Sinä ilman älylaitteita lapsuutesi elänyt - koetko että lapsuutesi oli ikävä/jotain olisi puuttunut?

Muistan miten turhauttavaa oli opetella hiomaan kaunokirjoitusta ja tekstausta luokassa, kun tiesi seinän takana olevan tietokoneita ja tiesi, että työt tehdään tietokoneella aikuisena (en tiennyt yhtään ammattia, missä pitäisi käsin kirjoittaa). Kyllä me kavereiden kanssa välillä leikittiin ajatusleikkejä, että olisipa joku parempi keino sopia tapaamisaikoja, kun puhelinta ei saa mukaan ja siihen ei aina kerkeä vastaamaan. Sitten kun tamagotchit tulivat markkinoille, niin alkoi kaipaamaan muitakin pelejä mukana kannettaviksi. En osannut mitään  aakkos-opetuspelejä kaivata, mutta kyllä potutti, kun alkoi tulla pitkiä kirjoitustehtäviä ja piti kirjoittaa käsin eikä tietokoneella.

Ei ollut tylsää. Kirjasto oli lähellä, kavereitten kanssa juostiin/pyöräiltiin koko kylä läpi ilman pokemonejakin ja kirjeenvaihtokavereita oli ensin ympäri Suomea, sitten ympäri Eurooppaa.

Melkeinpä tuntuu, että "asiat oli paremmin". Nyt jos katsoo lapsijoukkoa, niin kaikki kukkii nenä kiinni puhelimessa. Omassa lapsuudessa juteltiin, leikittiin, pelailtiin, kisailtiin ihan livenä. Nyt maailma on supistunut pieneen ruutuun.

Ei puuttunut mitään. Olisi ollut olemassa pleikkapelejä ja jonkinlainen internetkin, mutta mieluummin leikin, luin ja kiertelin ympäriinsä metsiä ja eri asuinalueita koiran kanssa. 

Tajusin kyllä että elektroniikka on tulevaisuus. Minulle oli alitajuisesti selvää, että isona minäkin tulen olemaan koneella ja että kaikilla tulee olemaan puhelimessa kamera ja netti. En kuitenkaan odottanut sitä kieli pitkällä. 

Nyt kun minulla on nämä mukavuudet, kyllähän ne elämää helpottavat ja on yksi ajanviete enemmän. Nautin kuitenkin muistakin asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Melkeinpä tuntuu, että "asiat oli paremmin". Nyt jos katsoo lapsijoukkoa, niin kaikki kukkii nenä kiinni puhelimessa. Omassa lapsuudessa juteltiin, leikittiin, pelailtiin, kisailtiin ihan livenä. Nyt maailma on supistunut pieneen ruutuun.

Aamen! Ja ne kuumotukset tunneilla kun piti sujauttaa lappu kaverille niin ettei opettaja huomaa :D Ja se kaikkein tiukin opettaja joka huomatessaan luki laput luokan edessä. Muistan kuinka itse jäin tämän opettajan tunnilla kiinni ja lapussa luki "Tänään koulun jälkeen katsomaan Eemelin ja Oskarin treenejä? ;)"

He olivat siis minun ja kaverin salaiset ihastukset, tämän jälkeen vähän vähemmän salaiset :D Oli siitä sitten jorain hyötyäkin koska vähän tämän jälkeen pojat pyysivät meitä seurustelemaan, oi aikoja <3

En vaihtaisi lapsuutta/nuoruuttani ikinä nykyiseen zombie-ruuduntuijotteluun.

Ei sellaista voi kaivata mitä ei ole olemassa.

Mulla ei ollut myöskään kristallipalloa, jolla olisin nähnyt kaikki tulevaisuuden hienoudet. Ehkä siksi lapsuuteni oli ok.

Eipä niitä osannut 70-luvulla edes kaivata. Tiesin että on olemassa tietokoneita ja muistan lukeneeni jotain videoista, mutta ne eivät kuuluneet elämään.

Lapsuuteni ei todellakaan ollut onneton sen takia ettei ollut mitään älypuhelimia. Kyllä se oli onneton ihan surkeiden ja itsekkäiden vanhempieni takia, jotka eivät osanneet ajatelleet kuin ja vain ainoastaan itseään, eivätkä edes huolehtineet meistä lapsista.

Ja mitä tulee älypuhelimeen, niin se on täysin helvetin rakkine. Niin moni ihminen on ihan liikaa kiinni puhelimessaan, joka ainoa hetki ollaan kiinni räveltämässä puhelinta. Keskustele siinä sitten ihmisten kanssa, kun toinen räveltää samaan aikaan kännykällä ja ynähtelee jotain epämääräistä. Muutamaan ystävään on tänä älypuhelimen kulta-aikana välit viilentyneet, kun tapaamisista ei tule mitään, mutta ihmeesti sieltä somen kautta sitä viestiä ja tarinaa pukkaa.. mutta kasvotusten keskutelu on lähestulkoon mahdotonta. Ja, heillä se kännykkä käyttäytyminen on joka hetkistä toimintaa, kyse ei ole minun ikävästä seurastani. 

Kohtuus kaikessa!

Meille asetetut vaatimukset olivat myös toiset kuin nykylapsille. Niillä leluilla ja oppimismenetelmillä, joilla me kasvoimme, ei voisi saavuttaa nykyisiä tavoitteita ja vaatimuksia - eikä nykyisillä niitä meitä koskeneita.

Minä muuten kirjoitan vieläkin kohtuullisia määriä käsin, vaikka suurimman osan työstäni teenkin tietokoneella ja käytän myös tablettiä muistiinpanoihin ja pikaeditointeihin. Näen työpöydälläni nytkin 7 tärkeää käsin kirjoitettua lappua ja lisäksi yhden käsikirjoituksen, jonka marginaalit on käsit sotkettu käytteen kommentteja.

Välillä oli tylsää ja tyypillinen lause 60- ja 70-luvunkin lapsille vielä oli "Äiti, mitä minä tekisin". Taisi olla tämän niminen puuhakirjakin. Luulen että nykyään ei ole enää tekemisestä puute.

Toinen mieleentuleva asia on, että olin kovin opinhaluinen mutta esim. englantia ei käytännössä kuullut juuri missään, olisin halunnut opetella. Tv sentään jo oli ja siellä amerikkalainen Danny Kaye.

No ei kai nyt sellaista osaa ikävöidä mistä ei silloin mitään tiennyt...

Meillä tosin sentään oli jo 1980-luvulla tietokoneita, koska isäni on elektroniikka-alan insinööri. Niinpä itse jo ala-astelaisena pelasin tietokonepelejä, jota silloin opettajat kauhistelivat. Vanhempieni mielestä moinen pelko oli tietämättömien turhaa uuden pelkoa. Koskaan ei rajoitettu pelaamista tai koodailua jota myös harrastin. Onneksi. Minusta tuli sitten koodari ja nykyisin it-arkkitehti ihan ammatikseni, ja mitään haittaa en ole koskaan huomannut siitä että lapsena ei tullut harrastettua muuta kuin pelaamista ja koodaamista.

Omat lapset myös on pieniä nörttejä, eikä yhtään harmita että näin on. 

Päivät kului narua/twistiä hypellen, pyöräillen, liikkuen ylipäätään. Pidettiin paperinukke kerhoja, käytiin pyhäkoulussa, vaihdeltiin kiiltokuvia, leikittiin kauppaa ym. Ei tuntunut yhtään, että mitään puuttuisi.

Aloittaja, harmittaako sinua nyt, että joudut elämään ilman jotain, jota ei ole vielä keksittykään?

No ei ollut onneton, kun semmoisia ei 70- ja 80 -luvulla ollut vielä kenelläkään. Mutta jos kaikilla muilla olisi ollut, eikä minulla, niin varmaan olisi harmittanut.

Typerää vastakkainasettelua tämmöinen ja jotenkin henkisesti köyhää. Aika menee eteenpäin ja asiat kehittyy. Ei nykyään tarvitse olla samanlaista kuin 20 vuotta sitten. Ihan hyviä aikuisia näistä nykylapsistakin kasvaa, vaikka paljon älylaitteita käyttävätkin.

Höpsö kysymys. Eihän sellaita osaa kaivata, mitä ei ole koskaan ollut! -80 luvun lapsena lystit revittiin jostain ihan muusta kuin älylaitteista, koska sellaisia ei ollut olemassakaan edes lapsen  villeimissä kuvitelmissa.

Ei tietysti ollut tylsää, koska ei silloin älylaitteita ollut ja miten niitä sitten olisi osannut kaivatakaan. Kun olin ala-asteen viimeisillä luokilla, sain jonkin Spectrum-tietokoneen ja jotain sillä tein, veljelläni oli Commodore 64. Jokin elektroniikkapeli oli. Todennäköisesti meidän lastenlapsemme aikanaan tulevat päivittelemään sitä, kuinka tylsän lapsuuden heidän vanhempansa elivät nykyisillä älylaitteilla. Ajat muuttuvat.

Toisaalta olen aidosti huolissani nykylapsista, joiden elämä kutistuu ruudun tuijottamiseen. Ennen telkkariruutua pääsi sentään edes ulos pakoon, nykyisin älypuhelin on oltava mukana jo koulun "vaatimuksesta" (juu ei saisi yläkoulussa vaatia, mutta käytännössä pitää olla). Eli mikä vaan tekeminen täytyy pystyä keskeyttämään, jos jotain viestiä pukkaa ja kun aikansa tuollaiselle altistuu, ei keskeyttäminen olekaan enää mikään ongelma - keskittymiskyvyttömyydestä on tullut se ongelma. Muutos on ollut aika nopea. Lapseni ovat syntyneet -03 ja -07 ja kuopuksen kaverit ovat aloittaneet koulutiensä älypuhelinta tuijottaen ja mielestäni todella keskittymiskyvyttöminä (no, onhan otos toisaalta aika pieni tässä "tutkimuksessani"), kun taas esikoisen ekoilla luokilla lapset olivat kutakuinkin niin kuin omassa lapsuudessani.

Aika nuoriin ikäluokkiinhan sitä pitää mennä ennen kuin puhutaan niistä joilla oli jo lapsena älypuhelimia.

Itse olen ostanut itse ensimmäisen kännykän 1997  jolloin siirryin työelämään ja siinä puhelimessa ei todellakkaan ollut mitään älyä. Tuohon aikaan matkapuhelin oli aika tyypillisesti ylioppilaslahja.

Eihän älypuhelimet ole lyöneet itseään läpi kuin vasta joskus vajaa 10 vuotta sitten.

Itse olen nyt 20 mutta elin lapsuuteni käytännössä ilman tietotekniikkaa mm. köyhyyden ja tiukkojen vanhempien vuoksi ja kyllä, voin sanoa että muiden ''normaaleja'' elämiä seuratessa turhautti, masensi ja välillä suututtikin tilanne vaikka eihän sille paljoa voinut. Kyllä vielä 9-vuotiaana olin ihan tyytyväinen, mutta sitten tekniikka alkoi kehittyä ja yleistyä ja äkkiä muut lapset hengasivat yhdessä netissä, pelasivat pelejään ja mitä nyt yleensäkin tehdään älypuhelimella ja tietokoneella mutta minä olin jumissa outona ja yksinäisenä kun en päässyt mukaan tai 'tiennyt mistään mitään'. Nykyään on toimiva puhelin ja kone mutta voin sanoa että ainakin näin 2000-luvulla lapsuus jäi yllättävän ankeaksi noikin ''pienestä' syystä ja olen kieltämättä vähän katkera asiasta. Kyllä, nykyään(kin) pitäisi tietysti asettaa lapsille terveet rajat koneajoissa jne, mutta älkää nyt ihmeesä tehkö lapsistanne outoja hylkiöitä vain koska Ennen Vanhaan Oli Kaikki Paremmin :/

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta olen aidosti huolissani nykylapsista, joiden elämä kutistuu ruudun tuijottamiseen. Ennen telkkariruutua pääsi sentään edes ulos pakoon, nykyisin älypuhelin on oltava mukana jo koulun "vaatimuksesta" (juu ei saisi yläkoulussa vaatia, mutta käytännössä pitää olla).

Itse pidän näitä älylaitteita kyllä paljon parempana kuin telkkari. Omassa nuoruudessa telkkari oli hallitseva viihdelaite ja sieltä kastottiin pakkotahtisesti mitä soopaa sieltä nyt sattui tuleemaan. Usein ei mitään kiinnostavaa, mutta silti sitä tollotettiin.

Nykyään voi jo hyvinkin vapaasti valikoida miten itseään viihdyttää ja milloin. Ehdottomasti hyvä asia.

Pitkä miinus tulee sen sijaan siinä että vanhemmat ulkoistaa kasvatustyötään laitteille. Lasten kanssa ei vietetä aikaa, vaan pistetään pelaamaan jotain peliä.