Eroaalto 2-5 vuotiaiden vanhemmilla!

Meillä akka ollut jo useamman vuoden vittumainen kusipää,joutaisi heittämään pihalle.

4.5 v lapsi.

Naiset muuttuneet lasten tulon myötä

Vierailija kirjoitti:

Naiset muuttuneet lasten tulon myötä

Tai ukot eivät hoida omaa osuuttaan lasten ja kodin hoitamisessa.

Jännämies on iskenyt lähipiiriisi. 

Me jaksettiin vittumainen vauvavuosi ihan sillä, että moni kannusti että sen jälkeen helpottaa. No eipä helpottanut, kaikki meni vain enemmän sekaisin. Annoimme periksi ainokaisen ollessa 3,5v.

Varmaan kun on ehtinyt tässä muutaman vuoden aikana huomaamaan, että on oikeasti ihan yksin lasten kanssa niin alkaa avioero tuntumaan vaihtoehdolta.

Kun jousta venytetään liikaa, se katkeaa. Vanhemmilta vaaditaan samaan aikaan joka suunnasta enemmän kun heidän tosiasialliset resurssinsa ja mahdollisuutensa toteuttaa noita vaatimuksia heikkenevät. Siihen päälle taloudelliset huolet ja hengähdystauon puute, niin...

Burn out. Minä hajoitin perheen, koska meiltä loppui voimat. Kun ensin huolehditaan lapsista 200-prosenttisesti kaksin ja on pakko tehdä laatutyötä joka hetki, on olevinaan valtava resurssien vapautuminen, kun lapset laitetaan kiertoon. 50 prosenttia hoitovastuusta on niin suuri helpotus, että se tuntuu pysyvältä hermolomalta. Ei kumpikaan meistä halunnut ottaa riskiä, että joudutaan lastensuojelun tai muun vastaavan hyväätarkoittavan norsun syöksyhampaisiin, kun voimat olivat jo valmiiksi vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset muuttuneet lasten tulon myötä

Tai ukot eivät hoida omaa osuuttaan lasten ja kodin hoitamisessa.

Hoidan kyllä, mutta tuntuu että vaimo on nykyään paljon kireämpi ja stressaantuneempi koko ajan, eikä oikein huolehdi itsestään. Itse taas en tunnu muuttuneeni ollenkaan, olen sama huoleton itseni. Lapsi on kohta jo yli 3v. En tiedä haluanko toista vaikka niin on puhuttu.

Olemme noin kolmekymppisiä ja ihan 2-3 vuoden sisään on itsemme lisäksi viisi ihan hyvää tuttavapariskuntaa saanut lapsia yhden ja osa toisenkin. Kurjaa ajatella, että tilastojen valossa on hyvin todennäköistä että ainakin joku eroaa. Mutta näinhän se menee. Vielä en kyllä osaa arvata kuka.

Vierailija kirjoitti:

Kun jousta venytetään liikaa, se katkeaa. Vanhemmilta vaaditaan samaan aikaan joka suunnasta enemmän kun heidän tosiasialliset resurssinsa ja mahdollisuutensa toteuttaa noita vaatimuksia heikkenevät. Siihen päälle taloudelliset huolet ja hengähdystauon puute, niin...

Burn out. Minä hajoitin perheen, koska meiltä loppui voimat. Kun ensin huolehditaan lapsista 200-prosenttisesti kaksin ja on pakko tehdä laatutyötä joka hetki, on olevinaan valtava resurssien vapautuminen, kun lapset laitetaan kiertoon. 50 prosenttia hoitovastuusta on niin suuri helpotus, että se tuntuu pysyvältä hermolomalta. Ei kumpikaan meistä halunnut ottaa riskiä, että joudutaan lastensuojelun tai muun vastaavan hyväätarkoittavan norsun syöksyhampaisiin, kun voimat olivat jo valmiiksi vähissä.

Päätöksenne on varmasti ollut teille oikea, mutta sen logiikkaa en tavoita.

Me vedämme arkea myös kahdestaan (no yhteiskunta auttaa päivähoidon muodossa) ja olemme myös yrittäjiä yhdessä. En mitenkään keksi, kuinka ero helpottaisi asioita. Päinvastoin se iso arkea helpottava tekijä on juuri se, että on se toinen aikuinen, joka ymmärtää just mitä tämä arki on, jonka kanssa voi saunoa ja ottaa yhden oluen lasten mentyä nukkumaan. Aamulla antaa suukon ja todeta, että tavataan taas joskus.

Sehän se vasta burn outiin veisi, jos tähän yhtälöön pitäisi vielä mahduttaa muita ihmisiä ja heidän lapsiaan. Tai olla vailla seksiä ja aikuisläheisyyttä.

Uskallan väittää, että vanhemmilla on paljon muita huolen ja stressin aiheita, kuin pelkästään lasten tuoma lisätyö. Siis ne stressin aiheet yms. ovat jossain ihan muualla kuin lapsissa itsessään (kuten työ, vaikeat ihmissuhteet, taloushuolet, parisuhdevaikeudet, joiden syy ei ole itse lapset jne. ). Siihen päälle kun iskee  vielä lapsista huolehtimisen, tuntuu, ettei resurssit sitten riitäkään.

Ei kannattais mennä naimisiin, jos ei tunne omaa toimintatapaansa ristiriitatilanteissa, joita väistämättä tulee aviossa. Avioerot nykyään paljon yleisempiä, koska suuri osa näistä eronneista on vapaan kasvatuksen helmiä, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä, johtuen ainaisesta oman tahdon toteutumisesta lapsuudessa ja nuoruudessa. Myös toisen ihmisen asemaan asettumisen kyky täys nolla näillä. Asioita ei osata katsoa, kuin omasta näkökulmasta.

Aika moni kuvittelee, että parisuhde on se maailman tärkein juttu. Sitten huomataan, että kas, tässä on tämä kolmas - ja siitä syntyy kriisi! Kun yhtäkkiä joutuu vastuuseen uudesta ihmisestä eikä ole valmis kantamaan vastuuta edes itsestään.

Moni 80-90 -luvulla syntynyt on uskomattoman heikkoa tekoa. Mistään ei haluta luopua, vaikka lapsia saadaan eli harrastukset, työ, kuntosali, matkustelu- kaikki halutaan säilyttää eikä lapsille ole aikaa. Sitten alkaa ottaa päähän se puoliso, joka aina tuntuu tekevän ne mukavammat valinnat eli vapauden.

Vierailija kirjoitti:

Uskallan väittää, että vanhemmilla on paljon muita huolen ja stressin aiheita, kuin pelkästään lasten tuoma lisätyö. Siis ne stressin aiheet yms. ovat jossain ihan muualla kuin lapsissa itsessään (kuten työ, vaikeat ihmissuhteet, taloushuolet, parisuhdevaikeudet, joiden syy ei ole itse lapset jne. ). Siihen päälle kun iskee  vielä lapsista huolehtimisen, tuntuu, ettei resurssit sitten riitäkään.

Näinhän se on. Olen se burnoutin takia perheen hajoittanut. Jos edes osa noista asioista olisi ollut täysin kunnossa, sillä olisi voinut kompensoida asioita paljon pitempään. Jos olisi ollut talous huoleton, olisi voitu ostaa hoitoapua ja hoitaa stressiä, huoltaa suhteita ja omia projekteja, jne.

Meillä oli toisistamme pitkä kokemus ennen lasta, mutta mikään ei valmistanut siihen, minkälaiset tyylit meillä oli vanhempina. Kun siinä oli ristiriita, jota ei ollut aikaa ja voimia yrittää korjata, ajauduttiin erillemme, ja toisen avusta ja yhteistyöstä tulikin taakka. Kun mikään elämässä ei ole oikeastaan kestävällä pohjalla ja koko ajan on riittämätön olo, ei ole pakopaikkaa. Epäilemättä ennenkin on suhteissa koettu samaa, mutta silloin ei ole lasta katsottu jatkuvan huolen vallassa, miten tätä pitää kasvattaa, jottei altisteta tätä tiesmille, vaan se on tyrkätty ulos leikkimään ja etsimään naapureista kavereita. Eikä omalla äidilläni ollut mitään huolta siitä, löytyykö töitä kun kotona ei enää viitsisi olla. Minä olin kotona, koska laman runnellessa sukujamme jo toistamiseen meillä ei ollut varaa päivähoitoonkaan. Lasta ei voinut tyrkätä ulos, koska se ei ole nykypäivänä sopivaa, eikä naapureissa olisi ollut leikkikavereitakaan, kun muut olivat päiväkodissa.

Siihen päälle pari ikävää sattumaa, isovanhemman sairastuminen tms, niin kuvio kaatuu herkästi. Tuntuu kuin perhe-elämä olisi nykypäivänä niinkuin kolmijalkainen tuoli. Nätti päällisin puolin, mutta yllättävän kiikkerä.

Ovat tulleet järkiinsä ja kasvaneet eroon toisistaan ja vaimon joka vkon loppuiset jännämies patjailut eivät parantaneet tilannetta.

Hyvä että ihmiset uskaltaa erota.

Useamman pitäisi erota mutta ei kun vaan kituuttaa kuolleessa suhteessa väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin 4 paria lähipiiristä eronnut. 2 paria oli sellaista, että en olisi ikinä uskonut. Mitä täällä tapahtuu?

Naiset pihtaa ja kiristää seksillä ja lihoo muodottomiksi raskauden jälkeen. No, miesten ei oo pakko suostua siihen eikä suostukaan joten ottavat uuden naisen.

Kakarat tehty niin ukko saa lähteä. Ai niin, elatusmaksut kyllä kelpaa.

Lapset ei tee hyvää parisuhteelle. Ei välttämättä kannata hankkia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Naiset muuttuneet lasten tulon myötä

EI, vaan ukkoja ei enää kiinnosta vaimon pillu lasten jälkeen.

No meillä on kaksi lasta (4v&8v) ja hyvin meillä on aina mennyt. Helpot lapset, hyvä parisuhde joka ei ole huonontunut tippaakaan lasten tulon myötä. Myöskään minä naisena en ole muuttunut pätkääkään lasten myötä ja mies on juuri niin hyvä isä kuin oletinkin.