kiusallinen tilanne joululahjoista, miehen kanssa?
Olemme viisi vuotta olleet aviossa ja olen ollut nyt kaksi vuotta vähemmillä töillä, teen sijaisuuksia n.8 krt kuukaudessa , tuloni eivät siis ole isot. Mies ostaa minulle joka vuosi arvokkaan lahjan, kellon, korun yms. Viime vuonna pystyin ostamaan hälle vain urheilukerraston ja sukkia ja kalsareita ja minua nolotti antaa ne.koko fiilis meni ihan pilalle. Tänä vuonna ajattelin etten osta mitään, olisko parempi näin?
Kommentit (13)
Sopikaa että ette osta toisillenne lahjaa vaan keskitytte toisiinne jouluna. Pidätte hyvänä toista ja syötte hyvää ruokaa ja paljon kynttilöitä. Panostakaa romantiikkaan, älkää lahjoihin.
Paljonko käytit rahaa noihin mainitsemiisi? Nimittäin sillä rahalla olisi saanut jotain oikeasti kivaa.
Sillä lahjan arvolla ei ole merkitystä, vaan sillä että se lahja oikeasti on mieluinen.
Mulla meni lahjoihin n .60 euroa. Silloin kun kävin vielä töissä ostin myös lahjaksi miehelle Bossin kellon 230 € ja partaveden 57 €. Tuloni ovat siis tippuneet aika roimasti ja tammikuussa on muutenkin paljon laskuja. Olen kyllä joka vuosi suunnitellut ja valmistanut joulupöydän antimet ja hankkinut viinit.Mua kyllä hävettää suoraansanoen tää tilanne.
Ap
Avioliitossa puolisot ovat toisilleen elatusvelvollisia, jos toisella ei ole kummoisia tuloja. Ei siis mitään syytä hävetä. Laki on puolellasi. Aikuiset eivät tarvitse joululahjoja ja silloin kun on rahasta tiukkaa, ei lahjoihin tuhlailla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni lahjoihin n .60 euroa. Silloin kun kävin vielä töissä ostin myös lahjaksi miehelle Bossin kellon 230 € ja partaveden 57 €. Tuloni ovat siis tippuneet aika roimasti ja tammikuussa on muutenkin paljon laskuja. Olen kyllä joka vuosi suunnitellut ja valmistanut joulupöydän antimet ja hankkinut viinit.Mua kyllä hävettää suoraansanoen tää tilanne.
Ap
60 eurolla olisi saanut jo vaikka mitä kivaa. Ja kyllä väitän että yksikään mies ei ilahdu jostain alusvaatteista. Sama kuin mies ostaisi naiselle mummokalsareita ja sukkia.
En tunne miestäsi enkä tiedä mistä tykkää. Mutta esim. 60e saa jo hyvän viskipullon, jotain miehen lempibändin levyjä, keikkaliput, lätkämatsiin liput jne.... ja vaikka tuon mainitsemasi 57e arvoisen partaveden.
Kai se mies nyt tietää sun tulot??
Enemmän loukkaantuisin jostain kalsarilahjoista kuin siitä etten saa lahjoja ollenkaan. Anna miehelle hieronta ja hyvää seksiä. Ei maksa mitään.
Mun miehelle kerrastot kelpaa, urheillaan paljon, niin on kiva, että ois puhtaanikin. Keräilee viskejä ja tykkää kirjoista. Eipä nuo lahjat ole ylläri. Mutta mieluisia.
Molemmat laittaa lahjaan 20€ ja teillä on 40€ aito samppanjapullo. Sen jälkeen kaikki kivenpaa!!!😊
En pysty samastumaan ollenkaan. Meillä on ollut alusta asti yhteiset rahat. Minun tulot + puolison tulot = Perhe Ab:n manit.
Eikä! Kiusallista kaikkein läheisimmässä suhteessa??!! Puhukaa rahasta ihmiset. Puhuttehan te seksistäkin - oletan, jos viisi vuotta yhdessä.
Juttele miehen kanssa, ja ehdota, ettei kumpikaan osta mitään. Varmaan hän on tietoinen mitättömistä tuloistasi.