Asiat jotka vaivaavat, koska ne eivät ole normaalisti.

Haluan ensiksi sanoa, että tää helpottaa mun oloa, ja tahtoisin että joku lukisi tän ja asiallisesti vastaisi mulle, vaikka tästä tuleekin pitkä viesti.

Voi kuulostaa hyvin oudolta, mutta olen oikeasti tästä hieman kärsinyt.
Äitini väittää ettei ole koskaan välittänyt isästäni vaan hän teki vain lapsia tämän kanssa.

5 lasta. Ja nyt hän on myös sanonut ettei hänen isyyttään ole tunnistettu.
Kuitenkin isä on ollut arjessa mukana siitä asti kun muistan, mutta asunut erillään. Mutta silti he ovat tehneet minulle veljen aina jossain välissä.
Asia ei olisi niin outo jos se olisi yleistä.
Masentaa kun en voi samaistua siihen että vanhemmat ovat rakastuneita, eikä se siis tunnu olevan mahdollista.
Pikkuhiljaa aloin tajuta ettei vanhempieni suhde ole mikään normaali, vaan se perustuu valheille.
Äitini kieltää kaiken ja isä välillä vihjailee että kuinka "heillä" oli joskus kivaa.
Asia on hankala myös siksi että äiti aina sanoo että he "aina" ovat olleet eronneet. Ja usein lapset ovat surullisia vanhempiensa erosta, mutta minä ajattelen että hyvä vaan, sillä isäni ei ole mikään kovin mallikkaasti käyttäytyvä.

Pelkään että tämä on minunkin kohtaloni, että käytän jotain miestä hyväkseni ja hänen tunteitaan että saisin vauvoja. Tai no toisaalta ehkä se on mahdotonta, kun kerran tällä hetkellä en pidä sellasta kovin hyvänä vaihtoehtona.

Toinen asia mikä vaivaa on vanhempien status.
Olen pinnallinen, mutta minua nolottaa että kummatkin ovat kouluttamattomia, tupakoivat ja toinen juo. Ja isäni tuo ilmi pervoutensa ihan sama mikä tilanne on. Sitä vain ei voi olla huomaamatta.
Se mikä on hyvä asia on se ettei kovin moni tiedä minun vanhempia.
Mutta kävi kerran yksi nolo juttu että isäni oli mennyt baarista jonkun naisen luo, ja naisen tytär oli sitten juoruillut että se oli veljeni isä.
Mitä sellaisestakin seuraa. Huudetaan perään, ja keksitään lisää juoruja. En ole varma mistä he tiesivät isäni, mutta sen uskon että tapahtuma oli totta.

Olemme tietysti köyhiä, ja äiti ei esim anna minulle minun kuntoutusrahaa vaan pitää sen itsellään, koska muuten ei olisi rahaa. Tai ennenkin sitä pärjättiin mutta sellainen syy hänellä.
Äiti on saanut samalla sairaseläkkeen, sillä hän on niin huonossa kunnossa. Joten se on hänen elantonsa + muut tuet.

Hänellä on monta diagnoosia mitkä ovat pääasiassa neuroottisia, mutta vaikuttavat fyysiseen kuntoon, kuten se että hänellä on pakkomielle pitää koti mahdollisimman kliinisenä, mutta haukkuu sitä samalla lääväksi.
Minun oli päästävä pois joten pidettiin palaveri sosiaalitätien kanssa ja pääsin laitokseen. Täällä on mennyt hyvin, on rauhallista ja äiti ei kitise minulle.

Kun välillä kerron että mitkä ovat haaveitani, niin äiti lyttää ja sanoo että ne ovat mahdottomia.
Hän ilmeisesti haluaa etten saisi parempaa asemaa.

Olen miettinyt että onko epäreilua jos en pidä mitään yhteyttä perheeseen kun olen lähtenyt opiskelemaan. Tahtoisin niin paljon vain unohtaa alkuperäni, lähteä pois menneisyydestä ja aloittaa omanlaisen elämäni. Se ei ole minulle helppoa sillä vanhemmat eivät ole rikkaita, tai yleensäkään tue muussa kuin että antavat ruokaa, mutta aion onnistua yksin.

Eli se miten on vaikuttanut, on esimerkiksi se miten yksinäiseksi ja erilaiseksi tunnen itseni, vaikkei se näy päällepäin, olen kiltti mutta sisimmässä tuntuu etten ole samanlainen kun muut, sillä vanhempieni suhde on niin omituinen. Vaikka se kuulostaa kaukaa haetulta, eikä ehkä ole maailman suurin ongelma.
Yksi ratkaisu on se että äiti vain häpeää isääni niin paljon ettei myönnä että on joskus ihastunut.

Eli arvoitteko että syrjäydyn ja minua kohtaa samanlainen elämä?
Ja kysykää jos olen sanonut jotain hassusti eikä asiaa ymmärrä.