Yllästysvauva ja elämästä selviäminen

No ei varmaan ainakaan kannata kitsastella keskusteluissa miehen kanssa. Käytte kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat läpi, raha-asioista aloittaen päätyen miehen puolen sukuun ja mahdollisen tuliverkon kasvattamiseen sekä kasvatusasiohin. Ettei tarvitse sitten vollottaa vuoden päästä yllätysvauva kainalossa kun mies onkin yllätysnarsisti ja yllätyspeliriippuvainen ja saatkin yllätyksenä etsiä turvakotia katoksi pään päälle.

Yllätysvauvoja ei olekaan!

Aina kun mies ja nainen harrastaa seksiä tuloksena saattaa olla raskaus. Yllätystkö?

Taas olisi tällekin epelille ihan perusbiologiantunti poikaa.

Jaxuhaleja<3

Onko sinusta yksinhuoltajaksi? Sekä henkisesti, että taloudellisesti? Elatusmaksujen yms varaan ei paljoa kannata laskea. Eikä myöskään siihen, että läsnä on myös se toinen aikuinen. 

Erinomaisesti selvisin. Tulin raskaaksi opiskeluaikana ehkäisystä huolimatta (ilmeisesti vatsavaivat oli heikentäneet e-pillerin imeytymistä tms) ja silloinen poikakaveri, joka olikin lähinnän biletyskaveri eikä vakava juttu, häipyi heti kun tulin raskaaksi, vaadittuaan ensin aborttia josta kieltäydyin. Koska mies ei halunnut lasta, en ilmoittanut häntä minnekään isäksi enkä ole koskaan vaatinut häneltä mitään lapsen suhteen.

Tukiverkkoja ei mullakaan ole, vanhemmatkin asuvat toisessa maassa.Mutta eipä terve ihminen sellaisia tukiverkkoja mihinkään tarvitse, jos lapsikin vielä on terve. Hyvin sujui yliopisto-opiskelu ja yksinhuoltajuus, ei niin mitään ongelmaa. Opinnotkaan eivät hidastuneet juurikaan, koska silloin kun vauva oli vielä liian pieni hoitoon, pystyi hänet ottamaan mukaan luennoille ja tekemään harjoitustöitä tms läsnäoloa vaatimattomia opiskelujuttuja.

Miten pärjää yksinhuoltajana?

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti selvisin. Tulin raskaaksi opiskeluaikana ehkäisystä huolimatta (ilmeisesti vatsavaivat oli heikentäneet e-pillerin imeytymistä tms) ja silloinen poikakaveri, joka olikin lähinnän biletyskaveri eikä vakava juttu, häipyi heti kun tulin raskaaksi, vaadittuaan ensin aborttia josta kieltäydyin. Koska mies ei halunnut lasta, en ilmoittanut häntä minnekään isäksi enkä ole koskaan vaatinut häneltä mitään lapsen suhteen.

Tukiverkkoja ei mullakaan ole, vanhemmatkin asuvat toisessa maassa.Mutta eipä terve ihminen sellaisia tukiverkkoja mihinkään tarvitse, jos lapsikin vielä on terve. Hyvin sujui yliopisto-opiskelu ja yksinhuoltajuus, ei niin mitään ongelmaa. Opinnotkaan eivät hidastuneet juurikaan, koska silloin kun vauva oli vielä liian pieni hoitoon, pystyi hänet ottamaan mukaan luennoille ja tekemään harjoitustöitä tms läsnäoloa vaatimattomia opiskelujuttuja.

Entä lapsi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti selvisin. Tulin raskaaksi opiskeluaikana ehkäisystä huolimatta (ilmeisesti vatsavaivat oli heikentäneet e-pillerin imeytymistä tms) ja silloinen poikakaveri, joka olikin lähinnän biletyskaveri eikä vakava juttu, häipyi heti kun tulin raskaaksi, vaadittuaan ensin aborttia josta kieltäydyin. Koska mies ei halunnut lasta, en ilmoittanut häntä minnekään isäksi enkä ole koskaan vaatinut häneltä mitään lapsen suhteen.

Tukiverkkoja ei mullakaan ole, vanhemmatkin asuvat toisessa maassa.Mutta eipä terve ihminen sellaisia tukiverkkoja mihinkään tarvitse, jos lapsikin vielä on terve. Hyvin sujui yliopisto-opiskelu ja yksinhuoltajuus, ei niin mitään ongelmaa. Opinnotkaan eivät hidastuneet juurikaan, koska silloin kun vauva oli vielä liian pieni hoitoon, pystyi hänet ottamaan mukaan luennoille ja tekemään harjoitustöitä tms läsnäoloa vaatimattomia opiskelujuttuja.

Entä lapsi? 

Miten niin? Hyvin toki on hänkin selvinnyt. Nyt jo täysi-ikäinen, opiskelee yliopistossa fysiikkaa. 

Meillä ei koskaan ole ollut edes rahasta tiukkaa yksinhuoltajuuteni takia - tai no, toki opiskelijana oli sellaista kuin opiskelijoilla nyt yleensä on, mutta silloin lapsi oli niin pieni ettei siitä ollut varsinaisesti haittaa, kun ei sen ikäiset vielä ymmärrä muuta kaivata kuin että perustarpeet täyttyy. Opintojen jälkeen pääsin heti hyväpalkkaiseen alani työhön eikä yhden lapsen elättäminen yksin ole ollut mikään ongelma. 

Oman kokemukseni perusteella ihmettelen, mikä siinä niin pelottavaa on että on totaali-yh. Minun mielestäni ei mitään. 

Jos raskaus ei ollut täysi vahinko niin eihän se mikään yllätysvauva silloin ole? Valitettavasti kellään ei ole kristallipalloa, josta näkisi kuinka parisuhteellenne käy. Joko mies pysyy rinnalla tai sitten ei. Kannattaa varautua siihenkin, että mies ei haluakaan lasta ja vastuuta ja aiot pitää lapsen. Pystyt varmaan hoitamaan lapsen yksinkin, vaikkei se olekaan mikään ideaalitilanne?

Ja tosiaan, paljon keskustelua miehen kanssa.

Oikeesti...onko aloittaja täysorpo ainoa lapsi?

Kuten kirjoitin niin raskaus ei ollut varsinaisesti vahinko mutta ei niin suunniteltukaan. En usko että bilsantunteja tarviin, tiedän hyvin miten yhdestä kerrasta voidaan tulla raskaaksi. Ja mies tietää hyvin myös ja tiesi myös etukäteen. Yksinhuoltajaksi en haluaisi, toivon että mies kantaa vastuunsa. Ap.

Meillä 2 yllätysvauvaa. Valitettavasti molemmat meni kesken. Kyllä siinä tunteet heitteli että miten selvitään ja jaksetaan. Mutta sitten tuli älytön suru kun ei saanutkaan vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti...onko aloittaja täysorpo ainoa lapsi?

Vanhempani eivät ole enää elossa :( , yksi isosisko on mutta hän asuu kaukana eikä voi olla käytännön tukena. Ap.

Kannattaa keskustella paljon miehen kanssa. Mikäli kävisi niin, että jäät yksin, niin pärjäät silti, kun asennoidut niin. Yksinhuoltajuus on toki rankkaa, mutta vanhemmuus "täysin vääränlaisen" ihmisen kanssa on vielä rankempaa. Jos suhde on tuore, niin sieltä voi valitettavasti tulla lapsen synnyttyä mitä vaan vastaan, ihminen kun saattaa reagoida siihen uuteen vanhemmuuteensa vaikka miten kummallisilla tavoilla. Riippuen tietysti siitä omasta lapsuudesta ja vanhempien mallista ym. Onko sinulla itselläsi kotoa hyvä malli? Ne kun usein tuppaavat jatkumaan.

Lapsen saaminen on iso muutos, valtava, mutta positiivisella ja sellaisella tässä pärjätään asenteella voi tilanteeseen vaikuttaa kaikkein eniten!

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti...onko aloittaja täysorpo ainoa lapsi?

Mikä tässä ihmetyttää? Olen 39-vuotias ja tuttavistani moni on menettänyt vähintään toisen vanhempansa syövälle tai muulle ennenaikaiselle kuolemalle, ei se niin harvinaista ole.

Täällä saa neuvolasta apua. On työntekijä joka tulee auttamaan kotiin tarvittaessa. Toki tarvitsijoita on paljon. Lisäksi on työntekijä joka on sitä varten että saa jutella jaksamisestaan yms. Tuo turvaa jo ajatus siitä että on joku matalankynnyksen taho jonka puoleen kääntyä. Me käytettiin lapsenvahteina MLL:n hoitajia. Vein lapsia lapsiparkkiin heti kun oli ikää tarpeeksi ja kävin esim kuntosalilla. Tosi halpaa ja ihania ihmisiä hoitamassa.

Mun vanhemmat on juoppoja ja miehen vanhemmat liian vanhoja ja liian kaukana. Mun sisarukset on kuolleet ja miehen sisarukset liian kaukana. Muutettiin uudelle paikkakunnalle josta ei tunnettu ketään. Mutta pian tutustuin ja tehtiin kaveriperheiden kanssa niin että vuoroteltiin lastenhoidossa. Otettiin vuorotellen toisen lapset hoitoon ja toisille tuli mahdollisuus mennä jonnekin. Eikä tarvinnut rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomaisesti selvisin. Tulin raskaaksi opiskeluaikana ehkäisystä huolimatta (ilmeisesti vatsavaivat oli heikentäneet e-pillerin imeytymistä tms) ja silloinen poikakaveri, joka olikin lähinnän biletyskaveri eikä vakava juttu, häipyi heti kun tulin raskaaksi, vaadittuaan ensin aborttia josta kieltäydyin. Koska mies ei halunnut lasta, en ilmoittanut häntä minnekään isäksi enkä ole koskaan vaatinut häneltä mitään lapsen suhteen.

Tukiverkkoja ei mullakaan ole, vanhemmatkin asuvat toisessa maassa.Mutta eipä terve ihminen sellaisia tukiverkkoja mihinkään tarvitse, jos lapsikin vielä on terve. Hyvin sujui yliopisto-opiskelu ja yksinhuoltajuus, ei niin mitään ongelmaa. Opinnotkaan eivät hidastuneet juurikaan, koska silloin kun vauva oli vielä liian pieni hoitoon, pystyi hänet ottamaan mukaan luennoille ja tekemään harjoitustöitä tms läsnäoloa vaatimattomia opiskelujuttuja.

Entä lapsi? 

Miten niin? Hyvin toki on hänkin selvinnyt. Nyt jo täysi-ikäinen, opiskelee yliopistossa fysiikkaa. 

Meillä ei koskaan ole ollut edes rahasta tiukkaa yksinhuoltajuuteni takia - tai no, toki opiskelijana oli sellaista kuin opiskelijoilla nyt yleensä on, mutta silloin lapsi oli niin pieni ettei siitä ollut varsinaisesti haittaa, kun ei sen ikäiset vielä ymmärrä muuta kaivata kuin että perustarpeet täyttyy. Opintojen jälkeen pääsin heti hyväpalkkaiseen alani työhön eikä yhden lapsen elättäminen yksin ole ollut mikään ongelma. 

Oman kokemukseni perusteella ihmettelen, mikä siinä niin pelottavaa on että on totaali-yh. Minun mielestäni ei mitään. 

Hän ei ole koskaan kaivannut isäänsä ja tämän sukua, jne...

Millaisessa maailmassa te tukiverkkojen puuttumisen ihmettelijät oikein elätte? Minun kavereissa ja tutuissa lähes jokainen on menettänyt jonkun lapsuudenperheensä jäsenen kuolemalle. Ollaan yli kolmikymppisiä toki, mutta kuitenkin. Ja monella vanhemmat on rapa-alkoholisteja tai on joutunut muusta ikävästä syystä katkaisemaan välit heihin. Eikä todellakaan mitkään laajat sisarusparvet ole tavallisia, moni on myös muuttanut tänne toiselta puolelta Suomea ja ikääntyvät vanhemmat jääneet sinne. Lähipiiri koostuu siis vain ystävistä. 

No ensinnäkin, edes kymmenen vuoden avioliitto ja suunniteltu raskaus ei takaa sitä että mies on kuvioissa vielä yksivuotispäivänä. Niinkuin sanoit, lapsi on suuri elämänmuutos joka ikiselle parille. Parisuhteenne saattaa hyvinkin kestää, kaikki elämänmittaiset suhteetkin ovat joskus olleet vain kaksi kuukautta vanhoja. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Odotuksistanne ja toiveistanne ja lapsiarjesta käytännössä.

Jos mies ei ole täysi luuseri niin hän huolehtii kyllä osaltaan lapsestaan. Jos teillä kerran on edes jo jonkinlaista parisuhdetta ilmassa, niin en usko että mies aivan savuna ilmaan häviää vaikka suhteenne ei jatkuisikaan. Hyvin pärjäät(te), onnea vauvasta!