Mitä ajattelet jos lapsivuodeosastolla huonekaveri itkeskelee vähän väliä?

Että nyt se turpa kiinni

Hormoonit ne hormoonit.

Univelkaa loppuraskaudesta, tai ehkä jo pidemmältä,  ja siihen päälle lapsen saamisen liikutus, onni ja rakastunut järkytys: voi kun se on pieni ja maailma on niin paha.

Mä ainakin valvoin ennen synnytystä, siis pienillä torkuilla menin, kipujen vuoksi useita päiviä kun synnytys ei vaan alkanut eikä sairaalaankaan otettu. Sitten synnärillä vuorokausi, täysin ilman unta. Sitten kun ois pystynyt nukkumaan, kun vauvakin nukkui, niin ei edes saanut unta.

Ehkä vauva ei ole täysin terve.

Tai on edellinen lapsi kuollut ja suru tulee jälkikäteen. Tai muu onnettomuus läheisellä? Mies jättänyt juuri?

Tms

Mä itkin kivusta.

Kysyisin että onko sulla joku hätänä?

Ei ollut uni vaikeuksia naistenklinikalla, olin viikon koska oli sektio. Enkä nähnyt kenenkään itkevän ja ei muakaan itkettänyt.

Hormoonit. Itsekin purskahtelin välillä itkuun. Olin kyllä yksin huoneessa, mutta kyllä mä todellakin ymmärtäisin jos joku juuri synnyttänyt nainen itkee! Säkin ap ilmeisesti olet saanut lapsen siellä synnärillä, vai miksi sä siellä oot? Mieti miten iso asia sinun ja huonetoverisi elämässä on tapahtunut. Eikä sillä että kaikkien pitäs itkeä vollottaa, mutta on siinä jännät paikat varmasti kaikilla äidiksi/isiksi tulleilla.

Ihan mikä tahansa ilosta suruun. Oma äiti kuollut, ero lapsen isästä, esikoinen kuollut kohtuun, sairastunut masennukseen raskausaikana, synnytys meni "huonosti", tuli kaksoset ja toinen on teholla tai kuollut. Tai sitten on niin onnellinen vauvasta, on niin iloinen kun imetys sujuu, on upeata kun on saanut lapsen syliinsä raskausajan jälkeen. Ota ja tiedä. Kysymällä selvinnee, jos hän haluaa itse kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mikä tahansa ilosta suruun. Oma äiti kuollut, ero lapsen isästä, esikoinen kuollut kohtuun, sairastunut masennukseen raskausaikana, synnytys meni "huonosti", tuli kaksoset ja toinen on teholla tai kuollut. Tai sitten on niin onnellinen vauvasta, on niin iloinen kun imetys sujuu, on upeata kun on saanut lapsen syliinsä raskausajan jälkeen. Ota ja tiedä. Kysymällä selvinnee, jos hän haluaa itse kertoa.

Niin ja ajattelen että saattaa olla mikä tahansa syynä. Lähinnä varmaan katsoisin että tuleeko sopiva hetki kysyä ja olla tukena tahi mukana ilossa.

Perus baby blues, mä itkeskelin viimeksi paljon. En tiedä oliko väsymys synnytyksestä joka vielä päättyi sektioon vai hormoonit, varmaan yhteisvaikutus. Kaikki oli kyllä ihan hyvin, rauta-arvot vaan alhaalla verenhukan takia ja varmasti tosi uupunut synnytyksestä joka vaan tavallaan jatkui kun sektiossa ne kivut tulee synnytyksen jälkeen. Se oli kyllä karu tunne, sellainen järjetön masennus joka vaan menee päälle eikä sitä voi karistaa pois järkeilemällä.

Toivottavasti tällä kertaa vältän tuon, suunniteltu sektio pian tulossa.

Kolmannesta jälkisupparit on sitä luokkaa että synnytys ei mitään niiden rinnalla. Tai lapsi on sairas. Tai lähisukulainen kuollut. Tai miljoona muuta syytä. Kysy.

Ajattelen että miksi sinä kirjoitat av-palstalle lapsivuodeosastolla?

Mulla kans sattui sellainen huonekaveri, joka nyyhkytti. En kuitenkaan rohjennut mitään kysellä, oli hyvin aran oloinen, eikä juuri tervehtinyt tai ottanut katsekontaktia. Vauva vaikutti olevan ok ja mies kävi pienemmän sisaruksen kansa katsomassa äitiä ja vauvaa. Ihmettelin vähän, mutta sitten juuri ajattelin että hormonit laittaa itkemään. Itse olin vain sellaisessa hölmistyneen onnensekaisessa pöpperössä, eikä siis itkettänyt lainkaan, mutta eihän kaikilla elimistö toimi samalla tavoin.

Minä ainakin itkin puhtaasti väsymyksestä, joka taas seurasi univajeesta. Kun viiden vuorokauden aikana nukkuu yhteensä 15 tuntia, niin sitä rupeaa olemaan aika sippi.

En mitään.