Miten uskalsitte aloittaa treffailun piiitkän suhteen jälkeen?

Menemällä treffeille.

Olin ihan pirunmoisessa puutteessa liiton viiden viimeisen seksittömän vuoden jälkeen.

No ihan käytännössä en pääse treffeille niin en sitten tiedä. 2 vuotta sinkkuna, 0 treffit. Tinderit ja muut nettijutut kokeiltu, ei tulosta. Baareissa en käy. Muualla en ole herättänyt kiinnostusta.

Ajattelin että jos ei edes yritä niin ei voi mitään saada.

Ja kyllä aina aika ajoin pipariakin saanut , huomattavasti enemmän kuin avioliiton aikana.

Hankalaa on. Aloitinkin suhteen naimisissa olevan parhaan työkaverini kanssa.

En kehtaakaan kun tuota ylipainoakin on.

Kamalan vaikealtahan se ensin tuntuu. Tuntuu että on ihan kujalla. Mutta eiku rennolla asenteella vaan tulta päin, ja yrität välttää ennakko asenteita.

Kun parit deitit on nähty kynnys madaltuu. Otat ekat deitit sellaisena treeninä, että olet ruosteessa. Voi hyvin olla että deitilläsi on tuoreessa muistissa itselläänkin sama tilanne.

Mikä sinua siinä pelottaa? Se, että ei ole pitkään aikaan ollut sinkkumarkkinoilla vai treffeille lähteminen?

Minulle kävi niin, että kaveri juotti minut känniin ja laittoi minut lataamaan tinderin. Siitä se sitten lähti, vaikka en tuossa vaiheessa ajatellut kaipaavani yhtään mitään sellaista. Tuo oikeastaan muutti aika paljon elämässäni. Ja se ensimmäisille treffeille lähteminen oli ihan hirveää. Ja jännittää vieläkin, mutta se ensimmäinen oli tietysti pahin.

Minullakin sattui tuollainen vahinko, että sotkeennuin naimisissa olevaan kolleegaan. Mutta se onneksi loppui lyhyeen ja siitä opikseni ottaneena aioin elää nunnana loppuelämän. 

Mutta tuo päätös on jo peruttu moneen kertaan ja nyt elelen jälleen onnellisesti parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

No ihan käytännössä en pääse treffeille niin en sitten tiedä. 2 vuotta sinkkuna, 0 treffit. Tinderit ja muut nettijutut kokeiltu, ei tulosta. Baareissa en käy. Muualla en ole herättänyt kiinnostusta.

Tuleeko sulle niitä osumia, mutteivät juttele?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinua siinä pelottaa? Se, että ei ole pitkään aikaan ollut sinkkumarkkinoilla vai treffeille lähteminen?

Minulle kävi niin, että kaveri juotti minut känniin ja laittoi minut lataamaan tinderin. Siitä se sitten lähti, vaikka en tuossa vaiheessa ajatellut kaipaavani yhtään mitään sellaista. Tuo oikeastaan muutti aika paljon elämässäni. Ja se ensimmäisille treffeille lähteminen oli ihan hirveää. Ja jännittää vieläkin, mutta se ensimmäinen oli tietysti pahin.

En ole käynyt treffeillä kun ex-mieheni kanssa 25 v sitten. En oikein osaa jutella kahden kesken miesten kanssa. Ehkä pelkään että nauravat mulle.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin sattui tuollainen vahinko, että sotkeennuin naimisissa olevaan kolleegaan. Mutta se onneksi loppui lyhyeen ja siitä opikseni ottaneena aioin elää nunnana loppuelämän. 

Mutta tuo päätös on jo peruttu moneen kertaan ja nyt elelen jälleen onnellisesti parisuhteessa.

Ei laitoshuoltajilla ole kollegoja, ne ovat työkavereita.

En ole tosissani edes ajatellut uskaltavani. Olen ylipainoinen, suht ruma naamasta ja yli nelikymppinen nainen, eli ilmeisesti miesten mielestä hirviö. Tai korkeintaan kelpaisin seksiin yhden illan panoksi. En halua sellaista. Mieluummin olen yksin. Sen verran eron jälkeen uskalsin katsella ja kuulostella ympärilleni, että ikäisistäni miehistä tuli sellainen kuva, että heille tärkeintä naisessa on kauneus. En siis usko sopivani treffailumarkkinoille.

Olihan se jännää. Mutta ei ole ikävä kyllä tullut mitään vakavampaa