Jaksaako kolmen lapsen kanssa? Eroaako työtaakka kahdesta lapsesta?

Kieltämättä joskus hieman rankkaa. Mutta lapset ovat toistaiseksi olleet kilttejä ja muutenkin hyväkäytöksisiä. Saa nähdä sitten muutaman vuoden päästä mikä meno silloin on, kun lapset ovat vähän isompia :D



Pyykkiä kuluu, ruokaa annettava (allergioita), jokainen vaatii aikaa ja huomiota jne.



Mutta minä hullu haluan vaan lisää lapsia tulevaisuudessa.. ;)



Toki miellä on pieni vauva, mutta en mä nyt tiedä, ei tää ainakaan vielä mitään kamalaa ole.



Olis kiva kyllä kuulla muitakin jolla on 3 tai useampia lapsia ja sellaisia joilla on vähän enemmän ikää kun tällä meidän kolmikolla.

lapset tällä hetkellä 5,5v ja 1v4kk.... haaveissa kolmas... =) olisiko helpompaa sitten kun esikoinen lähtee eskariin ja kouluun?

Minusta helpointa oli silloin kun kuopus oli vauva, " pienet lapset pienet murheet ja isot lapset isot murheet" ;)

onhan kolme aina enemmän kuin kaksi!

Riippuu kai miten lapsiaan kohtelee, jos kaikki lapset ovat vain jotain laumaa riippumatta siitä, kuinka monta heitä on, niin sitten kai ei työt niin lisäänny, mutta jos haluaa kuunnella kaikkien jutut ja viettää aikaansakin heidän kanssaan, niin tottahan siinä hommaa on.

Meillä on viisi lasta, joista vanhin jo teini, ja mitään apuvoimia ei koskaan ole ollut käytössä. Kyllä meillä ainakin kahden aikuisen aika on mennyt lasten asioihin totaalisesti, ei meillä kummallakaan mitään omaa tai kahdenkeskistä aikaa ole koskaan.

Nro 5 ja 6 vastasivat ihan jarkevasti. Tallaisiin kysymyksiin on aivan mahdotonta vastata. Minulla monta ystavaa, jotka jaksaa hienosti kolmen kanssa. Kaikki lapset huomioidaan yksiloina, jokaiselle jarkataan silloin talloin jotain spesiaalia. Kaikki lapset saavat harrastaa yhta tai kahta itselleen mieluisaa juttua ja vanhemmat jaksavat kannustaa, kuskata ja valvoa harjoittelua (jos kyseessa esim. soittoharrastus). Mutta aikaa ja vaivaa tuohon menee eli naissa tapauksissa kummatkin vanhemmat on todella energisia ja hyvia organisoimaan ja sitoutuneet perheeseen.



Sitten on monta tuttavaperhetta, jotka ulkoapain katsottuna eivat jaksa, vaikka itse mielestaan jaksavat tosi hienosti. Naissa perheissa on yksi tai kaksi lasta sielta isommasta paasta (noin 5-10- vuotiaita lapsia) tosi oman onnensa nojansa. Kukaan ei ehdi/jaksa paneutua heidan huoliinsa, vauvasta tai taaperosta ja kotitoista huolehditaan, isommille lapsille tiuskitaan, jos mitaan yleensa ehditaan puhua. Naissa perheissa vanhemmat ei ehdi/jaksa jarjestaa koskaan kahdenkeskista aikaa isompien lasten kanssa, jos perheena mennaan, mennaan aina sen pienimman mukaan. Isommat lapset ei saa harrastaa mitaan, koska vanhemmilla ei aikaa/haluja maksaa eika kustantaa. Isommat lapset on ihan " normaaleja" , mutta aina kun naissa perheissa kylailee, tulee jotenkin saali niita " isoja" . Kun sita touhua seuraa, niin nakee, etta isommat lapset jaa liian vahalle.



Minusta tuntuu, etta monet tuijottaa sita pikkulapsiaikaa miettiessaan lapsilukua. Ja unohtaa just tuon " pieni lapsi, pienet murheet, iso lapsi, isot murheet" - homman. Alytonta tosiaan kysella naita, montaka lasta jaksan- juttuja, kun kukaan ei tieda, kuinka energinen sina ja miehesi ollette, millaisen lapsuuden ja nuoruuden haluatte lapsillenne tarjota, onko isovanhempia tai muita auttajia paljon jne., jne.

meille ei missään tapauksessa tule kolmatta:

lapsena kolmas menisi kun silloin ei vielä kuluta paljoa, mutta isompana kyllä on enemmän maksamista kolmen murkun harrastuksissa, vaatteissa, ajokorteissa yms kuin kahden.

Lapset ei ole aina lapsia, mietihän pitemmälle kuin seuraavan ja sitä seuraavaan vuoteen.

älä ihmeessä ap tee enää lisää lapsia kun ne ei kerran sitten lapsuusiän jälkeen kiinnosta paskan vertaa!



Kaikille sitä lapsia suodaankin......

Odotusaika oli tosin raskasta, olin tosi väsynyt ja nukuin päivät pitkät kun töistä pääsin. Onneksi sain sairaslomaa että ehdin kuntoon ennen vauvan syntymää.



Pojat, vauvan syntyessä 6 ja 4v, viihtyivät hyvin keskenään, mustasukkaisuutta ei ollut, pojat auttoivat vauvan hoidossa jne.



Erityisen ihanaa oli että pystyin olemaan kotona kun esikoinen (erityislapsi) oli eskarissa ja ekaluokalla.



Farmariauto riittää hyvin meille, asunto " piti" vaihtaa kolmiosta neliöön.



Kuopus on nyt 2-vuotias ja edelleen olen sitä mieltä että arki on helpompaa kuin kahden kanssa. Pojat eivät tappele niin paljoa keskenään kuin ennen ja osallistuvat kotitöihin ja pikkuveljen hoitamiseen.

Lapset ovat 9, 4 ja 1-vuotiaita. Ja todella on työmäärä lisääntynyt.



Pyykkiä tulee huomattavasti enemmän, pesukone pyörii 2 tai 3 kertaa päivässä. Kaksi isointa tappelevat usein, ja heidän välejään saa olla selvittelemässä.



Vanhimman kanssa aikaa menee läksyjen tekemiseen ja niiden valvomiseen. Hygieniasta huolehtimiseen, tukka jää pesemättä ja huijataan, että se on pesty, jos et valvo. Jatkuvasti saa käskeä tuomaan vaatteita pyykkiin, ripustamaan ulkovaatteita naulakkoon jne. Poika pelaa jalkapalloa ja koripalloa, nekin syövät aikaa.



Keskimmäinen on tosi energinen ja vilkas, sanoo herkästi ' äiti kuuntele' jos juttelee jonkun toisen perheen jäsenen kanssa tai tekee kotitöitä. Hänen kanssaan käydään kerran viikossa jumpassa ja sisarusuinnissa.

Perushuoltoon menee aikaa, suihku, hampaiden pesu, ruokailut, vaikkei tarvitsekaan syöttää täytyy kuoria perunoita, pilkkoa ruokia, tehdä voileipiä jne. Esikoinen kun hoitaa nämä asiat itse, tosin kotona saattaa odottaa sitten maidot ja kinkut pöydällä.



Ja no 1-vuotias on yksivuotias.



Kyllä tekemistä on huomattavasti enemmän kuin 2:n lapsen kanssa, ja kun ikäerot kahden vanhimman kanssa ovat noin suuret, yhteisiä leikkejä on vähän. Luulen, että helpommalla voisi päästä, jos ikäerot olisivat pienemmät.



Uuvuttavathan nuo lapset, mutta ovat niin rakkaita, ja heiltä saa kyllä todella paljon. Meillä eniten hankintoja tehdään vanhimmalle, mutta pienemmätkin saavat toki uusia vaatteita ja ainakin kenkiä. Ja uskon kyllä, että lasten harrastukset on myöhemmin varaa kustantaa, sillä sitten ei ole päiväkotimaksuja enää riesana.