Inhottavaa sanoa, mutta sulla on äitinä lapseesi rajaton valta koska suomen laki on siitä kumma. Niin kauan kuin ette ole naimisissa ja mies ei ole tunnustanut isyyttään, olet vahvoilla - ja vaikka olisikin, voit päättää paljon itse. sikamaista, mutta sitä kannattaa luonnehäiriöisen kanssa käyttää hyödykseen. Pelaa samoilla panoksilla aivan reilusti. Älä lannistu, suutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.naistenlinja.fi/tietoa-vakivallasta/vakivallan-muodot/henki…
Tässä on teille kaikille tähän ketjuun vastanneille luettavaa. Kannattaa viettää se vartti ja tutkiskella sivuja aivan rauhassa. :)
Olen suuttunut, sanonut takaisin jne. mutta se ei auta. Menee vaan saman jankkaamiseksi, ei johda muuhun kuin kaiken pahenemiseen.
Nyt olen päättänyt, etten ole aloitteellinen missään. En laita viestiä, en edes yritä jutella. Olkoon.
Meillä muilla on mukavaa tekenistä ilmankin.
Minulle tämä on tosi vaikeaa kun tähän asti elämässäni on aina asiat pystytty suht. asiallisesti keskustelemaan. En ole keneltäkään kohdannut samanlaista käytöstä kuin mieheltäni. On mennyt ihan matto alta.
Eikä mulla ole nytkään tarvetta miettiä, miten voisin miehelleni "kostaa" tai viedä häneltä isän oikeuksia, edellyttäen että hän isänä on kelvollinen. Toistaiseksihan minä olen ainoa sylkykuppi. Mutta nämä selviää ajan kanssa, nyt keskityn tähän hetkeen ja mahdolliseen, todennäköiseen eroon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä miten et jo vaadi mieheltäsi kunnollista keskustelua riidoista ja anteeksipyyntöä sekä lupausta, ettei enää koskaan jatkossa riitele samaan tapaan. Kun sinä nyt "keskityt tähän hetkeen" ja annat asian olla, historia toistaa itseään. Annetaan ajan kulua, riita jää unholaan, mies taas kuin enkeli ja sitten taas syystä tuntemattomasta räjähtää.
Etkä sinä keskity tähän hetkeen. Ellei tämä hetki ole pyhitetty miettimään miestäsi ja avautumaan av:lle riidoistanne.
Miehesi kuulostaa sairaalta ja sinä välinpitämättömältä. Pistät kulissit lastesi ja oman etusi edelle. Tiedät varmasti jo itsekin miikä on väistämättä edessä, mutta pilvilinnoissasi vielä liihottelet ja "keskityt tähän hetkeen". Eli haluat vaan unohtaa riitojen olemassaolon ja miehesi tapaan sivuuttaa ongelman. Jos kohtaisit todella sen mitä on todennäköisesti meneillään, olisit jo järjestämässä uudelle lapselle turvallista ja tervettä ympäristöä elää ja olla. Niin ja kovin koitit antaa kuvan, ettei sinun (jo syntynyt :)) lapsesi ole ikinä paikalla riitojen aikana. Anteeksi, mutta en tuota kyllä usko hetkeäkään. Onhan hän nytkin. Ja kyllä hän vinksahtaneen tunnelman aistii vaikkei itse huutoa ja nimittelyä hetkessä kuulisikaan.
Että jaxuhaleja ja päänpaijausta vaan sinne paljon. Toivottavasti heräsit.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä miten et jo vaadi mieheltäsi kunnollista keskustelua riidoista ja anteeksipyyntöä sekä lupausta, ettei enää koskaan jatkossa riitele samaan tapaan. Kun sinä nyt "keskityt tähän hetkeen" ja annat asian olla, historia toistaa itseään. Annetaan ajan kulua, riita jää unholaan, mies taas kuin enkeli ja sitten taas syystä tuntemattomasta räjähtää.
Etkä sinä keskity tähän hetkeen. Ellei tämä hetki ole pyhitetty miettimään miestäsi ja avautumaan av:lle riidoistanne.
Miehesi kuulostaa sairaalta ja sinä välinpitämättömältä. Pistät kulissit lastesi ja oman etusi edelle. Tiedät varmasti jo itsekin miikä on väistämättä edessä, mutta pilvilinnoissasi vielä liihottelet ja "keskityt tähän hetkeen". Eli haluat vaan unohtaa riitojen olemassaolon ja miehesi tapaan sivuuttaa ongelman. Jos kohtaisit todella sen mitä on todennäköisesti meneillään, olisit jo järjestämässä uudelle lapselle turvallista ja tervettä ympäristöä elää ja olla. Niin ja kovin koitit antaa kuvan, ettei sinun (jo syntynyt :)) lapsesi ole ikinä paikalla riitojen aikana. Anteeksi, mutta en tuota kyllä usko hetkeäkään. Onhan hän nytkin. Ja kyllä hän vinksahtaneen tunnelman aistii vaikkei itse huutoa ja nimittelyä hetkessä kuulisikaan.
Että jaxuhaleja ja päänpaijausta vaan sinne paljon. Toivottavasti heräsit.
No nyt menit aika metsään :-)
Tähän hetkeen keskittymisellä tarkoitin juuri tämän hetkisen tilanteen selvittämistä, eroamisen järjestämistä jne jne. Kulisseiden ylläpitämisestä en kai ole puhunut missään vaiheessa?
Kunnollista keskustelua/anteeksipyyntöä on turha mieheltä vaatia, kun kumpaakaan ei tule (koska kaikkihan on minun syytä). Olisi ollut aikaa ja mahdollisuuksia, mutta eipä ole ollut miehellä mielenkiintoa anteeksi pyydellä.
Tähän hetkeen keskittymisellä tarkoitin, etten vielä tiedä miten tämän syntymättömän lapsen kanssa on parasta toimia. Joku kun tuolla kirjoitti, että minulla äitinä on lähes rajaton valta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, nyt hän sättii että en ole koskaan häntä rakastanut ja olen vaan aina halunnutkin erota.
Siis minä, kuinkas muuten...
Sanoin että tyhmä voin olla, mutten sentään niin tyhmä että esittäisin vaimoa ihmiselle, joka itse sanoo etten koskaan ole sellainen ollutkaan!
No nyt hän aikoo hakea asuntoa. Saahan nähdä. Anteeksipyyntöä ei todellakaan. Menköön, ja pysyköön kans poissa.
Ap
Itse menin naimisiin todella nopeasti vuosia sitten. Huomasin yllättäen olevani raskaana, ja menimme sitten vihille. Mikä oli iiiso virhe. Tiesin jo suhteen alussa ettei se tule toimimaan, ja pikkuhiljaa miehestä alkoi kuoriutumaan henkistä väkivaltaa viljelevä seko. Mutta en oikeasti tiedä kuinka paljon oma käytökseni edesauttoi asiaa. Itse muutuin raskauden aikana todella paljon. Minun oli vaikea rakastaa miestä, osoittaa minkäänlaista huomiota, ja saatoin käpertyä omiin oloihini pitkäksi aikaa. Meillä ei siis periaatteessa ollut lainkaan seksiä vuoteen. Tämä tietysti stressasi miestä, ja tiedän että hän yritti kovasti muuttaa tilannetta siinä onnistumatta. Meidän riidat kasvoivat, niihin alkoi tulla henkistä väkivaltaa, ja lopussa fyysistä. Mies työnsi minua pois, en kelvannut enää mihinkään, mies ei luottanut, ja minusta tuntui että hän vihasi minua.
Eli en oikein tiedä mitä tapahtui. Teinkö minä miehestä hirviön, vai aistinko hänen huonon puolensa varhain? Uskon että kyllä. Mies väittää että tuhosin hänet, mutta.. Minusta tuntuu että hän oli täysin kykenemätön empatiaan, ja se välittyi erityisesti minun raskauden ja synnytyksen välisenä aikana. En esimerkiksi saanut läheisyyttä tai hoivaa ollenkaan. Jos mies tuli koskemaan - se tarkoitti että hän haluisi seksiä, ja se sai minut jähmettymään, ja olimme lukossa.. Ja riitelimme.
No, nyt olemme eronneet, ja minulla on uusi mies, eikä mitään tälläisiä ongelmia ole ollut missään määrin. Olemme miettineet vauvaa, mutta minua pelottaa juuri tämä menneisyys. Mitä jos se toistuu taas, ja jään yksin?
Joten tsemppiä sulle. Ymmärrän mitä käyt läpi :( Ei ole helppoa. Mutta suosittelen eroamaan, ihan kaikkien hyvinvoinnin vuoksi. Sä pärjäät kyllä.