Lue keskustelun säännöt.
Ihan hirveän kamalat aamut lasten kanssa... Help?
07.12.2016 |
Aiemmin oli myös tälläinen hankala vaihe mutta välissä oli hyväkin mutta nyt taas, aamut ovat yhtä helvettiä!
Meitä on tässä kuitenkin 2 aikuista laittamassa lapsia lähtöön mutta mikään ei tunnu riittävän. 3 vuotias on aivan mahdoton, käskyttää, vaatii, inttää, heittäytyy veltoksi ja täysin yhteistyökyvyttömäksi. Milloin on leivällä päällykset väärinpäin, pahaa hammastahnaa, vetoketju liian kiinni jne. Keksimällä tuntuu keksivän syitä että saa kiukuta.
Lapsille on aina pidetty johdonmukainen kuri eikä näissäkään tilanteissa anneta periksi. Kyse ei ole siitä että lapset sanoo mitä tehdään ja miten tehdään. Lapsen kanssa myös ennakoidaan asiat ja tehdään välillä kompromisseja asioiden sujuvuuden vuoksi.
Keskimmäinen lapsi tekee kyllä kiitä pyydetään mutta huudon kanssa. Ei tietenkään kerro mikä on hätänä, kunhan pitää ääntä jos kenkä ei mene kunnolla jalkaan tai hiukset on huonosti. Just sellaista ihme väninää joka saa hermon sykkimään kun tunnin kuuntelee sitä..
Kolmas on jo isoin mutta aloittaa sen ihme kikkailun heti aamusta ja kuvittelee että aamupalan syöntiin voi käyttää vaikka koko päivän. Aina, joka kerta tulee kiire. Ääntä lähtee, ei kiukkua mutta pitää omaa kivaa, laulamalla ja puhumalla muuten jonniin joutavaa. Ei siinä muuten mitä mutta mies kun on niin samaan aikaan ei sitten tapahdu mitään muuta.
Eli yhden kanssa väännetään asioita maailman tappiin kanssa, toisen kanssa pitää vähän väliä kysellä miten voi auttaa ja kolmannen kanssa saa hoputtaa ja hoputtaa.
Koko perhe aloittaa tuon rumban jälkeen päivän pahantuulisena. Tänäänkin. Ja vähän myöhässä.
Meillä on ollut samat rutiinit jo vuosia, herätään ajoissa (1,5 tuntia aikaa valmistautua!), syödään aamupala, hampaan pesu, vaateet ja hiukset. Kyse ei ole siis rutiinien puuteestakaan,
Pienin lapsi on erittäin omatahtoinen ja sen kanssa työstetään käytöstä paljon. Myös päiväkodissa näkyy samat ongelmat, eivät saa puettua ja onkin jäänyt monesti sisälle tai on päässyt viimeisenä ulos.
Voin kertoa että kokeiltu on vaikka ja mitä. Palkintotaulut sun muut. Päiväkodissakaan eivät keksi miten tämän pienimmän saisi tekemään yhteistyötä, ollaan yritetty pitää yhteistä linjaa myös päiväkodin kanssa. Kyse ei ole siitä etteikö pienin osaisi tai tietäisi mitä seuraavaksi tehdään, asioiden pitäisi mennä niin tarkasti hänen mielensä mukaan että jo sukkien pukeminen väärässä järjestyksessä saa sen heittäytymään siihen mielentilaan missä sitten väännetäänkin maailman tappiin saakka. On otettu syliin ja puettu, pesty hampaat, harjattu hiukset. Siitäkin jää kaikille vain kurja mieli eikä se auta siihen että lapsi muistaisi että jos ei itse hoida niin sitten toimitaan niin.
Lapsi on kuitenkin ihana ja fiksu. Käytös on muuten hyvää ja huumorintaju sekä mielikuvitus on hyvä. Mutta mistä tuo tarve tuohon kaiken vääntämiseen tulee??!??
Se on todella raskasta kun tuhannennen kerran selität lapselle samat asiat.
Ehdottakaa mitä ihmettä voisimme vielä kokeilla? En jaksaisi enää yhtään tälläistä kaaosaamua. Lapset lähtee kuitenkin mielellään päiväkotiin. Miten nämä aamut saisi sujuvammaksi?
Aikaa kuitenkin on, kiireessä ei tarvitse lastenkaan toimia jos eivät jumi. Koko ajan ainakin toinen aikuinen on siinä auttamassa. Lapsia kehutaan aina kun aihetta, lapset saa kyllä huomiota muutoinkin kuin kiukkuamalla.
Kommentit (45)
Voisitko esittää ongelman lapsillesi, sille pienimmällekin, ja pyytää heitä tekemään suunnitelman, miten aamut sujuisivat parhaiten? Jos he osaavat tehdä ehdotuksia, vaikka vähän älyttömiäkin, kirjoitatte ja piirrätte sen heti paperille.
Ihana tuo "tarvitsetko halin -metodi"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole neuvoja näihin aamuihin...
Meillä menee niin, että miehellä on suunnattomia vaikeuksia saada lapset ylös sängyistä, pukemaan vaatteet päälle ja syömään aamupalaa.... Ja aina menee riitelyksi ja kiukutteluksi. Mutta mun kanssa ei näin. Jos joku yrittääkin alkaa tappelemaan, kiukuttelemaan tms... niin sanon yleensä jotain tähän tyyliin: " ai sulla on huono aamu... mulla on aivan loistava aamu ja aion pitää siitä kiinni. En anna sun pilata munkin aamua. Jos haluat kiukutella ja myöhästyä niin se on sinun asiasi. Mä menen nyt juomaan kahvia. Tule sinne sitten kun olet paremmalla tuulella.." Menee yleensä pari minuuttia niin muksut kömpivät perässä olohuoneeseen ja sohvalle mun kainaloon juttelemaan. Siinä sitten laitetaan kaikessa rauhassa vaatteet päälle, harjataan tukat ja sen jälkeen aamupalaa.
MUTTA mä olen aamuihminen. Herään iloisena uuteen päivään. Mies taas kaikkea muuta.... On äreä kuin talviunilta herätetty karhu.
Vierailija kirjoitti:
Lapselle aika on vaikea käsite, esim. ei auta hoppuuttaa sanomalla että 15min päästä pitäisi olla autossa. En tiedä auttaisiko jos pystyisitte konkreettisesti lapsille näyttämään, että näin paljon meillä olisi aikaa hoitaa nää aamujutut ja sitten pitää olla valmiina. Esim. jos yhdessä laittaa vaikka munakellon tms soimaan ja "Otetaan kilpailu kellon kanssa, yritetään olla ihan valmiita ennen kuin kello soi, niin voitetaan" ja sit voi vaikka ihan jonkun pienen palkinnon antaa jos onnistuu. Tämäkään tuskin ongelmaa vie kokonaan pois mutta ehkä joitain aamuja voisi nopeuttaa, tiedä häntä.
Vaikea tilanne kyllä, itsellä ei omia lapsia mutta kokemusta tällaisista aamusta jonkun verran. Tsemppiä!
Kiitos! Tätäkin on kyllä kokeiltu, toimi aikansa :) mutta tämän kyllä voisi ottaa uudestaan käyttöön. Viimeksi tilanne meni siihen että iski hätä-paniikki-parku kun kello jo soi ja homma oli kesken. Se fiilis kun kerkesi jo tulla meni loputkin aamutoimen naama nurinpäin kun kaikki oli jo valmiiksi pilalla. Se motivaatio oli sitten siinä.
Tiedän että lapset haluaisivat katsoa piirrettyjä aamulla ja jos saisimme aamut sutjakkaasti menemään, voisi aikaa jäädä hetkeksi katsoa telkkaria.
Ap.
Joo mä olen kanssa aamuisin hyvällä tuulella ja siksi kärsinkin näistä aamuista niin paljon kun 2 tunnin sisällä heräämisestä olenkin jo pahalla päällä.
Kyllä tämä vaikuttaa meihin aikuisiinkiin. Joka aamu pienempi kynnys itselläkin kiukkuun kun se pallo vaan lähtee jostain liikkeelle.
3 lasta on kuitenkin kaikki eri persoonia, kaikille ei samat asiat toimi.
Ap.
1. Meillä ongelmia aiheuttaa tietyt ruoka-aineet eli jos esikoinen syö vaikka pähkinöitä, sitruksia, kaakaota, kanelia jne niin elämä on kurjaa kaikilla. Lapsi on siis allerginen joillekin ruoka-aineille, lisäaineille ja mausteille. Jos syö sopimatonta elämä on kiukkuamista, venkoiluna jne.
2. Huumori!! Mitäpä jos huomisaamuna yöpaita päällä huikkaisit lapsille että kuinkas nopeasti saadaan kaikille vaatteet päälle... Yllätetään iskä ja näytetään miten nopeita me ollaan. Ruokailusta kutsu porukka "ryhmähaun" sapuskalle. Eli hassuttelua ja hyväntuulista touhuilua.
3. Kuulosuojaimet päähän jos kovasti turhaa vänkäämistä
4. Oletteko kokeilleet lastenohjelmia eli kun on vessatouhut ja vaatteet kunnossa niin sitten saisi katoaa hetken lastenohjelmaa aamupalan jälkeen. Tai jotain muuta kivaa.
Tsemppiä ap toivottavasti löydätte tapoja kivempiin aamuihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onko mahdollista kokeilla sitä, että heräisitte vielä aikaisemmin? Jos lapset ovat vain aamuisin hitaita ja tarvitsevat enemmän aikaa? Jos voisitte syödä sen aamupalan oikeasti rauhassa? Ja ehtisitte huomioida heitä ja keskustella ym.
No huh! Kuulostaa tosiaan kamalilta teidän aamut!! Meillä on neljä lasta, joista yksi erityinen (ei esim.ajanhahmotusta, siirtymät, eli lähteminen, vaikeaa, yms.)
Nyt onneksi kaikki jo koululaisia, mutta aika ajoin aamut on raskaita edelleen.
Meillä on lähtemistä helpotettu sillä, että vaatteet katsotaan valmiiksi illalla, aamupala on arkiaamuna sama, leipää ja hedelmää/jugurttia. Ei tv:t, ei puhelimia, eikä ipadeja. Reput on katsottu valmiiksi. Eikä ylenpaltttisya neuvottelua lasten kanssa!!
Nyt toki joinakin aamuina olen 10v erityisen kanssa tehnyt niin, että jos esim. Sadepäivänä kumisaappaat on hankalat (hänen on siis hankala muuttaa suunniteltua, jos tänään on ollut lämmin päivä ja penkkarit ja ohut takki, on tosi hankala hahmottaa, että huomenna voikin olla kylmää ja sateista). Olen antanut pukea ne lenkkarit (inhoaa märkiä jalkoja!!) ja siten itse huomata, että säänmukainen pukeutuminen on in!! Ja aamuinttämiset minimoitu . Tokikaan pk-ikäisen kanssa ei toimi.
Kyllä mäkin ehdottaisin aamupala pk:ssa, toimintaa, eikä keskusteluja ja loputonta ymmärtämistä aamuisin, kiukun ja vaatimusten huomiotta jättämistä =Jos lapsi venkoilee pukemiseen kanssa, aikuinen sitten pukee, jos letti ei ole hyvä, jääköön hiukset auki.
Tsemppiä!! Haasteet muuttuu lasten kasvaessa, mut ehkä ne aamut vähän helpottaa jossain vaiheessa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 6-vuotiaana poika venkoili aamuisin. Aamupalaa syötiin ikuisuus ja pukeminen kamalaa. Hän juoksi karkuun ja sai raivareita. Pari kertaa kannettiin pyjamassa taksiin ja vaatteet laitoin muovikassissa mukaan. Oli pukenut matkan aikana. Näiden parin kerran jälkeen loppui venkoilu pukemisesta.
Sama oli aamupalan kanssa. Jos hän käytti siihen 45min eikä ehtinyt syödä kuin puolikkaan leivän niin voi voi. Kyllä parin aamun jälkeen alkoi maistumaan aamupala reippaampaan tahtiin.
Omaehtoinen ollut aina, tarvitsee tiukat rajat ja vastapainoksi paljon sitä rakkautta.
Tsemppiä, lapset osaa vedellä oikeista naruista, joilla aiheuttaa vanhemmille harmaita hiuksia.
Meillä on 5-vuotias erityispoika, aivan kuin omaa elämääni lukisin teksteistä. Meillä alkoi "ongelmakäyttäytyminen" 1,5-vuotiaan ja kestää edelleen. Aamut ja kaikki muutkin siirtymä vaiheet ovat todella haastavia. Poika on erittäin omaehtoinen ja haastava (ei paljon rutiinit kotona tai päiväkodissa auta). Minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus, josta en ole toipunut oikein vieläkään kunnolla, eikä asioita ole auttanut yhtään läheisten ja ulkopuolisten asian vähättely, "etkö sinä nyt saa tuota poikaa kuriin", "koska tuo poika oikein alkaa puhumaan". Monta kertaa vien pojan huutoraivopotku kohtauksella hoitoon, alasti, joskus jopa -25 asteen pakkasella. 3-vuotis neuvola käynnillä saimme lähetteen kehitysneuvolaan, josta saimme lähetteen puheterapiaan (asiantuntija, puheterapeutillakin, meni 5 kuukautta, ennen kun sai tehtyä ensimmäisen tehtävän pojan kanssa), että näin omatahtoinen ja voimakas tapaus. Sain siirrettyä pojan uuteen hoitopaikkaan, jossa on erityislastentarhan opettajia, siellä hän pääsi pienryhmään, erityisentuen tarve saatiin toukokuussa 2016 (sen ansiosta hoitopaikka sai yhden hoitajan lisää). Isossa ryhmässä pojan on vaikea keskittyä. Marraskuussa 2016 tehtiin psykologin testit, jossa havaittiin kehitysviivästymä, aistiyliherkkyys, vahva omaehtoisuus, tarkkaavaisuushäiriö (tekee ainoastaan asioita, jotka kiinnostaa, poikaa ei saa millään "huijauksellakaan" kiinnostumaan). Kuuntelee, jos kiinnostaa, jos ei kiinnosta, niin ilmaisee asian niin, että poistuu paikalta.. Psykologin testeistä oli se hyöty, että saimme asiantuntijalta lausunnon, jossa kaikki nämä asiat, joita olin miettinyt (lähes hulluuden partaalla) pitivät paikkansa. Pojalle myönnettiin pidennetty oppivelvollisuus ja kun koulutie alkaa, niin hän pääsee pienryhmään. Toimintaterapian kartoitus jakso alkaa tällä viikolla. Me molemmat vanhemmat olemme kokoaikaisesti töissä. Minulla itselläni todettiin huhtikuussa 2016 vaikea masennus, ahdistus-ja paniikki, vakava uupumus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Onneksi asumme Suomessa ja täällä on apua saatavilla, jos vaan uskaltaa ja osaa sitä pyytää. Toivon, että ihmiset kuuntelisivat omaa jaksamistaan tarkemmin, ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa kun meidän perhe. Uuvutimme itsemme loppuun. Niin ja helppohan se on neuvoja antaa "normaalin uhmaikäisen" lapsen kohdalla, mutta erityislapsen kanssa kun tuo "uhma" kestää hieman kauemmin. Pyytäkää ihmiset ihmeessä apua, koska jos vanhemmat eivät jaksa niin lapsikin reagoi. Meille suunnitellaan tällä hetkellä tueksi perhetyöntekijää, joka hoitaisi pojan aamuisin hoitoon, että äiti ja isä pääsisi lähtemään ajoissa töihin. Voimia kaikille vanhemmille <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi tämä. Puhuimme lapsen kanssa, että kiukkuaminen on väärä tapa hoitaa asioita. "Voiko olla niin että haluat (lapsi) vain äidiltä tai iskältä halin?" Vastaus oli "joo". Sitten sovimme, että aina kun tulee se halintarve-kiukku niin sanoo vain että tarvitsee halin. Niinpä nykyään enemmän kuuluu että "tarviin haliiiiin" kuin sitä perinteistä kiukkuamista. Alussa piti muutamaan kiukkuun kysyä että tarvitseeko halia, jotta lapsi oppi sen muistamaan, mutta suht nopeasti toimi. Ja kiukku loppuu siihen, että saa sen halin ja muistutuksen siitä, että kyllä äiti ja isä rakastaa, vaikka käskyttävätkin tekemään tylsiä juttuja.
Itse joudun aika-ajoin nielemään kitkerää, kun tekisi mieli huutaa, jotta NYT PUE, mutta lapsi se tarvitseekin vain sen rakastavan äidin halauksen. Mutta on sen arvoista.
Välillä vaan pitää asettua lapsenkin näkökulmaan. Mutta onnea teille jatkon suhteen. Peukut siitä, että pidätte narut aikuisilla!
Teillä tuntui tuo kiukun vaihtaminen halauksen sujuvan melko helposti. Itse olen yrittänyt keskimmäisen lapsen kanssa sitä samaa vuosia. Lapsi on niin pitkävihainen ja hänen on vaikea ottaa lohdutusta vastaan, että ei suostunut esim. päiväkotiaikoina puhumaan eikä liikkumaan mihinkään suuntaan jos se sukka sattui menemään myttyrään tai sitten alkoi kirkumaan täyttä. On kauheaa, kun lapsi kieltäytyy puhumasta yhtään mitään esimerkiksi koko aamuna. Vasta nyt kakkosluokkalaisena hän osaa suhtautua helpommin pahaan mieleen ja ottaa sen halin ja lohdutuksen vastaan. Tätä ennen aamut on olleet hänen kanssaan ihan hirveitä.
Siksi en lähde AP:lle sanomaan mitään, miten hänen pitäisi toimia. Esim. meidän kohdalla ei toiminut se, että vanhemmat vain toteavat 6-vuotiaalle, että tämän on puettava itse. Se ei todellakaan ole aina niin helppoa. Lahjonta, kiristys tai uhkailu ei auttanut myöskään.
Ap, aika auttaa, kunhan systemaattisesti jatkat suurinpiirtein sitä, mitä olet tähänkin asti tehnyt. Kannusta omatoimisuuteen ja kehu vuolaasti hyvästä käytöksestä esim. "laitoit hienosti ihan itse sukan jalkaan, tosi hienoa, oon susta hirveän ylpeä" jne. Älä kuitenkaan tee numeroa jos se ei onnistu. Muista aina, että tärkeintä on hyvänä ja rakastavana pysyvät ihmissuhteet ja että aika tosiaan auttaa. Ei nyt ole hirveän tärkeää, pukeeko 5v tai ekaluokkalainen itse, kunhan olette menossa oikeaan suuntaan.
Hankalien lasten kanssa aamut on syvältä. Keskimmäisen lisäksi meillä kaksi muuta lasta ja kaikki kolme olivat samaan aikaa päiväkodissa. Mies teki paljon reissutöitä, joten hoidin aamut pääsääntöisesti yksin. Joskus, kun olin heittänyt lapset päiväkotiin ja olin autossa matkalla töihin, itkin väsymyksestä. Tsemppiä!
Huh olen iloinen etten asu teidän naapurissa. Kerrostalossa varmaan kivaa jos tuollainen perhe sattuisi asumaan yläpuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse toimisin näin: heti herättyä vaatteet päälle ja hampaiden pesu (hammaslääkärien mukaan voi hyvin pestä ennen aamupalaa). Hiukset harjataan ja vasta valmiina aamupalalle. Sitten, kun on syönyt aamupalan ajoissa saa jonkinlaisen pienen palkkion (itse antaisin vaikka xylitol karkkeja, mutta toiset antavat katsoa tv:tä) Jos aamupalaa ei kerkeä syömään niin lähtee kotoa ilman aamupalaa. Mitä ottaa aamupalaksi päätetään illalla ja sitä ei voi aamulla muuttaa (aamupala odottaa valmina pyödässä lasten tullessa). Jos lapsi kiukkuaa tai valittaa, hänet poistetaan pöydästä eikä kiinnitetä huomiota, edes negatiivista. Pienimmän pukisin tarvittaessa itse ja hänen kiukuttelut kannattaa jättää huomiotta.
Minusta teillä saattaa olla ongelmana liiallinen aika. Meillä ainakaan ns rauhalliset aamut eivät päiväkoti-ikäisten kanssa olleet ollenkaan rauhallisia. Helpointa oli herätä, nopea aamupala, jos kerkesi ja ovesta ulos. Aikaa max 30min.
Meillä on 2,5v aamupalalla puljaaja. Hän on myös vahvatahtoinen eikä ole heti herättyään nälkäinen. Hän ensiksi haluaa paahtoleipää ja maitoa, sitten huomaa sisaruksen syövän jogurttia ja ruisleipää, jolloin hänen on ehdottomasti saatava samaa, seuraavaksi huomaa haluavansa maidon sijaan lämmintä kaakaota, tämän jälkeen huomaa haluavansa kinkkua leivälle ja mandariinin. Sisarus ottaa banaanin ja tämä uhmiskin haluaa nyt ehdottomasti banaanin vaikka ei edes tykkää banaanista. Lopulta, jos antaa nämä kaikki lapsi ei kuitenkaan ole kuin hitusen maistanut ruokaansa. Yhtä hyvin voi nostaa pois pöydästä, kun alkaa raivoamaan jos ei saa mitä haluaa. Lopputulos on aivan sama, ei syö mitään.
Kiitos ihan oikeasti kaikille vastanneille <3
Vaikka joka kohtaan voin sanoa, kokeiltu.. Nähty... Tehty. Kyllä meillä välillä on onnistumisiakin, esimerkiksi kesästä syksyyn ei ollut mitään ongelmia. Lapset istui autossa odottamassa valmiina kun itse vielä viime hommia hoidin. Nyt tämä viimeiset 2 kuukautta on ollut juuri tätä vaikeaa ja ihan aktiivisesti olen kikkakolmosia käyttänyt että sujuvuus pysyisi. Ollaan kuiskaillen puhuttu, kannettu reppuselässä sängystä, on laitettu tarroja palkintoa odotellen, on yritetty kääntää kiukku huumoriksi, on halittu, paijattu. Näinä hetkinä kun jokseenkin kaiken on kokeillut niin iskee epätoivo. On todella kurjaa aloittaa päivä näissä tunnelmissa.
Toki tunnen lapseni ja tiedän miten kenenkin kanssa toimitaan. Kukaan ei yksinään ole ylitsepääsemättömän hankala. Mutta näinä aamuina kun jokain persoona aloittaa sen oman "juttunsa"...
Meillä on ihan hyvä yleiskuri. Ihan ne normaalit kuin muillakin. Miehen kanssa molemmat ollaan nauravaisia ja jaksetaan tarttua lasten asioihin. Lasten kanssa puhutaan iltaisin, kysellään päivän asiat ja puuhaillaan yhdessä. Huomiota kyllä saavat. Perustarpeet on kunnossa, ravitsevaa ruokaa, paljon unta ja lisäravinteet.
Isommat lapset ymmärtää kyllä että aamut on kiireisiä ja on kokeiltu herätäkkin aiemmin mutta siitäkin meno teho ajan kanssa. Meillä soi kello 2 tuntia ennen lähtöä ja lapset herätetään viimeistään 1,5 tuntia ennen. Monesti kaikki on kyllä jo ylhäällä samaan aikaan kuin me aikuisetkin. Saavat pienen hetken heräillä rauhassa ennen kuin toimet alkaa.
Joka aamut on perusjutut saatu vaihtelevalla menestyksellä hoidettua mutta silti aina jotain. Tukka huonosti, vääränvärinen pompula, huono hattu, housun lahje haalarin alla huonosti, sisko ärsyttää, hali isälle unohtui, väärä unikaveri, hiha kastui, tylsä hammasharja, tiukka paita, ei ehdi leikkiä... Lista on ihan loputon. Toki noi on 3 vuotiaalle ihan perusjuttuja kiukutella, hän on niissä vain niin hitsin periksiantamaton. Vaikkei noihin edes reagoisi ajatellen että nää on taas näitä niin se huuto ja itku rassaa kuitenkin. Isommat ymmärtää mutta silti, koko ajan pitää muistuttaa. Kuten myös vahtia että koululainen pukeutuu säänmukaisesti.
Ehkä mä taas juttelen illalla lasten kanssa. Kysyn itseltään miten kokisivat aamut toimivimmaksi. Valitkoon vaikka itse vaatteet valmiiksi niin ei tule epämieluisia.
Pakkohan tämä on saada taas toimimaan. Ei ole kivaa sekään että toiset lapset joutuu kärsimään jos yksi aloittaa ton vänkäänisen. Kun yhden kanssa vänkää, ei toista muista muistuttaa asioista, tulee kiire ja paha mieli, kolmas ei saa kerrottua ja mököttää... Ja kun saa asiansa kerrottua on jo myöhäistä.. Sitten istutaan autossa kaikilla kyynel silmänurkassa pyörien kun on paha mieli aamusta.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halimetodi vaikuttaa hienolta! Yksi konsti uhmiksen kanssa on, että aikuinen saa myös "kiukkukohtauksen". Eli kun kaikki on kokeiltu, eikä mikään auta, niin aikuinen voisi myös saada uhmakohtauksen. Tyyliin "mä en myöskään ala tai jaksa, ihan mälsää mennä töihin" tehostettuna selällään lattialla makaamisella tai muulla päättömällä aikuiselle ei niin tyypillisellä toiminnalla. Tämä on tietysti kertaluontoinen konsti, ja edellyttää että perusturvallisuus on muuten kunnossa. Meillä oli vähän samanlaista kuin ap:llä, ja tosiaan lapset eivät ole meillä kiukkuamalla koskaan saaneet mitään perikisi. Sitte yks aamu ajattelin että miten ihmeessä saan tän negatiivisuuden kierteen poikki ja vähän iloa ja huumoria meidän aamuihin. Kun lapsi sitten viidettäkymmenettä kertaa aloitti sen "en halua ihan tyhmää", istahdin minäkin lattialle ja aloitin niin onkin aivan tyhmää en kyllä jaksa minäkään jne. Lapsi hämmästyi ensin suuresti, mutta nauruksihan se sitten meni. Tämän jälkeen kiukkukohtaukset vähenivät huomattavasti ja jos tuntuu että aamuisin alkaa takkuamaan, niin huumorin avulla muistutan äidin hepulista, ja kiukku sulaa nauruun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä toimi tämä. Puhuimme lapsen kanssa, että kiukkuaminen on väärä tapa hoitaa asioita. "Voiko olla niin että haluat (lapsi) vain äidiltä tai iskältä halin?" Vastaus oli "joo". Sitten sovimme, että aina kun tulee se halintarve-kiukku niin sanoo vain että tarvitsee halin. Niinpä nykyään enemmän kuuluu että "tarviin haliiiiin" kuin sitä perinteistä kiukkuamista. Alussa piti muutamaan kiukkuun kysyä että tarvitseeko halia, jotta lapsi oppi sen muistamaan, mutta suht nopeasti toimi. Ja kiukku loppuu siihen, että saa sen halin ja muistutuksen siitä, että kyllä äiti ja isä rakastaa, vaikka käskyttävätkin tekemään tylsiä juttuja.
Itse joudun aika-ajoin nielemään kitkerää, kun tekisi mieli huutaa, jotta NYT PUE, mutta lapsi se tarvitseekin vain sen rakastavan äidin halauksen. Mutta on sen arvoista.
Välillä vaan pitää asettua lapsenkin näkökulmaan. Mutta onnea teille jatkon suhteen. Peukut siitä, että pidätte narut aikuisilla!
Teillä tuntui tuo kiukun vaihtaminen halauksen sujuvan melko helposti. Itse olen yrittänyt keskimmäisen lapsen kanssa sitä samaa vuosia. Lapsi on niin pitkävihainen ja hänen on vaikea ottaa lohdutusta vastaan, että ei suostunut esim. päiväkotiaikoina puhumaan eikä liikkumaan mihinkään suuntaan jos se sukka sattui menemään myttyrään tai sitten alkoi kirkumaan täyttä. On kauheaa, kun lapsi kieltäytyy puhumasta yhtään mitään esimerkiksi koko aamuna. Vasta nyt kakkosluokkalaisena hän osaa suhtautua helpommin pahaan mieleen ja ottaa sen halin ja lohdutuksen vastaan. Tätä ennen aamut on olleet hänen kanssaan ihan hirveitä.
Siksi en lähde AP:lle sanomaan mitään, miten hänen pitäisi toimia. Esim. meidän kohdalla ei toiminut se, että vanhemmat vain toteavat 6-vuotiaalle, että tämän on puettava itse. Se ei todellakaan ole aina niin helppoa. Lahjonta, kiristys tai uhkailu ei auttanut myöskään.
Ap, aika auttaa, kunhan systemaattisesti jatkat suurinpiirtein sitä, mitä olet tähänkin asti tehnyt. Kannusta omatoimisuuteen ja kehu vuolaasti hyvästä käytöksestä esim. "laitoit hienosti ihan itse sukan jalkaan, tosi hienoa, oon susta hirveän ylpeä" jne. Älä kuitenkaan tee numeroa jos se ei onnistu. Muista aina, että tärkeintä on hyvänä ja rakastavana pysyvät ihmissuhteet ja että aika tosiaan auttaa. Ei nyt ole hirveän tärkeää, pukeeko 5v tai ekaluokkalainen itse, kunhan olette menossa oikeaan suuntaan.
Hankalien lasten kanssa aamut on syvältä. Keskimmäisen lisäksi meillä kaksi muuta lasta ja kaikki kolme olivat samaan aikaa päiväkodissa. Mies teki paljon reissutöitä, joten hoidin aamut pääsääntöisesti yksin. Joskus, kun olin heittänyt lapset päiväkotiin ja olin autossa matkalla töihin, itkin väsymyksestä. Tsemppiä!
Iso kiitos tästä!
Ap.
Käänteinen psykologia ja aikuisen "kiukkukohtaus" sekä en mäkään haluu- konstit on kokeiltu. Toimi kerran pari :)
Ap.
No tytöillä se elämä on vauvasta asti saatanan vaikeaa.
Illalla kaikki mahdollinen valmiiksi niitä ponksuja myöten. Telkku ja muut laitteet pysyy kiinni. Kaikille sama aamupala. Aamulla ei mitään tyhjiä neuvotteluja otatkos sitä vai tätä, mitä vaatteita haluat pukea yms.
Anna lasten nukkua 30-45min pidempään ja osta jokaisen huoneeseen kirkasvalolamppu? Onhan lasten D-vitamiinin saanti kunnossa? Kuulostaa siltä, että pimeys vaikeuttaa vaikeuttaa entisestään aamujanne, mikä on täysin ymmärrettävää - näin aikuisenakin tekee mieli vetää itkupotkuraivareita aamuisin tähän vuodenaikaan.
Joo, ei tietenkään aamuisin aleta juurta jaksain juttelemaan mistään. Tarkoitin lähinnä sellaiata pientä vastaantulemista jos lapsella on ihan ehdoton näkemys jostain. Pienimmän kanssa toimi jossain vaiheessa ihan hyvinse että antoi 2 vaihtoehtoa ja sai itse valita mieluisamman. Hällä oli silloin vaihe että laittoi vastaan ihan joka asiassa.
Tiedän että aamut olisi helpompia ilman kotona syötävää ammupalaa mutta ei ole mahdollista sitä muuttaa.
Aina on ollut samat rutiinit, myös viikonloppuisin. Muuten ne söisivät vielä lounasaikaan aamupalaansa.
Kyllä mä koen että toimimme aamuisin silleen ihan oikein, ollaan jämpetejä, seurataan kelloa ettei tule ylläreitä, samat toimet joka aamu eli rutiini. Jos ei pue niin vaatteet reppuun ja menoksi, hampaat pesee aikuinen jos menee pelleilyksi jne. Tuollaisista ei jousteta ja kyllä ne lapset sen tietää.
Isoimmalla ei tosiaan sitä ajantajua ole vaikka muutoin kyllä osaa itsensä valmiiksi laittaa. Pienin keksii keksimällä asioita mistä väännetään, yleensä se on jotain muuta kuin se pukeminen tai syöminen.
Telkkaria ei tietenkään aukaista, kukaan ei roiku puhelimella. Lapset herää mukavasti, jopa ennen kellonsoittoa. Näin joulukuussa sovittiin että kalenterit katsotaan vasta kun ollaan valmiita, muutaman päivän jaksoi motivoida. Nyt kiukutaan sitten siitäkin.
Pienin on kyllä haastava, saan lohtua siitä että päiväkodissakin ovat välillä ihan neuvottomia sen kanssa : D lähinnä se kun saa myötätuntoa... Luojan kiitos päikkärin kanssa näistä puhutaan paljon, sovitaan yhteistä linjausta ja kerrotaan puolin ja toisin vinkit miten jokin on saatu toimimaan ilman vääntöä. Sehän siinä hassua onkin kun lapsi on iloinen, fiksu, hassutteleva, hyvin tilanetajuinen mutta sekunnissa muuttuu muuriksi jota ei hevillä hetkauteta. Joihinkin asioihin lähtee muitta mutkitta, sellaisiin mihin montaa muuta lasta saisi vain maanitella.
Ap.