Lue keskustelun säännöt.
Espanjaa JA italiaa opiskelleet!!!!!!!!
09.12.2016 |
Olen nyt opiskellut italiaa todella paljon ja on enää vähän jäljellä, jonka jälkeen on käytynä italian peruskielioppi kokonaisuudessaan läpi. Olen menestynyt opinnoissani erittäin hyvin ja kokeissa saanut täysiä kymppejä.
Tämän jälkeen ajattelin alkaa espanjan opiskelut täysin alkeista.
Sekoittuuko espanja ja italia keskenään (jos italian pohja vahva)?
Onko mahdollista oppia espanja tähän, vai meneekö samantyyliset sanat (joissa eroa jopa vain muutama kirjain) aivoissa täysin sekaisin eikä enää muista, kumpi sana on italiaa, kumpi espanjaa?
Miten kielioppi eroaa näissä kielissä?
Kumman kielen kielioppi on vaikeampaa?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. :)
Sinä, jonka äidinkieli on italia, niin millä tavalla se espanjan opiskelu on ollu tuskaa? Siis muullakin tavalla kuin pelkkä aksentti? Mikä on haastavinta?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta olen seurannut, kun espanjalaiset opiskelevat italiaa. Kielet ovat niin lähellä toisiaan ja espanjalaiset ymmärtävät niin helposti italiaa, että motivaatio oppia oikeasti italia kielioppeineen ja kirjoitussääntöinen ei ole korkealla.
Monet siis toteavat jo pienen opiskelun jälkeen, että "osaavat kaiken", vaikka puhuvatkin sekakieltä. Pärjätäkseen Italiassa ei heidän tarvitse oikeastaan opiskella yhtään, koska tulevat automaattisesti ymmärretyiksi. Tämä laskee opiskelumotivaatiota, koska harvoin oppimateriaali etenee tarpeeksi nopeasti - suurin osa säännöistä samoja -, eikä toisaalta korosta tarpeeksi niitä eroja, joita kielissä on.
Tuosta voisi olla kyse?[/quote
Vuosien kokemuksella voin sanoa, että jostain syystä espanjalaiset oppivat italiaa todella hyvin ja nopeasti, mutta harva italialainen puhuu espanjaa kuulostaen natiivilta. Eli jo tästä voi päätellä että vaikka espanjan kielioppi on osittain yksinkertaisempi, italia on helpompi oppia, luultavasti sen selkeyden vuoksi.
t. se italiaa äidinkielenään puhuva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Italia on helpompi suomalaiselle. Jo vähällä kielitaidolla voi puhua selkeästi ja tulee ymmärretyksi. Espanjaa on suomalaisen vaikeampi ääntää, on vahvaa h-äännettä, th-äänne ja aksentti on myös vaikeampi. Italian ääntäminen on aika lähellä suomalaista ääntämistä, koska kummassakin kielessä on paljon vokaaleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista. :)
Sinä, jonka äidinkieli on italia, niin millä tavalla se espanjan opiskelu on ollu tuskaa? Siis muullakin tavalla kuin pelkkä aksentti? Mikä on haastavinta?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta olen seurannut, kun espanjalaiset opiskelevat italiaa. Kielet ovat niin lähellä toisiaan ja espanjalaiset ymmärtävät niin helposti italiaa, että motivaatio oppia oikeasti italia kielioppeineen ja kirjoitussääntöinen ei ole korkealla.
Monet siis toteavat jo pienen opiskelun jälkeen, että "osaavat kaiken", vaikka puhuvatkin sekakieltä. Pärjätäkseen Italiassa ei heidän tarvitse oikeastaan opiskella yhtään, koska tulevat automaattisesti ymmärretyiksi. Tämä laskee opiskelumotivaatiota, koska harvoin oppimateriaali etenee tarpeeksi nopeasti - suurin osa säännöistä samoja -, eikä toisaalta korosta tarpeeksi niitä eroja, joita kielissä on.
Tuosta voisi olla kyse?[/quote
Vuosien kokemuksella voin sanoa, että jostain syystä espanjalaiset oppivat italiaa todella hyvin ja nopeasti, mutta harva italialainen puhuu espanjaa kuulostaen natiivilta. Eli jo tästä voi päätellä että vaikka espanjan kielioppi on osittain yksinkertaisempi, italia on helpompi oppia, luultavasti sen selkeyden vuoksi.
t. se italiaa äidinkielenään puhuva
Ok. Minulla on vain reilun 3 vuoden kokemus Italiaan muuttaneista espanjalaisista ja tuo yllä kirjoittamani pätee kyllä heihin. Kukaan heistä ei päässyt eroon hyvin selvästä espanjan aksentistaan. Käyttivät mitä tahansa mieleen tulleita sanoja - italiaa ja espanjaa sekaisin - ja lausuivat italialaisia sanoja espanjalaisittain. Mutta toki heidän suullinen ilmaisunsa oli hyvin sujuvaa. Puhuivat espanjan tempolla tätä sekakieltänsä ja tulivat ymmärretyiksi.
Suomalaisia pidettiin ilmiömäisinä Italian oppijoina. Alku oli tietenkin hitaampaa kuin esim. espanjalaisilla, koska opittavaa oli moninkertainen määrä, mutta muutaman vuoden jälkeen heitä pidettiin lähes italialaisina.
Väittäisin, että kyllä ne sekaisin menevät, mutta voi niitä silti molempia opiskella.
Ihmettelevätkö italialaiset nimenomaan suomalaisten italian ääntämistä? Suomalaisethan ääntävät ikäänkuin vahingossa ihan oikein italiaa, koska ääntämys on täysin identtistä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Esim. matto. Suomalaiset ääntävät sen luonnostaan täysin oikein.
Jenkit ääntäisivät tuon jotenkuten mathouu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Vierailija kirjoitti:
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Saanko kysyä, minkä ikäisenä aloitit suomen opiskelun? Kirjoitat nimittäin täydellistä suomea. Onko jompi kumpi vanhemmistasi suomalainen?
Hei, kysyisinkin sinulta, kun tuppaan juuri itse kahdentamaan noita konsonatteja, kuten tuo anche, niin niitä ei siis kahdenneta lainkaan? Vai vain vähäsen? Kun mielestäni eivät italialaiset puhtaasti sano anke, vaan hieman kuitenkin kahdentavat sitä kuulostaen ankke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Saanko kysyä, minkä ikäisenä aloitit suomen opiskelun? Kirjoitat nimittäin täydellistä suomea. Onko jompi kumpi vanhemmistasi suomalainen?
Hei, kysyisinkin sinulta, kun tuppaan juuri itse kahdentamaan noita konsonatteja, kuten tuo anche, niin niitä ei siis kahdenneta lainkaan? Vai vain vähäsen? Kun mielestäni eivät italialaiset puhtaasti sano anke, vaan hieman kuitenkin kahdentavat sitä kuulostaen ankke.
Aloitin suomen opiskelun 19-vuotiaana kun muutin tänne avioliiton myötä. Olen tehnyt Suomessa myös maisterintutkinnon, ja gradunkin ihan suomeksi kirjoittanut joten on sitä tullut opiskeltua. Suoritin jopa virkamiesruotsin mikä oli kyllä haastavaa koska en ollut ikinä opiskellut ruotsia (enkä sitä kieltä kyllä oikeasti yhtään osaa vaikka pääsinkin kurssista läpi).
Tuo ääntämys riippuu vähän murteestakin mutta meillä päin kahdennetaan enemmänkin sitä n:ää (paitsi jos puhuu nopeasti niin ei ehdi kahdentaa) kuin koskaan k:ta. Enemmän siis annke, ja k on hyvin ei-korostettu. Sellaista joillekin suomalaisille tyypillistä vahvasti kahdennettua kovaa k:ta tuossa sanassa en ole kyllä kuullut syntyperäisiltä ikinä missään murteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Saanko kysyä, minkä ikäisenä aloitit suomen opiskelun? Kirjoitat nimittäin täydellistä suomea. Onko jompi kumpi vanhemmistasi suomalainen?
Hei, kysyisinkin sinulta, kun tuppaan juuri itse kahdentamaan noita konsonatteja, kuten tuo anche, niin niitä ei siis kahdenneta lainkaan? Vai vain vähäsen? Kun mielestäni eivät italialaiset puhtaasti sano anke, vaan hieman kuitenkin kahdentavat sitä kuulostaen ankke.
Aloitin suomen opiskelun 19-vuotiaana kun muutin tänne avioliiton myötä. Olen tehnyt Suomessa myös maisterintutkinnon, ja gradunkin ihan suomeksi kirjoittanut joten on sitä tullut opiskeltua. Suoritin jopa virkamiesruotsin mikä oli kyllä haastavaa koska en ollut ikinä opiskellut ruotsia (enkä sitä kieltä kyllä oikeasti yhtään osaa vaikka pääsinkin kurssista läpi).
Tuo ääntämys riippuu vähän murteestakin mutta meillä päin kahdennetaan enemmänkin sitä n:ää (paitsi jos puhuu nopeasti niin ei ehdi kahdentaa) kuin koskaan k:ta. Enemmän siis annke, ja k on hyvin ei-korostettu. Sellaista joillekin suomalaisille tyypillistä vahvasti kahdennettua kovaa k:ta tuossa sanassa en ole kyllä kuullut syntyperäisiltä ikinä missään murteessa.
Kiitos selvennyksestä.
Hämmästelen kyllä suomen kielen taitoasi, kuinka täydellisesti sitä kirjoitat :) Suomen kieli on todella vaikea kaikkine taivutuksineen. Kuinka kauan sinulta kesti päästä tuohon pisteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Espanjassa ja italiassa on jonkin verran 'false friends' sanastoa kuten suomessa ja virossa eli sama sana tarkoittaa vähän eri asiaa.
Sen lisäksi italiassa on promominaaliverbejä, joita espanjassa ei tietääkseni ole. Italiasta löytyy siis kaikki mitä espanjastakin, mutta myös enemmän prepositioita, artikkeleja ja muuta pientä.
Ainakin minun mielestä opiskelun mielenkiintoisuus on niissä sanoissa ja rakenteissa, jotka ovat aivan erilaisia kielten välillä. On myös monia tapauksia, missä löytyy synonyymejä ja kun on tarpeeksi laaja sanavarasto, voi yhden kielen puhuja käyttää sellaista muotoa jostakin sanasta, jonka toisenkin kielen puhuja heti tunnistaa sen sijaan että käyttäisi sitä muotoa, joka on juuri hänen kielelleen ominaisin. Esim.espanjassa on verbi 'suceder' eli tapahtua ja italiassa 'succedere' mutta italiassa on myös esim.'accadere', joka tarkoittaa myös suurinpiirtein samaa mutta mistä espanjankielinen ei saisi kunnolla kiinni. Espanjassa on kyllä 'acontecer' mutta se on jo niin kaukana että puheessa tuskin kerkeää tajuta mitä se tarkoittaa.
Sama juttu esim.suomen ja englannin välillä. Mamu oppii helpoiten latinasta tai englannista peräisin olevia synonyymejä sanoille, joilla on myös paljon suomalaisempi muoto kuten vaikka 'populaatio' 'väestön' sijaan tai 'bisnes' 'liiketoiminnan' sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Saanko kysyä, minkä ikäisenä aloitit suomen opiskelun? Kirjoitat nimittäin täydellistä suomea. Onko jompi kumpi vanhemmistasi suomalainen?
Hei, kysyisinkin sinulta, kun tuppaan juuri itse kahdentamaan noita konsonatteja, kuten tuo anche, niin niitä ei siis kahdenneta lainkaan? Vai vain vähäsen? Kun mielestäni eivät italialaiset puhtaasti sano anke, vaan hieman kuitenkin kahdentavat sitä kuulostaen ankke.
Aloitin suomen opiskelun 19-vuotiaana kun muutin tänne avioliiton myötä. Olen tehnyt Suomessa myös maisterintutkinnon, ja gradunkin ihan suomeksi kirjoittanut joten on sitä tullut opiskeltua. Suoritin jopa virkamiesruotsin mikä oli kyllä haastavaa koska en ollut ikinä opiskellut ruotsia (enkä sitä kieltä kyllä oikeasti yhtään osaa vaikka pääsinkin kurssista läpi).
Tuo ääntämys riippuu vähän murteestakin mutta meillä päin kahdennetaan enemmänkin sitähyvin ei-korostettu. Sellaista joillekin suomalaisille tyypillistä vahvasti kahdennettua kovaa k:ta tuossa sanassa en ole kyllä kuullut syntyperäisiltä ikinä missään murteessa.
Kiitos selvennyksestä.
Hämmästelen kyllä suomen kielen taitoasi, kuinka täydellisesti sitä kirjoitat :) Suomen kieli on todella vaikea kaikkine taivutuksineen. Kuinka kauan sinulta kesti päästä tuohon pisteeseen?
15 vuotta olen täällä asunut, joten sen verran se on kestänyt. Alkuun se vaati kyllä paljon työtä, koska minä en ole koskaan ollut niitä joille olisi riittänyt osata vain välttämättömät arkifraasit suomeksi, joten opiskelin kielioppia, luin romaaneja ja selvitin jokaisen kohtaamani vieraan sanan merkityksen sanakirjoista jne.
Iso inspiraatio tähän oli mieheni ja minun yhteinen päätös puhua kotona lapsille vain suomea. Äidinkin oli pakko opetella kieli, ettei vahingoita ainakaan kovin pahasti lasten kielen kehitystä tökeröllä 'kakkakielellään'. (Nykytiedon valossa en pidä järkevänä päätöstämme että äiti ei saanut puhua lapsilleen äidinkieltään, mutta onneksi siitä ei näytä haittaakaan olleen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Italiaa äidinkielenäni puhuvana allekirjoitan myös tuon että suomi ja italia ovat ääntämyksellisesti keskenään aika samanlaisia ja helposti opittavia. Minäkin kun aloin opiskella suomea, niin vaikka en vielä osannut ollenkaan hyvin kielioppia ja sanasto oli heikko, menin ääntämyksen puolesta usein suomalaisesta jo. Jotkut taisivat pitää minua vähän tyhmänäkin, kun vaikutin puhuvan suomea oikein hyvin mutta sitten en vaan ymmärtänytkään asioita kun joku esitti pidemmän monimutkaisen selityksen :D
Suomalaiset myös oppivat yleensä tosiaan ääntämään italiaa erinomaisesti. Joitain suomalaisille ominaisia ääntämistapoja on joista suomea osaava voi epäillä että onkohan puhuja suomalainen, esim. tietyt konsonanttien kahdennukset. Tyyliin 'anche' suomalaiset usein ääntää 'ankke' kun se on oikeasti enemmänkin 'anke'.
Saanko kysyä, minkä ikäisenä aloitit suomen opiskelun? Kirjoitat nimittäin täydellistä suomea. Onko jompi kumpi vanhemmistasi suomalainen?
Hei, kysyisinkin sinulta, kun tuppaan juuri itse kahdentamaan noita konsonatteja, kuten tuo anche, niin niitä ei siis kahdenneta lainkaan? Vai vain vähäsen? Kun mielestäni eivät italialaiset puhtaasti sano anke, vaan hieman kuitenkin kahdentavat sitä kuulostaen ankke.
Aloitin suomen opiskelun 19-vuotiaana kun muutin tänne avioliiton myötä. Olen tehnyt Suomessa myös maisterintutkinnon, ja gradunkin ihan suomeksi kirjoittanut joten on sitä tullut opiskeltua. Suoritin jopa virkamiesruotsin mikä oli kyllä haastavaa koska en ollut ikinä opiskellut ruotsia (enkä sitä kieltä kyllä oikeasti yhtään osaa vaikka pääsinkin kurssista läpi).
Tuo ääntämys riippuu vähän murteestakin mutta meillä päin kahdennetaan enemmänkin sitähyvin ei-korostettu. Sellaista joillekin suomalaisille tyypillistä vahvasti kahdennettua kovaa k:ta tuossa sanassa en ole kyllä kuullut syntyperäisiltä ikinä missään murteessa.
Kiitos selvennyksestä.
Hämmästelen kyllä suomen kielen taitoasi, kuinka täydellisesti sitä kirjoitat :) Suomen kieli on todella vaikea kaikkine taivutuksineen. Kuinka kauan sinulta kesti päästä tuohon pisteeseen?
15 vuotta olen täällä asunut, joten sen verran se on kestänyt. Alkuun se vaati kyllä paljon työtä, koska minä en ole koskaan ollut niitä joille olisi riittänyt osata vain välttämättömät arkifraasit suomeksi, joten opiskelin kielioppia, luin romaaneja ja selvitin jokaisen kohtaamani vieraan sanan merkityksen sanakirjoista jne.
Iso inspiraatio tähän oli mieheni ja minun yhteinen päätös puhua kotona lapsille vain suomea. Äidinkin oli pakko opetella kieli, ettei vahingoita ainakaan kovin pahasti lasten kielen kehitystä tökeröllä 'kakkakielellään'. (Nykytiedon valossa en pidä järkevänä päätöstämme että äiti ei saanut puhua lapsilleen äidinkieltään, mutta onneksi siitä ei näytä haittaakaan olleen)
Kunnioitan toki päätöstänne, mutta tulen aina surulliseksi kun kuulen monikulttuurisista perheistä joissa puhutaan vain yhtä kieltä :( Olen kiitollinen vanhemmilleni kahden kielen lahjasta, ne tulivat kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun vierailen toisessa maassani, en tunne itseäni ulkopuoliseksi. Olen syntynyt 80-luvulla, eli kauan sitten x) 2000-luvulla kaksikielisyyttä jo ihannointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kävi ohraisesti opiskeluaikoina ja sekoitin pahasti molemmat kielet. Oma kielitaustani oli A1 englanti (3.lk), A2 saksa (5.lk), B1 ranska (8.lk). Lukiossa aloitin kaikkien rinnalle espanjan ja luin sitä laajasti kolme vuotta ja koin opiskelun helpoksi osaksi ranskani takia, osaksi muutenkin. Sitten aloitin korkeakoulussa italian kurssit, jolloin puuroutuminen aivoissa alkoi. Sekoitin sanastoa ja lopulta myös kielioppia, lopputulemana enää espanjan ja italian heikot alkeet. Toki en ole päässyt kieliä käyttämäänkään aktiivisesti, joten osa on luonnollista unohtamista. Minulla espanjan pohja ei myöskään ollut riittävän vahva, eli tuli ahnehdittua liikaa kerralla, vaikka arvosanat olivatkin aina kiitettäviä kaikista vielä opiskellessa.
Olen muuten matemaattis-luonnontiedepainotteinen, eli nämä kielet edustavat minulle vain syrjähyppyä ja harrastusta. Ehkä minun kieliaivoilleni tuli vain stoppi.
Wau! Propsit sulle! :)
Oot varmaa joku älykkö... :D
Jos käytät tai ylläpidät molempia kieliä säännöllisesti niin onnistuu varmasti.
Itse asuin 20 vuotta sitten espanjankielisessä maassa reilun vuoden, eli osasin kieltä suht hyvin. Nyt olen asunut Italiassa kohta 15 vuotta. Espanja on jäänyt todella vähälle käytölle eli ei ole sinänsä mennyt sekaisin vaan ihan unohtunut.
Ja terkkuja muuten sekä sinulle Suomessa asuvalle italialaiselle (minäkin muutin ulkomaille teininä italialaisen aviomieheni perässä, ja olemme ilmeisesti aika samanikäisiä, kiva sattuma!), että sinulle, jonka toinen äidinkieli on italia.
Minäkään en puhu äidinkieltäni (siis suomea) lapsille, koska meillä on jo kaksi muuta kotikieltä eikä omat aivoni tahdo oikein toimia jos siihen sekoitetaan vielä kolmas.
Ehkä olisi voinut silloin alkuaikoina yrittää vähän enemmän, varsinkin koska esikoinen suunnittelee jo kovasti lähtevänsä Suomeen yliopistoon eli olisi siitä kielen osaamisesta ollut kuitenkin hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos noin hyvin osaat italiaa niin kyllä sinun periaatteessa pitäisi jo n. 80% ymmärtää Espanjankin kieltä.
Selasin tuossa vuosi sitten espanjan alkeiskirjaa kirjakaupassa. Se tuntui hyvin oudolta. Teksti ikään kuin näytti italialta, mutta ei ollut sitä. Kaikki sanat oli ikään kuin kirjoitettu väärin vain muutaman kirjaimen erolla. Silmäilin tekstiä ja tuli jotenkin sellainen olo, että apua, mitä tämä siansaksa on, joka näyttää italialta, mutta en tajua siitä mitään.
Eli pelkään sitä, että mun aivot ei kykenisi omaksumaan tähän päälle enää espanjaa, koska ovat niin läheisiä kieliä.
Aloittaisin espanjan alkeet siksi, että lapsellani alkaa espanja A2-kielenä koulussa ja haluaisin tukea häntä. Ja myös itseäni kyllä kiinnostaakin.
Espanja näyttää kirjoitettuna hirveältä sekamelskalta. ¡Huuto- ja kysymysmerkkejä pitkin ja poikin! Vähintään joka kolmannessa sanassa on ainakin yksi heittomerkki ja paljon lyhyitä yhden tai kahden kirjaimen pituisia sanoja a,e,o,y,yo,ya, jne.
Mä en ole koskaan ymmärtänyt miksi espanjaa pidetään suomalaiselle noista helpompana. Minusta italia on varsinkin ääntämyksellisesti paljon helpompi. Siinähän ei ole suomen ääntämykseen juurikaan eroja paitsi että oletusarvoisesti sanan paino on toiseksiviimeisellä eikä ekalla tavulla, ja sitten g- ja c-kirjainten ja näihin liittyvien yhdistelmien (-ccio, -chio, -gia jne) ääntämys joihin säännöt on selkeitä.
Sanoisin että suomalainen yleensä oppii italiaa aika äkkiä ääntämyksen puolesta jopa niin hyvin että kuulostaa varsin paikalliselta, mutta espanjasta tulee helposti enemmän "suomi-aksentillista", koska espanjan kielen rytmi ja ääntämistapa on erilaista. Italiaa puhutaan useissa murteissa yhtä tasaisen intohimottomasti ja yksitotisesti kuin suomea :D