Puolison dissosiaatiohäiriötä ei oteta pariterapiassa tosissaa?

Puolisollani on dissosiaatohäiriö ja ongelmia persoonassa, jotka ovat aiheutuneet traumaattisesta ja väkivaltaisesta lapsuudesta, jossa isä hakkasi äitiä koko puolisoni lapsuuden ajan. Puolisoni on seurannut pahoinpitelyä oven raosta ja sen jälkeen hän on pyyhkinyt äitinsä verisiä kasvoja yms. Tätä on jatkunut yli 10 vuotta alkaien varhaislapsuudesta.
Suhteessamme on paljon ongelmia, koska puoliso on selkeästi disso. Tämä on aiheuttanut mm. puolisoni pettämisen, mutta puolisoni ei kykene käsittelemään edes sitä ja pyrkii kiistämään tapahtuneen. Näin ollen pettämistä ei ole koskaan selvitetty suhteessamme.Hän on käynyt terapiassa, mutta apua siitä ei juurikaan meille ollut. Hän ei muista lapsuuttaan eikä nuoruuttaan kunnolla, siellä on isoja vuosia kestäviä aukkoja, on käyttänyt itse päihteitä aikanaan, yrittänyt itsemurhaa ja käyttäytynyt väkivaltaisesti minuakin kohtaan suhteemme alussa. Usein tuntuu, että puolisoni teeskentelee tunteensa.
Tänä päivänä puolisoni käsitys on, että suhteemme ongelmat johtuvat minusta, eikä hän aidosti kykene näkemään toiminnassaan vikaa. Hän saattaa raivostua ja sitten sanoa, ettei ole ollutkaan vihainen. Hän saattaa hypätä liikkuvasta autosta vihan vallassa ja todeta, että ei ole ollut vihainen.Hän kiistää koskaan sanoneensa pahasti ja hän näkee asiat eri tavalla, kuin mitä ne ovat menneet. Tämä tekee minut vainoharhaiseksi ja hulluksi ja mietin, kuvittelinko kaiken??
Olemme hakeutuneet pariterapiaan kolmesti, mutta joka kerta huomaan, etteivät terapeutit ota vakavasti kun yritän kertoa heille, että monet ongelmistamme johtuvat siitä, ettei mieheni ole todellisuudesta tietoinen. Olen itse käynyt kognitiivisessa psykoterapiassa ja opiskellut psykologiaa ja olen tehnyt töitä mielenterveysalan ihmisten kanssa ja tiedän varmuudella, että mieheni taustalla dissosiaatiohäiriö on pikemminkin automaatio, kuin harvinaisuus. Tästä kertoo myös mieheni tapa kiistää traumaattinen lapsuus, vaikka on itse siitä kertonut ja juuri sen takia käynyt terapiassa. Siellä hänellä todettiin läheisriippuvaisuus, mutta kiistää tämän nykyisin, että ei ole todettu. Kun kerron pariterapiassa näistä asioista, puolisoni kiistää jyrkästi kiistäneensä. :D Naurattaisi, ellen tulisi hulluksi.
Miksi pariterapeutit eivät suhtaudu tähän vakavasti, miksi he eivät halua auttaa meitä tai puolisoani, enhän mitenkään voi parantaa häntä, ja eikö pariterapeutin tulisi ohjata hoitoon eteenpäin jos kuulee, että puolison taustat ovat niin traumaattiset?
Lähdenkö, vai jäänkö?