Huumeidenkäyttäjien vanhempia/sukulaisia?
En tiedä minne tästä pitäisi oikein kirjoittaa. Julkisesti en uskalla tai edes halua tehdä sitä. Hävettää jotenkin todella paljon. Olemme kuitenkin ulkopuolisten silmin kunnollinen ja onnellinen perhe, joten huumeongelma ei ns. sovi kuvioihin. Surullista, etenkin näin joulun alla, kun koko perheen pitäisi kokoontua yhteen. Taitaa olla ensimmäinen joulu, kun tyttöä ei näy joulupöydässä.
Kommentit (28)
Kenenkäs kuvioihin huumeongelma sopii? Minulla on sekakäyttäjä-isä, joka on viimeksi nähty joulupöydässämme 35 vuotta sitten. Ihan voin avoimesti puhua asiasta, en kanna kaunaa, en säälittele, en häpeile. Hänellä on ongelma, minulla ei.
Vierailija kirjoitti:

Olet harvinainen poikkeus. Yleensä alkoholistien ja narkomaanien tyttärillä on paljon suurempia ongelmia kuin vanhemmillaan konsanaan.
Voimia teille! Pitäkää omasta jaksamisestanne ja hyvinvoinnistanne huolta. Tilanne on minulle tuttu läheisen kautta. Olen ymmärtänyt, että tärkeää olisi säilyttää jonkinlainen keskusteluyhteys ja nuoren luottamus vanhempiin, mutta takuulla helpommin sanottu kuin tehty.
Toivotan teille kaikille silti mahdollisimman hyvää joulua!
Aikuiset kayttäjät ja alko-ongelmaiset tuttavaiirissa on huomattavasti helpompi "ignoorata" kuin oma lapsi.
Sydän on särkynyt ja mieli on maassa, kun haluaisi kaikkien olevan koolla.
On yllättävän vaikeata kertoa sisaruksilleen, ette tällä yhdellä ei ole kaikki hyvin, eikä ole mitään keinoa saada sitä kuntoon...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenenkäs kuvioihin huumeongelma sopii? Minulla on sekakäyttäjä-isä, joka on viimeksi nähty joulupöydässämme 35 vuotta sitten. Ihan voin avoimesti puhua asiasta, en kanna kaunaa, en säälittele, en häpeile. Hänellä on ongelma, minulla ei.
Olet harvinainen poikkeus. Yleensä alkoholistien ja narkomaanien tyttärillä on paljon suurempia ongelmia kuin vanhemmillaan konsanaan.
Onhan noita ongelmiakin ollut, muttei mitään sellaista mitä ei olisi saanut selätettyä. Se kyllä auttoi, että isä oli vain elämäni alkutaipaleen ajan mukana arjessa ja sen jälkeen enää satunnaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset kayttäjät ja alko-ongelmaiset tuttavaiirissa on huomattavasti helpompi "ignoorata" kuin oma lapsi.
Sydän on särkynyt ja mieli on maassa, kun haluaisi kaikkien olevan koolla.
On yllättävän vaikeata kertoa sisaruksilleen, ette tällä yhdellä ei ole kaikki hyvin, eikä ole mitään keinoa saada sitä kuntoon...
Kyllä siitä kannattaa ihan ehdottomasti puhua. Vaikenemalla mikään ei tule kuntoon.
Millainen hoitotilanne Suomessa on? Pääseekö hoitoon kun haluaa? Ilmeisesti ei oteta tahdonvastaiseen, edes yksityisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset kayttäjät ja alko-ongelmaiset tuttavaiirissa on huomattavasti helpompi "ignoorata" kuin oma lapsi.
Sydän on särkynyt ja mieli on maassa, kun haluaisi kaikkien olevan koolla.
On yllättävän vaikeata kertoa sisaruksilleen, ette tällä yhdellä ei ole kaikki hyvin, eikä ole mitään keinoa saada sitä kuntoon...
Kyllä siitä kannattaa ihan ehdottomasti puhua. Vaikenemalla mikään ei tule kuntoon.
Puhuttu on ja paljon, vaiettu ei ole. Vaikeaa se on siitä huolimatta. En missään vaiheessa olisi halunnut ihanasta aarteestani tuollaista sanoa.
Oma poika on nyt neljäkymmentä ja käyttänyt kannabista jo seitsemäntoista vuotta.
Ei ongelmia onneksi. Välillä pelkään että jää kiinni ja menettää työnsä ja ehkä lapset otetaan huostaan. Toivottavasti lainsäädäntö muuttuu pian kannabismyönteisemmäksi. Poika on hyvä työmies ja kunnollinen isä. Hän käyttää alkoholin sijaan miedompaa vaihtoehtoa.
Aluksi paljastuminen oli järkyttävä shokki. Ehkä pahempi olisi ollut jos poika olisi paljastunut homoksi, mutta nyt tiedän ettei kyseessä ole mikään ongelma.
Ongelma on mahdollinen kiinnijäänti.

Miksi suojelet rikollista?
Kunnon vanhempi tekisi äkkiä ilmoituksen poliisille.

Aikoinaan Neuvostoliitossa oma lapsi saattoi ilmiantaa toisinajattelija vanhempansa. Tai toisinpäin. Ja palkka oli kuolema.
Ehkä kunnon sosialisti voisi ilmiantaa oman lapsensa, mutta kunnon kristitty ei koskaan tekisi niin.

Juutalaiset ne Jeesuksen vasikoivat ja jumala jätti oman lapsensa ristille roikkumaan. Siinä esimerkkiä.
Onko teillä mitään kysymyksiä huumeisiin liittyen mitä ette voi/halua/kehtaa muualta kysyä? Vastaan mielelläni, jos on tarvetta ja apua tilanteisiinne. :) T: Ex-heroinisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma poika on nyt neljäkymmentä ja käyttänyt kannabista jo seitsemäntoista vuotta.
Ei ongelmia onneksi. Välillä pelkään että jää kiinni ja menettää työnsä ja ehkä lapset otetaan huostaan. Toivottavasti lainsäädäntö muuttuu pian kannabismyönteisemmäksi. Poika on hyvä työmies ja kunnollinen isä. Hän käyttää alkoholin sijaan miedompaa vaihtoehtoa.
Aluksi paljastuminen oli järkyttävä shokki. Ehkä pahempi olisi ollut jos poika olisi paljastunut homoksi, mutta nyt tiedän ettei kyseessä ole mikään ongelma.
Ongelma on mahdollinen kiinnijäänti.
Miksi suojelet rikollista?
Kunnon vanhempi tekisi äkkiä ilmoituksen poliisille.
Siis mitä vittua?
Miksi pitäisi ilmiantaa oma poika jolla ei ole mitään ongelmia paitsi asuu valtiossa jossa häntä pidetään rikollisena vain oman valintansa vuoksi. Miksi noin mitättömästä elämän valinnasta pitää viedä työt ja antaa sakkoja? Alkoholin käyttö on ilmeisesti parempi juttu?
Mitä hyötyä tämän ihmisen läheisille on siitä?
Valaiskaa nyt vähän. Sai niin hälyyttävän paljon yläpeukkuja että ei ole tosikaan.

Ilmiantaisitko juopon isäsi koko kansan edessä raittiusliikkeen nimissä?
Valaiskaas kirjoitti:

Oletko niin paukuissa, että luulet jonkun olevan pilvenpolttajan äiti, etkä pilvenpolttaja itse? :D Onko tämä joku mestari-ideasi kannabiksen laillistamiseksi? Kunnon pelle haha! XD
Pavlik Morozov kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä mitään kysymyksiä huumeisiin liittyen mitä ette voi/halua/kehtaa muualta kysyä? Vastaan mielelläni, jos on tarvetta ja apua tilanteisiinne. :) T: Ex-heroinisti
Ilmiantaisitko juopon isäsi koko kansan edessä raittiusliikkeen nimissä?
Voisihan sen käytännön pilana ilmiantaakin. Laittomien päihteiden kanssa on ongelma siinä, että ilmiantaminen lisää käyttäjän ongelmia, eikä ratkaise yhtäkään jo olemassa olevista.
Veljeni oli narkkari, nyt kuitenkin kuivilla, luojalle kiitos. Amfetamiinia kului aikoinaan liiaksi, joten kyllä se valitettavasti jäljen jätti, tekohampaat 35;sena jne.
Vierailija kirjoitti:
Oma poika on nyt neljäkymmentä ja käyttänyt kannabista jo seitsemäntoista vuotta.
Ei ongelmia onneksi. Välillä pelkään että jää kiinni ja menettää työnsä ja ehkä lapset otetaan huostaan. Toivottavasti lainsäädäntö muuttuu pian kannabismyönteisemmäksi. Poika on hyvä työmies ja kunnollinen isä. Hän käyttää alkoholin sijaan miedompaa vaihtoehtoa.
Aluksi paljastuminen oli järkyttävä shokki. Ehkä pahempi olisi ollut jos poika olisi paljastunut homoksi, mutta nyt tiedän ettei kyseessä ole mikään ongelma.
Ongelma on mahdollinen kiinnijäänti.
No jos takana on jo 17 vuotta ilman ongelmia, miksi yrität tehdä asiasta ongelmaa? Poliisia ei todellakaan kiinnosta joku perheenisä, joka polttelee silloin tällöin. Uskomatonta mussutusta.
Jep. Sama tilanne on meillä.
En vaan jaksa ymmärtää miten ihmeessä lapsestani tuli narkomaani. Hän oli Ihana lapsi, seurallinen, sosiaalinen, mukava, oikea unelma oli kunnes teini-ikä iski vasten kasvoja ja lujaa. Harrastukset, joista kovasti piti ja joissa oli hyvä, jäivät. Kaikki muuttui salakavalasti, pikkuhiljaa. Tuli uusia kavereita, sellaisia joiden nimiä ei kotona voinut sanoa. Pikkuhiljaa huomasi, että vanhoja kavereita ei enää ole kuvioissa.
Olen nyt ottanut viime päivinäkin niin moneen tahoon yhteyttä, etten edes laskuissa pysy. Olen yritänyt saada tuolle apua. Kukaan ei voi auttaa. Hoitoon ei saa jos ei itse halua, vaikka alaikäinen onkin. Ja itse väittää olevansa kunnossa, ongelmaa ei ole.