Kateellinen omille vanhemmilleen!

Olen kateellinen eniten äidilleni, jolla on "kaikkea". Hänellä on ollut vakituinen virka johtavassa asemassa, ja omaisuutta jo 70-luvulta lähtien. Olen kateellinen mm. talosta, jossa kasvoin: viimeisen päälle rakennettu, laadukas, kalliilla materiaaleilla. Äidilläni - nyt jo eläkkeellä - on aina ollut kallis maku.

Minäkin olen korkeasti koulutettu - mutta pitkäaikaistyötön. Minulla ei tule olemaan enää mitään vakituista virkaa omalta alaltani. Minulla ei ole samanlaista elintasoa kuin vanhemmillani. Asun halvasti rakennutussa lautatalossa, Ikea-huonekaluin, jne. Olen siis valkokaulusköyhölistöä. Mitä pitempään olen työtön, sen kateellisemmaksi tulen vanhemmilleni heidän materiastaan ja varakkuudestaan. Järjetöntä, mutta totta. (Luettelen mielessäni toisinaan tavaroita ja asioita, joita äidilläni on - mutta mihin minulla ei ole varaa).

En jaksa (hyveellisesti) ajatella enää, ettei pidä olla kateellinen. Jos tunnen kateutta, niin silloin olen kateellinen.

Ja pliis. Turha tulla sanomaan, että napsahtaa sitten aikanaan muhkea perintö. Ei tule; jakamassa on aikamoinen joukko. Äitini on aina halunnut paljon kaikkea, isoa ja komeaa. Myös monta lasta. Miten tavallista on tälläinen sukupolvelta toiselle tapahtuva köyhtyminen? Siitäkin huolimatta, että koulutustaso ei ole laskenut, vähintäänkin noussut.