Onko muita joiden äiti yritti saada sinut tuntemaan itsesi ihan paskaksi? Onnistuiko se?

Mutta hyvä että nyt taas näenkin tämän heidän "pelinsä", niin pääsen vain kauemmaksi ja kauemmaksi ja kauemmaksi heistä. Minussa on vikaa, mutta heille oli tärkeää koittaa saada minut tuntemaan oloni siksi paskaksi. Äitini uskoi, että vain se - häpäiseminen ja nolaaminen -saisi minut yrittämään pois niistä ominaisuuksistani, jotta minussa ei olisi laisinkaan mitään vikaa.

Ja saman olen huomannut täällä palstalla.

Ja kyllä minä tunnen heidän takiaan oloni ihan paskaksi, mutta mnä uskon myös että se on täysin väärin. Ei voi olla kenenkään ihmisen vioista pääsemiselle hyvä tapa oppia että on ihan paska ennen viasta pääsemistä. Ja kaikista vioistaan ei pääse ikinä. Niin silloinko näitten ihmisten mukaan itsessä on sellaista paskuutta aina, joka oikeuttaa toisia sinua halveksumaan? Vika = halveksuttavuus?

ap

Äitihullu

Sekin ystävä, joka yritti saada minut tuntemaan itseni ihan paskaksi, phhffttt..... Haluaisin vielä joskus palata sanomaan sen hänelle päin naamaa, että yritit tällaista, olet sairas, vaikka sinun oli niin tärkeää yrittää saada asia näyttämään sille, että sinun kaikki ystäväsi ovat sitä, ja että sinä melkein onnistuit saada minut tappamaan itseni, mutta teitkin minusta lopulta vain vahvemman enkä ole ikinä antanut sinulle anteeksi, enkä koe enää mitään tarvetta antaakaan. Siis hieroa sopua.

Sä oot sitten kepeä tyyppi

Joskus kyllä, isä vielä enemmän. Kun ymmärtää, että näin toimivat eikä asia muutu, hyväksyy sen eikä ota aiheesta stressiä niin helpottaa ihmeen paljon.

Vierailija kirjoitti:

Joskus kyllä, isä vielä enemmän. Kun ymmärtää, että näin toimivat eikä asia muutu, hyväksyy sen eikä ota aiheesta stressiä niin helpottaa ihmeen paljon.

Mä luulen, että tää on isiltä/miehiltä yleisempää. Mun isän ja mun välillä taas vallitsi aina sellainen ihmeellinen lojaalius, joka särkyi vasta aivan viime vuosina, koska isän uusi kumppani alkoi keulia siihen väliin. Mutta se ei kanna samalla lailla, kuin äidin lojaalius lapsiaan kohtaan, jos sitä on, luulisin, varsinkin kun isäni ei koskaan elänyt kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Joskus kyllä, isä vielä enemmän. Kun ymmärtää, että näin toimivat eikä asia muutu, hyväksyy sen eikä ota aiheesta stressiä niin helpottaa ihmeen paljon.

Mä en kyllä hyväksy sitä, että on ihmisiä, joiden päätavoite elämässä on saada lähipiiri tuntemaan olonsa paskaksi. Vaikkeivät he edes itse huomaa sitä. "Mä vain opetan sinua"! "Niin mutta kun sinussa on vikaa!"

Mä luulen, että paraneminen alkaa siitä, kun alkaa erottaa heidän arvostelunsa hyväntahtoisuudesta siihen, että he vain koittavat saada sinut tuntemaan olosi surkeaksi. Että kumpaa se on. Hyväntahtoinen arvostelu ei koskaan voi tähdätä siihen, että kohde tuntee olonsa aivan paskaksi, koska miten hän silloin oppii mitään?

Ja ihmiset ovat sellaisia sikoja, että purkavat jopa oman pahan olonsa omiin lapsiinsa, ja luokittelevat sen kasvatukseksi, tueksi tai auttamiseksi. Ja sitten vielä haukkuvat lapsensa, kun nämä eivät opi mitään. Ai siitä, kun sä sheimaat mua pää punaisena, vai?

ap

Vierailija kirjoitti:

Sä oot sitten kepeä tyyppi

No mitä voi olla jos käsittelee asiaa, jossa sinut on kotoa opetettu tuntemaan itsesi paskaksi ja joku palsta sitten komppaa sitä?

Ja siis oonhan mä käyttäytynytkin täällä paskastikin, mutta alunperin en käyttäytynyt ja sitte jotkut hinurit tuli huuteleen mulle huonoksi äidiksi kun en siivoa ja jaksa hoitaa lapsiani. Heille haistatan pitkän paskan, mikä teillä on elämässänne vialla kun ei empatiaan taivu?

Lantakasaan voi istuttaa mansikoita:)

Ja siis oonhan mä käyttäytynytkin täällä paskastikin, mutta alunperin en käyttäytynyt ja sitte jotkut hinurit tuli huuteleen mulle huonoksi äidiksi kun en siivoa ja jaksa hoitaa lapsiani. Joka todellakin oli minullekin ongelma. Niin idiootit pilkkaa ja huutaa että pitää vain siivota, pitää kyetä! Heille haistatan pitkän paskan, mikä teillä on elämässänne vialla kun ei empatiaan taivu?

Mun vanhemmat oli molemmat sitä mieltä, että kehuminen ylpistää lapset. Pienimmästäkin virheestä (esim. Kokeesta 10-) arvosteltiin ankarasti.

Nykyään ymmärrän, etteivät he tarkoittaneet pahaa. Pistän myös pahasti takaisin, jos yrittävät vastaavia kommentteja. Meillä on nyt oikeastikin hyvät välit 😊

Vanhemmat eivät ole mitään jumalia, kun ikää tulee lisää, pitää oppia olemaan vanhemmillensakin armollinen.

Mitens teillä nykyään kivikissat? 

Mitä jos ap. yrittäisit edes olla aikuinen ja lakkaisit ripuloimasta noita itseään toistavia avauksiasi tänne?

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat oli molemmat sitä mieltä, että kehuminen ylpistää lapset. Pienimmästäkin virheestä (esim. Kokeesta 10-) arvosteltiin ankarasti.

Nykyään ymmärrän, etteivät he tarkoittaneet pahaa. Pistän myös pahasti takaisin, jos yrittävät vastaavia kommentteja. Meillä on nyt oikeastikin hyvät välit 😊

Vanhemmat eivät ole mitään jumalia, kun ikää tulee lisää, pitää oppia olemaan vanhemmillensakin armollinen.

Millekään narsistille ei armollisena oleminen auta mitään. Mitä he vastaavat, jos annat takaisin? Mulle ainakin sheimaus vain pahenee. Mitään ei saisi sanoa, koska äidissä ei mielestään ole mitään vikaa.

Onko sinulla nyt ystäviä tai kumppani?

Uskon, että uudet, turvalliset ja hyvät ihmissuhteet auttavat eheytymään noista kokemuksista, vaikka eihän äitiä mikään korvaa.

Ja aikaa siihen voi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla nyt ystäviä tai kumppani?

Uskon, että uudet, turvalliset ja hyvät ihmissuhteet auttavat eheytymään noista kokemuksista, vaikka eihän äitiä mikään korvaa.

Ja aikaa siihen voi mennä.

No ei ole ystäviä, hyvänpäivän tuttuja vaan. Oletus on, että ketään ei mun murheeni kiinnostakaan. Kumppani on, mutta hänenkin ihan tavalliset tekonsa saavat minut kokemaan, että nyt yrittää saada minut tuntemaan itseni paskaksi -> olen välittömästi hyökkäämässä hänen kimppuunsa ja syyttämässä minun pahasta olostani.

Riippuu täysin äidin iästä, sillä vielä 70-luvulle se oli ihan normaalia j hyväksyttävää, jopa ammattilaiset ja kasvatusoppaat neuvoivat, ettei lasta saa kehua, muuten tulee ylpeä ja omahyväinen. Mieluimmin mollotaan kuin kehutaan.

Joskus taas tuntuu, että nykyisin ollaan taas toisessa ääripäässä, lasta pitää kehua ja ylpeillä, jokaisesta ripsauksesta ja joidenkin lasten ego ei tunnu sopivan edes omaan kehoonsa, niin iso ja täydellinen se on, niin vanhemman kuin lapsen mielestä.

Ja lastensaaminen lisää näppärästi itsensä paskaksi tuntemista. Lapset kun harvoin kiittelevät siitä, että koitat pukea, antaa terveellistä ruokaa, pestä, panna nukkumaan... V....

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin äidin iästä, sillä vielä 70-luvulle se oli ihan normaalia j hyväksyttävää, jopa ammattilaiset ja kasvatusoppaat neuvoivat, ettei lasta saa kehua, muuten tulee ylpeä ja omahyväinen. Mieluimmin mollotaan kuin kehutaan.

Joskus taas tuntuu, että nykyisin ollaan taas toisessa ääripäässä, lasta pitää kehua ja ylpeillä, jokaisesta ripsauksesta ja joidenkin lasten ego ei tunnu sopivan edes omaan kehoonsa, niin iso ja täydellinen se on, niin vanhemman kuin lapsen mielestä.

Kehumisen puute on eri asia kuin koittaa saada toinen tuntemaan itsensä paskaksi. Vaikka sekin on ikävä asia.