n. 200 000 suomalaista joutui muuttamaan tomeentulon perässä Ruotsiin :(
Tämä -60 j a-70 luvuilla.
Miksi Suomen herrat ei tarjonnut suomalaisille työtä? Eikö silloin ollutkaan työvoimapulaa?
Kommentit (36)
Kuten Sipilä totesi niin suomalaisen elinkeinoelämän johto kitisee ja narisee ja voivottelee milloin mitäkin. Todella saamaton yhteiskunnan osanen.
Työtä tarjottiin viimeksi sodan jälkeen. Silloin oli elintarviketuotanto vähän huonommalla omavaraisuustasolla kuin nyt. Ei ollut ylituotantoa, joten kansalaisille annettiin asutustiloja, joilla ei todellakaan ollut työstä puutetta! Eikä ollut paljon muuta kuin " suo, kuokka ja Jussi" vielä 1950-luvullakaan, vaikka hevosia sentään vielä löytyi.
Niillä asutustiloilla oli kuitenkin aika ikävät oltavat, joten niiltä lähdettiin sankoin joukoin Ruotsiin. Moni tila ja talo jäi tyystin autioksi, vaikka lapsia saattoi olla toistakymmentä.
Ruotsista oli aikuisten oikeasti valtava työvoimapula, jokikinen kynnelle kykenevä suomalainen oli tervetullut sinne töihin.
Tuolta ajalta on jäänteenä ns. lomaltapaluuraha. Suomalaisten työnantajien porkkana että työntekijä palaisi kesäloman jälkeen töihin eikä karkaisi Ruotsiin.
Eipä tainnut olla paljon vaihtoehtoja, kun työpaikkoja ei ollut syrjäkylillä. Ruotsissa tarvittiin työvoimaa kasaamaan Volvoja.
Siel kaikki oli ja on edelleen liite bättre 😃
Työvoiman liikkuvuus oli tuota. Ja nyt... Niinpä niin.
Koska Ruotsalaiset vaan on fiksumpia ja osaa luoda työtä. Suomalainen elinkeinoelämä tarjoaa niukkuutta "kommareille ja punikeille".
Eikä ollut kovin outoa sekään, että ruotsalaisen tehtaan kokoonpanolinjan päällysmies kyseli "olisiko kotopuolessa velipoikaa/serkkua joka haluaisi tulla tänne töihin"...
Suomalainen elinkeinoelämä, eihän se muuta tee kuin haukkuu työläistä, joten ei ole ihme että lähdetään maasta. Suomen älymystön pitkäikainen unelma on ollu hävittää työläiset maasta.
Maaseudulla oli -60 luvulla kuntia jotka ei halunneet teollisuutta alueelleen, koska samalla olisi tullut niitä kirottuja työläisiä ja olisivat sitten äänestäneet.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsista oli aikuisten oikeasti valtava työvoimapula, jokikinen kynnelle kykenevä suomalainen oli tervetullut sinne töihin.
Tuolta ajalta on jäänteenä ns. lomaltapaluuraha. Suomalaisten työnantajien porkkana että työntekijä palaisi kesäloman jälkeen töihin eikä karkaisi Ruotsiin.
Nyt tuli kyllä uutta tietoa, kiitos :)
Tosta ihmisten määrästä, eikö se ollut melkein tuplasti tuo ja noi 200 000 on sitten ne jotka jäi pysyvästi ruotsiin? Sinänsä kiva ajatella että suomessa voisi olla satojatuhansia ihmisiä enemmän ilman tota ruotsiin muuttoa, toisen polven eli mamusuomalaisten jälkeläisiä on ruotsissa myös se n. 200 000 ja kaikkiaan suomen sukuisia yli 600 000 toki tuo luku sisältää jo ne ruotsin lapissa asuvat meänkieliset jotka ei ole ikinä suomessa asuneetkaan
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki tulivat takaisin.
Osa tuli, osa ei. Siellä oli Suomeen verrattuna paremmat palkatkin, joten jos osasi panna säästöön sai täällä Suomessa hommattua asunnot, autot ja väri-TV:t sun muut, mitkä ei olleet ihan jokaisen duunarin juttu silloin. Siellä kuulkaa vaurastui..
Vähän sama kuin virolaisilla on nyt Suomessa. Kyllä minäkin menisin Viroon töihin, jos saisin samasta hommasta puolitoista kertaa isomman palkan kuin Suomessa plus vielä lapsilisiä yhden pienipalkkaisen verran tilille.
Vierailija kirjoitti:
Työvoiman liikkuvuus oli tuota. Ja nyt... Niinpä niin.
Minusta oli suorastaan järkyttävää, että äsken kun uutisoitiin Uudenkaupungin autotehtaan tilauksista ja ainakin 1000:sta uudesta työpaikasta, toisaalla sanottiin ettei sinne löydetä TYÖNTEKIJÖITÄ omasta maasta, vaan pitänee etsiä Itä-Euroopasta!!!! Täyttä paskaa! Varmasti löytyy Suomesta tekijät, mutta kun se romanialainen saa pienempää palkkaa. Aivan kuin suomalaisen duunarin palkka olisi edes suuri!?!
Minusta tuo on hävyttömyyden huippu. Suomalaisilla tehtailla olisi suorastaan isänmaallinen velvollisuus palkata suomalaisia tekijöitä, koska saavat valtiolta niin paljon tukia muutenkin!
Mutta lähteekö suomalainen duunari kun pitäis vaihtaa paikkakuntaa, menettää ansiosidonnaisen tuen ja joutuis töihin.
Ennen lähdettiin työn perässä vaikka ulkomaille. Nyt on sossutuet pehmentäneet ihmiset tahdottomiksi mössöiksi joista ei ole mihinkään.
Maahanmuutto tuo etupäässä vain lisää elättejä jotka eivät koskaan tule tuottamaan mitään Suomelle.
Kaikki tämä on vain omia valintoja joita suomalaiset ovat tehneet. Maksun aika on alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoiman liikkuvuus oli tuota. Ja nyt... Niinpä niin.
Minusta oli suorastaan järkyttävää, että äsken kun uutisoitiin Uudenkaupungin autotehtaan tilauksista ja ainakin 1000:sta uudesta työpaikasta, toisaalla sanottiin ettei sinne löydetä TYÖNTEKIJÖITÄ omasta maasta, vaan pitänee etsiä Itä-Euroopasta!!!! Täyttä paskaa! Varmasti löytyy Suomesta tekijät, mutta kun se romanialainen saa pienempää palkkaa. Aivan kuin suomalaisen duunarin palkka olisi edes suuri!?!
Minusta tuo on hävyttömyyden huippu. Suomalaisilla tehtailla olisi suorastaan isänmaallinen velvollisuus palkata suomalaisia tekijöitä, koska saavat valtiolta niin paljon tukia muutenkin!
Vielä 1980-luvulla ei ollut mitenkään harvinaista, että perheellinen mies lähti sunnuntai-iltaisin pohjoisesta kohti etelää töihin ja asui viikon työnantajan järjestämässä kimppakämpässä, parakissa tai asuntovaunussa ja taas perjantaina töiden jälkeen lähti takaisin perheen luo pohjoiseen. Serkkupoika asui melkein vuoden viikot mun luonani, koska oli Etelä-Suomessa töissä ja matka kotoa töihin olisi ollut liian pitkä. Nykyisin ei ole samanlaista halukkuutta olla viikot erossa perheestä.
Vanha omistavan luokan keino hankkiutua eroon liikaväestöstä. Niille jotka voittoja vuolevat ei ole kiinnostanut köyhän asema paskaakaan sen enempää 1900-luvun alussa kuin 60-luvullakaan. Eikä meno ole suomalaisten pamppujen keskuudessa mihinkään muuttunut, tärkeintä on vientiteollisuus ja sen edestä ylijäämäväestö saa vaikka kuolla pois. Luulisi, että 2000-lukuun mennessä olisi jostain saatu aivot sahanpurujen tilalle, mutta edelleen se Sipilä naukuu kuin 20-luvun tukkipatruuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoiman liikkuvuus oli tuota. Ja nyt... Niinpä niin.
Minusta oli suorastaan järkyttävää, että äsken kun uutisoitiin Uudenkaupungin autotehtaan tilauksista ja ainakin 1000:sta uudesta työpaikasta, toisaalla sanottiin ettei sinne löydetä TYÖNTEKIJÖITÄ omasta maasta, vaan pitänee etsiä Itä-Euroopasta!!!! Täyttä paskaa! Varmasti löytyy Suomesta tekijät, mutta kun se romanialainen saa pienempää palkkaa. Aivan kuin suomalaisen duunarin palkka olisi edes suuri!?!
Minusta tuo on hävyttömyyden huippu. Suomalaisilla tehtailla olisi suorastaan isänmaallinen velvollisuus palkata suomalaisia tekijöitä, koska saavat valtiolta niin paljon tukia muutenkin!
Vielä 1980-luvulla ei ollut mitenkään harvinaista, että perheellinen mies lähti sunnuntai-iltaisin pohjoisesta kohti etelää töihin ja asui viikon työnantajan järjestämässä kimppakämpässä, parakissa tai asuntovaunussa ja taas perjantaina töiden jälkeen lähti takaisin perheen luo pohjoiseen. Serkkupoika asui melkein vuoden viikot mun luonani, koska oli Etelä-Suomessa töissä ja matka kotoa töihin olisi ollut liian pitkä. Nykyisin ei ole samanlaista halukkuutta olla viikot erossa perheestä.
Ja lisään vielä, että nytkin viereisessä kerrostalossa on näitä kimppakämppiä ja kaikki niissä asuvat näyttävät olevan virolaisia, venäläisiä tai muita Baltian maista tulleita. Suomalaisia ei niissä asu tai ainakaan äidinkieli ei näillä miehillä ole suomi.
Syytän suomalaista työlainsäädäntöä ja TESejä.
Duunari, joka saa 1600 euroa kuukaudessa, maksaa työnantajalle 3200 euroa, eli saman verran mitä nuori lakimies tai lääkäri tienaa. Tämän päälle sitten vielä pakolliset työvoiman kouluttamiset.
Eikä irtisanoa voi, vaikka työntekijä olisi täysin sopimaton, tyhmä kun saapas ja umpikännissä työvuoron aikana. Pitää lain mukaan järjestää koulutusta, opastusta ja päihdehuoltoa - työnantajan piikkiin tietenkin!
Ihan vapaaehtoisesti muuttivat ja työkuvat oli kunnossa.