lähes 400 erosi kirkosta eilen.
Kommentit (27)
No, minusta homojen vihkiminen on niin selkeästi Raamatun sanoman vastainen, että se on viimeinen niitti. Kaikkea ei voi selittää jollain rakkauslauseella raamatusta. Siellä kun selkeästi tuomitaan homoseksuaalisuus.
Naispappeuden salliminen jo horjutti kirkkoonkuulumishaluani.
Kuitenkin: mihin liittyisin. Tässä on nimittäin myös lapseni kyseessä. Jos eroaisin kirkosta, niin outoa, jos he kuitenkin kuuluisivat. Haluan kuitenkin heille jonkin kristillisen tahon tukemaa kasvatusta. Nyt ev lutiin kuuluessa käyvät rippikoulun ja voivat sitten mennä evlut menoin naimisiin ja kastaa lapsensa.
Oikeastaan ei olisi erotessa muita vaihtoehtoja kuin ortodoksit tai katoliset. (Hellareihin olen liian jäyhä.)
Taidan olla liian laiska ja kiireinen, jotta voisin kunnolla tutustua ortodoksiduuteen tai karolisuuteen. Siellä varmaan mun täytyisi köydä heikäläinen riparin vastine. Sitten vielä täytyisi siirtää koko perhe sinne.
Näinpä jään laiskuuttani ev lutiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tajusivat että vuosi loppuu pian. Ajoissa kun eroaa vuoden loppua kohden niin ei tarvitse maksaa seuraavana vuonna kirkollisveroa.
Kai se on tehtävä tänä vuonna, monesti käynyt mielessä. Prosentti on se tärkein syy, köyhä kun olen, mutta ei tämä hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista edesauttava toiminta myöskään innosta tukemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kirkko puhuu pakolaisten auttamisesta ja tasa-arvoisesta avioliitosta. Joillekin kristityille tämä lähimmäisenrakkaus on liikaa.
Kirkko majoittaa laittomasti maassa oleskelevia ihmisiä, jotka eivät ole pakolaisia.
Vierailija kirjoitti:
Oliskohan tämä paperittomien majoittaminen kirkkoihin?
Se voi todella olla se, mietin jo itsekin siitä kuullessani että olisiko nyt tosiaan jo aika erota...
Vierailija kirjoitti:
Laittomasti maassa olevien majoitusjuttu, josta mainittiin yllä tai sitten se, että Räsänen ehdotti kaljojen myyntirajoitusta kaupoissa.
-kirkosta eronnut vuosia sitten, en tue rahoillani kirkon toimintaa.
Räsäsestä on meille kunnon ihmisille valtavasti hyötyä: ilman häntä tuossa firmassa olisi paljon enemmän ihmisiä. Nyt alkaa uskonnon pimeys väistyä terveen järjen ja ihmisoikeuksien tieltä.
Soini? Kukaan ei saa enää mainitakaan miehen ja naisen avioliitosta? Siihen suuntaan ollaan menossa gaystapon aikana.
Säästöähän se on kun ei tarvitse joululahjoja ostaa.