Lue keskustelun säännöt.
ärsyttääkö muita lapsille "opettavaisesti" juttelu?
06.12.2016 |
Ja lasten "jututtaminen" tyyliin "Missäs sitten oltiin, kun Anni-täti lähti pois?" "Ja montakos kynttilää oli kakussa, kun täytit viisi vuotta?" "Mitäs sanotaan?" (kiitos-tilanteessa)
Itse tykkään, että lapsille puhutaan kuin ihmisille. Myöskään siitä en pidä, että lapsia jatkuvasti neuvotaan. Ne oppivat matkimalla, joten paras tulos mielestäni saavutetaan sillä, että vanhempi käyttäytyy hyvin ja kunnioittavasti toisia kohtaan. Ja etenkin se on hyväksi, että lapsiin ei jatkuvasti kiinnitetä huomiota.
Kyllä, itselläni on lapsia!
Kommentit (20)
Kaupassa/ nähtävyyksistä jne aina iskee myötähäpeä, kun kuulee vanhempien puhuvan noin lapsilleen.
Niin teennäistä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me oltiin joku aika sitten yhdessä museossa, jonka eteisellä oli perhe pukemassa ulkovaatteita samaan aikaan kuin me. Siellä istui isä lattialla ja kaksi lasta myös ja äiti neuvoi kaikkia kolmea, miten nyt pistetään pipo päähän ja kiedotaan kaulaliina kaulaan. Sitten myöhemmin kaikki kolme, isä ja lapset riiputti käsiään pihalla, että pitääkö jo lähteä kotiin. Se oli hassua. Tai siis oikeastaan vähän karmivaa, että isä oli lapsempi kuin lapsensa.
Minulta tuo ainakin tulee ihan luonnostaan, sen enempää ajattelematta miten lapselle pitäisi tai ei pitäisi puhua. Ajattelin kyllä jatkaa samaan tapaan, vaikka se teitä ärsyttäisikin tai pitäisitte sitä teennäisenä.
Minä olen aina puhunut lapsille kuin ihmisille. En voi sietää lässyttäjiä.
Onko se lässytystä? Kyllä se parivuotiaan kanssa on ihan kahvipöytäkeskustelua. Se opettaminen on myös lapsen kasvatusta ja sillä korostetaan muistijälkiä vielä siinä iässä. Toki ne kasvaa ilmankin ja sitähän täällä sitten kirotaan, kun ei ne lapset osaa käyttäytyä ja on nii tanan tyhmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin puhun lapsilleni noin :D En minä koe sitä teennäisenä, enkä sitä tavoittele, se vain tulee luonnostaan. Lapseni ovat uteliaita ja kiinnostuneita asioista. Esikoinen opettelee lukemaan ja laskemaan. Etenkin laskeminen on hänestä aivan huippujuttu (ilmeisesti ei ainakaan äitiinsä tullut). Miksi en tukisi sitä? Kuopusta taas kiinnostaa kaikki luontojutut. Meillä myös luetaan paljon. En koe kohtelevani heitä alentuvasti, mutta on minun velvollisuuteni vanhempana opettaa heitä ja vastata heidän tarpeisiinsa.
Se, että juttelen paljon lapsilleni (vaikka sitten opettavaisesti), ei tarkoita etteivätkö lapseni oppisi odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Lapset odottavat puheenvuoroaan jos puhun jonkun muun kanssa, esim. mieheni. Saatan myös sanoa että nyt pitää vähän aikaa leikkiä ihan itse, äiti tekee nyt jotain muuta (esim. laitan ruokaa, luen lehden tms.).
Miksi niin moni av-mamma lässyttää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri asia puhua ja kertoa lapsille asioita ( opettaa), kuin artikuloida yli ja puhua to-del-la hitaasti ja selkeästi.
Ei ärsytä, ajattelen että ton lapset varmaan oppivat nopeammin monia asioita just ton tyylin takia. Siis että palautetaan mieleen jotain ja kehoitetaan vaikka laskemaan jotain. Tuohan on kuin puhetieteiden oppikirjasta, joten en osaa ärsyyntyä. Yleensä tuota tulee vähän sivistyneempien ja/tai kouluttautuneempien suusta, sen olen havainnut.
Moni tekee tuota ihan luonnostaan ja ilman lässyttävää äänensävyä, mun pitää aina muisutella itseäni tuosta, harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni puhui kerran minulle noin. Oltiin eräänä iltana miehen vanhempien luona käymässä. Olin seuraavana päivänä lähdössä parin päivän koulutukseen useamman sadan kilometrin päähän kotoa. En itse huomannut ottaa asiaa puheeksi siinä appivanhempien luona, kun ei se minusta mitenkään ihmeellinen tapaus ollut, mutta mies sanoi minulle että "kerropas nyt minne olet menossa huomenna".(!)
En kehdannut siinä appivanhempien kuullen sanoa mitä mieltä olen siitä että minulle puhutaan kuin 5-vuotiaalle tyyliin "kerropas nyt tätille ja setälle mihin oot huomenna menossa", mutta autossa kotimatkalla annoin kyllä tulla senkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Eri asia puhua ja kertoa lapsille asioita ( opettaa), kuin artikuloida yli ja puhua to-del-la hitaasti ja selkeästi.
No se on. Mutta eihän aloituksessa siitä puhuttu vaan opettamisesta ja neuvomisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti lässyttää mulle edelleen. Olen 39-vuotias perheenäiti. Inhosin lässytystä lapsena ja inhoan edelleen. Arvatkaa lässytänkö lapsilleni.
Lapsi ymmärtää puheen ja asiat eri tavalla kuin aikuiset. Heille ei voi puhua samanlailla kuin aikuisille. Heille asioiden/ihmisten/esineiden nimittäminen ja sanoittaminen on puheen kehityksen kannalta todistetusti hyödyllistä. Kuten esimerkiksi se, kun sanotaan "nyt puetaan tämä kenkä tähän vasempaan jalkaan" . Tai että "miten sanotaan?" ym. Se ei ole mitään lässytystä, vaan puhumaan ja toimimaan kasvattamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se niin ärsyttävää, että joku opettaa ja neuvoo lastaan. Tulee niitä kuunnellessa melkein syyllinen olo, eikö muka yhteiskunnan kasvatus riitä?
Omalla lapsella on down syndrooma ja kyllä siitä ohjeistamisesta on ollut apua, että oppii asiat. Siitä on kyllä vanhemmuuden esitys kaukana, olen jo niin tottunut asioiden toistamiseen satoja kertoja, että menee yksikin perille. Ei tietenkään putkeen, mutta miltein joka päivä samat tilanteet täytyy ikäänkuin purkaa osiin ja ohjeistaa - useinkin juuri tuolla kysymysasetelmalla.
Että anteeksi jos teitä ärsyttää, meillä tuo vain toimii. Toinen vaihtis tietty olisi jatkuva valmiiksi sanominen, että tee niin ja nyt tee näin ja nyt taas noin ja tuolta otat sen ja laitat tuohon... Eipä tuossakaan kaiketi mitään vikaa ole, helpompi ja jotenkin kivempi tapa opettaa lastani on tuon sijasta muistuttaa vaikka haalaria pukiessa (kun toinenkin jalka pitäisi laittaa pukuun), että "entäs toinen?" tai vaikka sanavarastoa lisätä/ylläpitää kysymällä ruokaa tehdessä silloin tällöin aineksista, että "mikäs tää oli?" (ja siis näyttää esim. selleriä).
Ja esim. aamurutiinitkin täytyy aika pitkälti purkaa osiin, eli "selostaa" hyvän huomenen jälkeen, että ensin on pesut, puetaan, syödään, puetaan ja lähdetään päikkyyn. Sitten nuo asiat vielä puretaan niitä tehdessä ja kyllä kyselen...
Ainakin oma siskonlapsi tykkää itse todella paljon muistella, oivaltaa ja huomata asioita, joten tottakai siihen kannustan ja siksi kyselen mielelläni että kuinkas monta nappia tuolla lumiukolla on, mitä kaikkea talvella voi tehdä ja että mitäs hän on juuri sinä päivänä tehnyt. Mukula on 2 vuotta ja puhuu ikäisekseen todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin joku aika sitten yhdessä museossa, jonka eteisellä oli perhe pukemassa ulkovaatteita samaan aikaan kuin me. Siellä istui isä lattialla ja kaksi lasta myös ja äiti neuvoi kaikkia kolmea, miten nyt pistetään pipo päähän ja kiedotaan kaulaliina kaulaan. Sitten myöhemmin kaikki kolme, isä ja lapset riiputti käsiään pihalla, että pitääkö jo lähteä kotiin. Se oli hassua. Tai siis oikeastaan vähän karmivaa, että isä oli lapsempi kuin lapsensa.
Minun aviomieheni on kyll tällaien. Yksi sy, miksi puhun lapsille, on se, etten kehtaa julkisesti ohjata miestäni. On helpompi sanoa lapsill, että "nyt pestään kädet, pyydäpä isiä auttamaan" kuin sanoa miehelle "pese piltin kädet". Mies ei tee juuri mitään oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
On se niin ärsyttävää, että joku opettaa ja neuvoo lastaan. Tulee niitä kuunnellessa melkein syyllinen olo, eikö muka yhteiskunnan kasvatus riitä?
Voi kun voisin ohittaa tämän vain provona, mutta tiedän että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä oikeasti on!
Vastaus: yhteiskunnan kasvatus ei riitä. Se ei riitä tarhassa, se ei riitä esikoulussa, se ei riitä ala-ja yläasteella eikä lukiossa. Se ei myöskään riitä yliopistossa. Eikä työelämässä. Lapsi on opetettava imemään tietoa joka paikasta, koska vain sillä pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni puhui kerran minulle noin. ... autossa kotimatkalla annoin kyllä tulla senkin edestä.
Voi kauheaa. Ihan yhden kerran mies puhui noin ja sen seurauksena sinä sait raivarit.
Tuollainen puhetapa on ärsyttävää. Moni myös esittää vanhemmuutta, puhuu enemmän muille ihmisille, heidän takiaan, kuin sille lapselle. Kovaan ääneen esittää, miten hieno äiti hän on. Isät harvemmin esittävät isyyttä samaan tapaan.